mindfulness

Tietoiselle läsnäololle rakentuva tunneäly (Mindfulness based emotional intelligence)

| katisar

Japanilainen sananlasku sanoo, että visio ilman käytännöntoimia on päiväuneksintaa, mutta käytännöt ilman visiota ovat painajainen.

Hyväksyvä läsnä voi konkretisoitua halutessamme aktiiviseksi päämääräsuuntautuneeksi käytännölliseksi toiminnaksi. Ilman päämääräorientaatiota emme saa edes yhtä kirjaa luetuksi. Ihmisen elämästä ei oikeastaan tule mitään, jos hän on vain pelkästään läsnä.  Jos työntekijöillä ei ole yhteistä visiota ja päämäärää, ei päivittäisistä meditaatioharjoituksista ole mitään apua.

Kaikessa arkisessa toiminnassamme, olkoon sitten kysymyksessä työ tai jokin muu arjen askare, on yleensä päämäärä. Voimme muodostaa hyväksyvälle läsnäolle rakentuvan itsetuntemuksen kautta  mission ja vision, joiden avulla voimme kohdentaa kokemustilojamme osaamisen kohden suurempia tai pienempiä päämääriämme.

Perinteisesti hypnoosi ja mindfulness ovat eronneet siinä, että hypnoosilla on selkeä päämäärä, mutta mindfulness ei puolestaan pyri mihinkään. Sen avulla ollaan vain ollaan hyväksyvästi läsnä ulkoiselle tai sisäiselle kokemukselle. Nykyään monissa mindfulness-menetemissä yhdistetään sen harjoituksiin hypnoosin kaltaisia mielikuvaharjoituksia, ja hypnoosimenetelmissä käytetään puolestaan lisänä mindfulness-menetelmiä.

Kaikki me olemme hetkittääin arjen transseissa: teemme mielikuvaharjoituksia päässämme jatkuvasti, tiedostamme asiaa tahi emme. Voimme uuden tiedostamisen kautta orientoida mielikuvituksemme päämääräsuuntautuneesti, kohden myönteisiä visioitamme.

Työnteosta työpaikalla ei tulisi mitään, jos ihmiset tekisivät vain läsnäolon harjoituksia. Kokemustilamme (mielemme monet puolet) antavat konkreettisen leikillisen jäsennyksen sisäiselle kokemuksellemme, jotta kykenemme hyväksyvän läsnäolon hengessä olemaan läsnä itsellemme. Havainnoimme, aistimme ja tunnistamme erilaisia, enemmän tai vähemmän tunnelatautuneita, osiamme. Mikä parasta, tällainen tilasidonnainen  mielen jäsennys vastaa hyvin nykyistä neurobiologista ymmärrystämme.  Kehomielemme on tilasidonnaisesti jäsentynyt.

Mietin, että kokemustilamme oikeastaan muodostavat sillan hypnoosin ja mindfulnessin välille. Mielenosia ”kokemustiloja”, ”tiloja”, ”mielentiloja” ja ”minätiloja” käytetään näissä molemmissa perinteissä. Nämä eri osamme, kokemustilamme, ovat joko tehokkaita tai tehottomia päämääriemme kannalta.

WP_20141020_005

Hyväksyvän läsnäolon ja erilaisten kehollisten ja mielikuvaharjoitusten kautta voimme kehittää hyväksyvän läsnäolon tunneälyä (mindfulness based emotional intelligence). Tällä vähennämme kärsimystämme ja lisäämme kykyämme päämääräsuuntautuneeseen toimintaan. Mielestäni tämä hyväksyvän läsnäolon tunneäly on hyvin lähellä käsitettä, jonka psykiatri Dan Siegel on luonut eli mielitajua (mindsight).

Itse käsitän hyväksyvän läsnäolon tunneälykkyydellä mm. seuraavia asioita (ajatuksiani olen peilannut tähän Joseph Ciarrochin ja John T. Blackledgen kirjan lukuun):

I.  Ihminen osaa tehokkaasti käyttää kokemustilojaan orientoituakseen erilaisiin tilanteisiin

  • Ihminen ymmärtää, että kokemustilat ovat toiston kautta opittuja, rutiiniksi muodostuneita, erilaisilla tunteilla latautuneita, ajattelu- ja käyttäytymistapoja.

  • Ihminen osaa irrottautua hyödyttömistä kokemustiloista esim. hallinnan strategioista.

  • Ihminen on halukas kohtaamaan erilaisia henkilökohtaisia tunnelatautuneita kokemustilojaan, ja kun hän näin tekee, hän osaa myös kanavoida niiden energian tehokkaaseen toimintaan.

  • Ihminen hyväksyy ja sietää jossain määrin ikäviä tiloja, ja niiden negatiivisia itsearvioita.

  • Ihminen ymmärtää, että henkilökohtaisten erilaisten kokemustilojen (esim. alakuloinen tila tai hämmentynyt tila) ei tarvitse olla esteenä kulkemiselle valitsemaan suuntaan (siksi niistä ei tarvitse päästä välttämättä eroon).

 II.  Ihminen osaa käyttää erilaisia kokemustilojaan informaationlähteenä 

  • Ihminen kykenee tunnistamaan ja nimeämään elämänsä eri aikoina ehdollistetut, enemmän tai vähemmän tunnelatautuneet, kokemustilansa (Esim. ESI:n kokemustilakartta).

  • Ihminen tiedostaa ärsykkeet, jotka aktivoivat hänessä erilaisia tunnelatautuneita kokemustiloja. (Kun poikani on alakuloinen, huomaan sen tarttuvan minuun, mutta pääsen yleensä nopeasti taas toiseen tilaan. Kun puolisoni on autoritaarinen, aktivoituu minussa kiukkuinen tila.)

  • Ihminen tajuaa tunnelatautuneiden erilaisten tilojensa seuraamukset ajatuksissaan, terveydessään jne. (Esim. pitkäkestoinen stressitila vahingoittaa terveyttä, rasisimi synnyttää minussa vihatilaa jne.)

  • Ihminen ymmärtää kokemustilojen kehityskaaren. Kun opttelemme olemme läsnä ikäville tunnetiloillemme, ilman samaistumista niihin, ne liukenevat. (Kokemustilamme ovat veteen kirjoitettuja.)

  • Ihminen erottaa tehokkaat kokemustilat tehottomista tai haitallisista tiloistansa. (Myönteisiin, esimerkiksi leikillisiin ja läsnäoleviin tiloihin voi samaistua!)

 III Ihminen osaa olla samaistumatta tehottomiin tai haitallisiin kokemustiloihinsa

  • Ihminen tajuaa, että näkymä tunnelatautuneessa kokemustilassa ei ole todellisuus itsessään. (Maailma ei ole sellainen kuin se näkyy esimerkiksi vihasilmälasien läpi.)

  • Ihminen oivaltaa, että eri kokemustiloissa hän hahmottaa eri tavalla asioita, eikä hän samaistu katsomaan maailmaa vain yhden kokemustilan kautta.

  • Ihminen osaa olla läsnä itselleen ja hetkestä toiseen vaihtuvalle sisäiselle kokemukselle.

  • Ihminen osaa lisätä joustavuttaan, hyödyntämällä kokemustilojen tarjoamia näkökulman vaihtamistaitoja.

 IV Ihminen osaa irrottautua tehottomista tai haitallisista kokemustiloistaan

  • Ihminen oivaltaa, että itsearviot ja muiden arviot hänestä itsestään eivät ole kuvauksia hänen kokonaisolemuksestaan.

  • Ihminen kestää kritiikkiä ja irrottautuu jatkuvasta tarpeestaan puolustaa itsetuntoaan ja pystyy havainnoimaan tilannetta kärpäsenä katossa.

  • Ihminen kykenee juurruttamaan ja keskittämään tietoisuutensa hyväksyvän läsnäolon kautta.

