Toivovalmennus – hyväksyvän läsnäolon tunnetaidot organisaatiossa

 

Valitsin oikeastaan Toivovalmennus® sanan siksi, että toivo on ollut minulle tärkeä asia monella tavoin. Toivon säilyminen on tärkeää elämässä esimerkiksi silloin kun sairastut  ja se on tärkeää myös organisaatioissa, voimavarakeskeisessä ja läsnäolevassa työnteossa. Olen tehnyt yhteistyötä monien kehollisten sekä luovien terapia-alan ihmisten ja hypnoosivalmentajien kanssa,  jotka yhdistävät mindfulnessia erilaisiin luoviin terapeuttisiin kirjoitus-, mielikuva- ja kehotietoisuusharjoitteisiin.

12167497_10153214471806239_1609950035_n
Toivo, toivovalmennus, mindfulness, tietoinen hyväksyvä läsnäolo, tietoisuustaidot
Jaksan uskoa, että olemme kulkemassa kohden eettisempiä ja tiedostavampia organisaatioita, joissa ihminen ei ole toiselle susi. Olemme siirtymässä uuteen hyväksyvän läsnäolon, yhteistyön  ja yhteisvastuullisuuden kulttuuriin.  Ihmisillä on toivon organisaatioissa yhä enemmän tietoisuustaitoja ja he kykenevät läsnäolon ja oman tietoisuudenohjauksen kautta optimoimaan energiansa yhteisöllisten yhteisten päämäärien saavuttamiseen.  Työnteko itsessään voi olla palkitsevaa.

 

toivovalmennus, mielitaju, mindfulness, tietoisuustaidot, tietoinen hyväksyvä läsnäolo
Toivon ilmapiiriin vaalimisessa edellytetään, että yhteisön arvot ovat kohdallaan ja johto ja työntekijät aidosti sitoutuvat niihin.  Julkiteoria (julkilausutut arvot ja visiot) ja käyttöteoria (käytännön toiminta kaikilla tasoilla) ovat mahdollisimman lähellä toisiaan. Organisaation toiminta on vastuullista ja eettistä.

Tällaisella työpaikalla toivon on mahdollista viihtyä ja ihmiset tuntevat tyytyväisyyttä, jopa ylpeyttä siitä, että he saavat olla osa tällaista organisaatiota.  Toivon työpaikalla, sellaisessa jossa työntekijöilä on hyväksyvän läsnäolon (mindfulness) taitoja, on yhdessä tekemisen meininki. Henkilökunnalla saa olla välillä hauskaa ja ihmiset osaavat optimaalisessa tilanteessa hyväksyvän läsnäolon tunnetaidoin ratkoa ongelmiaan ja ristiriitojaan.

Toivon organisaatio on tiedostava ja sosiaalisesti vastuullinen työpaikka, jossa toivo, usko yhteiseen tulevaisuuteen, on tuloksia tuottava imuvoima.

12177956_10153230533376239_1741630228_n

Toivovalmennus® sopii työyhteisöihin parantamaan tiimityöskentelyä ja lisäämään työssäjaksamista. Valmennuksen tavoite on lisätä oma hyväksyvälle läsnäololle perustuvaa tunneälyä, itseohjautuvuutta ja vastuunottoa omasta elämästä. Tavoite on myös oppia palautumaan stressitilanteista.

Toivon elementit  eli hyväksyvän läsnäolon tunnetaidot ovat seuraavat: 

1. MYÖTÄTUNTO

  • Myötätunnon kokemus on tärkeä osa tietoisuustaitoja.
  • Myötätunto on sitä, että harjoittelemme katsomaan asioita sydämellämme.
  • Jotta opimme olemaan myötätuntoisia toisia kohtaan, täytyy meidän löytää myötätunto itseämme kohtaan.
  • On vahingollista käydä sotaa omia ristiriitaisia puolia vastan.
  • Kun löydämme myötätunnon itseämme ja toisiamme kohtaan, on helpompi kohdata kaiken elämän epätäydellisyys.
  • Myötätuntoa itseä kohtaan on myös se, että ihminen kehittää rajan tajuansa:  Stressiä sietääksemme, meidän on tiedostettava rajalliset voimavaramme, rytmimme  ja rakennettava omat tapamme stressistä palautumiseen.
  • Toivovalmennuksessa® jokainen rakentaa itselleen oman stressistä palautumisen ohjelman, jota voi päivittää jatkuvasti.
  • Myötätunto kehittää myös asioiden hyväksyntää:  Hyväksymme paremmin ne asiat, joita emme voi muuttaa.

