Olen aina inhonnut sanaa elämänhallinta. Lukiessani Kristin Neffin kirjaa myötätunnosta, ymmärrän yhä paremmin miksi.

Kun yritämme hallita itseämme ja elämää, siihen liittyy arvostelu ja ankaruus.  Kun epäonnistumme olemme kauhuissamme. Opimme pistämään epäonnistumisemme “itsemme piikkiin”.  Olemme surkimuksia, verrattuna muihin ihmisiin.

Otamme hallinnan kulttuurissamme epäonnistumisemme liian henkilökohtaisesti.  Seurauksena on itsen rankaisu ja panettelu, jotta kykenisimme hallitsemaan elämäämme paremmin. Tällaista suhdetta maailmaan meille on oikeastaan kulttuurissamme opetettu. Kilpaile ja piiska itseäsi, jotta olet muita parempi.

Sinä, eikä kukaan muukaan,  tarvitse piiskausta, kun elämänhallinta on hukassa.  Sen sijaan tarvitsemme myötätuntoa.  On kaksi eri asiaa yrittää olla elämänsä hallinnoija  kuin kehittää itselleen myötätuntoiset silmät, joilla kykenet viisaudellasi erottamaan  tilanteiden syvemmän olemuksen ja sitä edeltäneet tilat ja tapahtumaketjut, erilaisine mahdollisine näkökulmineen.

Kun väärintekijöitä kohdellaan myötätunnolla eikä piiskaamalla, katkaistaan kärsimyksen ja väkivallan kierre.  Tämä ei tarkoita sitä, etteikö yhteiskunnan pidä suojata itseään vahingontekijöiltä.  Silti asia, jolla voimme muuttaa rikollisen käyttäytymisen, on myötätunto ja hänen tilanteensa hahmottamien kokonaisvaltaisella, lempeällä viisaudella.  Väkivaltaa emme katkaise väkivallalla.

Kun tutkimme erilaisia persoonaamme osia, kokemustiloja, leikillisesti ja luovasti, kutsun prosessia Sisäiseksi teatteriksi. (Tiesitkö muuten, että persona tarkoittaa naamiota?)   Tätä sisäistä maailmaamme emme voi koskaan hallita.  Sen sijaan voimme olla improvisoidun sisäisen näytelmämme hienovaraisia ohjaajia.

Voimme tiedostavasti valita, millaiselle osallemme, vihalle vai kokonaisvaltaiselle viisaudelle, annamme tilaa näyttämöllämme.  Sinne voi tunkea välillä ikävältä tuntuvia vieraita, kateutta, vihaa ja vaikkapa katkeruutta.  Kun opimme suhtautumaan näihin tiloihimme uteliaana ja myötätuntoisesti, ne eivät lähde mellastelemaan elämässämme miten sattuu.  Mopomme pysyy käsissämme, kun emme ruoki ikäviä puoliamme.

 

Elämän tosiasia on, että kaikilla meillä on sisällämme ei-toivottuja vieraita. Kaikki olemme epätäydellisiä ja välillä kärsimme. Tietoisuustaitojamme kehittämällä voimme valita yhä taitavammin, mikä  osistamme kulloinkin näyttämöllämme luuraa.  Vain yksi osa kerrallaan hallitsee tietoisuuttamme.  Voit valita, millainen tila kussakin hetkessä johdattelee elämääsi.

Minulle on ollut helpottavaa tajuta, että en ole vastuussa geeneistäni, en perheestäni enkä sen antamista eväistä itselleni.  En ole vastuussa lapsuuteni kiintymyssuhteista, enkä  nuoruuden sosiaalisista kontakteistani, joilla persoonani ja terveyteni on muovautunut.  Epäotollisissa olosuhteissa monet meistä ajautuvat epäterveellisiin elämäntapoihin ja addiktioihin.

Otollisissa olosuhteissa (hyvät geenit, terveet kiintymyssuhteet)  joidenkin ihmisten näytelmä on ohjauksessa jo nuorena.  Toisilla ristiriitaiset tilat häiriköivät villinä aikuisuuteen. Jokainen meistä voi onneksi valita sen,että ryhtyy ohjaamaan omaa sisäistä näyttämönsä.  Koskaan ei ole liian myöhäistä lähteä rakentamaan onnellista lapsuutta.  Tähän tarvitsemme tietoisuustaitoja ja toisen ihmisen myötätuntoista kuuntelua ja katsetta.

Sisäinen teatteri facebookissa.

 

Luettavaa:

 

Sarvela, Kati,  Sisäinen teatteri – Luova kirjoittaminen tietoisuustaitona, Kuumussa Virtaa Oy, 2013

Olen opettanut vuosia hypnoterapiavalmennettavilleni sekä kurssieni oppilailleni ajatusta siitä, että olemme muodostuneet osista eli kokemustiloista (minätiloista/mielen tiloista/tiloista/moodeista).  Ne ovat kuin pieniä itsenäisiä ihmisiä sisällämme, joilla on omat muistot, motiivit, tunnelataus ja totunnaiset ajatusradat.  On ollut mielenkiintoista huomata, että en ole juuri asiakkailtani/kurssilaisiltani saanut vastustusta tähän ideaan.  Päinvastoin, monet ovat todenneet vain, että näinhän se on.