  • Ihmisen metakognitiiviset taidot kehittyvät: Hän osaa katsoa kokemustilojansa, eikä katso maailmaa  vain niiden läpi.

  • Ihminen hyödyntää aivojensa muovautuvia ominaisuuksia kasvattamalla lapsellisia kokemustiloja aikuiseksi, harjoittelemalla uusia reagointitapoja ja vahvistamalla vanhoja suotuisia kokemustilojansa.

  • Ihminen tajuaa, että tunnelatautuneiden kokemustilojen ei tarvitse olla esteenä päämäärien saavuttamiselle. (Jaa… kas sieltä tulee taas laiska ja saamaton puoleni.)

  • Ihminen löytää tarkkailevan minuuden, turvallisen paikan, josta hän osaa havainnoida hyväksyvästi myös ikäviä ja tehottomia kokemustiloja ja muita sisäisiä kokemuksiaan. (Kas, sieltä tulee taas epäilijä puoleni… taidan valita nyt mieluimmin luovan puoleni.)

V. Ihminen osaa orientoitua tehokkaasti toimintaansa.

  • Ihmisellä on selkeä kuva toimintansa arvoista ja niiden suhteellisuudesta.

  • Ihminen osaa käyttää kokemustilojaan taitavasti  toimintaan, saavuttaakseen arvojensa mukaisia päämääriä, myös epävarmuuden, pelkojen, fyysisen kivun ja voimakkaiden tunnelatautuneiden tilojensa keskellä.

  • Ihminen kykenee toimintaan, vaikka palaute toiminnasta olisi ristiriitaista, turhauttavaa ja epäonnistumisia tapahtuisi.

VI. Ihminen integroi eli yhdistää tietoisuustaitojen,  hyväksyvän läsnäolon kautta,  tietoisuuttaan

  • Kokemustilat muodostavat yhä paremmin kommunikoivan, eheämmän kokonaisuuden, jota kautta ihmisen kehomieli eheytyy eli integroituu.

Tietoisuustaidot facebookissa.

Advertisement

Miksi laihdutuskuurit ovat tuomittu epäonnistumaan?

| katisar

Laihdutuskuurit ovat helppoja.  Minäkin olen ikäni aikana ollut kymmeniä kertoja laihiksella. Lopetin tämän homman jo lähes kymmenen vuotta sitten, ja olen ollut sen jälkeen paljon onnellisempi nainen. Itse asiassa olen viimeisen kahden vuoden aikana laihtunut n. 8 kg ja olen tällä hetkellä ihan tyytyväinen itseeni. Olen hieman vielä rehevä, mutta se on nyt olemukseni.

Aloitin kaksi vuotta sitten paaston osana uutta elämäntapaani.  Mielenkiintoisena sinänsä, että lähes kaikkiin uskontoihin, on paasto kuulunut osana normaalia elämää. Uusi minuuteni pitää kaksi kevyempää päivää viikossa, ja  toki olen muuttanut muutenkin ruokavaliotani.  Olen vähentänyt esimerkiksi roimasti sokerin ja vehnän käyttöä.  Ja tietty, olen meditoinut, tehnyt mielikuvaharjoituksia ja joogannut yhä enemmän osana uutta elämäntapaani. En ole vieläkään laiha, vaan olen yhtä tyytyväisempi itseeni. Oikeastaan melko liikuttavaa, että kaksvitosena olin nätti, normaalipainoinen, ahdistunut builimikko, joka oli aina tyytymätön ulkonäköönsä.

Laihdutuskuurien epäonnistumisen ymmärtää varsin hyvin, kun tajuaa sen, että me muodostumme erilaisista osista, kokemustiloista, joiden tapa olla maailmassa on erilainen.  Yksi kokemustilamme on ehdollistanut itseensä samat opitut käyttäytymismallit.   Se tekee siksi samoja vanhoja valintoja, ja käyttäytyy samalla tavalla, ja on tunnelataukseltaan samanlainen.  Se luo samaa vanha ulkoista todellisuutta.

Jotta laihdutuskuurimme onnistuu, on meidän muutettava kokonaan olemisemme tapaa.  Meidän on aktivoitava uusi kokemustilamme.  Meidän on löydettävä uusia mielleyhtymiä, ehdollistettava uusia ajatusmalleja, tehtävä uusia valintoja, opittava uusia käyttäytymismalleja omine uusine tunnetiloineen, jonka jälkeen näemme maailman uusien silmälasien kautta. Tästä muuttuu uusi, itseään ruokkiva kokemustila.

WP_20150905_002[1]

Tätä uutta kokemustilaa, kokonaista olemisentapa on vahvistettava, jotta siitä tulee uusi hallitseva tilamme. Uudesta tilasta, on varsinkin alussa, on helppo lipsahtaa takaisin vanhaan olemisen tapaan.  Turha kuvitella, että laihduttaminen onnistuu, jos takerrumme tähän vanhaan kokemustilaamme ja sen olemisen tapaan.  Moni meistä niin mielusti olisi samalla lailla kuin ennenkin, ainoastaan kymmenen kiloa laihempana.  Pysyvää olemisen muutosta vahvista se, että tulemme yhä tietoisemmaksi erilaisista mahdollisista olemisen tavoistamme, tiloistamme, ja samalla erilaisista valinnan mahdollisuuksistamme.

Laihtuaksesi joudut siis muuttamaan koko olemisesi tiedostavasti ja pysyvästi uuteen tilaan.  Joskus joudut käymään neuvotteluja vanhojen tilojesi kanssa. Niillä kun voi olla tärkeää kerrottavaa sinulle. Kun kokemustilasi vaihtuu ja vahvistuu, teet  sopua samalla vanhojen osiesi kanssa, jonka jälkeen muuttuu samalla koko elämäntapasi.  Todellisuus alkaa vähitellen näyttäytyä sinulle täysin erilaiselta. Katsot nyt maailmaasi uusien silmälasiesi läpi.

Meidät on opetettu siihen, että muutamme vain ruokavalion, tai lopetamme tupakoinnin, tai muut pahat tapamme.  Haluamme säilyttää itsemme muuten ennallaan.  Tällainen yritys on pääsääntöisesti tuhoon tuomittu. Jotta muutumme, on meidän aktivoitava koko minuutemme olemus, hallitseva kokemustilamme, uusiksi.

 11998703_10153606848554375_475571840_n

Miten kokemustilan vaihtaminen onnistuu? Tähän tarvitsemme taitoja, joita tietoisuustaidoissa opetetaan. Ne avaavat meille läsnäolon itseemme, mielitajumme kehittyy ja uudet assosiaatio- eli mielleyhtymät aktivoituvat.  Kun ne ovat syntyneet, täytyy meidän oppia elämään ne vielä todeksi ja alussa joudumme aktivoimaan koko ajan uusia ehdollistumiamme.  Vähitellen uudet käyttäytymistavat sitten arkipäivästyvät.

Muistutan vielä, että itse sijoitan tietoisuustaitoihin sekä luovan mindfulnessin (taideterapioiden flow- ja transsitilat. (itse)hypnoosi) sekä meditatiivisen mindfulnessin (tietoinen hyväksyvä läsnäolo).  Siksi kannattaa harjoittaa meditaatatiota ja itsehypnoosia, sekä  kehittää luovaa omien tilojen itseilmaisua. Meidän on opittava tekemään tiedostamatonta mielemme motivaatiorakennetta yhä tietoisemmaksi.

Asiaa traumoista ja räjähtäneistä matkalaukuista

| katisar

Professori Stephen Josephin ajatukset ovat osa uutta psykologista ajattelua ja siksi ne ovat varsin rohkeita, mutta samalla kannustavia ja toivoa tavallisille kansalaisille antavia.  Hän kun kyseenalaistaa koko jälkitraumaattisen stressihäiriö -diagnoosin. 