2. ITSEN TIEDOSTAMINEN

  • Tutustutaan hyväksyvän läsnäolon harjoituksin oman kehomielen erilaisiin aistumuksiin ja erilaisiin tiloihin.
  • Harjoitellaan havainnoimaan, aistimiaan ja luokittelemaan kehon tuntemuksia ja erilaisia minän osia, kokemustiloja.
  • Harjoitellaan tuntemaan ja sietämään itsessä olevia erilaisia ehdollistuneita tiloja, myös epämiellyttäviä tiloja, “hirviöitä”, jotka saattavat sabotoida omia ja yhteisömme päämääriä.
  • Tehdään ESI-kartta omista kokemustiloista.
  • Toivovalmennuksessa tutustutaan sekä sosiokognitiiviseen että meditatiiviseen hyväksyvään läsnäoloon.
  • Kehitämme Toivovalmennuksessa mielitajuamme ja nk. metakognitiivisia taitojamme.
  • Mielen toistuvin keskittämis- ja juurruttamisharjoituksin parannamme kimmoisuuttamme: Kun kohtaamme haastavan elämäntilanteen, löydämme nopeammin sisäisen tasapainon.
  • Teemme sekä muodollisia että epämuodollisia mindfulnessharjoituksia.

IMG_0338-0

3. ITSEN REFLEKTIO ELI PEILAAMINEN

  • Luovilla tietoisuustaitoharjoituksilla, kuten kirjoittamalla voidaan peilata omaa sisäistä kokemusta.
  • Itsereflektion kautta “kesytämme härkämme”,  ja tulemme tietoiseksi autopilotin ohjaamasta “apinamielestämme”.
  • Kun olemme tiedostaneet tilamme, voimme käyttää niitä  oivalluksen – itsemme ja ulkoisten tapahtumien peilauksen välineenä.( Sisäisen teatterin kirjoitusharjoitukset ovat esimerkki oman tietoisuuden peilauksesta. Ihmiset ovat kautta aikojen käyttäneet erilaisia mielen osiaan “alteritilojaan” oivalluksen välineenä!)
  • Kun meillä on itsereflektiotaitoja, emme torju tilojamme, emmekä takerru tehottomiin tiloihimme.
  • Voimme peilata kirjoittaen tai suullisesti jakaen kokemuksiamme erilaisista meditaatiosta ja kehotietoisuusharjoituksista.

12305660_10153768231634375_1291389951_n
minätilat, kokemuspuolet, pluralistinen minuus, Sisäinen teatteri, transaktioanalyysi, kokemustilat, tietoisuustaidot, tietoinen hyväksyvä läsnäolo
4. LUOVUUS

  • Yhteisöllinen luovuus, erilaisin leikein ja yhteisin mielikuvaharjoituksin, on tärkeä tapa tulla tietoiseksi millaisia erilaisia läsnäolon tiloja meissä on.
  • Luovassa yhteisössä on ihmisiä, jotka osavat käyttä mielikuvitustaan läsnäolevasti, visiönäärisesti.
  • Olemalla läsnäolevia itsellemme, sisäiselle kokemuksellemme, aukeaa oma luovuutemme, tapamme tunneilmaisuun.
  • Luovassa yhteisössä kykenemme heittäytymään erilaisiin tehokkaisiin läsnäoleviin tiloihin, jossa yhteisön jäsenten tehottomat tilat eivät sabotoi päämääräsuuntautunutta toimintaa.
  • Yhteisöllistä luovuutta voidaan harjoitella myös erilaisin NLP ja draamallisin harjoituksin.
  • Luovuudesta ja mindfulnessista käydään läpi erityisesti Ellen Langerin ajatuksia.
  • Hyväksyvä läsnäolo ei ole vain passiivinen tila, vaan se on aktiivinen leikillinen tila, jossa emme takerru vanhoin oppimiimme luokitteluihin ja ennakkokäsityksiin.
  • Mielikuvitus on keskeinen elementti luovissa flow-tiloissa.

