Hammaslääkäri ja terapeutti Kati Sarvela

Hinta: 72 euroa + alv 24%  sis. lounaan ja kahvit

Ajankohta: la 19.2. 8.30 – 15.30

Kohderyhmä: terveydenhoidon ja sosiaalialan ammattilaiset

Paikka:  Hyvinvointi Sampo, Kuhmo

‍Tausta ja koulutuksen tavoite:

Traumainformoidulla hoitamisella tarkoitetaan tunnehaavoja huomioivaa hoitamista. Sen filosofian taustalla on ajatus siitä, että traumaattiset kokemukset saavat ihmisen käyttäytymään usein epätarkoituksenmukaisesti ja tavalla, joka ei ole järkisyin perusteltua. Ottamalla tämän huomioon eri terveydenhuollon pisteissä, voidaan pienilläkin teoilla helpottaa merkittävästi traumatisoituneen ihmisen hyvinvointia ja hoidon etenemistä ja siten eri toimipisteiden hoidon vaikuttavuutta. Tunnehaavoilla on suuri merkitys terveyskäyttäytymiseen, ihmissuhteisiin, oppimiseen sekä esimerkiksi kipukokemukseen ja toimenpidepelkoihin.

Fyysiseen koskemattomuuteen liittyvät rikokset, onnettomuudet ja työtapaturmat altistavat Suomessa vuosittain 100 000 ihmistä traumaattiselle kokemukselle. Ihmiset menettävät traumaattisesti läheisiään, sairastuvat vakavasti, kokevat kipua ja erilaisia sietämättömiä tilanteita. Myös lääketieteelliset toimenpiteet ja hoitokomplikaatiot aiheuttavat traumaattisia kokemuksia. Käytännössä jokainen sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilainen joutuu kohtaamaan työssään traumatisoituneita ihmisiä päivittäin  ja lukemattomat alan ihmiset traumatisoituvat itse.

Sijaistraumatisoituminen ja myötätuntouupumus ovat auttajan työssä tavallisia.
Vaikka vakava traumatisoituminen lisää sekä sairastavuutta että kuolleisuutta, saa se ihmiset välttämään kontaktejaan terveydenhuoltoon, mikä siirtää hoidon painopistettä epätarkoituksenmukaisesti päivystystoimintaan. Traumaattiset kokemukset saavat ihmiset hakeman helpotusta myös haitallisista lähteistä, kuten päihteistä, syömisestä, pelaamisesta tai ylenpalttisesta liikkumisesta. Traumakokemukset voivat saada ihmisen kieltäytymään ammattilaisen silmin tarpeellisista hoidoista tai toimenpiteistä tai jättämään määrätyn lääkityksen käyttämättä. Myös erilaisten hoito-ohjeiden noudattaminen voi olla vaikeaa. Nämä ongelmat hoitomyöntyvyydessä aiheuttavat hoitohenkilökunnassa turhautumista ja terveydenhuollossa tyhjäkäyntiä myös viime tipassa peruttujen tai käyttämättä jääneiden aikojen vuoksi. Traumatisoituneen potilaan vireystila on usein joko liian korkea tai matala, mikä vaikuttaa sekä potilaan käyttäytymiseen että peilisolujärjestelmän kautta hoitavan henkilön vireystilaan ja hyvinvointiin.

Koulutuksen tavoitteena on, että sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilainen millä tahansa erikoisalalla toimiessaan tunnistaa traumaperäisille oireille altistavat tilanteet, ymmärtää traumatisoitumisen psykofysiologian ja osaa huomioida potilaiden mahdolliset vaikeat elämänkokemukset niin vastaanottojärjestelyissään kuin suhtautumistavassaan sekä tietoisesti välttämään sekä aikaisempien traumuistojen tarpeetonta aktivoitumista että estämään mahdollisuuksiensa mukaan uusien tunnehaavojen syntyä.

Traumainformoitu hoito valmentaa ammattilaisia miettimään, missä määrin traumahistorian kartoittaminen on tarpeen, miten esille tulleisiin seikkoihin on hyvä suhtautua, missä menevät oman osaamisen rajat ja minne ohjata enemmän apua tarvitseva potilas. Se valmentaa ammattilaiset myös tunnistamaan oman elämänhistorian myötä syntyneet sudenkuopat, havainnoimaan siirtyviä traumareaktioita itsessään ja pitämään huolta omasta hyvinvoinnistaan.