Monet ovat mielen moniosaisuutensa, arjen viisaudellaan,  jo tienneet. Omaa (keho)tietoisuutta on helppoa jäsentää, tunnistaa ja kuunnella tilasidonnaisesti.   Sinua on moneksi. Mitä muuta sisäinen puheesi onkaan kuin, enemmän tai vähemmän erimielisten, osiemme väittelyä tai dialogia.

 

 
Eräällä parikurssillani oli  muuten pariskunta, jolla oli jo valmiina luotuna toinen toisilleen kymmenkunta eri nimeä, joita he käyttivät kuvatessaan toinen toistensa mielialoja. Heillä oli ollut jo kotona meneillään aikamoinen teatteri monine rooleineen. Ei liene vain sattumaa, että sekä tietoisuustaidot sekä monet uudet terapiavirtaukset  näkevät ihmisen tilasidonnaisesti. Tällä ajattelutavalla on vahva neurobiologinen perustansa. Se vastaa monien ihmisten puhdasta arkikokemusta. Informaatiotulvan ja päivittäisten traumatisoivien uutisten keskellä ehdollistamme jatkuvasti uusia tapoja suhteuttaa itseämme maailmaan.

Tietoisuustaidot ovat paitsi kykyä läsnäoloon, ne ovat laaja-alaisesti  ajatellen draamaälyä ja siihen yhdistyvää myötätuntoa. Harjoittelemme tunnistamaan hyväksyvästi läsnäollen oman Sisäisen teatterin hahmoja, mikä kehittää mielitajuamme. Tunnistamme vähitellen yhä kirkkaammin myös toisen ihmisen  tilat sekä oman itsemme heijastumat toisissa ihmisissä.  Tämä on mahdollista erilaisilla hyväksyvän läsnäolon luovilla menetelmillä: itse käytän mm. terapeuttista draamallista kirjoittamista.

Kokemustilamme saattavat ottaa tunnetusti arkkityyppisiä muotoja. Elämme keskellä arjen draamoja, joiden rooleja ihmiset toistavat sukupolvesta toiseen. Tietoisuustaitojen puutteesta johtuen kukaan draamassa mukana olijoista ei ole aikuisen ihmisen läsnäolevassa tilassa. Tämä ruokkii entisestään ikäviä koti-, parisuhde-,  koulu- ja työpaikkadraamoja.

Ehkä tavallisin draaman muoto on nk. Karpmanin kolmiodraama.  Meillä on vainooja (esim. koulukiusaaja/työpaikkakiusaaja)  uhri ja pelastaja.  Näitä draamoja käymme kaikilla yhteiskunnallisilla tasoilla.  Ne ovat energiamme syöppöjä ja myös “työflowmme” sabotoijia. Jokin lapsellinen, tai autoritaarinen esikuvalta opittu,  ei-läsnäoleva, ehdollistettu tilamme kaappaa tietoisuutemme. Emme tällöin pääse kiinni yhteisölliseen miellyttävään virtaavaan yhteisölliseen “minäme” työflowhon.

Vainooja voi olla muuten paitsi ihminen, se voi olla yhtä hyvin vaikka sairaus tai työttömyys.  Jotkut väittävät, että pelastajia on erityisen paljon hoito- ja opetusalalla. Pelastaja on henkilö, joka asettautuu uhrin puolelle, ja joskus hän saattaa kulman takana mielistellä myös vainoojaa. Hänelle on tärkeintä olla kiltti (rakastakaa kaikki minua!), mutta hän ei aidosti auta uhria tai vainoojaa löytämään uusia näkökulmia tilanteeseen. Sen sijaan hän on mukana ylläpitämässä ongelmaa. Terveydenhuollon pelastaja ei kannusta asiakastaan/potilastaan ottamaan vastuuta omasta terveydestään, vaan hän tarjoaa hänelle yksinkertaisia, vain oman luonnontieteellisen maailmankuvansa mukaisia  patenttiratkaisuja. Samalla hän varastaa asiakkaaltaan itseohjautuvuuden.

Tyypillistä draamoille on piilokommunikaatio.  Kolmion vuorovaikutussuhteissa olevat ihmiset eivät osaa ilmaista rohkeasti omia aitoja mielipiteitään ja näkökulmiiaan. Draaman osapuolilla ei ole yleensä edes ymmärrystä omista aidoista motiiveistaan, koska heitä ohjaa huonosti tunnistettu sisäinen kokemustila.  Draaman osapuolet eivät tiedosta rooliansa ja  draamaa ruokkivaa asemaansa näytelmässä. Heillä ei ole tietoa taustalla vaikuttavista uskomuksistaan tai arvoistaan.

Kolmiodramaan osalliset eivät ohjaa tiedostavasti rooliansa, vaan samaistuneena rooleihin, roolit ohjaavat tietämättä heitä. Hienoimmin sanottuna: Ihmisillä on huonot metakognitiiviset taidot. He eivät elä maailmassa sellaisena kuin se on, vaan he elävät mustavalkoisessa toivemaailmassa.

Draamoja saatetaan ruokkia siten, että pienestä alusta lähtöisin oleva pikkuriikkinen loukkauksen pienokainen voi vähitellen saada käsittämättömät jättiläisen mittasuhteet. Perimmiltään kysymys hyväksyvän läsnäolon puutteesta sekä kilpailusta vallasta.