Josephin mielestä, se, että sisäinen maailmamme järkkyy trauman jälkeen, ja menee jopa kaaokseen, on täysin normaali elämän ilmiö.   Hän kirjoittaa:  “Suurin osa psykologeista pitää jälkitraumaattista stressiä oireena tästä oireyhtymästä. Mutta kun katsomme tätä kognitiivista prosessia näkökulmasta, mitä se tekee meidän perusolettamuksille maailmasta, voimme ymmärtää stressin pikemmin sopeutumisprosessina kuin minkäänlaisena oireena jostain oireyhtymästä.” Trauman jälkeen joudumme uudistamaan sisäistä uskomustemme maailmaa.

WP_20150808_007[1]

Kuten edellisestä blogista kävi ilmi, Joseph käyttää kirjassaan toistuvasti eheyttäviä vertauskuvia.  Ne ovatkin keskeinen tapa työstää traumoja. Eräs hänen käyttämänsä metafora on matkalaukku.

Kun trauma tapahtuu (aivoero/väkivalta/onnettomuus/vakava sairausdiagnoosi jne.) seurauksena on matkalaukkumme räjähtäminen auki, ja kaikki vaatteemme menevät täydelliseen epäjärjestykseen. Se mitä traumatisoitunut ihminen usein aluksi tekee, on se, että hän yrittää  nopeasti sulloa vaatteet takaisin laukkuun pinkeään pakettiin.  Seurauksena on se, että aina kun joku ulkoinen tapahtuma muistuttaa meitä menneestä, matkalaukku pamahtaa heti auki, ja tunnevyöry valtaa mielemme.  Se mitä meidän tulisi tehdä, on katsoa vaatteet läpi, ja pakata ne täysin uuteen järjestykseen.  Voimme siirtää muutaman vanhan vaatekappaleen nätisti kaappiin, ja ottaa mukaan pari uutta. Kas, mitä parempaan järjestykseen laukku onnistutaan saamaan, sitä paremmin se pysyy kiinni. Joskus saattaa koko vaatevarasto tulla uusituksi. Uuden järjestyksen jälkeen menneisyydestä muistuttavat tilanteet eivät laukaise enää meissä ahdistavaa tunnevyöryä.

Sisäisen teatterin näkökulmasta Joseph tuo esille kaksi mielenkiintoista tapaa, jolla ihminen prosessoi menneitä.  Traumatisoituneelle on tyypillistä se, että hän voi puuduttaa itsensä, kylmettää itsensä kaikille tunteilleen.  Toinen selviytymisyritys on se, että ihminen alkaa vatvomaan asioita.  Tämä on ollut itselleni tyypillistä omien traumojeni aikoina (mm. kaksi avioeroa ja kaksi syöpädiagnoosia).   Vatvominen on selviytymisyritys. On tärkeää erottaa kaksi Josephin mainitsemaa tapaa vatvoa asioita, joita hän kutsuu peilaavaksi vatvomiseksi  (reflective rumination) ja  hautovaksi vatvomiseksi (brooding rumination).

Varmaan arvaatte kumpaa minä nuorempana, kolmen neljänkympin ikäisenä, traumojeni kanssa tein.  Minä vatvoin vuosia epäonnistumisiani  hautoen.  Sitä tapahtui erityisesti öiseen aikaan.  Tällä nykyisellä tietämykselläni on varsin helppoa tajuta, että kysymyksessä oli huono selvitymisstrategia.  Minun oli muutettava hautova vatvominen peilaavaksi vatvomiseksi.

Kun hypnoterapiasta sain eväät omaan peilaavan prosessiini, alkoi kaikki sitten sujua.  Tein sisäisestä kokemusmaailmastani näkyväksi Sisäisenä teatterina kuusitoista eri tilaa, eri puoltani.  Niiden kanssa sitten pohdin elämääni monelta eri kanteilta, myös leikillisistä tarinallisista ja vertauskuvallisista näkökulmista.  Muutin hautovan vatvomiseni peilaavaksi vatomiseksi. Kuten Stephen Joseph sanoo: “(Traumojen yhteydessä) akkommondaatio, asioiden yhteen sovittaminen, tarvitsee peilaavaa hautomista, sitä että ihminen jatkuvasti yrittää katsoa maailmaa uudella tavalla!  Prosessi voi olla kivulias ja vaativa, mutta kun onnistumme siinä, tuskalliset tunteemme eivät enää pursua ulos matkalaukustamme.”  Peilaavaa vatvomista itse pidän tärkeänä tietoisuustaitona!

Josephin mukaan on terapian lisäksi paljon itsehoidollisia menetelmiä, joita voit käyttää matkalaukkusi uudelleen pakkaamiseen.  Hän mainitsee mm. luovan kirjoittamisen. On idealistista kuvitella, että kaikki ihmiset traumojensa jälkeen aina pääsisivät terapiaan.  Jokaisella kun on eri elämämme vaiheissa traumaattisia kokemuksia. Itse suosittelen, että aloitat joko terapiassa tai taideterapeuttisessa ryhmässä, joissa voit turvallisesti saattaa alkuun oman peilaavan vatvomisesi.

Jos asiantuntija apu ei ole mahdollinen, voit toki kokeilla käsitellä traumojasi sitä ihan itsekin itsehoito-oppaitten avulla, mutta helpompaa ja turvallisempaa on tehdä se muiden ihmisten kanssa kasvotusten.  Yksin traumaprosessiasi läpi käydessäsi on tärkeää, että sinulla on vähintäänkin turvallisia aikuisia ihmissuhteita ympärilläsi,  koska kipeitä tunteita voi tunkea ulos matkalaukustasi.  On riski, että uudelleen traumatisoidumme, mikäli emme koe turvaa ahdistavien tunteittemme purkautuessa.

Vaikka uudelleen traumatisoitumisen riski on todellinen, meidän ei pidä liioitella sitä. Pelon lietsominen on eräs (asiantuntija)vallan käytön muoto. Kuinka paljon pahaa oloa ja ahdistusta tuottaa se, että medikalisoimme ongelmiamme sairauksiksi, ja traumamme jäävät siksi käsittelemättä.  Meidät on opetettu turvautumaan asiantuntijoihin ja vähättelemme ihmisen omia parantavia voimavaroja. Stephen Joseph korostaa kirjassaan, että jotta ihminen paranee traumastansa, tätytyy hänen löytää itsestään se aktiivinen puoli, joka lähtee ottamaan vastuun oman elämän perusolettamusten tuulettamisesta ja uuden tarinan rakentamisesta. Hän korostaa ihmisen luontaista itseohjautuvuutta.

Käsittelemättömät traumat ajavat meitä addiktioihin ja nostavat itsemurhariskiämme. On tosi vaarallista, että asiantuntija avun puutteessa traumamme jäävät käsittelemättä!  Kyllä olisi fantastista, kun kaikki pääsisivät terapiaan, aina kun he sitä tarvitsisivat.  On kuitenkin idealistista kuvitella, että tällainen kulttuuri voisi olla olemassa.  Siksi meidän täytyy ryhtyä auttamaan toinen toisiamme uusin tavoin.  Vahvan tehtävä on tukea heikkoa.

Harvalla edes käytännössä taloudellista mahdollisuutta mennä terapiaan.  Tällä hetkellähän meillä parhaillaan romutetaan perusterveydenhuoltoa, sieltä viedään koko ajan rahaa pois. Terapiasta on tulossa yhä enemmän eliitin yksinoikeus. Siksi kannattaa ryhtyä kehittämään omaa traumatietoisuutta ja itsehoidollisia tietoisuustaitoja. Kukaan meistä kun ei kasva elämässä ilman traumojen tuottamaa kärsimystä.