Tervetuloa!

Ilmoittautuminen:    tekstiviestillä 0505713952 tai sähköpostilla esisuomi @ gmail.com

Esipuhe

🚬

Isäni oli romani. Häntä en tavannut kuin kerran. Lähdin maalta maailmalle nuorukaisena. Vietin Helsingissä aikuisikäni suurehkon julkisivu-urakointiliikkeen ohjaimissa. Epilepsia pysäytti kiireen ja muutin takaisin kotiseudulle.

Tupakoinnan kanssa olen tuskaillut vuosikymmeniä turhaan. Lopettaminen on ollut tuskaisen vaikeaa.

Tällä postyymilla haluan ehkä vähän humoristisetikin tavoittaa ne jotka kamppailevat saman ongelman kanssa.

Erityiskiitokset haluan antaa Sisäisen teatterin vetäjälle Kati Sarvelalle, siitä että silmäni avautuivat. Kurssilla vannoin lopettavani sauhuttelun kuukauden kuluttua 12 henkilön edessä. Nyt peruminen on lopultakin mahdotonta.

Keijo Wääri

Forssassa 20.10.2017 

Hän kiipeää kolmanteen kerrokseen ähisten, keuhkot apua vaatien. Pysähtyy toiselle tasanteelle. Nojaa polviinsa ja miettii miksi ei ole hissiä?

Hän on jo iällä 70 lähes. Pakko istua hetkeksi. Kovaa tämä vajaakeuhkoisen elämä.

— Minkä takia ihmisille on luotu keuhkot?

— Elämä olisi elämisen arvoista ilman.

— Ihminen on eläin, mutta eihän eläimillä ole todettu keuhkosyöpää, tai kuka sen tietää.

Yläkerrasta avautuu ovi. Tapani tulee kireissä Niken verkkareissa ja ultravioletti lenkkareissa. Laiha kuin ruoto, lenkkeilyhullu.

— Mitäpä Jorma? Tarviitko apua? Ota kynkkään, niin vien sinut huoneeseesi.

— Itsekin pääsen. Tässä vaan vähän huilaan ja hengitystä tasoittelen.

— Mistä kivestää?

— Muka huomaa? Henkeen ottaa ja vituttaa. Ääni on Amstrongin. Onneksi polla pelaa.

— Mitä järkeä kessuttaa. Kuolema raapii persusta ja haisetkin kuin Amerin tehdas

— Nyt lähdet nihilisti. Oma on asiani. Pian 35 vuotta olen röökannut ja vasta nyt keuhkot huutaa hoosiannaa. En perkele lopeta. Et tiedä minkälainen nautinto on sytyttää aamun ensimmäinen rööki mukillisen kahvia jälkeen. Katsella puhallettuja savuympyröitä ja köhiä verenmakuisia ysköksiä. En lopeta ennenkuin suu on täynnä multaa.

—Ok. Omapa on murheesi. Joskus minäkin imin. Kerrasta lopetin. Puolikas malluaski jäi takan päälle, siinä se on vieläkin. Kyllä nyt kulkee vaikka maraton

Tapani harppoo ohitse kenguruna. Vetää vielä pari kertaa tossut vinkuen kerrokset alakerrasta yläkertaan hengästymättä.

Jorma kauhoo kaiteesta kiinni pitäen kontilleen ja siitä ylös. Yskäisee kerran. Katsoo käytävän lasista Tapanin erkanevaa selkää.

🚬
LÄÄKÄRISSÄ

🚬

Vastaanottovirkailija Alaloukusa

— Nimi

— Jorma Hipeli

— Sos.tunnus

— On

— Syy vastaanotolle tuloon

— Rintaan pistää ja vituttaa

— Istukaa odottamaan tohtori Latva-Karjanmaa ottaa vastaan n. tunnin kuluttua. Hän on tupakkatauolla.

Vastaaottohuoneen ovi avautuu. Tohtori Latva-Karjanmaa saapuu sankan savun seasta antamaan kättä. Huoneessa haisee Jymy. Latva-Karjanmaa sytyttää maissipiipun ja imee posket lommoten.

