Creative Mindfulness – Luovan hyväksyvän läsnäolon perusteita

Kati Sarvela

Oikeastaan melkoisen hauskaa huomata, että olen päätynyt verrattain samanlaisiin ajatuksiin “luovista tietoisuustaidoista” tai “luovasta hyväksyvästä läsnäolosta” (creative mindfulness), kun australialainen Barbara Grace (School of Modern Psychology). Hän kertoo perustavansa työpajansa ja webinarinsa näyttöön perustuviin menetelmiin, ja minäkin integroin omissa koulutuksissani ajatuksia näyttöön perustuvista menetelmistä: hypnoterapiaperinteestä (minätilojen terapia) ja hyväksyvästä läsnäolosta (mindfulness).

Barbara Grace korostaa, että parhaillaan on meneillään globaali muutos, jossa yhä useampi on alkanut löytämään heränneen minuutensa (“awakened self”). Tämä minuus kykenee oman sisäisen maailmansa havainnointiin, sen symboliseen ilmaisuun ja sisäisen kokemuksen integrointiin eli tilojen eheyttämiseen. Tämä luovan läsnäolon perinne täydentää erinomaisesti perinteisiä mindfulness-menetelmiä. Erityisesti johtajat ja parantavat yhteistöt tarvitsevat itsejohtamistaitoja, joita luovilla tietoisuustaidoilla kehitetään.


Barbara Gracen mukaan luovan hyväksyvän läsnäolon ytimessä on itsensä tiedostava minuus, joka elää autettisempaa, aidompaa, elämää, kiinnittymättä egoonsa. Egomme muodostuu, sisäistämässäni minätilojen terapiassa (ja Sisäisestä teatterissa), osista, minätiloista, joihin samaistuneena emme ohjaa omaa elämäämme. Ilman sisäisen maailmamme ohjausta olemme kuin ratsastajia hevosen selässä tilanteessa, jossa hevonen ohjaa ratsastajan vauhdin ja suunnaan, eikä ratsastaja ohjaa hevosta.

Tämä hevosen ohjaama tilanne vallitsee esimerkiksi, kun joku satunnainen, elämänvarrellamme opittu tila, tunnepitoisine käyttäytymisineen, ohjaa elämäämme. Seurauksena annan vallan vihatiloille ja monenlaisille ikäville, kilpaileville sekä kateellisille tiloille. Käytäydyn tavalla, jota tavallisesti joskus kadun jälkeenpäin.

Aitoon ”autenttiseen” minuuteemme pääsemme kiinni, kun löydämme itsestämme, havainnoivan ja kokemuksiamme nimeävän tarkkailijatilan. Osaamme nimetä sisäisen maailmamme osia  ja osaamme katsoa itseämme ikään kuin ulkopuolelta käsin, ja  löydämme taitoja ilmaista tätä kokemusmaailmaa symbolisesti, spontaanisti ja luovasti.

Luovan hyväksyävn läsnäolon taitoja tarvitsemme, jotta pääsemme irti kiinnittymisestä kokemuksista rakentamaamme jäykkään elämäntarinaan, jolla määrittelemme itseämme ja muita ihmisiä. Pääsemme irti myös ”sitten kun elämästä”, jossa odotamme jotakin kamalaa tai ihanaa tapahtuvan tulevaisuudessa. Emme tällöinkään elä tätä hetkeä läsnäolevasti.


Sekä perinteinen hyväksyvä läsnäolo, että luova hyväksyvä läsnäolo auttavat meitä elämään kiinnittyneenä ensisijaisesti tähän hetkeen.  Voimme elää mielikuvituksessamme, tässä hetkessä, uudelleen, sekä menneisyyttämme että tulevaa. Kehittyvillä tietoisuustaidoillamme voimme optimoida kykyämme olla luovissa flow-tiloissa ja läsnä yhä enemmän kaikessa tekemisessämme.