Kun asiantuntijoita ei riitä hoitamaan meitä, on paras ryhtyä itse hoitamaan itseä. Traumatyökirjoja alkaa olla nettikirjakaupoissa  pilvin pimein.  Valitettavasti ne ovat jota kuinkin kaikki englanninkielisiä. Tarjolla on myös erilaisia kansalaisopistojen ja vertaistukiryhmien parantavia mindfulness, jooga, EFT, NLP  ym. luovia  terapeuttisia ryhmiä. Vakavissa traumoissa kannattaa yrittää tehdä kaikki mahdollinen terapian saamiseksi.   

Sisäinen teatteri naamakirjassa.

LÄHTEET:

Joseph, Stephen. What Doesn’t Kill Us: A guide to overcoming adversity and moving forward (p. 111). Little, Brown Book Group. Kindle Edition.
Sarvela, Kati,  Sisäinen teatteri – Luova kirjoittaminen tietoisuustaitona, Kuumussa Virtaa oy, 2013

Teatteri on hyväksyvän läsnäolon pyhäkkö

| katisar

Bessel Van deer Kolk kirjoittaa: “Meillä kaikilla on osamme. Juuri nyt eräs osani on sitä mieltä, että minun pitäisi ottaa päiväunet ja toinen osa minua haluaa jatkaa kirjoittamistaan. Eräs osa minua on loukkaantunut saamastani sähköpostista. Yksi osa suhtautuu tähän välinpitämättömästi, kun taas toinen osa minua haluaisi lähettää myrkyllisen vastauksen. Useimmat ihmiset, jotka tuntevat minut, ovat nähneet vahvan, aidon ja ärtyneen puoleni. Jotkut ovat nähneet myös pienen vihaisesti irvistävän koira-osani.”

Jotta meistä kasvaa joku ”some body” ruumiillinen inhimillinen ihminen, on meidän uskallettava kokea tunteemme. Meidän on kyettävä punomaan pirstoutunut rikkoutunut osiemme tarinamme eheäksi merkitykselliseksi kasvutarinaksi. Tällöin ei-kenestäkään kasvaa joku, ruumiillistunut ihminen. (Van deer Kolkin sanoin  No body grows to some body.)

Millä tavoin ihminen voi muuttaa kipeät, traumaattiset kokemuksensa osaksi elämäänsä kannattelevaa tarinaa, elämän eeposta. Van deer Kolkin mukaan rakkaus ja viha, aggressio ja antautuminen, lojaalisuus ja petos, ovat teatterin ainesta kuin myös trauman ainesta. Teatterissa emme torju tunteita, vaan olemme läsnä niille.  Teatterissa olemme läsnä koko elämän erilaisten tunnetilojen kirjolle.

Suuri osa tämän päivän ihmisistä on traumatisoituneita. Individualistinen elämäntapamme, jossa meidät on irrotettu ruumistamme, on pirstoutuneitten ihmisten elämäntapaa. Valtaelämäntavaksi on tullut traumatisoituneitten ihmisten elämäntapa,  se, että ihmiset pelkäävät tuntea syvästi. Kansalaiset ajattelevat, että kun tunteita ilmaisee, saattaa menettää kontrollin tunteen ja se pelottaa.

Teatterissa voi syleillä tunteita. Tämä vuosituhansi vanha laitos on hyväksyvän läsnäolon pyhäkkö. Siellä, mielennäyttämöllä voi antaa äänen tunteille. Voi samaistua rytmisesti erilaisiin tunnetiloihin ja erilaisiin rooleihin. Voimme yhdistää pirstoutuneen sisäisen kokemuksemme jälleen eheäksi.

51taK8f2IsL._SY344_BO1,204,203,200_ (1)

Van der Kolkin mukaan trauman ytimessä on se, että ihminen tuntee pirstoutuneen sisäisen kokemuksensa kautta itsensä Jumalan hylkäämäksi, irrotetuksi koko ihmisrodusta. Ihminen on hylätty ja erillinen yhteisöstään. Teatteri antaa meille kollektiivisesti mahdollisuuden kohdata inhimillisen elämän kokonaisuuden. Paul Griffin, joka opettaa teatteria lapsille, on sanonut: ”Teatteri pyörii petoksen, pahoinpitelyn ja tuhon ympräillä. Lapsille ei ole lainkaan vaikeata ymmärtää Learia, Othelloa, Macbethia tai Hamlettia, mitkä teemat pyörivät juuri näiden asioiden ympärillä.”

Teatteri antaa ihmiselle tilaisuuden liittyä toinen toisiinsa yhteisöllisen inhimillisen kokemuksen kautta. Traumatisoituneet ihmiset pelkäävät yleensä konflikteja. He pelkäävät kontrollin menettämistä ja malttinsa menettämistä. Ristiriidat ovat teatterin ytimessä –  niin sisäiset ristiidat kuin ihmisten väliset ristiriidat, perheen ristiriidat, sosiaaliset ristiriidat ja niiden seuraukset.

sisakansi.indd

Traumassa on kyseessä se, että ihminen yrittää unohtaa kuinka peloissaan, vihoissaan tai avuton hän on. Teatteri on sitä, että annetaan ääni totuudelle ja kuljetaan syvä totuus yleisölle. Tämä vaatii sen, että löydät oman totuutesi, tutkit ja testaat sisäisiä kokemuksiasi siten, että voit luottaen itseesi. Uskallat tuoda ruumiisi tuottaman autenttiseen äänen näyttämöllesi.

Van der Kolkin mukaan, jotta teatterin tuoma oivallus on turvallista, on olennaista, että sisäistä kokemusta maistetaan pieninä paloina. Vähitellen punomme takaisin itsemme rytmiseksi osaksi yhteisöämme.

Toipuessamme traumoistamme, emme ole enää itsellemme ja muille näkymättömiä ihmisiä, vaan olemme jälleen osa yhteistä kollektiivista merkityksellistä ylihistoriallista draamaa. Tunnistamme erilaiset osamme, kokemustilamme, ja osaamme aistia, luokitella ja luovasti hyödyntää erilaisia tunnelatautuneita kokemustilojamme.

LUKEMISTA:

Sisäinen teatteri – Luova kirjoittaminen tietoisuustaitona, Kuumussa Virtaa Oy, 2013

Neljä askelta tietoiseen läsnäoloon ja omien aivojen ohjaukseen

| katisar

– Hyvä elämä, sellaisena kuin sen käsitän, on onnellista elämää. En tarkoita, että jos olet hyvä, olet onnellinen. Tarkoitan sen sijaan, että jos olet onnellinen sinusta kasvaa hyvä. – Bertrand Russell

Omien tilojen valitseminen ei ole aina helppoa, mutta päivittäisin harjoituksin vahvistat myönteisiä hermoratoja. Eilen illalla väsyneenä, kun säpsähdin Renttu-koiramme haukuntaan, aktivoitui pieni kiukkuinen tyttö minussa. Tänä aamuna huomasin, että se osani oli kadonnut. Luova peilaava puoleni oli ottanut ohjakset ja sen tuotokset ovat nyt tässä luettavissa. Luova puoleni herää yleensä aikaisin, ja ryhtyy samantien töihin. Nykyään hyväksyn, että olemme epätäydellisiä, sitä kutsutaan ihmisenä olemiseksi.

Amerikkalainen lääkäri Jefferey Schwartz puhuu itseohjautuvasta aivojemme muovautuvista ominaisuuksista. Käsitän itse aivot samalla lailla kuin psykiatri Dan Siegel, eli se on koko älykäs hermosto-, hormoni- ja välittäjäaineverkosto, joka ulottuu varpaista päälakeen saakka. Tietoisuustaitoja harjoittamalla voimme itseohjautuvasti hyödyntää aivojemme muovautuvia ominaisuuksia. Asiantuntijakulttuurissamme on medikalisoitu turhan paljon ongelmiamme, ja meistä on tehty passiivisia aivojemme uhreja. Siksi moni meistä asiantuntijoistakin kärsii luovan ajattelun puutteesta ja  kognitiivisesta jäykkyydestä.

