Ellen Langer, “mindfulnessin äiti”, kirjoittaa, että elämme parhaillaan keskellä tietoisuuden lisääntymisen vallankumousta, vaikka meillä on vielä hänen mukaansa pitkä matka kuljettavana.  Tähän samaan minäkin uskon. Tietoisuustaidot tulevat mullistamaan maailmankuvamme.

Se, että meitä on moneksi, yhdistää useita länsimaisia ja itämaisia tietoisuustaitoperinteitä. Esimerkiksi joissakin buddhalaisissa  perinteissä (esim. Tiibetin buddhalaisuus ja jotkut Mahayana buddhalaisuuden suuntaukset) korostetaan juuri sitä, että tilamme voidaan kääntää meitä eheyttäviksi ominaisuuksiksi. Samaan tapaan monissa terapeuttisissa länsimaisissa nykysuuntauksissa (Jungin arkkityypeissä ja komplekseissa, psykosynteesissä, IFS:ssä, Voice Dialogissa sekä Minätilojen terapiassa) lähdetään liikkeelle samasta monitilaisesta lähtökohdasta. Meitä on moneksi!

Hyväksyvä läsnäolo on sisäänkirjoitettuna useampiin, voisi jopa sanoa, että kaikkiin terapeuttisiin suuntauksiin. Tämä ajattelu erilaisista sisäisistä tiloistamme istuu erinomaisesti myös nykyisiin neurobiologisiin teorioihin kehomielen toiminnasta.

Voimme harjoittaa mindfulnessia monin eri tavoin. Voimme harjoittaa esimerkiksi hyväksyvää läsnäoloa erilaisia sisäisiä kokemustilojamme kohtaan, jotka aktivoituvat erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa. Osiemme aistiminen,  havainnoiminen ja tiedostaminen auttaa meitä kanavoimaan niiden energian myönteiseen tarkoitukseen, esimerkiksi työyhteisön voimavaraksi.

Traumaterapiassa on perinteisesti ajateltu, että rikkonainen minuus on “sairautta”.  Yllä mainituissa terapeuttisissa nykysuuntauksissa lähdetään puolestaan liikkeelle siitä, että on täysin normaalia, että meitä on moneksi. Meissä on ikään kuin monta osapersoona, kokemustilaa tai minätilaa, jotka toimivat sisällämme kuin itsenäisinä ihmisinä. Jotta kasvamme omaksi itseksemme ja persoonamme toimii moitteettomasti, meissä tulee olla nämä alasysteemit, kokemustilamme.  Niiden tulisi muodostaa mahdollisimman hyvin keskenään kommunikoiva tilojen joukko. Jokaisella kokemustilallamme on oma tapansa katsoa maalimaa, omat lahjansa ja  omat voimavaransa.

Elämässä kohdattu vastoinkäyminen, trauma, ei luo näitä tiloja.  Sen sijaan vakava trauma pistää jonkun täysin normaalin osamme toimimaan meitä suojelevasti tai se pistää sen ottamaan jonkin äärimmäisen roolin (näissä tilanteissa hyödymme terapiasta!). Vakavassa traumassa se voi jopa kadottaa kokonaan yhteytensä muihin kokemustiloihimme.

Työnohjauksellisen valmennuksen tehtävä, on auttaa ihmistä itsetutkimuksen kautta tulemaan tietoiseksi omista osista eli kokemustiloista. Voimme oppia tuntemaan, aistimaan ja havainoimmaan yhä paremmin kokemustilojamme. Voimme tehdä sen hyväksyvän länsäolon ja kokemuksellisen oppimisen kautta. Tietoisuustaitojen näkökulmasta kullakin meistä on omanlaisensa kokemustilojen joukko, joka syntyy meissä historian ja kohtaamiemme asioiden kautta.

Kukaan muu ei määrittele hyväksyvässä läsnäolossa tilojamme kuin me itse. Olemme oman sisäisen draamamme tarkkailijoita, nimeejiä  ja ohjaajia. Toki valmentaja/terapeutti voi olla prosessin “fasilisaattorina” eli kannattelijana. Oikeastaan on melkoisen paradoksaalista, että läsnäoloon kykenevät tehokkaat tilamme ovat meissä pääsääntöisesti olemassa jo luonnostaan lapsena. Osaamme pienenä olla ilman sen kummempaa koulutusta läsnäolevissa tiloissa. Meissä on luontaisesti valmiiksi olemassa henkisen kasvumme ja oppimisen kannalta hyödylliset, läsnäolevat tilat, kunhan niitä ei ympäröivä kulttuurimme ja epäonnistuneet vuorovaikutussuhteemme tuhoa.  Monet jäävät aikuisina koukkuun elämänvarrella opittuihin tunnepitoisiin kokemustiloihin. He asettuvat herkästi vaikkapa hyökkäysasemiin tai kaivautuvat poteroihin.