YHTEENVETONA KOLMIODRAAMAMME ROOLEISTA:

Pelastaja:  Pelastaja ei yleensä tiedosta omaa rikkinäisyyttään ja omia haavojaan.  Hän juoksee pelastamassa muita, sen sijaan, että auttaisi itseään.  Tavallista on myös, että hän auttaa jo pyytämättä.  Hän ei auta uhria myötatuntoisesti kuunnellen, vaan hän auttaa siten, mikä itsestä tuntuu oikealta hänen maailmankuvastaan käsin.

Kiusaaja:  Kiusaaja käyttää usein tietämättään valtaansa väärin.  (Joskus hän käyttää tätä tietoisesti, manipuloidakseen ihmisiä kohti omien unelmien maailmaa). Hän ei yleensä tiedosta olevansa kiusaaja.  Siksi kiusaajia on paljon vähemmän kuin kiusattuja. Hekin luulevat usein olevansa uhreja.

Uhri: Uhri kokee itsensä jo valmiiksi haavoittuneeksi, voimattomaksi ja alistetuksi.  Hänellä ei ole kykyä ottaa käyttöönsä omia mahdollisuuksiaan ja voimavarojaan tilanteen ratkaisemiseksi.  Pelastaja käyttää tätä tilaisuutta ikään kuin hyväkseen, ja vahvistaa uhrin voimattomuuden kokemusta.  Joskus uhri voimaantuessaan lähteekin kiusaamaan pelastajaansa tai entistä kiusaaja. Draamakolmiossa voi ylipäätään tapahtua yllättäviä roolien muutoksia.

YHTEENVETONA

Kolmiodraamojen vastalääkettä on tietoisuustaidot (meditaatio ja luovat terapeuttiset menetelmät); mielitaju ja kuunteleva myötätunto.  Jokainen kolmiodraamaan osallistuja tarvitsisi enemmän kykyä havainnoida omia sisäisiä kokemustilojaan ja opastusta suhtautua niihin myötätuntoisesti.  Ankaruutemme toista erilaista ihmistä kohtaan selittyy hyvin usein ankaruudesta omaa itseä kohtaan.  Tietoisuustaitojen keh

ittymisen jälkeen myötätunto paitsi itseä kohtaan, myös muita ihmisiä kohtaan lisääntyy. Mustavalkoinen maailmankuvamme muuttuu elämänvärien kirjoksi.  Voimme auttaa toinen toisiamme näkemään ja avaamaan asioihin uusia näkökulmia, kehittämällä väkivallattoman vuorovaikutuksen eli dialogin taitoja.

Tietoisuustaidot facebookissa.

Sisäinen teatteri facebookissa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Myötätunto ruokkii levollisia,toiveikkaita, positiivisia ja läsnäoloon kykeneviä osiamme/kokemustilojamme.  Koska meidät monet on kasvatettu siten, ettemme ole saanut peilaavan aikuisen myötätuntoista lämpöä riittävästi, kasvaa meistä helposti ankaria ja kriittisiä itsemme piiskaajia. Näiden tilojen ravitseminen saattaa lukita helposti itsemme vapaan vuorovaikutuksen ulkopuolelle.

Mikä parasta, meidän ei tarvitse jäädä myötätuntovajeeseen. Ja voimme myötätunnolla oppia olemaan samaistumatta ikäviin tietoisuutemme näyttämömme vieraisiin. Meidän ei tarvitse esimerkiksi uhriutua . Sen sijaan voimme ryhtyä harjoittamaan myötätuntoa itseämme kohtaan. Tämä ei ole itsekästä toimintaa. Sen sijaan se on kokonaisvaltaisten viisautemme ja muihin ulottuvan myötätunnon kasvattamista. Vähitellen voimme kanavoida itsen arvostamiselle, ja omien arvojen ja uskomusten tiedostamiselle, rakentuvan myötätuntomme myös itseemme.

 

Itsen tiedostaminen ja myötätunto kulkevat käsikädessä.  Opit myötätunnon kautta kuuntelemaan ja tunnistamaan erilaisia puoliasi ja opit suhtautumaan hyväksyvästi puoliisi. Kasvatat lapsellisia osiasi aikuisuuteen myötätuntoisella kuuntelulla. Myötätunnon kautta löydät yhteytesi muihin ihmisiin.  Huomaat kärsimyksessä ja ilossasi olevasi “minäme”, etkä vain minä.

Myötätuntoharjoittelua  voi tehdä monella eri tavoin.  Etsi itsellesi sopiva! Ehkä tärkeintä on osiesi tiedostaminen: Aina kun huomaat sättiväsi tai mitätöiväsi itseäsi, vaihda tietoisesti “radion kanavaa” eli kokemustilaasi.  Harjoittelet siis vaihtamaan “kiukkuisen tilan” toiseen myötätuntoiseen aikuiseen tilaan.  Toista esimerkiksi seuraavan kaltaisia lauseita:  “Vaikka minulla on tämä kriittinen/vihaa täynnä oleva/hössöttävä puoleni, hyväksyn itseni täydellisesti sellaisena kuin olen.”  “Olen riittävän hyvä ihminen.” “Kun kerran nyt kärsin, pitää minun suhtautua erityisen suurella huomaavaisuudella ja rakkaudella itseeni.”