Aidon potilaslähtöisen hoitamisen ytimessä on itseohjautuva, oman tietoisuutensa peilaukseen kykenevä ihminen, joka pystyy yhä taitavammin ottamaan ohjakset omasta tietoisuudestaan ja samalla myös terveydestään. Siksi näitä taitoja tulisi opettaa lapsesta vaariin.

Meidän ei tarvitse tyytyä passiiviseen aivojemme uhriuteen, vaan voimme muokata aivoja päivittäin omalla tahdollamme, tietoisuustaitoharjoituksin. Se minkälaisia ajatuksia virtaa aivoissamme, muovaa niitä jatkuvasti. Se koira kasvaa, jota ruokitaan. Samaan tapaan kuin vesi syövyttää maahan uria, mielemme syövyttää aivoihimme ratoja.

Anna ja hänen ystävänsä kirjoitti blogissaan syvästä tietoisesta läsnäolosta STL ( deep mindfulness esim. keskittyminen hengitykseen tai esineeseen) ja peilaavaa tietoisen läsnäolon itsetutkiskelusta PTL (mindful self-reflection). Seuraava osiemme tunnistus ja kokemustilojen tietoinen peilaus edustaa tätä jälkimmäistä eli peilaava tietoista läsnäoloa. Molemmat ovat tärkeitä tietoisuustaitojen harjoittamisen muotoja. Karkeasti ottaen STL:llä maadoitat itseäsi, ja PTL:llä alat havainnoimaan, aistimaan ja tunnistamaan tilojasi, ja voit alkaa käyttää niitä uuteen oivallukseen, esimerkiksi oivallusmeditaation tai luovan kirjoittamisen (esim. Sisäinen teatteri) avulla.

sisakansi.indd

Seuraavassa kokemustilojen prosessointimallissa hyödynnän Jefferey Schwartzin neljän askeleen ajattelua. Täydennän sitä käyttäen hyväksi minätilojen terapiasta ja Sisäisestä teatterista saamaani PTL oivallusta.

  1. Nimeä ja anna myötätuntoa eri puolillesi –  Tunnista sisäiset osasi eri erilaiset tunnelatautuneet tilasi. Nimeä ne, ja kutsu niitä oikeilla nimillänsä (esim. katkeruus). Suhtaudu niihin uteliaan myötätuntoisesti. Voit käyttää nimeämisessä hyväksi kirjoittamista. Se helpottaa tilojen tunnistamista ja muistamista. Näin teet erilaiset tilasi itsellesi tutuiksi. Sisäisessä teatterissa voit halutessasi personifioida tilan vielä jollakin leikillisellä nimellä (esim. rva Otsaryppy tai vaikka värillä “Sininen”). Nimeämisessä voit käyttää hyväksi ESI:ä eli Jan Skyn kätevää minätilojen karttaa.
  2.  Uudelleen määrittele tilasi – Huomioi, että ongelmatilasi ovat vanhoja ja epäajankohtaisia ja näin virheellisiä aivojesi viestintuojia. Voit muokata elämääsi kannattelevaa tarinaa, muovaamalla uudestaan tilojesi viestiesi merkityksiä. Näitä merkityksiä voit avata tutustumalla aloittelijan uteliaalla mielellä tiloihisi. Sisäisessä teatterissa teet tämän kirjoittaen. Esimerkiksi masentunut tila voi olla viestituojana siitä, että haluat tehdä muutoksen elämässäsi, vaikkapa tahdot vaihtaa työpaikka. Sisäistä päivittäisin PTI ja STL harjoituksin se, että nämä tunnetilasi ovat joskus vain epäajankohtaisia, joskus jopa petollisia tunnetiloja. Et ole aivojesi tilat.
  3. Harjoittele keskittämään huomiotasi. Huomaa, että voit valita, millaiseen tilaan kiinnität huomiosi. Voit valita hallitsevan tilasi. Voit käyttää ”veto-oikeuttasi” (ha,haa, en anna sinulle katkeruus tilaa, valitsen mieluimmin luovan puoleni ja lähdet maalaamaan vanhaa tuolia). Voit valita, mitä kokemustilojasi vahvistat, mitä heikennät. Samalla vahvistat tiettyjä hermoratojasi. Kun mielesi täyttää petollinen tila, valitse jokin toinen tila, ja keskity sen aktiviteettiin. Vähitellen nämä myönteiset tilat vahvistuvat. Et ole aivosi tilat, vaan olet niiden ohjaaja. Voit tehdä tietoisen valinnan, kuka kirjoittaa elämääsi kannattelevaa identiteettitarinaasi.
  4.  Arvioi tämänhetkinen tilanne uudelleen. Älä luule, että epäajankohtaiset kokemustilasi edustavat todellista sisäistä viisauttasi. Kun katkeruus tai kateus nousee, hymyile ja tervehdi sitä.  Niiden tuomat viestit ovat kaikuja menneisyydestäsi. Esimerkiksi kateellinen puolesi voi olla lapsellinen jäänne menneisyydestäsi. Se oli sitä aikaa, kun sinua harmitti, koska Maijalla oli enemmän Barbie-nukkeja kuin sinulla.  Joskus kokemustilojesi opitut käyttäytymismallit, ovat ehkä olleet ajankohtaisia, vaan eivät useinkaan tänään. Voit itse tehdä itsellesi sisäisen viisautesi avulla tietoiseksi todelliset arvosi. Voit päivittää tilasi sen mukaisesti ja voit aktiivisesti valita, ohjaavatko nämä opitut vanhat käyttäytymismallit elämääsi, vai ohjaatko sinä tilojasi.

Jeffery Schwartz kutsuu progressiiviseksi hyväksyväksi läsnäoloksi taitoa, jossa kykenet valitsemaan  yhä paremmin tilojasi.  Satunnaiset automaattiset opitut käyttäytymismallisi eivät kaappaa yhtä helposti tietoisuuttasi, ainakaan pitkiksi aikaa. Lähdet tietoisesti tahdollasi ruokkimaan yhä enemmän hyvää koiraasi. Näin sinua onnellistavat hermoratasi vahvistuvat, ja tästä syntyy yhä etenevä myönteinen onnellistava kierre.

Hyväksyvä tietoinen läsnäolo voi Schwartzin mukaan olla kapea tai leveää tietoisuutta. Se on sitä, että voit valita mihin keskität kussakin hetkessä huomiosi. Otatko tilanteesta esille jonkun tietyn yksittäisen kohdan, mihin fokusoit huomiosi, vai aistitko kokonaisvaltaisesti tilannetta. Kun läsnäolon taitosi lisääntyvät, opit erottamaan hälyn keskeltä olennaisen.

Vapautesi lisääntyy, kun tietoisuustaitojesi kehittymisen kautta hyväksyt kunkin tilanteen sellaisena kuin se on. Se on sitä, että opit kuuntelemaan sisäistä kokonaisvaltaista viisauttasi,  jota meissä jokaisessa on, mutta vain harva käyttää.

On mahdollista päästä tietoisuustaitojen avulla (joskus terapialla täydennettynä)  eroon myös vahingollisista opituista käyttäytymismalleista, kuten asioiden yksipuolisesta vatvomisesta, turhasta huolehtimisesta ja itsesyytöksistä, vahingollisista stressin lieventämistavoista (alkoholi, tupakka, huumeet). Tulet tietoisuustaitojen kautta myös entistä tietoisemmaksi lapsellisista käyttäytmismalleistasi, millä on myönteinen vaikutus paitsi itseemme myös ihmissuhteisiimme. Opit myös havainnoimaan paremmin ja myötätuntoisemmin toisen ihmisen kokemustiloja.

