Syövän jälkeen, 2010 vuoden tienoilla aloin syvällisemmin oivaltamaan, mistä tietoisuustaidoissa on kysymys.  Buddhalaisuudesta puhutaan apinamielestä (moneky mind), kun kuvataan tietoisuutta, jota ihminen ei itse ohjaa.  Ajatukset loikkivat tällöin satunnaisesti tunnetilasta toiseen.  Ne hyppivät kuin kesyttämättömät apinat puissa.

Kun apinamieli näkee mädän omenan maassa, tulee hänelle mieleen omenasiideri, josta puolestaan hänelle tulee mieleen ensimmäinen känni.  Tästä hänelle tulee mieleen oksentaminen ja edellisvuotinen oksennustauti.  Josta hänelle puolestaan tulee mieleen paprika (oksennustauti tuli paprikan syönnin jälkeen) ja paprikasta puolestaan punainen väri.  Tästä puolestaan tulee mieleen, kuinka helposti hän punastuu, ja tästä tulee puolestaan nolo ja ahdistunut olo. Pitikö nyt taas tällaista ajatella, toteaa apinamieli.

Tajusin vähitellen, että se mitä minun tulisi tehdä, on oman apinamieleni kesyttäminen. Tietoisuustaidot kuten, hyväksyvä läsnäolo eivät ole sitä, että ihminen lakkaa ajattelemasta.  Sen sijaan saavutamme  tietoisuustaidoillamme  oman tietoisuuteemme ohjauksen. Jokaisella on päivittäin mielessään apina-ajatuksia. Apina-ajatuksemme ei ole itseasiassa ongelma, muuta kuin silloin kun ajattelemme niiden olevan ongelma.  Meidän ei kannata jäädä pitkäksi ajaksi varsinkaan negatiivisten, elämämme katastrofoivien ajatusketjujemme vangiksi.   Osaamme tietoisuustaitojemme kehittyessä  katkaista automaattiset ajatusketjumme.

Mielemme on kuin pienilapsi, mitä enemmän yritämme sitä kontrolloida, sitä enemmän se heittäytyy hankalaksi. Vähitellen, tietoisuustaitojen kehittymisen kautta  yhä on mahdollista saada yhä parempi tunnetilojen ja niiden mielleyhtymien, ajatusten ja mielikuvien ohjaus. Bodattuamme aivoja tietoisuustaitoharjoituksilla, pystymme yhä paremmin kiinnittämään huomiomme tähän hetkeen.

Vähitellen kykenemme olemaan halutessamme tässä hetkessä ja toisaalta opimme tunnistamaan ja luokittelemaan päähän pälkähtäviä ajatuksia erilaisiin ajatusluokkiin.  Kas, sieltä tuli ahdistava ajatus, pelko, ja nyt huoli!  Alamme tunnistaa erilaisia uskomusjärjestelmiämme ja niihin liittyviä  tilojamme. Emme enää samaistu tunnetiloihimme, emmekä erehdy luulemaan ajatuksiamme tosiasioiksi. Yleensä nk. faktatkin ovat faktoja vain tietystä näkökulmasta käsin.  Paljon pahaa syntyy maailmassa, kun joku luulee tilojensa tuottamia ajatuksia tosiasioiksi.

Se, että opimme olemaan samaistumatta tunnetiloihimme,  on tärkeä taito. Tämä on erityisen tärkeää silloin, kun olemme sairaana.  Apina-ajatusten kesyttäminen ei tietenkään ole aina helppo tehtävä. Kun syöpädiagnoosin saa, voi mennä päiviä, viikkoja,  jopa kuukausia siihen, että saa kesytettyä omat villiintyneet ajatuksensa.  Vähitellen tietoisuustaidoista voi tulla osa elämäntapaa. Osaat sanoa ajatuksille, kiitos kuulin sinua, mutta nyt siirryn hengitykseen tai johonkin muuhun läsnäolon harjoitukseen.  Saat nopeammin itsesi levolliselle mielelle. Huonojen lähtökohtien, tuen ja tiedon puutteessa, toiset eivät onnistu siinä valitettavasti koskaan.

Tietoisuustaitoinen henkilö ei ole jäykkien opittujen  eikä myöskään satunnaisten ajatteluketjujensa vanki,  vaan hän osaa paitsi olla läsnä tässä hetkessä, hän osaa ajatella myös luovasti. Hän kykenee leikillisiin, hypoteettisiin uusiin mielleyhtymiin eikä ajattelua ohjaa automaattiset, kulttuurista omaksutut kyseenalaistamattomat uskomukset ja niiden  ajatteluketjut. Mikä parasta, jokaiselle on mahdollista löytää itsestään toivon tiloja, myös vakavan sairauden keskellä.

Jotkut kutsuvat leikillistä, monikeskuksista, älyä draamaälyksi.  Se on sitä samaa leikillisyyttä, jota lapsilla on.  He osaavat leikkiä erilaisilla rooleilla, ja he pystyvät oppimaan asioita tätä kautta. Tämä ei ole lineaarista vaan monikeskuksista ajattelua.

Ihminen ei vain muista (re-member, re-call) vaan hän kykenee myös muistelemaan luovasti menneisyyttä tässä hetkessä (re-create).  Ihminen aina muistellessaan muuttaa muistojansa, mutta voimme tehdä tätä muistojemme muokkausta tarkoituksellisesti.  Voimme muokata omaa kokemusmaailmaamme mielikuvitusta hyödyntävän oppimisen kautta. Alitajuntamme on kummallinen, se oppii mielikuvitusleikkien kautta. Se ottaa leikit todesta.

