Olen aina inhonnut sanaa elämänhallinta. Lukiessani Kristin Neffin kirjaa myötätunnosta, ymmärrän yhä paremmin miksi.

Kun yritämme hallita itseämme ja elämää, siihen liittyy arvostelu ja ankaruus.  Kun epäonnistumme olemme kauhuissamme. Opimme pistämään epäonnistumisemme “itsemme piikkiin”.  Olemme surkimuksia, verrattuna muihin ihmisiin.

Otamme hallinnan kulttuurissamme epäonnistumisemme liian henkilökohtaisesti.  Seurauksena on itsen rankaisu ja panettelu, jotta kykenisimme hallitsemaan elämäämme paremmin. Tällaista suhdetta maailmaan meille on oikeastaan kulttuurissamme opetettu. Kilpaile ja piiska itseäsi, jotta olet muita parempi.

Sinä, eikä kukaan muukaan,  tarvitse piiskausta, kun elämänhallinta on hukassa.  Sen sijaan tarvitsemme myötätuntoa.  On kaksi eri asiaa yrittää olla elämänsä hallinnoija  kuin kehittää itselleen myötätuntoiset silmät, joilla kykenet viisaudellasi erottamaan  tilanteiden syvemmän olemuksen ja sitä edeltäneet tilat ja tapahtumaketjut, erilaisine mahdollisine näkökulmineen.

Kun väärintekijöitä kohdellaan myötätunnolla eikä piiskaamalla, katkaistaan kärsimyksen ja väkivallan kierre.  Tämä ei tarkoita sitä, etteikö yhteiskunnan pidä suojata itseään vahingontekijöiltä.  Silti asia, jolla voimme muuttaa rikollisen käyttäytymisen, on myötätunto ja hänen tilanteensa hahmottamien kokonaisvaltaisella, lempeällä viisaudella.  Väkivaltaa emme katkaise väkivallalla.

Kun tutkimme erilaisia persoonaamme osia, kokemustiloja, leikillisesti ja luovasti, kutsun prosessia Sisäiseksi teatteriksi. (Tiesitkö muuten, että persona tarkoittaa naamiota?)   Tätä sisäistä maailmaamme emme voi koskaan hallita.  Sen sijaan voimme olla improvisoidun sisäisen näytelmämme hienovaraisia ohjaajia.

Voimme tiedostavasti valita, millaiselle osallemme, vihalle vai kokonaisvaltaiselle viisaudelle, annamme tilaa näyttämöllämme.  Sinne voi tunkea välillä ikävältä tuntuvia vieraita, kateutta, vihaa ja vaikkapa katkeruutta.  Kun opimme suhtautumaan näihin tiloihimme uteliaana ja myötätuntoisesti, ne eivät lähde mellastelemaan elämässämme miten sattuu.  Mopomme pysyy käsissämme, kun emme ruoki ikäviä puoliamme.

Elämän tosiasia on, että kaikilla meillä on sisällämme ei-toivottuja vieraita. Kaikki olemme epätäydellisiä ja välillä kärsimme. Tietoisuustaitojamme kehittämällä voimme valita yhä taitavammin, mikä  osistamme kulloinkin näyttämöllämme luuraa.  Vain yksi osa kerrallaan hallitsee tietoisuuttamme.  Voit valita, millainen tila kussakin hetkessä johdattelee elämääsi.

Minulle on ollut helpottavaa tajuta, että en ole vastuussa geeneistäni, en perheestäni enkä sen antamista eväistä itselleni.  En ole vastuussa lapsuuteni kiintymyssuhteista, enkä  nuoruuden sosiaalisista kontakteistani, joilla persoonani ja terveyteni on muovautunut.  Epäotollisissa olosuhteissa monet meistä ajautuvat epäterveellisiin elämäntapoihin ja addiktioihin.

Otollisissa olosuhteissa (hyvät geenit, terveet kiintymyssuhteet)  joidenkin ihmisten näytelmä on ohjauksessa jo nuorena.  Toisilla ristiriitaiset tilat häiriköivät villinä aikuisuuteen. Jokainen meistä voi onneksi valita sen,että ryhtyy ohjaamaan omaa sisäistä näyttämönsä.  Koskaan ei ole liian myöhäistä lähteä rakentamaan onnellista lapsuutta.  Tähän tarvitsemme tietoisuustaitoja ja toisen ihmisen myötätuntoista kuuntelua ja katsetta.

Sisäinen teatteri facebookissa.

Luettavaa:

Sarvela, Kati,  Sisäinen teatteri – Luova kirjoittaminen tietoisuustaitona, Kuumussa Virtaa Oy, 2013