— Ja nimi oli

— Hipeli

— Taudin nimi

— Pirustako tiedän. Rintaan pistää ja vituttaa. Yskittää ja paskittaa. Joskunaan henki ei kulje kuin peräluukun kautta kiertäen.

— Vaatteet posi, sanoo tohtori

— Ai kaikki? Housut ja alusvaatteetkin?

— Kaikki

— Luuleeko tohtori hinttari, että minä tässä kellisillään kekkuloin?

— Rauhallisesti Hipeli. Minä olen tohtori ja aion selvittää oireiden syyn.

Hipeli riisuutuu ilkosilleen. Latva-Karjanmaa karistaa piipun perskat tuhkakuppiin ja ottaa stetoskoopin.

— Hengittäkää syvään ja pidättäkää hengitystä minuutin verran.

— Ei pysty karjuu Hipeli naama sinisenä

— Jaksaa, jaksaa, jaksaa. Selvä tapaus. Verikoetta ei tarvita. Kolmannen asteen keuhkosyöpä.

— Ei saatan ja juuri kun olin aikeissa lopettaa tupakan polton. Tai toisaalta olen lopettanut jo monta kertaa ennenkin.

— Lohdutukseksi sanon, että teillä on vielä n. kuukausi elinaikaa, joten lopettamien on turhaa, mutta nyt ulos, en halua tartuntaa.

Jorma tempoo vaatteet päälleen Jormaa myöden. Tempaisee menneessään oven kiinni saranat helisten. Päättää päättää päämäärän. Tupakoimattoman tulevaisuuden.

🚬
HYPNOOSI

🚬
Helsinkiläinen suggestoterapeutti Uusi-Luomalahti vastaanottaa Jorman Vallilan puutalossa. Hartiolle ulottuva tukka, hikinauha, leveälahkeiset housut, kukallinen paita , paljasjaloin.

— Mikä teidät ajoi tänne huumeluolaan?

— Ajattelin saavani apua tupakoinnin lopettamiseen tai edes vähentämiseen.

— Aletaan sitten hommiin. Pötkölleen divaanille

— Sattuuko se, minulla nääs on piikkikammo

— Mitään piikitystä. Avoin ja vastanottavainen mieli riittää.

— Hyvät sulle

— Hengittäkää syvään. Tyhjentäkää päänne. Älkää ajatelko mitään. Vaivutte suývään uneen, syvään uneen, syvään uneen…..

Puolen tunnin kuluttua

— Eikö jo olisi tupakkatauon paikka?

Uusiluoma-Lahti jatkaa mantraansa.

— Inhoat tupakka, inhoat sen hajua, inhoat hinta, inhoat, inhoat, inhoat

Istunto loppuu.

— 100 euroa sanoo hypnomies. Tuossa uusi vastaanottoaika

— Tyyristä on. Sillähän saa enemmän kuin kartongin.

— Ehkä kitulias henkesi on sen arvoinen

— Yrittää pittää, yrittää pittää, sanoo Jorma ja kaivan askin povarista

Jorman seuraavat viikot eivät olleet kaveruksia keskenään. Ensimmäisenä viikkona himot ylittivät tajunnan rajat. Hä vain tuijotti puolikasta Marlboroaskia, otti käteen, hiplasi kuin rakastaan, nuuhki ja pisti takaisin halveksivan katseen seuratessa.

Toisen hän viimein päätti aloittaa kuntoilun. Aluksi hitaasti kiiruhtamatta, kunnes jo kuukauden kuluttua huomasi pääsevänsä ylimpään kerrokseen kertaakaan huilimatta. Libidokin voimistui kuin nuorella sonnilla.

Eräänä syyskuulaana päivänä kadulla vastaan askelsi selkä hieman könössä, pitkiä sylkiä ruiskien tohtori Latva-Karjanluoma. Jorma tunnisti

— Sinä elät, sanoi Latva-Karjanluoma

— Näin voidaan sanoa, kävin juuri ilmoittautumassa Tukholman maratonille ensi kesänä. Entä itse?

