Länsimaissa on hieno mietiskely- ja terapiaperinne, jonka ajatuksia on helppo yhdistää tietoiseen hyväksyvää läsnäoloon eli mindfulnessiin.  Onhan hyväksyvän ja myötätuntoisen läsnäolon kokemus monien luovien terapiasuuntausten kulmakivi.  

Länsimaisen perinteen kautta mindfulness laajenee konkreettisiksi käytännönsovellutuksiksi esimerkiksi työpaikoille.  50-luvulla kehitetty transaktioanalyysi sopii erinomaiseksi oivallustyökaluksi työpaikan ihmisten väliseen vuorovaikutukseen.  Sehän lähtee liikkeelle siitä, että ihminen muodostuu erilaisista minätiloista (ego states), mikä on myös minätilojen terapian lähtökohta (minulle minätilojen terapia on ollut lähtökohta tietoisuustaitoihin vrt. Sisäinen teatteri -kirjani).   Nykyään itse kutsun näitä tilojamme tietoisuustaidoissa ihan vain kokemustiloiksi.    

Kokemustilamme on opittuja käyttäytymismalleja.  Ne ovat syntyneet joko matkimalla aikuisia tai käyttäytymisen toiston kautta:

Transaktioanalyysi auttaa meitä ymmärtämään omia tilojamme.  Minulla on esimerkiksi melkoisen älykäs Tuomas-tila, joka epäilee kaikkea.  Olen omaksunut sen vanhemmalta luonnontieteelliseltä materialistisen maailmankatsomuksen omaavalta  tiedemieheltä.  Se haluaa nähdä faktoja. Se rakastaa numeroita, logaritmeja ja yhtälöitä.  Tuomas haluaa saada kaikesta tieteellistä näyttöä.  Se ei usko mihinkään “hömppään“, johon se sijoittaa kaiken, josta ei ole tieteellistä näyttöä.

Minulla on useita melko tasapainoisia aikuisia tiloja. Ehkä niistä mainittavin on Itkijänainen, joka on kokonaisvaltaisesti viisas, monista tiloista yhdistynyt kokonaisvaltaisesti viisas arkkityyppinen naistila. Se on luova ja leikillinen.  Se osaa itkeä.  Itijänaiseni murehetii  ja yrittää parantaa Äitimaan haavoja ja se on huolissaan maailman kaikkien lasten tulevaisuudesta.  Tämä tila on ajat sitten potkaissut kaikki logaritmit helvettiin. Se uskoo elämänkokemuksen tuottamaan tuhansia vuosia vanhaan ihmiskunnan viisauteen.

Minulla on lapsitila, nimeltään Tyttönen, joka suuttuessaan kiukuttelee, huutaa,  oikuttelee ja joskus pakenee paikalta.  Silloin kun Tyttönen valtaa mieleni, se ei kykene olemaan juuri lainkaan toiselle läsnä. Se on lapsellisessa muodossansa melkoisen harvinainen vieras nykyään.  Viimeksi se tuli esille melanooma-diagnoosini aikoihin.  Ehkä olen onnistunut kasvattamaan sitä aikuisemmaksi, ja se ilmaisee itseään nykyään mm. soittaen haitaria ja maalaten.  Unelmoin lapsena haitarinsoitosta, mutta minulle ei koskaan hankittu sitä.  Nyt minulla on haitari, ja “Metsäkukkia” alkaa sujua jo melko mukavasti.  Vieläkin silloin, kun Tyttöseni hallitsee mielen näyttämöäni, saatan surussani joskus sortua syömään.  Tämä tila kun hakee lohtua itselleen ahtamalla itseensä liikaa ruokaa.  Nykyään osaan onneksi suhtautua  jo tähänkin tapaani myötätuntoisemmin.  Ehkä siksi se syö suruunsa harvemmin.  

Silloin kun olemme työpaikalla aikuisessa tiloissa, olemme läsnäolevissa tiloissa, tässä ja nyt.  Voimme olla esimerkiksi läsnäolevissa leikillisessä, yhteistyökykyisessä, muotoantavassa tai toisiamme kannattelevissa aikuisissa tiloissa. Tällöin työpaikalla vuorovaikutussuhteet toimivat ihanteellisesti. Toisaalta on tärkeää, että meillä on erilaisia aikuisia tiloja.  Jos kaikki ovat vain leikillisessä tilassa tai toinen toistaan kannattelevassa tilassa, homma ei etene.  Tarvitsemme ihmisiä, joiden aikuiset tilat ovat erilaisia!  

Vuorovaikutussuhteet toimivat myös huonosti, silloin kun meissä on poissaolevia vanhemmilta omaksuttuja “mindless- tiloja”.  Tälläinen tila voisi olla vaikka ojentava, opastava ja autoritaarinen isähahmo, joka hypyttää muita. Se voi olla opittu käyttäytymismalli vaikkapa isältä.  Tähän yleensä reagoidaan hyvin herkästi lapsitilalla.  Autoritaarinen pomo aktivoi työntekijänsä lapsitilan. Tämä voi olla nöyrä, ylisopeutuvainen hypytettävä, tai sitten se voi olla vaikka kiukutteleva oikkupussi, sellainen kuin minun Tyttöseni. Tällaisessä typaikkatilanteessa se ei ehkä paiskoisi ovia, mutta sattaisi ottaa martyyri-ilmeensä.