Tietoisuustaitojen harjoittamisen kautta olet yhä eheämpi valitsemiesi osiesi summa, etkä vain jokin satunnainen puoli itseäsi.  Aivosi lakkaavat yksinkertaisesti olemasta totunnainen automaattinen tapakeskus.

Aivojemme muovautuvia ominaisuuksia voimme hyödyntää harjoittelemalla ja omistautumalla päivittäin tietoisuustaidoille. Tietoisuustaidot eivät ole mikään temppukokoelma, vaan ne ovat elämäntapamuutos.  Sen jälkeen meistä kasvaa yhä enemmän aidon itsemme näköisiä, emmekä ole vain satunnaisia perheemme ja kulttuurimme satunnaisia tuotoksia. Moni meistä tuntee kiristävän epämukavaksi sen puvun, joka päällemme on kulttuurissamme puettu.

Sarvela Kati, Sisäinen tetteri – Luova kirjoittaminen tietoisuustaitona, Kuumussa Virtaa oy, 2013

Jan Sky, Minän monet puolet, Kuva ja Mieli 2012

Schwartz Jefferey, You are not your Brain: For Step Solution…, Peguin Books, 2011

Ei kai vain tule taas kylmä ja tuulinen juhannus?!? Ottaaks päähän?

| katisar

Juhannusta odotellessa spekuloidaan radiossa tunnista toiseen huomista säätilaa… Millainen ilma mahtaakaan olla tämän vuoden juhannusaattona.  Sataako aattoiltana vai eikö sada? Onko pilvistä, entä  tuuleeko?  Onko kylmä?

Olen sään suhteen oppinut jo melko paljon elämään tätä hetkeä.   Olen sitä mieltä, että huomenna on sellainen sää kuin on tarkoitettu olevaksi, mitä sitä sen kummemmin miettimään.  Täytyy tietty varautua vaatteilla erilaisiin säätiloihin. Jos ulkona suunnittelee ajan viettämistä, on hyvä vilkaista säätiedotusta. Mitä sitä turhaan kuitenkaan etukäteen liikaa pohtimaan.  Sateessakin on mukava olla, kunhan on varustautunut oikein.

Olen opetellut myös tarkkailemaan sisäistä säätilaani.  Toissa päivänä, luentoa Lahdessa pitäessäni, tunsin itseni tosi voimaantuneeksi ja hyväntuuliseksi.  Eilen puolestani olin väsynyt ja ehkä hieman melankolinenkin, koska nukuin toissa yönä niukanlaisesti.   Tulimme melko myöhään toissa päivänä  Lahdesta Kuhmoon ja aamulla aikaisin minun täytyi jo alkaa kliiniset työni. Tähän sisäiseen, vähän väsyneeseen ja apeaan säätilaani, varustauduin työn jälkeen siten, että  suljin kännykkäni ja katsoin elokuvia ja joogasin.  Tämän melankolisen mielentilani säätilassa tarvitsen varusteikseni sisäistä rauhaa ja hiljaisuutta.

Meillä on kulttuurissamme eletty auringon harhaa. Ihmiset unelmoivat auringosta ja sen mukanaan ehkä tuomasta läsnäolosta, ja matkustavat siksi, jos minnekin. Ja joskus pettymykseksi Thaimassa sataa.  On mieletöntä poissaoloa odottaa, että jatkuvasti ulkona  ja sisällä elämässämme aurinko paistaisi aina vain.  Elämään kuuluu pilviset päivät, sade, tuuli ja talvisin tuisku.  Myös sisäiseen elämään. Elämän olemus on eri vuodenajat ja päivittäiset säätilan vaihtelut.

Englantilainen valmentaja ja bestseller-kirjalija Rasheed Ogunlaru kysyy, että entä jos onkin niin, että niillä ihmisillä, joille ilma on ongelma, myös elämän tunnetilojen vaihtelu on ongelma?  Toisilla ihmisillä on vieläpä epävakaampi sisäinen ilmasto kuin toisilla. On hyvä pitää mielessä, että opimme elämästä tärkeitä asioita tavallisimmin silloin, kun on huono ilma.  Sitäpaitsi epävakaan sisäisen ilmastonkin omaava henkilö voi oppia oman sisäisen säätilansa tarkkailijaksi.  Hän voi valita, mihin tiloihinsa hän samaistuu ja kuinka varustautuu huonoihin sisäisiin tiloihin.

On mieletöntä poissaolon kulttuuria se, kun ihmiset hetkestä toiseen päivittelevät vaihtelevin tunnetiloin säätiedotusta. Siirrymme läsnäolon elämään, kun hyväksymme säätilat osana luonnon kiertokulkua… (Se ei tietenkään tarkoita sitä, että meidän tarvitsee hyväksyä elämäntapa, joka ruokkii kasvihuoneilmiötä).

Säätiloja vastaan taistelu on yhtä mieletöntä kuin se, että olemme hyväksymättä sen, että sisällämme kulkee erilaisia tunnetiloja.  Ei ole mielenterveyttä se, ettemme tunne esimerkiksi vihaa tai pelkoa.  Sen sijaan mielenterveyttä on se, että osaamme tietoisesti ohjata erilaisia tiloja ja valitsemme olemaan samaistumatta niihin.

Silloin kun tarkkailemme koko ajan ilmanalaa, levollinen ja onnellinen, läsnä oleva elämä, valuu sormien välistä kuin hiekka, jota puristetaan nyrkkiin.  Kun suhtaudumme uteliaan hyväksyvästi paitsi säätilaan myös tunteisiimme, vaikka vihaamme, kyynisyyteemme ja pelkoihimme, voimme eheyttää, “integroida”,  elämän  myönteiset tarkoitukset osaksi itseämme.

Kokemustilamme voivat olla tärkeitä ohjaajiamme hyvään ja tarkoitukselliseen elämään. Lähes aina, näillä tunnelatautuneilla tiloillamme, on siis myönteinen tarkoitus suhteessa elämämme.  Ne voivat suunnata meitä uuteen ja eettisempään elämään, jossa elämme läsnäolevammin tätä hetkeä ja elämme todeksi sen todellista tarkoitusta. Lakkaamme elämästä todeksi vain yhteisömme meihin ohjelmoimia odotuksia. Elämä on jotakin paljon enemmän kuin vain sen toteuttamista, mitä meiltä odotetaan.

Hyvää Juhannusta!  Ollaan hyvällä tuuleella huomenna, satoi tai paisto, ex jeh?

Terveisin, Siirtolan Emäntä Kati Sarvela

Tietoisuustaidot – tunneälyn peruskivi

| katisar

Kehittämällä kykyä astua askeleen taaksepäin ja löytäessämme yhä useammin itsemme omien kokemustilojemme todistajina, lisäämme henkistä vapausastettamme. Vapausastettamme lisäämme myös sillä, että kykenemme olemaan yhä enemmän läsnä ulkoisille tilanteille ja tekemisillemme.

Kun  paremmin pystymme aistimaan ja olemaan läsnä aina muuttuville kokemustiloillemme, emme enää tarpeettomasti samaistu niihin. Bodaamalla jatkuvasti aivojamme erilaisin hyväksyvän läsnäolon ja luovin itseilmaisullisin harjoituksin, opimme olemaan samaistumatta esimerkiksi pelkoa tai ahdistusta kantaviin kokemustiloihimme ja niiden ohjaamiin automaattisiin käyttäytymismalleihin.