— Kävin vastaanotolla, kolleega määräsi veríkokeeseen tuloksena kolmannen asteen keuhkosyöpä ja kuukausi elinaikaa. Köh, köh, köh

Latva-Karjanmaa jatkoi matkaansa, sytytti piippunsa.

Pari kuukauden kuluuttua lehdessä oli kuolinilmoitus. Rakas isämme ja isoisämme Kalervo Latva-Karjanmaa menehtyi vaikean sairauden murtamana. Kaipaamaan jäivät. Vaimo, 7 lasta, 16 lastenlasta ja 5 lastenlastenlasta.

🚬🚬🚬
Paljon poltit, perheen pilasit

    viimein piippusi kylmäksi jäi

Kirjoittaja: Kati Sarvela

Newsweek-lehdessä on tuore juttu siitä, kuinka on hyödyllistä on puhua itsekseen, kunhan sen tekee kolmannen persoonan näkökulmasta käsin. Psykologi tutkija Jason Moserin mukaan asia saa aivan liian vähän huomiota.  Kaikki sisäinen puhe ei ole suinkaan pahasta. Hänen mukaansa sisäisen puheen hyödyntämistä stressin ja ahdistuksen helpottamisessa käytetään aivan liian vähän.

Kun mindfulness perinteessä hehkutetaan mielen “tyhjyyttä”, tässä hetkessä olemista, on tarpeen muistaa, että kaikki sisäinen puheesi ei ole missään nimessä haitallista. Älä kuitenkaan samaistu mielesi “ikäviin” osiin (esim. kateellinen tai vihainen osa), äläkä puhu kaikkea mieleesi juolahtavaa ääneen, samaistuen osiisi. Sen sijaan nimeä osasi, ja ota osiesi puheeseen kolmannen persoonan tarkkaileva näkökulma.

Mindfulness and Art of Drawing – kirjan kirjoittaja Wendy Ann Greenhalgh kirjoittaa, että voimme tehdä tutkimusretkeä tietoiseen hyväksyvään läsnäoloon luovuuden tarjoamin menetelmin.   Hän kirjoittaa:  Perinteisissä tietoisen hyväksyvän läsnäolon harjoitteissa keskitymme hengitykseemme tai kehon aistimuksiin.  “Luovassa mindfulnessissa” keskitymme tiettyyn luovaan aktiviteettiin kuten piirtämiseen tai luovaan kirjoittamiseen. Opetan kaikkia luovia aktiviteetteja kehollistettuina: Miltä tuntuu pitää kynää kädessä, ja piirtää tai kirjoittaa sillä, ja samalla kiinnittäen huomiota omaan hengityksen tarkkailuun.

Luovat menetelmät ovat Julie Beckin (The Zen of Adult Coloring Books) pikemminkin mind-fulness, mielen täyteyden, –mentelmiä kuin perinteistä tietoisen hyväksyvän läsnäolon “tyhjentymis” meditaatiota.  Mieli tavallaan ahdetaan täyteen erilaisia värejä, näkymiä, näkökulmia, joilla  “kukistetaan” tietoisen mielen tahto. Näin meiltä katoaa ajantaju ja ympäristö. Tila muistuttaa aivojen perinteistä mindfulness-tilaa, mutta se saavutetaan vain toista kautta, mielen luovien aktiviteettien kautta.  Saatat niissäkin aistia kaiken väliaikaisuuden kokemuksia  ja täydellisen läsnäolon hetkiä.

Itse olen kehitellyt Sisäisen teatterin menetelmää, joka on yksi tapa harjoittaa luovaa hyväksyvää läsnäoloa eli tietoisuustaitoja.  Otat hiljaisuudessa ja juurtuneena mielesi sisältöön kolmannen persoonan näkökulmaan:  Teet mielesi osista kartan nimeämällä leikillisesti sisäisiä osiasi (Kuka minussa nyt puhuu?), ja lähdet luovasti ilmaisemaan puoliasi flow-tilassa,  kirjoittaen tai erilaisisin, enemmän tai vähemmän ohjatuin, mielikuvaharjoituksin.  On oikeastaan melkoiseen hauskaa huomata, että yhä enemmän tulee kokemuksellista näyttöä tämän kaltaisten menetelmien toimivuudesta. Jargonilla sanottuna, mindfulness voi olla myös playfulnessiä, ja tällä voimme integroida aivojamme yhä luovemmaksi ja toimivammaksi kokonaisuudeksi.

