Toivottomuus ennustaa kuolleisuutta, toteaa professori Stern tutkimuksessaan. Ei ole yhdentekevää millaisissa sisäisissä tunnetiloissa ja ajatusmaailmoissa sairauksiemme aikana liikumme. Toivolla kun on terveydellistä merkitystä.

Stern esitti tutkimuskysymyksensä: ”Miksi toiset kuolevat ja toiset jäävät elämään, vaikka jälkimmäisillä olisi aivan yhtä dramaattisia sairauksia?” Hän tutki vanhainkodin asukkaiden kuolleisuutta ja asenteita. Toivo näyttää olevan tärkeä elämän ja kuoleman asia. Toivottomuudella näytti olevan selvä kytkös kuolleisuuteen.

Ei ole sattumaa, että olen valinnut valmennuksieni nimeksi Toivovalmennus. Olen joutunut itse etsimään toivoni kahden syöpädiagnoosin yhteydessä. Haluan tukea ihmisiä rakentamaan toimivan, toiveikkuutta luovan aivotalon.

Toivottomuus ennustaa kuolemaa, kirjoittaa tutkimuksissaan professori Stern. Kannattaa miettiä, ja harjoitella,  millaisissa sisäisissä tunnetiloissa ja ajatusmaailmoissa sairauksiemme aikana liikumme.

Olen joutunut itse etsimään toivoni kahden syöpädiagnoosin yhteydessä. Toisille toivon löytäminen on helpompaa kuin toisille. Tunnistan olevani melko hauras ihminen.

Minulle ensimmäisellä kerralla (rintasyöpä) toivon löytäminen vei pitkähkön ajan jakson. Jouduin kaivelemaan, vuoden pari, esiin toivoani. Tein töitä sekä hypnoterapiakoulutuksessani saamassa terapiassa sekä luovasti kirjoittaen eri puoleeni kanssa (Mielentilojen treenikirja). En työstänyt prosessissani pelkästään fyysistä sairauttani, vaan jouduin liimaamaan, pala palalta, työuupumuksen ja avioerojen pirstoman, draamojen rikkoman, ruukkuni kasaan.
Toisen kerran toivon löytäminen meni nopeammin (melanooma, josta selvisin varpaan amputaatiolla). Nuoruuden paniikkihäiriö aktivoitui, mutta sain itseni melko nopeasti kokoon luovasti kirjoittaen, mielikuvaharjoituksilla sekä energiapsykologisella EFT-menetelmällä.

Miksi toisilla toivo säilyy paremmin kuin toisilla? Oma johtopäätökseni on, että monet tekijät vaikuttavat tähän. Toiset ovat synnynnäisesti, geneettisesti, hauraampia kuin toiset. Toisilla on lähtökohtaisesti vaikeampi ja traumaattisempi elämä kuin toisilla. Lapsuuden traumat ja peilaavan vanhemmuuden puute, voivat tuottaa perusturvattomuuden kokemuksen, johon toivottomuus iskee helposti kyntensä. Myös esimerkiksi masennus on hyvää kasvualustaa toivottomuudelle.

Jotta toivo toimii, täytyy sen olla oikeanlaista. Kuinka tämän kuvaisin? Toivottomuutta ehkäisevä toivo ei rakennu itsepetokselle ja egokeskeiselle ”sitkuttelulle”. Moni meistä tuntee ihmisiä, jotka ovat olleet vakavasti sairaina, ja pettävät itseään ja omaisiaan epärealistisilla toivolla. Olen kuullut tarinoita kuolevista, jotka viimeiseen saakka kieltävät kuolemansa.

 
 

Oikeaa toivoa on se, että hyväksymme elämän sellaisena kuin se on. Osaamme aktivoida itsestämme erilaisia toivoa ylläpitäviä mahdollisia minuuksia. Oikeanlainen toivo on aina realistista. Kuoleman edessäkin voimme löytää itsestämme eksistentiaalisen ikuisen toivon, toivonkokemuksen, jossa koemme vaikkapa olevamme osa ikuista historiallista ketjua, luomakuntaa. Jumalaan uskova voi laskea elämänsä Hänen kämmenelleen, ateisti vaikkapa kosmoksen suurelle Rakkaudelle.

Oikeanlaista toivon asennetta kutsun antautumiseksi: Antaudumme elämälle emmekä kuolemalle. Ekhart Tolle kuvaa tätä hienosti. Meidän on kuoltava ennen kuolemamme. Tämä tarkoittaa sitä, että meidän on vapauduttava egomme puolista, jotka pitävät meitä kiinni aineellisissa, itsekkäissä, omaa etua ajavissa, materialistisissa tavoitteissa. Antautuminen ei ole tahdonalaista toimintaa, vaan se on henkilökohtaisesta tahdosta irti päästämistä.

Toivovalmennuksessani opetan tietoisuustaitoja erilaisilla luovilla menetelmillä, kehomieliharjoituksilla, itsesuggestioiden, mielikuvaharjoitusten ja hyväksyvän tietoisen läsnäolon menetelmillä. Toivovalmennuksessa tavoite on aktivoida oikeanlainen toivo. Tällä voimme vahvistaa elämän asennettamme. Olen kiitollinen elämälle ja monille ympäröiville ihmisille siitä, että sain tilaisuuden valita vielä toivon. Rintasyöpäni aikoihin ajattelin, että jos kuolisin, se olisi kauheinta, mitä voisi tapahtua, koska en ole edes elänyt. Toivottomuuteni johtui tällöin elämättä jääneestä elämästäni.

Voimme oppia tietoisuustaidoin tulemaan tietoiseksi monenlaisista mahdollisista minuuksistamme. Meidän ei tarvitse valita pelon täyttämää minuutta vaan voimme oppia koulutuksen ja mielenvahvistusharjoitusten kautta valita sen, joka uskaltaa antautua toiveikkaana elämälle.

Elän nykyään yhä enemmän itseni näköistä, luovaa, elämää, joka ylläpitää toivoani. Tämä ei tarkoita sitä, ettenkö vielä saattaisi joutua toivottomuuden suohon. Tiedän vain nyt, että olen saanut jo paljon, paljon taitoja, joilla voi olla mahdollista nousta sieltä, myös kuoleman edessä. Tietenkään ei voi koskaan tietää, mitä elämä tuo tullessaan…, mutta OLEN TOIVEIKAS!

PS. Seuraava koulutukseni Ruukissa, Srömforsissa, lähellä Loviisaa. Kurssi toteutetaan yhteistyössä Terapia- ja vuorovaikutushieronta Sofian kanssa.  Täältä löydät lisätietoa ko. mindfulness-koulutuksesta.