Energiapsykologiset menetelmät EFT ja tapping tarjoavat erinomaisia harjoituksia myötätunnon harjoitteluun:

Youtubessa on myös pilvin pimein erilaisia myötätuntomeditaatioita englanniksi ja joitakin myös suomeksi:

‘
Voit myös kirjoittaen tutkia itseäsi. (Voit tehdä tämän harjoituksen myös sisäisenä dialogina, mikäli kirjoittaminen ei ole sinun juttusi).  Seuraava Sisäinen teatteri harjoitus on mukaelma Kristin Neffin harjoituksesta.

Mieti seuraavia asioita itseksi kirjoittaen  ( Sisäisen teatterin kirjoitusharjoituksia löytyy lisää blogistani http://www.katisar.wordpress.):

1) Kuinka tyypillisesti rankaiset itseäsi – Onko sinussa puoli joka haukkuu ulkonäköäsi, kykyäsi ihmisuhteisiin, vanhemmuuteen, työtekotapaasi?
2) Minkälaista kieltä käytät itsestäsi, kun joku tiloistasi tekee virheen?
3) Onko sinussa vahva kriittinen puoli joka sättii sinua?
4) Miltä sinusta tuntuu sättimisen jälkeen?
5) Mitä seuraamuksia on sillä, että olet näin ankara itseäsi kohtaan?
6) Tuletko alakuloiseksi? Masetuneeksi?
7) Miltä tuntuisi kun täydellisesti hyväksyisit itsesi?
8) Pelottaako tämä ajatus?  Antaako se toivoa?
9)Kun kohtaat hankalan tilanteen elämässäsi, onko sinussa ylivahva puoli, joka vähät välittää kärsimyksessäsi?
10) Onko sinussa puoli joka osaa antaa lohdutusta itsellesi?
11) Onko sinulla taipumusta kasvattaa pienestä draamasta yhä vain suurempi draama?
12) Onko sinulla tapana leikata itsesi irti yhteisöstäsi siten, että ajattelet kaikkien muiden olevan parempia  ja vain sinä olet surkea ja kärsivä?
13) Rakenna itsellesi sopivia myötätuntolauseita niitä tilanteita varten kun kärsit tai sättivä/mollaava/ankara kriittinen puolesi hyökkää kimppuusi.

Toivovalmennuksessa® opettelemme mm. edellisten kaltaisilla menetelmillä tietoisuustaitoja eli “sateenvarjo mindfulnessia” (kts. edellinen blogini).  Harjoitteleme mm.  tiedostamaan itseämme (teemme mielitajukartan osistamme HTT® – englanniksi “ESI”) , harjoittelemme oman tietoisuuden peilausta erilaisin luovin harjoituksin, harjoittelemme myötätuntoa itseämme kohtaan ja harjoittelemme “perinteistä tietoista hyväksyvää läsnäoloa” erilaisin mindfulness-harjoituksin. Toivovalmennuksessa korostetaan, että olemme erilaisia ihmisiä.  Yhdelle voi sopia tietyntyyppiset tietoisuustaitoharjoitukset ja toiselle toiset.  Siksi teemme monipuolisesti erilaisia harjoituksia. Toiveikkaaseen ja onnelliseen elämään ei ole olemassa yhtä ainoata oikeata reseptiä.

Mielitajukartta ESI:llä

Tietoisuustaidot facebookissa.

Matkani tietoisuustaitojen maailmaan, oman Toivovalmennukseni kehittäminen, on ollut mielenkiintoinen projekti. Retkeni aikana on tullut satoja uusia oivalluksia. Ehkä tärkein niistä on se, että yhä selvemmin näen kuinka omassa tavassani opettaa tietoisuustaitoja,  eli Toivovalmennuksessani, näen hyväksyvän läsnäolon olevan laajempi käsite, kuin mitä monet midfulness-ohjaajat tavanomaisesti opettavat. Valmennuksen lähtökohta on myötätunnon harjoittamisessa itseä kohtaan.

Kun tietoinen hyväksyvä läsnäolo nähdään laajempana sateenvarjokäsitteenä niin kuin minä, tai myötätunnosta kirjan kirjoittanut professori Kristin Neff näkee, myötätunnon  ja mindfulnessin on mahdollista  lähteä tietoisuustaitojen yhteiseen paritanssiin. Kristin Neffin mukaan olemme armoton keskinäiselle kilpailulle rakentuva kulttuuri, jossa meidät opetetaan vertaamaan itseämme koko ajan muihin. Kaikkien kunnon kansalaisten tulisi olla monella tavoin täydellisiä ja keskimääräistä parempia.  Siksi piiskaamme ja kohtelemme itseämme aivan liian ankarasti. Tästä seuraa kärsimystä elämäämme.

Näen Toivovalmennukseni tapana opettaa tietoista hyväksyvää läsnäoloa eli mindfulnessia siten, että ensimmäisenä tietoisuustaitoelementtinä on juuri myötätunto omaa itseä kohtaan. Se, etten torju osiani, vaan ryhdyn kuuntelemaan hyväksyvästi kehomieleni erilaisia kokemustiloja. Ryhdyn harjoittamaan itseen kohdistuvaa myötätuntoa. Löydän erilaiset puoleni hyväksyvässä läsnäolossa ja yhdistän eli integroin osani osaksi kokonaisempaa itseäni. Myötätunto on kuitenkin vain toinen tietoisuustaitojen paritanssimme tanssijoista. Tarvitsemme laajempaan käsitykseen mindfulnessista  lisäksi perinteisen midfulnessin.