Saavuttaksemme tasapainoinen elämä, meidän on treenattava aivojamme. Teatteri metaforan lisäksi voimme käyttää aivoistamme musiikin vertauskuvia. Aivomme ovat kuin orkesteri, joka on harjoiteltava soittamaan synkroniassa. Se ei tapahtu vain järjellämme, vaan tarvitsemme mielikuvitustamme ja luovaa, leikillistä läsnäoloa. Jos et synkronisoi ja integroi, “eheytä” aivojasi,  elämämme tuottava musiikki ei ole välttämättä kaunista. Luovassa, kokemustamme eheyttävässä, ja sen toimintaa optimoivassa,  luovan tietoisen hyväksyvän läsnäolon oivallusprosessissa voi erottaa neljä vaihetta (mukailtu mindful.orgin artikkelista):

1. Valmisteluvaihe.  Meidän täytyy opetella ideoita ja käsitteitä, jotka liittyvät käsiteltävässä olevaan tehtävään.  Luovassa prosessissamme hiljennämme hallitsevan kokemustilamme, jolloin voimme siirtyä vapaammin tilasta toiseen. Vahvistamme näin nk. divergenttiä ajattelua *). Emme välitä tässä kohdin todellisuuden kaoottisuudesta, satunnaisuuksista ja todellisuuden “sotkuisuudesta”, monimerkityksellisyydestä.
2. Inkubaatiovaihe.  Kun olet kerännyt tietoa ja ideoita, on aika siirtyä “offline-tilaan”. Nukut, surffaat, nautit elämästä ja luonnosta. Luovasti kirjoittaessa annat tällöin tilojesi synnyttää spontaanisti “mitä sattuu”.   Alitajuntasi huolehtii uuden informaation järjestelemistä, ja valmistelevat oivaltavaa näkemystä tietoisuutesi näyttämölle.
3. “Ahaa-vaihe”. Yhtäkkiä vastauksia alkaa syntyä selittämättömästi. Tämä on todellinen luovan oivalluksen hetki, kun spontaanit alitajunnassamme prosessoituneet ajatuksemme alkavat järjestäytyä (luovasti kirjoittaen) uudella, usein hyvinkin odottamattomalla  tavalla.
4. Varmennusvaihe. Uudet oivalluksemme on peilattava todellisuuteen ja raakaan tietoon. Tämä vaihe edellyttää nk. kovergoivaa ajattelua:  Käytämme vähemmän mielikuvitusta ja saatamme uudet ideat kognitiivisen ajattelun ohjaukseen ja analyyttiseen tietoiseen arviointiin. Hienosäädämme luovuutemme synnyttämät ideat uusiksi ja käyttökelpoisiksi ideoiksi.

Kutsun aivojamme usein “imaginaariumiksi”, mielikuvitusteatteriksi, joka tuottaa erilaisia luovia näytelmiä, sisäisen puheemme ja spontaanien mielikuviemme draamoja. Näistä tietoisen “perinteisesti järkevän” mielemme on poimittava parhaat ideat käytäntöön. Mielemme on torso ilman toinen toista. Koulutuksessamme on perinteisesti yliarvostettu konvergoivaa ajattelua ja vain hyvin vähän opetettu luovaa, divergenttiä, ajattelua.

PS. Seuraava koulutukseni Sisäisestä teatterista on Wahren opistolla.

*) Konvergentti ajattelu pyrkii yhteen “oikeaan” ratkaisuun, divergentti ajattelu taas pyrkii löytämään luovasti mahdollisimman monta ratkaisuvaihtoehtoa.

 Kaikki ihmisen toiminta on leikkiä.  – Platon

Jälkimaininkina sensorimotorisen psykoterapia 1. jakson koulutuksen viimeisestä päivästä, kirjoitan tämän blogiartikkelini leikin voimasta. Ehkä aikamme ongelma on, ollut, että otamme elämämme leikit liian tosissaan.

Leikki ja masennus

Ihmisellä on Jaak Pankseppin mukaa seitsemän primaarista eli perustunnetta, emootiota. Ne ovat etsiminen, raivo, pelko, halu, hoiva, paniikki ja leikki.