Tilamme pyrkivät ottamaan tietyn “arkkityyppisen” muodon.  Niin kuin lumi ottaa toista kidettä muistuttavan kidemuodon, niin myös persoonamme pyrkii tiloissaan saman tyyppisiin kulttuurisiin ja psykologisiin muotoihin.  Siksi erilaisista kokemustilojen luokitteluista voi olla joskus apua.  Muutama blogi sitten luokittelinkin tavallisimpia tehokkaita ja tehottomia tilaluokkia, joissa olemme työyhteisössä.

Työyhteisö valmennuksen tavoite on auttaa työyhteisön jäseniä tunnistamaan omat tilansa, ja he saattavat oivaltaa myös, kuuluuko heidän tilansa tehokkaaseen vai tehottomaan luokkaan. Tämän jälkeen on mahdollista kääntää kyseinen tila voimavaraksi. Voin ohjata omia sisäisiä tilojani. Voin kasvattaa osiani aikuisiksi. Minun ei tarvitse olla ylisopeutuvainen, ylikriittinen tai vaikkapa ikuinen vastarannan kiiski.

Tietoisuustaitojen kautta esille voi tulla yhä enemmän aikuinen minänosa, joka kykenee läsnäolevasti kohtaamaan, tunnistamaan ja luokittelemaan omia minänosiaan. Kun opittu tehoton tila pyrkii tietoisuusteen, kykenemme hyväksyvän läsnäolon kautta viiveeseen, joka auttaa meitä olemaan samaistumatta tehottomaan tilaan. Valitsemme aikuisemman tilan ja sen reagointimallin.

Ei pidä tietty aina olla itseriittoinen. Jos ihmisellä on vakavia mielenterveysongelmia, kannattaa hankkia itsetuntemukseen taustatukea terapeutilta.  Lähtökohta työpaikalla luonnollisesti  on, että se muodostuu suht terveistä ihmisistä.  Työnohjauksellisen prosessin kannalta on luonnollisesti hyvä, että ryhmänvetäjällä on pätevä kokemus ja koulutus työnohjauksesta tai terapiasta, jotta hän voi ohjata ihmisen hakemaan apua, jos hän sitä tarvitsee.  Tietoisuustaitoryhmät toimivat parhaiten, kun ryhmässä vallitsee luottamuksen ilmapiiri.

Tietoisuustaitojen kehittämisen vaaroja ei pidä liiotella.  Mietin, kuinka paljon psyykkistä pahoinvointia syntyy siitä, että ihmiset eivät osaa aistia, tunnistaa ja luokitella omia sisäisiä tilojaan. Ihmiset samaistuvat vaikkapa vihatilaansa, ja kanavoivat sen energian itsensä tai yhteisönsä kannalta vahingolliseen toimintaan. Tietoisuustaidot eivät ole mitään rakettitiedettä, vaan melko pienilläkin asioilla, kuten oman sisäisen maailman peilaamistaidoilla, ihminen voi parantaa huomattavasti metakognitiivisia taitojaan.

MUISTA:

❤ Sinussa  on lukemattomia erilaisia kokemustiloja. Ne ovat kuin pieniä ihmisiä sisälläsi.

❤ Tilojemme taakat pistävät meidät katsomaan asioita harhaisesti.

❤ Voit oppia vapauttamaan tilat taakoistaan hyväksyvän läsnäolon kautta (esim. puhumalla, mietiskelemällä, musiikilla, tanssilla, kirjoittamalla, kuvataiteella), jonka jälkeen voit oppia ohjaamaan tilojasi.

❤ Kokemuksemme elämänpolulla tuovat sinusta jatkuvasti esiin uusia tiloja, jotka kaipaavat huomiotasi ja yhdistämistä muihin tiloihisi.

❤ Olet tuomittu ikuiseen keskeneräisyyteen.

❤ Suhtaudu armollisesti epätäydellisyyteesi.

❤ Oman itsen erilaisten tilojesi kohtaaminen on välttämättömyyys:  Voit valita, onko uusi kohtaaminen haasteesi vai  kirouksesi.

❤ Kukaan ei ole täydellisesti itseriittoinen, vaan on osattava tunnistaa oma tarvitsevuutensa.

Työpaikan ilmapiiri paranee kummasti kun ihmiset tulevat tietoiseksi omista kokemustiloistaan ja niiden välisistä vuorovaikutussuhteista!  Transaktioanalyysissä on vuosikymmeniä tutkittu näitä suhteita.