Myötätunto itseä kohtaan tapahtuu Toivovalmennuksessa, siten, että ryhdymme tunnistamaan ja ilmaisemaan erilaisia kokemustilojamme. Nimeämme ja tutkimme oppimiamme käyttäytymismalleja ja niiden suhtautumistapoja. Kun myötätuntoa aletaan löytää, siirrytään sitten paritanssiin. Ne ovat erilaiset perinteiset hyväksyvän tietoisen läsnäolon meditaatio- ym. harjoitukset.  Näitäkin siis harjoittelemme Toivovalmennuksessa, mutta lähtökohta tässä menetelmässä on sama kuin Neffillä,  myötätunto omaa itseä kohtaan. Olemalla myötätuntoisia itseämme kohtaan, psykiatri Dan Siegelin käsitteitä käyttäen,  lisäämme itsetuntemustamme, integroimme eli eheytämme itseämme ja näin kehitämme mielitajuamme. Alamme samalla aistia yleensä yhä paremmin toisten ihmisten kokemustiloja, löydämme empatiaa ja viisautemme kasvaessa, yhä enemmän myötätuntoa toisia ihmisiä kohtaan.  Tämä merkitsee sitä, että alamme tekemään jotakin aktiivisesti lievittääksemme toisten kärsimystä. Tunnemme yhä paremmin toisen kärsimyksen itsessämme.

Myötätunnon ja mindfulnessin yhteisen tietoisuustaitotanssin kautta kehittyy sisäinen harmoniamme, mutta myös myötätuntomme koko maailmankaikkeutta kohtaan.  Kykenemme elämään läsnäolevammin ja hyväksyvämmin elämäämme kaoottisessa informaatiotulvan ja erilaisten kulttuurien ja ristiriitojen täyttämässä maailmassamme.

Yhteenvetona Toivovalmennus eroaa tavallisesta mindfulness-koulutuksesta siinä, että se ymmärtää tietoisen hyväksyvän läsnäolon laajemmin kuin monet perinteiset mindfulness-menetelmät.  Se liittää luovat myötätunnon harjoitukset (peilaavat luovat sisäistä kokemusta heijastavat harjoitukset, kuten erilaiset mielikuva- ja kirjoitusharjoitukset), kiinteäksi osaksi mindfulnessia.

Onko sitten jotain eroa mindfunessin ja myötätunnon välillä? Professori Kristin Deffin mukaan se riippuu siitä, miten mindfulness määritellään.Tavallisimmin midfulness eli tietoinen hyväksyvä läsnäolo määritellään siten, että se on huomion kiinnittämistä tähän hetkeen ilman hyväksyen, ilman arvottamista. Mindfulnessia voi kuitenkin käyttää myös laajemmin kuvaamaan monia terapeuttisia luovia harjoituksia ja erilaisia mietiskelykäytäntöjä.

Kun käytämme tietoista hyväksyvää läsnäoloa, sisältyy siihen suppeassa, yleisemmin käytetyssä käsityksessä, Kristin Neffin alla olevan luettelon kaksi ensimmäistä kohtaa.  Ja laaja-alaisesti käyttäessämme mindfulnessia sateenvarjoterminä, siihen sisältyy kaikki seuraavat neljä kohtaa. Itse puhun tällöin mieluimmin tietoisuustaidoista, jotta erottaisimme perinteisen mindfulnessin ja sateenvarjo-mindfulnessin toisistaan.

Sekä Toivovalmennus että tietoisuustaitokirjani “Sisäinen teatteri – Luova kirjoittaminen tietoisuustaitona” edustavat nimenomaisesti laaja-alaista käsitystä mindfulnessista eli ne opettavat tietoisuustaitoja.

Mindfulness laaja-alaisesti, sateenvarjokäsitteenä ajatellen, on seuraavaa:

1) Kiinnitämme huomiomme kokemukseemme tässä hetkessä.
2) Suhteutamme itsemme tähän hetkeen ilman arvostelua ja ilman vastustusta.
3) Suhteutamme itsemme kokijaan, tarkoituksena helpottaa hänen kärsimystään. (myötätunto)
4) Ymmärrämme sekä kokemuksen että kokijan olemuksen (viisaus)  (Lähde: Kristin Neff)

Sekä kouluttajan että tutkijan on syytä ymmärtää, että monet opettavat tietoisessa hyväksyvässä läsnäolossa vain kahta ensimmäistä. Kristin Neff korostaa, että nämä neljä eri mindfulnessin osa aluetta ovat sekä fysiologialtaan että kognitiivisesti erilaisia ilmiöitä.  Usein, kun ihmistietoisuudessa muutos jossakin mindfulnessin neljästä osa-alueesta lähtee käyntiin,  leviää se muillekin osa-alueille.  Aina ei kuitenkaan näin ole.  Siksi jotkut tarvitsevat erityisesti jonkun osa-alueen harjoittamista. Vertauskuvallisesti ajatellen, jokin lihasryhmä on heikko, ja tällöin erityisesti sitä pitää tällöin treenata.