Pankseppin mukaan masennuksen hoitamisessa on kolme uuttaa hoitosuuntausta, ja viimeinen niistä liittyy leikkiin.

1.  Turvallisten opioidien kehittäminen (esim. buprenorphine).
2. Aivojen sähköinen stimulointi, jotta henkilön kykyä innon kokemiseen nostetaan.
3. Analysoidaan leikin olemusta – se, että parannamme aivojen kykyä leikkiin, liittyy sosiaalisiin tuntemiseen, ja sen neurokemiaa tutkitaan.

Yhteistä näille uusille menetelmille on, että niissä yritetään aktivoida ihmisen omia positiivisia tiloja  eikä hoideta “sairautta”. Masennus ja ilo ovat saman kolikon eri puolta.

Se, että löydämme itsestämme innostuksen tiloja, joita löytyy leikeistä, vähennetään luonnollisesti masennusta. Iloa tuottavat sosiaaliset suhteet ja erityisesti leikkiminen ovat erinomaista masennuslääkettä.  Ei ole mikään ihme, että leikillisyys on mukana organisaatioiden työhyvinvointiprojekteissa, erilaisissa valmennuksissa ja myös psykoterapiassa.

Leikkien lajit

Yhteisötanssija ja tanssinopettaja Annika Sarvela jakaa leikit (osittain perustuen Roger Caillosin 1958) jaotteluun:

1. Kontakti- ja kosketusleikit
2. Pään sekoitus -leikit
3. Sääntöihin ja kilpailuun perustuvat leikit
4. Sattumanvaraisuuteen perustuvat leikit
5. Kuvittelu- ja roolileikit
6. Laulu/loru/rytmileikit

Kaiken luovuuden ytimessä on leikki. Lisäksi siihen on sisäänkirjoitettuna tietoinen hyväksyvä läsnäolo eli “mindfulness”.

Leikkiminen ei ole helppoa kaikille

Valitettavasti leikkiminen ei ole kaikille helppoa. Liian monet meistä unohtavat aikuisten maailmassa leikkimisen taidot. Pat Ogdenin (sensorimotorisen terapian koulutusmoniste 2017) mukaan tähän on useita syitä:

• Säätelemättömät kehon tilat voivat tuntua pelottavilta, jopa kivuliailta.
• Keholta puuttuu resursseja leikkiin tai se on turtunut.
• Elämämme varrella oppimamme uskomukset vievät meiltä leikin.
• Kehon myönteisiin, leikillisiin tiloihin liittyvät kokemukset ovat ehdollistuneet traumoihin, kipeisiin elämän kokemuksiin.

Ehkä siksi tutkitaan “”oikotietä onneen”; etsitään ilon tunnetta uusista pillereistä. Sekin on hieno asia se. Ihanteellisinta tietysti olisi, että ihmisiä tuettaisiin ja opastettaisiin takaisin aikuisten leikkikouluihin.

Lisää asiaa leikin olemuksesta

Tässä vielä joitakin yhteen koottuja ajatuksia leikistä, jotka olen lainannut sensorimotorisen psykoterapian opettajamme Tony Buckleyn blogista:

1. Leikki on yhteistä kaikille nisäkkäille

Kaikki nisäkkäät leikkivät. Leikin avulla kehitämme taitojamme, jotka ovat tärkeitä selvitäksemme menetyksellisesti elämästä. Esimerkkinä on kissa, joka leikkii lankakerän kanssa. Oikeastihan se harjoittelee hiiren pyydystämistä. Kun ihminen on masentunut tai traumatisoitunut, leikin systeemi estyy. Hän unohtaa, miten leikitään.

2. Leikki on ohjelmoitu aivoihimme

Neurotieteilijä Jaak Pankseppin mukaan leikki on ohjelmoitu aivoihimme. Siellä on kaikki perustunteemme – myös leikki.

3. Mitä leikki on?

Oikea leikkiminen on spontaania, se on sisäsyntyisesti hauskaa, eikä siihen liity ahdistusta eikä muita hämmentäviä ikäviä tunteita. Yleensä leikkiin liittyy myös roolien vaihto. Tämä koskee myös muita nisäkkäitä.  Eläintenkin leikeissä roolit vaihtuvat. Kun ihmisten leikissä jostain yksilöstä tulee leikinjohtaja, sen hauskuus vähenne.

