Kirjoittaja: Kati Sarvela

Newsweek-lehdessä on tuore juttu siitä, kuinka on hyödyllistä on puhua itsekseen, kunhan sen tekee kolmannen persoonan näkökulmasta käsin. Psykologi tutkija Jason Moserin mukaan asia saa aivan liian vähän huomiota.  Kaikki sisäinen puhe ei ole suinkaan pahasta. Hänen mukaansa sisäisen puheen hyödyntämistä stressin ja ahdistuksen helpottamisessa käytetään aivan liian vähän.

Kun mindfulness perinteessä hehkutetaan mielen “tyhjyyttä”, tässä hetkessä olemista, on tarpeen muistaa, että kaikki sisäinen puheesi ei ole missään nimessä haitallista. Älä kuitenkaan samaistu mielesi “ikäviin” osiin (esim. kateellinen tai vihainen osa), äläkä puhu kaikkea mieleesi juolahtavaa ääneen, samaistuen osiisi. Sen sijaan nimeä osasi, ja ota osiesi puheeseen kolmannen persoonan tarkkaileva näkökulma.

Mindfulness and Art of Drawing – kirjan kirjoittaja Wendy Ann Greenhalgh kirjoittaa, että voimme tehdä tutkimusretkeä tietoiseen hyväksyvään läsnäoloon luovuuden tarjoamin menetelmin.   Hän kirjoittaa:  Perinteisissä tietoisen hyväksyvän läsnäolon harjoitteissa keskitymme hengitykseemme tai kehon aistimuksiin.  “Luovassa mindfulnessissa” keskitymme tiettyyn luovaan aktiviteettiin kuten piirtämiseen tai luovaan kirjoittamiseen. Opetan kaikkia luovia aktiviteetteja kehollistettuina: Miltä tuntuu pitää kynää kädessä, ja piirtää tai kirjoittaa sillä, ja samalla kiinnittäen huomiota omaan hengityksen tarkkailuun.

Luovat menetelmät ovat Julie Beckin (The Zen of Adult Coloring Books) pikemminkin mind-fulness, mielen täyteyden, –mentelmiä kuin perinteistä tietoisen hyväksyvän läsnäolon “tyhjentymis” meditaatiota.  Mieli tavallaan ahdetaan täyteen erilaisia värejä, näkymiä, näkökulmia, joilla  “kukistetaan” tietoisen mielen tahto. Näin meiltä katoaa ajantaju ja ympäristö. Tila muistuttaa aivojen perinteistä mindfulness-tilaa, mutta se saavutetaan vain toista kautta, mielen luovien aktiviteettien kautta.  Saatat niissäkin aistia kaiken väliaikaisuuden kokemuksia  ja täydellisen läsnäolon hetkiä.

Itse olen kehitellyt Sisäisen teatterin menetelmää, joka on yksi tapa harjoittaa luovaa hyväksyvää läsnäoloa eli tietoisuustaitoja.  Otat hiljaisuudessa ja juurtuneena mielesi sisältöön kolmannen persoonan näkökulmaan:  Teet mielesi osista kartan nimeämällä leikillisesti sisäisiä osiasi (Kuka minussa nyt puhuu?), ja lähdet luovasti ilmaisemaan puoliasi flow-tilassa,  kirjoittaen tai erilaisisin, enemmän tai vähemmän ohjatuin, mielikuvaharjoituksin.  On oikeastaan melkoiseen hauskaa huomata, että yhä enemmän tulee kokemuksellista näyttöä tämän kaltaisten menetelmien toimivuudesta. Jargonilla sanottuna, mindfulness voi olla myös playfulnessiä, ja tällä voimme integroida aivojamme yhä luovemmaksi ja toimivammaksi kokonaisuudeksi.

Saavuttaksemme tasapainoinen elämä, meidän on treenattava aivojamme. Teatteri metaforan lisäksi voimme käyttää aivoistamme musiikin vertauskuvia. Aivomme ovat kuin orkesteri, joka on harjoiteltava soittamaan synkroniassa. Se ei tapahtu vain järjellämme, vaan tarvitsemme mielikuvitustamme ja luovaa, leikillistä läsnäoloa. Jos et synkronisoi ja integroi, “eheytä” aivojasi,  elämämme tuottava musiikki ei ole välttämättä kaunista. Luovassa, kokemustamme eheyttävässä, ja sen toimintaa optimoivassa,  luovan tietoisen hyväksyvän läsnäolon oivallusprosessissa voi erottaa neljä vaihetta (mukailtu mindful.orgin artikkelista):

1. Valmisteluvaihe.  Meidän täytyy opetella ideoita ja käsitteitä, jotka liittyvät käsiteltävässä olevaan tehtävään.  Luovassa prosessissamme hiljennämme hallitsevan kokemustilamme, jolloin voimme siirtyä vapaammin tilasta toiseen. Vahvistamme näin nk. divergenttiä ajattelua *). Emme välitä tässä kohdin todellisuuden kaoottisuudesta, satunnaisuuksista ja todellisuuden “sotkuisuudesta”, monimerkityksellisyydestä.
2. Inkubaatiovaihe.  Kun olet kerännyt tietoa ja ideoita, on aika siirtyä “offline-tilaan”. Nukut, surffaat, nautit elämästä ja luonnosta. Luovasti kirjoittaessa annat tällöin tilojesi synnyttää spontaanisti “mitä sattuu”.   Alitajuntasi huolehtii uuden informaation järjestelemistä, ja valmistelevat oivaltavaa näkemystä tietoisuutesi näyttämölle.
3. “Ahaa-vaihe”. Yhtäkkiä vastauksia alkaa syntyä selittämättömästi. Tämä on todellinen luovan oivalluksen hetki, kun spontaanit alitajunnassamme prosessoituneet ajatuksemme alkavat järjestäytyä (luovasti kirjoittaen) uudella, usein hyvinkin odottamattomalla  tavalla.
4. Varmennusvaihe. Uudet oivalluksemme on peilattava todellisuuteen ja raakaan tietoon. Tämä vaihe edellyttää nk. kovergoivaa ajattelua:  Käytämme vähemmän mielikuvitusta ja saatamme uudet ideat kognitiivisen ajattelun ohjaukseen ja analyyttiseen tietoiseen arviointiin. Hienosäädämme luovuutemme synnyttämät ideat uusiksi ja käyttökelpoisiksi ideoiksi.

 

Kutsun aivojamme usein “imaginaariumiksi”, mielikuvitusteatteriksi, joka tuottaa erilaisia luovia näytelmiä, sisäisen puheemme ja spontaanien mielikuviemme draamoja. Näistä tietoisen “perinteisesti järkevän” mielemme on poimittava parhaat ideat käytäntöön. Mielemme on torso ilman toinen toista. Koulutuksessamme on perinteisesti yliarvostettu konvergoivaa ajattelua ja vain hyvin vähän opetettu luovaa, divergenttiä, ajattelua.

PS. Seuraava koulutukseni Sisäisestä teatterista on Wahren opistolla.

*) Konvergentti ajattelu pyrkii yhteen “oikeaan” ratkaisuun, divergentti ajattelu taas pyrkii löytämään luovasti mahdollisimman monta ratkaisuvaihtoehtoa.