Toivovalmennuksessani lähdetään siis liikkeelle kohdasta kolme – eli myötätunnosta.  Ja nimenomaan omaan itseen kohdistuvasta myötätunnosta. Joillekin helpon tapa oppia löytämään läsnäolo elämään, on myötätuntoinen suhde omiin sisäisiin ristiriitaisiin puoliin mm. kriittiseen ankaraan puoleen, ja tätä kautta läsnäolon muutos voi levitä koko elämään.

Kun myötätunto ja samalla itsetuntemuksesi lisääntyy,  mielitajusi alkaa tavallisesti kehittyä.  Tunnetaitosi ja kokonaisvaltainen viisautesi alkaa lisääntyä.  Kutsun näitä kahta viimeistä Kristin Neffin listassa mielitajun (vrt. psykiatri Dan Siegel) kehittämiseksi.  Niitä harjoitellaan hieman erilaisilla harjoituksilla kuin miten harjoitetaan kahta ensimmäistä.

Perinteinen mindfulness opettaa meitä kohtaamaan kokemuksemme ilman vastustusta.  Myötätunto ja sen mukanaan tuoma mielitaju puolestaan opettaa meitä lohduttamaan ja helpottamaan kokijan kärsimystä aktiivisella empaattisella kuuntelulla, lohdutuksella ja myötätunnolla.  Monet meistä ovat armottomia itseään kohtaan ja siirtävät tämän armottomuutensa myös muihin ihmisiin ja ihmisryhmiin.

LUETTAVAA:

Sisäinen teatteri – Luova kirjoittaminen tietoisuustaitona 2013, Kuumussa Virtaa Oy
Mielen monet puolet – Jan Sky, 2013  Kuva ja Mieli
Self-Compassion, A Proven Power of Being kind to Yourself,  2015 William Morrow

Viime keväänä taisin käydä ensimmäistä kertaa OFRD Markkinointitoimistossa opettamassa tietoisuustaitoja. Meillä on meneillään  yhteinen pilottihanke, jossa minä kehitän Toivovalmennustani ja he hyväksyvän läsnäolon tunneälyään ja tunnetaitojaan.

Olen opettanut aikaisemmin vain terveydenhuollon organisaatioissa, joten tämä on ollut minulle haastava, mutta mielenkiintoinen hanke.  Tuntuu, että kokemusperäinen tietoni alkaa ottamaan mukavia uusia muotoja, kun saan peilata näkemyksiäni heidän kokemuksiin. On uutta, ja itse asiassa kiehtovaakin, saada opettaa nuoria ja aivan eri alan ennakkoluulottomia ihmisiä.  Lienen Suomen ensimmäinen hammaslääkäri, joka opettaa mindfulnessia business-ihmisille? (Mahtaako toista edes tullakaan…)

Porukka OFRD:issa on ollut välillä melko stressaantunutta ja väsynyttä,  vaikkakin samalla myös innovatiivista: leikillisyyttä ja uteliaisuutta työntekijöillä tuntuu riittävän muillekin jaettavaksi.  Toivon sydämestäni, että he oppivat pitämään huolta itsestänsä tietoisuustaitojen keinoin.  Toivon, että tämän päivän nuoret eivät kuormita terveydenhuoltojärjestelmämme stressaantuneina ja loppuun´palaneina, psykofyysisine oireineen, vaan he osaavat huolehtia hyvinvoinnistaan paremmin kuin tämä minun addiktioihin, epätervellisiin tottumuksiin ja depressioon hukkuva sukupolvi.

Mielenkiinnolla odotan, millainen päätöstyö saadaan yhdessä OFRD:n kanssa aikaiseksi. Tavoite on nimittäin toimistohenkilökunnan koulutuksen yhteydessä räätälöidä, heidän kanssaan yhdessä,   OFRD:n keikkatyöntekijöille pieni Mindfulness-opas työhyvinvointiin. Tarkoitus on antaa tämä opas uusille ja vanhoille kenttätyöntekijöille, jotka esittelevät erinäisiä tuotteita moninaisissa tapahtumissa.

Tietoisuustaitojen viesti on selkeä: organisaatio haluaa arvostaa ja välittää työntekijöistään. Nykyisessä vaihtuvien työpaikkojen ja irtisanomisten kulttuurissa on tärkeää, että ihminen luo ja säilyttää omanarvon tunteensa.

Alla Slideshare-diaesittely Toivovalmennus®-konseptista, jota olen kehittänyt heidän kanssan yhteistyössä.  Yhdistän tilasidonnaista ajattelua (hypnoterapiasta omaksuttuja ajattelumalleja)  ja mindfulnessia.  Mindfulness täydennettynä ESI:llä (HTT®  Hallitsevan tilan tunnistus – Mielitajukartta) on erinomainen työkalu oman itsen tiedostamisen lisäämiseen. Kun työntekijän mielitaju paranee, kykenee ihminen aistimaan paremmin myös toisen ihmisen tiloja.

Kun ihminen tule tietoiseksi omista tiloistaan ja eri henkilöiden välisten tilojen dynamiikasta, on mahdollista parantaa “työflowta”.  Vuorovaikutusta sabotoivat lapselliset, tai esikuvilta omaksutut tiedostamattomat tunnetilat, “tunnelukot”,  eivät terrorisoi yhtä helposti “työflowta”. Tietoisuustaidot, ei tietty, ole ratkaisu kaikkiin emotionaalisiin ongelmiin, vaan joskus jotkut saattavat tarvita henkilökohtaista työnohjausta tai jopa terapiaa.