Leikki voi muuttua kiusaamiseksi.  Oikeassa leikissä on naurua ja hassuttelua, eikä ketään alisteta.  Se ei ole organisoitua, kuten esimerkiksi jalkapallo on, koska näihin on sisäänkirjoitettuna kilpailu, mikä voi aiheuttaa stressiä ja ahdistusta. (Ehkä toisille jalkapallo voi olla leikkiä ja toisille kilpailua?)

4. Leikki ja nauru emotioiden säätelijöinä

Myös psykoterapiassa voidaan käyttää hyväksi leikkiä, jolla kehitetään asiakkaan tunnetaitoja ja kimmoisuutta.  Se ei tarkoita sitä, että terapeutin täytyy käydä stand-up koomikon kursseja, mutta hänen täytyy ymmärtää leikin, naurun ja huumorin tärkeys. Joskus hyvä nauru kuljettaa terapiaa aimo askeleen eteenpäin.

On muuten erityisesti eräs asia, mikä “kolahti” viimeisenä sensorimotorisen psykoterapian koulutuksessa (Tony Buckley).  Hän sanoi, että terapia ei ole ainut tapa, jolla voi integroida eli “eheyttää” ihmistä.  Hän toi esille draaman parantavan voiman.

Sisäinen teatteri ja leikki

On hyvä muistaa, että yksin leikkiminen on myös tärkeää. Ihminen hyötyy sekä sosiaalisista leikeistä, että yksin leikkimisestä.

Sisäiseen teatteriin, luovaan kirjoittamiseen tietoisuustaitona, on sisäänkirjoitettuna leikki.  Se on aikuisen tietoista mielikuvituskaverien etsimistä.

Mikäli terapeuttisesta kirjoittamisesta puuttuu leikin elementit, se voi muuttua liian vakavaksi. Se, että samaistut ryppyotsaisesti pitkiksi ajoiksi joihinkin energiasyöppöihin tunnetiloihin, kuten häpeään, syyllisyyteen tai suruun, ei ole sinulle hyväksi, vaan on tärkeää osata rytmisesti vaihtaa, mielikuvitusta käytäen, myönteisen elämänasenteen (aikuinen turvallinen aikuinen tilasi) tai korkean energian omaaviin tiloihin (esim. vihainen tilasi). Jotta kirjoittamisesta tulee parantavaa, täytyy siinä olla leikillisyyttä.

Itselleni luovan kirjoittamisen lisäksi valokuvien työstäminen on leikkiä: 

Löysin taas mielenkiintoisen kirjan, amerikkalaisen lääkärin Richard Mossin kirjan “Mandala of Being- Discovering the Power of Awareness”.  Siinä on oikeastaan koko Sisäisen teatterin ydin. Hän vain käyttää omia käsitteitään, minä omiani.

Mossin mukaan, niin kauan kun “asustamme identiteeteeteissämme”, meillä ei ole tietoista kykyä liittyä jokaiseen hetkeen tuoreesti. Identiteettimme on toiston kautta opittu käyttäytymismalli, jossa vähitellen alamme sekoittamaan aistimuksemme ja tunteemme todelliseen olemukseemme. Emme osaa, samaistuneena identiteettiimme, muuta kuin tulkita hetkeä sen ehdoilla: tukeeko vai uhkaako kulloisenkin hetken  tapahtuma identiteettiämme.

Richard Moss erottaa roolit ja identiteetit toisistaan. Rooli on tietoisesti opeteltu tapa olla maailmassa, identiteettimme puolestaan ovat usein huonosti tiedostettuja samaistumisiamme, jotka saattavat kaapata jonkun roolimme ja sabotoida sen toimintaa.

Sisäisessä teatterissa en erota rooleja tai identiteettejä toinen toisistaan, sen sijaan ne ovat mielemme ainutkertaisia osia, kokemustiloja tai minätiloja.  Englanniksi puhutaan “ego statestä” eli egotiloista.  Toiset niistä on paremmin tiedostettuja, toiset puolestaan  huonommin.