Edellinen esimerkkitapauksen omenaa ajatteleva  apinamieli on lineaarinen, hän ajatteli ketjuissa. Luova ajattelu on puolestaan monikeskuksista (kuten kirjoittaen tapahtuvassa Sisäisessä teatteirissa) asioiden prosessointia, uusia ajatuksia syntyy satunnaisesti  erilaisten merkitysyhteyksin spontaanissa improvisaatiossa. Useita, ketjuuntuneita, erilaisia tunnetiloja ja näkökulmia edustavia ajattelumalleja kulkee mielessä virraten, leikillisesti, tiuhasti, vuorotellen. Näin tulemme tietoiseksi eri tilojemme itseämme eheyttävistä ja rikkovista ajattelumalleista.  Tällaisesta leikkivästä  ajattelutavasta nousee uusia ideoita. Voimme esimerkiksi pohtia, onko syöpämme ystävämme, vihollisemme vai opettajamme.

Valitettavan monella kansalaisella, myös  nk. asiantuntijalla,  on edelleen apinamieli. Heidät on opetettu ajattelemaan kulttuurissamme vain yksikeskuksisissa lineaarisissa ketjuissa.  Jotta heidän ajatuksensa ovat ”oikeita”,  täytyy olla ainoastaan järkeviä, tieteellisiltä auktoriteeteilta lainattuja. Omia luovia  monipuolisia ja leikillisiä ajatuksia ei saa olla.  Toiset kansalaiset puolestaan omaavat melkoisen primitiivisiä ja taikauskoisia ajattelumalleja. Heidän ajattelunsa jäykkyys on toisenlaista.

Masentuneet ja vaikkapa sosiaalisista peloista kärsivät ihmiset ovat mestareita käyttämään mielikuvitustaan negatiivisesti, itseä vahingoittavasti. Tietoisuustaitoja omaava ihminen kykenee hyödyntämään ja ohjaamaan mielikuviaan itseä voimaannuttavaan suuntaan. Hän ei pyöritä päässään mokiaan, vaan hän kykenee leikkimään vaikka draamoilla, joissa sankari onnistuu toiminnassaan.  Negatiivisista ajattelumalleista ei pääse eroon kovinkaan helposti vain omalla tahdolla.  Hyvin usein ihminen tarvitsee asiantuntijatukea pystyäkseen siirtymään negatiivisen tunnetilansa ulkopuolelle. Joskus tarvitsemme toisen ihmisen kasvot, nähdäksemme oman sielumme. Kun pääsemme irti totunnaisista negatiivisista ajatuksista, täytyy meidän harjoitella päivittäin uusia toimintamalleja.  Muuten tipahdamme helposti vanhoin ajattelumalleihin.

Jotta pystymme peilaamaan tietoisuuttamme itseemme, täytyy meidän ensi luoda minuutemme turvallinen keskus toisen ihmisen kasvojen kautta. Meidän ei pidä mitätöidä masentuneen kokemusta ja haastetta.

Hypnoterapeuteille ja taideterapeuteille on päivän selvää, että ihminen voi kokemuksellisesti elää menneisyyttä uudestaan tässä hetkessä. Näin henkilö voi parantaa haavojaan tässä jä nyt. Se ei onnistu yksipuolisella rationaalisella ajattelulla,  tai asioiden yksisilmäisellä vatvomisella, vaan leikillisyydellä ja luovilla uusilla mielleyhtymillä. Samaan tapaan muuten voimme käydä myös tulevaisuudessa. Voimme elää mielikuvituksessa myös tulevaisuutta, jolla voi olla merkitystä tämän hetken valintoihimme.

Toivomme ei synny järjen avulla, vaan järjestä irti päästämällä. Jotkut puhuvat luovista tiloista tai muuntuneista tajunnan tiloista (meditaatio, transsitilat, luova flow, mietiskely). Mitä paremmin kykenemme ohjaamaan tietoisuustaidoillamme omaa sisäistä kokemustamme, sitä todenmukaisemmin näemme maailmaan.  Luova ajattelu vaatii rohkeutta, koska joudumme päästämään irti perinteisistä ajattelumalleistamme. Meidät on opetettu kouluissa hyvin usein vain  ajattelemaan samoja ajatuksia muiden ihmisten kanssa.

Ajat ovat onneksi kovaa vauhtia muuttumassa. Ei ihme, että tietoisuustaitoja ja draamaa ollaan tuomassa kouluihin, ne kun ovat mielenterveysosaamisen lisäämistä.  Tietoisuustaidoilla vaalimme meissä olevaa terveyttä ja tällä voi olla vaikutusta myös fyysiseen terveyteemme.

Toivovalmennuksessa hyödynnämme nk. kehomielimenetelmiä, joita opetetaan jo lukemattomissa amerikkalaisissa tiedekunnissa. Näitä itsehoidollisia menetelmiä ovat mm. tietoinen läsnäolo, ohjatut mielikuvaharjoitukset, kehotietoisuusharjoitukset ja peilaava kirjoittaminen sekä muut luovat terapeuttiset menetelmät. Tämän tyypiset tietoisuustaitomenetelmät luovat perustan ruumiimme oireiden kuunteluun,  apina-ajatusten ohjaukseen  ja tunnistamiseen sekä tätä kautta yhä suurempaan itsetuntemukseen.

Tietoisuustemme ohjaus ei tule ilmaiseksi. Joudumme päivittäin tekemään sisäistä työtä.Suomessa käsittääkseni näitä itsehoidollisia kehomieli-menetelmiä opetetaan lääketieteen opiskelijoille vielä valitettavan vähän.  Erään hammaslääketieteen kandin sanoin:  “Opiskelun kehto, tiedekunnan laitos, on kuin aikakone, joka vie ihmisen jonnekin menneisyyden kaukaiseen aikaan.”