Joskus ei oma harjoittelu riitä. vaan tarvitsemme apua. Meidän on tunnustettava avun tarpeemme. Esimerkiksi menneisyyden haamut kiusaavat meitä ja saatamme tarvita toisen ihmisen turvan ja tuen, tehdäksemme haamun itsellemme tutuksi.

sisakansi.indd

Mikä parasta voimme kokemuksellisesti saattaa tilamme myös luovaan leikkiin, tuottamaan uutta oivallusta, yllättäviä taiteellisia muotoja ja uusia mielleyhtymiä. Voimme tällaisissa tiloissa puhua taiteellisista flow-tiloista, transsista tai joissain tapauksissa mietiskelystä tai oivallusmeditaatiosta

Tietoisuustaidoissa on joskus käytetty metaforana hevosella ratsastavaa miestä, joka kulkee kävelijän rinnalla. Kävelijä kysyy ratsastajalta, että minne hän on menossa. Ratsastaja vastaa, että en tiedä, kysy hevoselta. Tämä on sitä normaalia elämää, mitä valtaosa kansalaisista vielä elää. Emme ohjaa kokemustilojamme vaan olemme autopilotilla, ne ohjaavat meitä.

Kun opimme ohjaamaa sisäisiä kokemustilojamme, emme pelkästään opi ohjaamaan ratsuamme haluamme suuntaan, vaan opimme tekemään uskomattomia temppuja hevosemme kanssa. Tämä on todellisen sisäisen vapausasteemme lisäämistä. Vapautamme omat luovat voimavaramme. Ollaksemme luovia, meidän on löydettävä metatila, peilaustila, jossa kykenemme katsomaan asioita rauhoittuneena ja levollisena, läsnäolevasti – ilman ennakko-olettamuksia.  Tekisi mieleni sanoa jopa, että mielettömyys (mindlesness), siis se että olemme jatkuvasti stressaantuneina autopilotin ohjauksessa, on eräs kulttuurimme orjuuden laji.

Vapauttamm eon se, ettemme ole enää ahdistavien, hermostuneiden tai pelkoa täynnä olevien tilojemme tuottamien kärsimysajatusten vankeja, vaan opimme ohjaamaan näitä tilojamme. Opimme kuuntelemaan empaattisesti ja luovasti, mitä näillä tiloillamme on meille sanottavaa. Tunnistamme minkälaisia kulttuurisia uskomuksia ja niihin liittyviä tunnetiloja olemme omaksuneet.

Kokemustilat istuvat hyvin mytös Daniel Golemanin tunneäly-ajatteluun. Hän määrittelee tunneälyn seuraavasti (Emotional Intelligence: Why It Can Matter More than IQ):

1. Se on itsensä tiedostamista: Ihminen tietää sisäiset tilansa; mieltymyksensä. voimavaransa ja intuitionsa.

2. Ihminen kykenee säätelemään tunnetilojansa.

3. Ihmisen tunne-elämä ohjaa ja tukee päämäärätietoista toimintaa.

4. Ihmisellä on empaattinen suhde muihin ihmisiin, heidän tarpeisiinsa ja huoliinsa.

5. Ihmisellä on sopeutumisen taitoja, ja hän kykenee saamaan muissa ihmisissä toivottuja reaktiotapoja.  (Itse sanoisin mieluimmin: ihminen aktivoi toisessa ihmisessä hänen parhaita puoliaan.)

Tunneälykkäällä ihmisillä on myötätuntoinen läsnä oleva suhde omiin kokemustiloihimme, mutta myös toisen ihmisen tiloihin. Prosessiin ytimessä on dialoginen, empaattinen ja myötätuntoinen kuuntelu. Me olemme tällöin Dan Siegelin sanoin minäme-ihmisiä.  Informaatio- ja tunnemolekyylit virtaavat vapaasti paitsi sisällämme myös ihmisten välillä.

Myötätuntoamme tarvitsevat erityisesti hankalat, hyljätyt ja yksinäiset puolemme. Kun siedämme itsessämme olevia ristiriitoja, siedämme paremmin myös toisen ihmisen puutteita, epävarmuutta ja oman ajattelumme kanssa ristiriidassa olevia tapoja havainnoida, aistia ja luokitella todellisuutta. Minut tapani olla maailmassa ei ole se ainut oikea.

Myötätuntoinen läsnäolo ei tietenkään tarkoita sitä, että meidän tarvitsi sietää työpaikallamme jatkuvasti epäasiallista käyttäytymistä. Myötätuntoa on johtajalta se, että puuttuu asioihin, ja pyrkii ohjamaan työyhteisöä siten, ettei yksittäisen ihmisen huonot puolet pääse terrorisoimaan jatkuvasti työyhteisön henkeä.

Tutkimusten mukaan tietoisuustaitojen opetus vähentää työuupumusta ja henkilökunnan vaihtuvuutta. Se lisää henkilökunnan tunne- ja normisopeutumista sitä kautta, että ihminen kykenee ohjaamaan ja eheyttämään paremmin oman tietoisuutensa tiloja. Organisaatiossa työskentelijä tunnistaa sisäiset ristiriitansa, mutta kykenee neuvottelemaan itsensä sisäisesti eheäksi ja sopusointuiseksi yrityksen vision ja mission kanssa. Joskus näin ei tapahdu, ja silloin voi olla parempi suuntautua vähitellen uuteen työpaikkaan, joka vastaa paremmin omaa arvo- ja uskomusmaailmaa.

PS. Aikaisemmin vierastin tätä ”eheyttäminen” sanaa. Psykiatri Dan Siegelin ”integration” mielitajussa, on käännetty suomeksi eheyttämiseksi, ja olen tästä rohkaistuneena ottanut sen käännöksenä itsekin käyttööni.

Tietoisuustaidot facebookissa.

Ansaitsen terveyden, onnen ja rakkauden…

| katisar

Monet hypnoterapeutit yhdistävät työskentelyynsä hyväksyvää läsnäoloa (mindfulness)
sekä ohjattuja mielikuvaharjoituksia. Ja monet mindfulness-ohjaajat yhdistävät hyväksyvään läsnäoloon myös erilaisia mielikuvaharjoituksia ja affirmaatioita.

Kuten psykologi Michael Yapko (meitäkin terveydenhuoltoalan hypnoterapeutteja Suomessa kouluttanut), huomauttaa, ne (hypnoosi + mindfulness) muodostavat yhdessä varsin voimakkaan yhdistelmään.

Voimme tehdä hypnoosilla täydennettynä mindfulness-harjoituksista yksilöllisiä kokemuksia, jossa harjoitus räätälöidään kunkin asiakkaan yksilöllisiin tarpeisiin. Rakennamme suggestioita, jotka kunnioittavat asiakkaan maailmankuvaa. Ja voimme jopa itse räätälöidä itsellemme sopivia mielikuva- ja suggestioharjoituksia.

Tämäntyyppiset mielikuvaharjoitukset saattavat tuntua aluksi järkevästä ihmisistä naurettavilta. Sitä ne ovatkin. On kuitenkin hyvä muistaa, että spontaanius, heittäytyminen ja hölmöily ovat yhteydessä psyykkiseen hyvinvointiin.

Seuraava harjoitus on suomennettu versio  amerikkalaisen hypnoterapeuttien Alan Barskyn ja Michael Elnerin kirjasta “How to get Unstuck – A Light-Hearted
Workbook for Self-Hypnosis.” Heidän kehittämällänsä kvanttifokuksella (quantum focusing) ei hoideta eikä paranneta sairauksia.  Sen sijaan ne
ovat osa terveysvalmennusta. He yhdistävät omien sanojensa mukaan hypnoottisia paranemissuggestioita, henkisiä parantavia käytäntöjä, luovuutta ja kvanttifysiikkaa.

Pidän tärkeänä, että vakavat psyykkiset ongelmat ja sairauksien hoitamiset jätetään terveydenhuollon ammattilaisille.  Itse kunkin voi kuitenkin hyväksyvällä läsnäololla ja erilaisilla mielikuvaharjoituksilla edistää  kokonaisvaltaisesta terveyttään.