Ihailen tämän yrityksen työntekijöiden yhteishenkeä ja tuoreita ajatuksia. Heillä tuntuu olevan yhteinen tahtotila, jolla he haluavat parantaa omaa ja keikkatyöläistensä hyvinvointia ja tietty samalla myös työtehoa.  Yrityksellä on maskottihahmo, OFRD Mörkö, joka on ahkerasti muistutellut porukka ruokatuntien ja läsnäolon paussien tärkeydestä.

Havard Business Reviewssä oli vähän aikaa sitten juttu, jossa todettiin: “Mindfulness ei ole enää mukava vaihtoehto esimiehille. Sen sijaan se on välttämättömyys: Pidämme tietoisuustaidoilla aivomme terveenä, parannamme päätöksenkykytaitojamme ja ennalta ehkäisemme stressiä.”

Toivon toivovalmennukseni innoittamana, että yrityksissä kuin myös muissakin organisaatioissa,  alettaisiin yhä enemmän välittämään työntekijöistään, sillä tällä on pitkällä tähtäimellä terveyttä mutta myös tehokkuutta lisäävät seurannaisvaikutukset. Tietoisuutaidot ovat “win-win-juttu”:  Tehokkuus lisääntyy ja työntekijöiden kokonaisvaltainen hyvinvointi lisääntyy.

Tutkikoon kukin ajatuksiaan, ja sen tehdessäsi huomaat pääsi miehitetyn menneisyyden ja tulevaisuuden ajatuksilla. Me tuskin koskaan ajattelemme läsnäolevasti; ja jos ajattelemme, se on vain ajattelua, jossa järjestelemme tulevaisuutta. Tämä hetki ei ole koskaan päämäärämme. Menneisyys ja nykyisyys ovat määrittelijöitä; joissa tulevaisuus on ainoa päämäärämme. Joten emme koskaan elä, vaikka toivoisimme elävämme; sillä olemme aina vain valmistumassa olemaan onnellisia. Tämä on väistämätöntä, eikä asioiden pitäisi koskaan olla niin. – Blaise Pascal 1623- 1662 (Käännös Kati Sarvela)

Olen oikeastaan hypnoterapeutiksi valmistumiseni jälkeen (v. 2007) ollut koukussa tietoiseen tietoisuustaitoihin, hyväksyvään tietoiseen läsnäoloon eli mindfulnessiin.  En ole yhden aatteen ihminen. Erilaisia psykoterapeuttisia ja psykologisia muotisuuntauksia tulee ja menee.

Tietoisen hyväksyvän läsnäolon kiehtovuus ja voima on siinä, että se on integroiva – erilaisia meditaatio, mietiskely-  ja mielikuvaharjoituksia yhdistävä näkemys. Sen sisällä itä kohtaa lännen. Siksi siihen syventyminen on erilaisia viisausperinteitä yhdistävää toimitaa, jossa pyritään riisumaan ideat uskonnollisista kaavuista.

   
  
 Itse tunnustaudun kristinuskon ystäväksi, mutta mindfulness on rakentanut minulle sillan muihin uskontoihin ja jopa ateistisiin näkemyksiin.  Tietoinen hyväksyvä läsnäolo mahdollistaa uskonnolliset rajat ylittävän ekumeenisuuden.

Länsimaisen tieteellisen perinteen heikkous on ollut se, että sen sisällä on leikattu mieli ja ruumis irti toisistaan. Länsimainen hypnoosi lienee ainoita tieteessä vaikuttavia vanhempia länsimaisia perinteitä, joissa on oivallettu ruumiimme ja mielemme erottamattomuus. Tämä siitä huolimatta, että muinaisessa Kreikassa tiedostettiin, että hyvän elämän lähtökohta on itsetuntemuksessa.  “Tunne itsesi” oli kaiverrettu moniin temppeleihin, ja monet antiikin Kreikan ajattelijoista pitivät tätä onnellisen elämän kulmakivenä. Lukemattomat länsimaiset teologit ja filosofit , mukaan lukien Blaise Pascal, ovat puhuneet  omilla käsitteillään tietoisesta hyväksyvästä läsnäolosta, mutta tieteen materialistinen objektivinen näkemys on ollut meillä valtaa pitävä näkemys viimeiset vuosisadat. Ajat ovat kuitenkin muuttumassa.

Sitten hypnoosin on meillä syntynyt erilaisia terapeuttisia menetelmiä, kuten tanssi- ja liiketerapia ja lukemattomat muut taideterapiamuodot, joissa on ymmärretty kehon ja mielen erottamattomuus. Terapeuttiseen taiteeseen ja tunnetilojen ilmaisuun, on sisään kirjoitettuna myös tietoinen hyväksyvä läsnäolo. Hyväksyvää läsnäoloa voidaan tuoda arkeen ja organisaatioihin yksinkertaisin mindfulness-harjoituksin.