En usko, että läheskään kaikki ihmiset pystyvät pelkällä perinteisellä ”mindfulnessilla” ratkomaan elämäntaidollisia ongelmiaan. Jollakin lailla ihmisen on pystyttävä päästämään irti menneisyydestä (esimerkiksi uhritarinasta tai sankaritarinasta) ja tulevaisuuden epärealistisista haaveista, pystyäkseen elämään tätä hetkeä.

Luovat menetelmät (luova kirjoittaminen, musiikki, mielikuvaharjoitukset, tanssi, visuaaliset taiteet jne.) tarjoavat melko turvallisia menetelmiä, joilla voimme saattaa loppuun itsessämme – myös kehossamme lukkoina olevia – keskeneräisiä tarinoita. Taiteellisen itseilmaisun käyttä viemme tarinat päätökseen luovasti ja leikillisesti. Vertauskuvallinen ja symbolinen ilmaisu ovat huomattavan paljon pehmeämpiä tapoja tunteiden ilmaisuun kun inhorealistinen tapa samaistua kipeisiin menneisyyden tapahtumiin.

Jos ajattelee itsensä hoitamista ja oman kehomielen valmennusta, niin ihmiset ovat kautta aikojen käyttäneet taidetta tähän tarkoitukseen ja tietysti myös itsearvoisesti. Jotta tähän itsemme hoitamiseen ja valmennukseen pystymme, hyödymme, joskus myös kipeästi tarvitsemme, avuksemme ammattiauttajia. He auttavat meitä vakauttavin ja luovuin keinoin vaihtamaan näkökulmaa ja  päästämään irti menneisyydestä ja jatkuvasta tulevaisuuden kuvittelusta ja haaveilusta. Saattamme heidän avustuksellaan keskeneräiset tarinamme päätökseen.

Barbara Grace käyttää samoja menetelmiä työpajoissaan ja webinaareissan kuin minä: mm. mielikuvaharjoituksia, aikajanatyöskentelyä, ongelmien uudelleen määrityksiä ja taiteellista tunteiden itseilmaisua ja spontaania dialogia eri tilojen välillä. Hän korostaa samaa asiaa, mistä minäkin olen täällä monet kerrat kirjoittanut: Emme ratkaise ongelmiamme vain järjellämme vaan tarvitsemme itsemme kehittämiseen ja parempaan elämään sen lisäksi myös luovaa mielikuvitusta.

Barbara Gracen mukaan, kun vahvistamme olemassaolevia taitojamme ja teemme yhä enemmän asioita, joita rakastamme, käyttäen luovuutta ja viisauttamme, voimme elää enemmän aitoa, oman itsemme näköistä onnellisempaa elämää. Suurin osa meistä tietää sisimmässään, että olisi aika elää yhä enemmän elämää, joka on sopusoinnussa omien todellisten arvojen ja uskomusten kanssa. Elääksemme uudenlaista elämää, on meidän uudistettava ajatusmaailmaamme  ja aloitettava uusi matka uuteen toimintatapaan, jossa voimme toteuttaa itseämme itsenäisesti, lähtökohdan ollessa toisten ihmisten rakkaudellisessa palvelemisessa.

Yltiö individualistinen elämäntapa alkaa olla tiensä päässä. Iloa elämään ei tule seuraamalla ja toteuttamalla egomme tarpeita, vaan palvelemalla yhteistä hyvää kukin omalla tavallamme. Kohden parempaa tulevaisuutta, kuljemme auttamalla  ja palvelemalla toinen toisiamme, sen sijaan, että keräämme, juosten orvanpyörässä, aineellisia egon symboleja itsellemme.  On aika siirtyä itsestä välittämiseen sekä  luovaan ja parantavaan yhteisölliseen elämään.  Vähemmän voi olla enemmän.

PS.  Seuraava koulutukseni Wahren-opistolla.

LUETTAVAA:

 

Kati Sarvela, Sisäinen teatteri – Luova kirjoittaminen tietoisuustaitona, Kuumussa Virtaa Oy, 2013

Advertisements