Jos joku tila sabotoi toisen toimintaa, Sisäisen teatterin termein, voimme ajatella sabotoijan olevan toisen tilan läheinen “kaveri”. Tämä kaveri saattaa “soutaa venettä” päämäärämme suhteen väärään suuntaan, sabotoiden tietoisen roolin toimintaa. Esimerkiksi opiskelet lääkäriksi, ja musiikkia rakastava kokemustilasi sabotoi opintojasi,  koska se haluaisi sinusta muusikkoa. Luovassa terapeuttisessa flow-tilassa, meditatiivisessa tilassa tai hypnoosissa voimme tehdä mielemme huonommin tietoisia puolia näkyviksi, ja voimme luovuudellamme edistää harmonisempi minätilojen kokonaisuutta.

Saavutamme metakognitiivisia taitoja, kun teemme mielen huonosti tiedostamia kokemustiloja, egomme osia  (rooleja ja identiteettejämme) näkyviksi, jolloin niiden tietoinen ohjaaminen helpottuu. Emme tämän jälkeen samaistu identifikaatioihimme yhtä helposti. Kokemustilojemme erilaistuessa ja tullessa tiedostetuiksi, egomme “kypsyy”. Se erilaistuu, ja kykenemme ohjaamaan tilojamme yhä taitavammin aidon olemisen keskuksesta käsin.

Moss näyttää olevan yhtä mieltä kanssani, että egosta ei tarvitse päästää kokonaan irti, vaan sen on kypsyttävä. Aina tarvitsemme jossain määrin kokemustilojamme, emme muuten selviäisi arjestamme. Sen sijaan ihmiset, joiden tietoisuus erilaistuu, kykenee liikkumaan virtaavasti ja ketterästi erilaisissa tunnelatautuneissa tiloissaan, ilman samaistumista ja hyväksyvän  läsnäolon kadottamista. 

Itsetuntemuksemme kautta mielemme siis erilaistuu. Koska länsimaisessa kulttuurissa ei ole opetettu itsetuntemusta, ja vain harvan ihmisen tietoisuus on pitkälle erilaistunut, on se poliittisissakin konflikteista keskeistä. Ihmiset samaistuvat identifikaatioihinsa ja aito hyäksyvä läsnäoleva suhde muihin ihmisiin estyy.  Oikeastaan aina kun ihminen kirjaimellisesti rakastuu totuuteensa, kysymys on  mielen huonosta erilaistumisesta. Tällöin häneltä valuu energiaa ja aikaa oikeassa olemiseen.  Ihmisoikeuksissa on Mossin mukaan kysymys erilaistumisesta käytännössä. 

Kun tuntee itsensä, ja erilaistuneet puolensa, ei ole tarvetta enää olla oikeassa ja osoittaa toista ihmistä väärässä olevaksi. Eri elämänvaiheissa sovittelemme eri identiteettejämme Mossin kuin vaatteita. Hän kirjoittaa: “Muistan Neale Donald Walshin, kun hän kertoi identiteetteihin samaistumisen eri vaiheista. Hän kuvasi olleensa teininä hiuksensa, muutama vuosi tämän jälkeen hän oli autonsa ja tästä taas muutama vuosi eteenpäin, hän oli naisensa.”

Vaikka näitä samaistumisia identiteettimme tapahtuu jokaiselle omalla tavallamme, emme ole mikään näistä identifikaatioista; ne eivät ole todellista olemustamme. Opimme silti valtavasti jokaisesta samaistumisestamme, kun kasvamme kunkin vaiheen yli. 

Ihminen alkaa tietoisuuden erilaistumisen jälkeen viihtyä tietämättömyydessä ja maailman monimerkityksellisyydessä, ja Mossin mukaan samalla hänen moraalinsa kehittyy. Ihmisen ei tarvitse tuntea itseään uhatuksi “ei-tietämisen” tilassa, koska oleminen ei synny mistään valmiista oman itsen identifikaatioista, tiedetyistä “totuuksista”, vaan tietoisuus lepää itsetuntemuksen kautta saavutessa oman mielen levollisessa keskuksessa. #tietoisuustaidot #itsetuntemus

PS. Muistathan Ruukin kurssimme huhtikuun loppupuolella.