Meillä länsimaissahan muuntuneiden tietoisuuden tilojen luokittelu (hereillä/nukkuu) on itse asiassa ollut kovin primitiivistä verrattuna esimerkiksi buddhalaiseen perinteeseen. Meitä on opetettu ihmeellisen vähän käyttämään hyvään elämään itsetutkiskelua,  sisäisten erilaisten tilojemme aistimista muuntuneissa tajunnan tiloissa. Olemme ennen näkemättömän korkea kulttuuri tieteellisteknisessä mielessä, mutta kyky oman sisäisen maailman aistimiseen on ollut säälittävissä lasten kengissä. Ja silti vain läsnäoleva, itseään tunteva ja aistiva mielitajulla varustettu ihminen, voi elää hyvää elämää, arvorationaalisesti, itseään ja muita arvostavasti.

Monet puhuvat tietoisen hyväksyvän läsnäolon yhteydessä sydämen viisauden kehittämisestä.  Ennen vierastin tätä sanontaa. Sydämestä puhuminen tuntui jotenkin naiivilta. Nykyään puhun varsin sujuvasti myös sydämen viisaudestamme. Jos et pidä tästä tavasta puhua, voit tietty käyttää psykiatri Daniel Siegelin käsitettä mielitaju (mindsight). Sekä sydämen viisaus ja mielitaju kuljettavat meitä kohden arvorationaalista elämää ja yhteisöllisyyttä.  Rakennamme takaisin menetettyä yhteisöllisyyden kulttuuria.

Yhteisöllisyys on ollut idän menetelmien vahvuus kautta vuosisatoihin. Länsimaisessa perinteessä olemme individualistisessa kulttuurissa  leikanneet itsemme irti paitsi ruumistamme myös yhteisöistämme.  Länsimaisella tieteellä, terapeuttisella perinteellä ja sieluhoito perinteellä on ollut omat ansionsa, mutta sen esineellistävästä ja yksilökeskeisestä ajattelusta olemme maksaneet kalliin hinnan inhimillisinä ja ekologisena pahoinvointina.

Oikeastaan ajattelen, että karkeasti ottaen länsimainen perinne on pyrkinyt asioiden katsomiseen “jumalallisella silmällä” eli objektiivisesti, puolueettomasti.  Sen sijaan itämaisen perinteen vahvuus on ollut ihmisen subjektiivisen eli henkilökohtaisen ainutkertaisen kokemuksen ymmärrys.  Toki meillä on jo vuosisatoja ollut myös tiedettä, filosofiaa ja teologiaa,  joka on tutkinut ihmisen subjektiivista kokemusta, mutta tämä tutkimusperinne on ollut aliarvostettua.  Luonnontieteellinen määrällinen tutkimus on dominoinut koko kulttuuriamme.  Elämme parhaillaan onneksi tieteiden integraation aikaa, jossa ihmisen henkilökohtaiselle kokemukselle ja ainutkertaiselle tarinalle aletaan antaa arvoa.  Onnellista elämää kun ei opi kukaan mistään valmiista reseptikokoelmasta, vaan se täytyy elää ja kokea.

Valitettavasti kristinuskosta, erityisesti luterilaisuudesta on kadonneet lähes kokonaan mietiskelyperinteet, jotka ovat olleet sen vahvuus.  Esimerkiksi Lectio Divina on hieno länsimainen mietiskelyperinne, joka nojaa aikaisemmalle kreikkalaisroomalaiselle oppimistraditiolle. Tosin monet tutkijat ovat sitä mieltä että koko psykoterapiaperinne perustuu länsimaiselle sielunhoito- ja unientulkintaperinteelle.

Yhtä kaikki, meditaation, mietiskelyn ja mielikuvaharjoitusten tavoite on auttaa ihmistä pääsemää irti ongelmatilasta levolliseen tilaan.  Se, että olemme samaistuneena stressaantuneisiin, hermostuneisiin, ahdistuneisiin, vihaisiin ym. ikäviin osiimme/kokemustiloihimme tuottaa meissä valtavasti pahoinvointia.  Mielen harjoitusten kautta kykenemme irrottautumaan ongelmatilasta levolliseen läsnäolon tilaan, josta käsin perspektiivimme todellisuuteen laajenee.

Yrityksiin ja organisaatioihin mindfulness tuo inhimillisyyttä, koska se luontaisesti kuljettaa niihin välittämisen arvoja.  Itse pidän tietoisuustaitoja esimerkiksi eettisen yrittäjyyden peruskivenä. Työn tekoon ja yrittämiseen tulee mukaan automaattisesti tällöin myös muita arvoja kuin raha. Työ ja erityisesti yhteistyö organisaation sisällä, sekä sen jäsenten ja asiakkaiden välinen yhteistyö itsessään voi olla palkitsevaa. Tutkimusten mukaan itse asiassa palkitseva läsnäoleva elämäntyö flow-tiloineen tuo ihmisille enemmän iloa ja onnellisuutta kuin suuret rahapalkkiot. Onnellisuustutkijoiden mukaan joskus ylimääräiset palkkiot saattavat jopa syödä työniloa.

Mindfulnessilla on lukemattomia hyviä seurannaisvaikutuksia, joilla elämämme laatu ja kokonaisvaltainen hyvinvointimme voi parantua.  Nykyään puhutaan paljon työurien pidentämisestä.  Uskon, että tällainen pitkien työurien uusi elämäntapa voi syntyä, kunhan muutamme koko ajattelumme perustan tietoisesti läsnäolevaksi.  Löydämme elämäämme mahdollisimman paljon läsnäoloa ja tekemisen flowtiloja.

Tietoisuustaidot facebookissa.