Olen hiukan allerginen sille, että kvanttifysiikka sotketaan psykologiaan.  Ehkä ihan vain sen takia, että sitä tehdään usein melko hepposin perustein. Jotta itse lähtisin sotkemaan kvanttifysiikkaa psykologiaan, tarvitsisin ilmeisesti hiukan perusteellisemmat opinnot kvanttifysiikasta.  Toistaiseksi pitäydyn itse erossa kvanttifysiikasta.  En sekoita omiin tietoisuustaito-opetuksiini kvanttifysiikkaa, vaikkakin pidän ovet avoinna tähänkin alueeseen tutustumiseen.

Sanottakoon kuitenkin samalla se, että meillä  luonnontieteellinen ja lääketieteellinen ihmiskuva perustuu melko vanhoillisille tieteenfilosofille näkökulmille. Itseäni on kiinnostanut Lauri Rauhalan fenomenologia ja Ken Wilberin Integraaliteoria.  Wilber puhuu integraalipsykologiassaan kvanttitietoisuudesta, johon minänkin voisin tietty, vielä lisää vielä paneutua.  Suomessa lääkäreistä Olli Sovijärvi soveltaa  Ken Wilberin ajatuksia käytäntöön.

En ota kantaa Barskyn ja Ellnerin kvanttifyysisiin näkökulmiin, mutta ainakin käytännöllisestä näkökulmasta katsoen, nämä amerikkalaiset hypnoterapeutit näyttävät tietävän, mitä tekevät.  He ovat hienosti yhdistäneet perinteisiä hyväksyvän läsnäolon harjoituksia ohjattuihin mielikuvaharjoituksiin.  Näiden molempien käytäntöjen tehosta elämänlaadun, ja jopa immuunivasteen parantajana alkaa olla melkoinen näyttö.

Tässä eräs Barskyn ja Ellnerin perusharjoituksista vapaasti käännettynä:
1.  Asetu mukavasti tuoliin, sänkyyn tai sohvalle.  Älä keskitä mieltäsi mihinkään erityiseen asiaan, anna vain huomiosi liukua tähän harjoitukseen.
2.  Keskity seuraavaksi ihan vain olemaan omassa ruumiissasi.
3.  Keskitä nyt huomiosi ruumisi tuntemuksiin. Anna tietoisuutesi huomion kohteen kulkea eri ruumiin jäsentesi läpi – päästä varpaisiin. Kiinnitä huomiota siihen, kuinka jokainen solusi tanssii toistensa kanssa täydellisessä harmoniassa.
4.  Sano itsellesi – “Annan sydämeni täyttyä ilolla, rauhalla ja leikillisellä hengellä/mielellä.”  (Voit muokata suggestiota siten, että se tuntuu itsestäsi hyvällä.) Toista muutama kerta lausetta rauhallisesti mielessäsi.
5.  Seuraavaksi sano itselle:  “Ansaitsen terveyden, onnen ja rakkauden”.  Toista muutama kerta lausetta mielessäsi (tätäkin lausetta voit muokata sellaiseksi, että se tuntuu sinusta hyvältä).
6.  Keskity pieneksi hetkeksi vielä siihen, mitä tunnet kehossasi ja miltä tuntuu ruumiissasi tämä kokemuksellinen harjoitus.

PS. Jos haluat tietää, miksi puhun ruumiista enkä kehosta, niin lue tämä.

Mitä muuta ikä onkaan kuin mielentila!

| katisar

William James, 1800-luvun lopun amerikkalainen merkittävä ajattelija, filosofi ja psykologi, on sanonut: “Neurous… se on vain hiukan enemmän kuin kykyä havainnoida todellisuutta epätavallisella tavalla.” (‘Genius…means little more than the faculty of perceiving in an unhabitual way.’)

Miksi puhun yleensä mieluimmin tietoisuustaidoista kuin vain hyväksyvästä läsnäolosta? Siksi, että olen huomannut, että tavallisesti kun puhutaan hyväksyvästä läsnäolosta, unohdetaan usein sen toinen olemus, kyky rikkoa vanhaa ja luoda uusia näkökulmia, luokitteluja ja ajattelumalleja.   Liian monet ajattelevat hyväksyvän läsnäolon pelkästään passivisena olemisen tilana, joka sekin on tärkeää osa tietoisuustaitoja sinänsä.  Kyky vanhasta irrottautumiseen ja hiljaisuudessa olemiseen on luovien uusien taiteellisten muotojen ja ajattelumallien lähtökohta.

Luen tietoisuustaitoihin sekä passivisen hyväksyvän läsnäolon että  tämän luovan aktiivisen asenteen.  Uskallamme hyödyntää erilaisia tapojamme havainnoida, luokitella ja  tulkita todellisuutta. Käytämme hyväksi erilaisia mielentilojamme tai minätilojamme, kuten Sisäisessä teatterissa tehdään(mindsets). 

Hyväskyvästi läsnäoleva ihminen Ellen Langerin mukaan:
1)  Kykenee luomaan uusia kategorioita.
2)  On avoin uudelle informaatiolle.
3) Avautuu useammelle erilaiselle näkökulmalle.
4)  Huomio on enemmän prosessissa kuin lopputuotoksessa.
5)  Luottaa intuitioon.

Kun kansalaisella ei ole tietoisuustaitoja, emme katso asioita tuoreella tavalla, vaan jäykästi takertuneina oppimiimme jäykkiin ajattelumalleihin ja kategorioihin.  Kun esimerkiksi näemme vieraan ihmisen, luokittelemme hänet ulkoisten vihjeiden perusteella tiettyihin luokkiin (uskonto, rotu, sosiaalinen luokka jne.) emmekä kohtaa häntä uteliaasti ainutkertaisena ihmisinä.

Kun uskomme vanhusten olevan sairaita ja kompuroita, meistä itsestämme helpommin tulee sellaisia.  Ellen Langer teki vuosikymmeniä sitten kuuluisan kokeensa, jossa hän sijoitti vanhuksia takaisin 50-luvun elämään.  Heidän toimintaympäristössä oli 50-luvun lehtiä, autoja, radioita, huonekaluja jne. He alkoivat leikkiä olevansa 50-luvulla.  Tässä ympäristössä vanhusten sekä fyysinen että  psyykkinen terveys koheni kolisten.  Uskomuksemme todellisuudesta voivat kuljettaa  joko terveyttämme vahingoittavaan tai parantavaan suuntaan.

Saavuttaessamme tietoisuustaitoja, uskallamme jatkuvasti kyseenalaistaa vanhoja luokittelujamme, ja rakennamme uusia sellaisia kohtaamalla asioita uteliaasti ja avoimena.  Mielettömyytä (mindless) versoaa siitä, että sovellamme jäykkiä luokitteluja, ilman että otamme asiayhteyttä huomioon. Tietoisuustaitomme kehittyvät, kun emme ota oppiamme luokitteluja automaatioina, vaan kyseenalaistamme ja leikittelemme erilaisilla näkökulmilla ja ajattelumalleilla. Sisäinen teatteri on eräs tapa harjoittaa tätä leikillisyyttä. 

Tietoisuustaitojen avulla joustavuutemme ja kimmoisuutemme lisääntyy. Uskallamme ottaa leikkivän taiteilijan asenteen elämään.

Leikkivänä, luovana ja uteliaana asenteena, hyväksyvä läsnäolo muistuttaa paljon aloittelijan asennetta.  Katsomme kohdetta kuin näkisimme sen ensimmäisen kerran, ilman minkäänlaisia ennakkoluuloja ja -etukäteisoletamuksia. Uskallamme päästää itsemme erilaisten näkökulmien leikkiin.

New York timesissa oli puolisen vuotta sitten hieno artikkeli Ellen Langerin kokeista ja ajatuksista.

Sisäinen teatteri – kirja löytyy mm. täältä.  Sisäisellä teatterin facebook-ryhmä.