12188417_10153239700621239_382841256_n
Luovuus, tietoisuustaidot, tietoinen hyväksyvä läsnäolo
5. TYÖFLOW

  • Tietoisuustaidot auttavat meitä pääsemään miellyttäviin flowtiloihin työssämme ja erilaisissa luovissa aktiviteeteissa.
  • Työflowssa paitsi rationaalinen tieto myös  tietoisuustaidot ja tunneäly ohjaavat  toimintaa.
  • Luovissa flow-tiloissa, olemme avoimia uudelle informaatiolle, ja olemme valmiit ottamaan vastaan uutta kokemuksellista oppia.
  • Kun teemme työtä poissaolevasti “mindless-moodissa”, virheemme lisääntyvät ja työstä tulee pitkäveteistä, joskus jopa vastenmielistä.  Toki on rutiinitöitä, joita voimme tehdä poissaolon moodissa, mutta niitäkin on välillä hyvä osata tehdä läsnäolevasti.

12204509_10153239748726239_1957566556_n

6. KIITOLLISUUS

  • Kiitollisuus on hyväksi meille.  Väitetään, että se mm. parantaa unemme laatuamme, laskee verenpainetta, vahvistaa ihmissuhteitamme
  • Kiitollisuuden harjoittaminen on ollut tärkeä osa henkisyyttämme. 
  • Kiitollisuutta voimme harjoittaa esim. kiitollisuusmeditaatiolla tai  vaikkapa rukouksella, jos se istuu maailmankuvaamme.
  • Kiitollisuutta voi harjoittaa monin erilaisin harjoituksin vaikkapa kirjoittaen.

12231680_10153261180006239_1426872058_n
Kiitollisuus, tietoinen hyväksyvä läsnäolo, toivovalmennus, tietoisuustaidot
7. SOSIAALISET TAIDOT

  • Tietoisoisuustaitojen kartuttua, meistä tulee joustavampia, osamme valita tietoisesti sopivan kokemustilan kuhunkin tilanteeseen.
  • Flow-tiloissa voimme saavutta yhteisöllisiä luovia yhteisesti jaettuja kokemuksia, joissa erillisyyden kokemuksemme himmenee. Tunnemme parhaimmillaan olevamme osa yhteisöä, ihmiskuntaa ja jopa luomakuntaa ja universumia.
  • Harjoitamme hyväksyvän läsnäolon vuorovaikutusta, mielemme ja ruumiimme ovat samanaikaisesti samassa paikassa ja ne viestivät samaa viestiä.
  • Omistaudumme läsnäolevan kuuntelun strategiaan: Harjoittelemme kuuntelemaan toista läsnäollen ja keskeyttämättä.
  • Kehitämme emindfulnessia – tietoisuustaitojamme verkossa. Oppiminen virtuaalimaailmassa on usein passiivista, voimme kääntää teknologian aktiivisen kokemuksellisen oppimisen välineeksi.
  • Hyväksyvän läsnäolon kulttuurissa terveiden läsnäolevien ihmissuhteiden merkitys kasvaa.
  • Ongelma poissaolon organisaatiokulttuurissa on mm. tunteiden siirto, kiusaaminen, loukkaantuminen ja eristyneisyyden kokemus.

IMG_0344
Myötätunto, tietoisuustaidot, tietoinen hyväksyvä läsnäolo
8. MIELENOHJAUS

  • Tietoisuustaitojen kautta meistä tulee yhä taitavampia kokemustilojemme ohjaajia.
  • Opimme integroimaan eli yhdistämään itseämme monilla eri tasoilla. Dan Siegelin sanoin, muista harjata aivosi päivittäin!
  • Itsereflektion kautta tulemme tietoiseksi siitä, että ruumiimme ja mielemme ei ole erilisiä toisistaan.
  • Opimme olemaan arvottamatta toista ihmistä ja itseämme.
  • Lakkaamme vertailemasta itseämme toisiin ihmisiin.
  • Otamme vastuun omasta elämästämme ja sen tapahtumista ilman uhriutumista olosuhteille.
  • Koko elämästämme voi tulla läsnäolon täyttämää: voimme optimoida energiamme henkilökohtaisten tavoitteittemme saavuttamiseksi.
  • Mielemme ei ole erillinen ruumistamme, joten mielen ohjauksella, kykenemme säätelemään, ohjaamaan ja integroimaan myös ruumiimme tiloja. Esim. pitkäaikainen stressitila kuormittaa kehoamme stressihormoneilla, samoin esimerkiksi jatkuva pelko- ja vihatila kuormittaa elämistöämme.

12204852_10153250499016239_717144147_n
Karpmanin kolmiodraama (transaktioanalyysi)
Toivovalmennuksessa® jokaiseen toivon elementtiin yhdistetään mindfulness-, mielikuva- tai luovia kehollisia kokemuksellisia harjoituksia. Hyväksyvän läsnäolo synty omasta kokemuksesta.

Kiitos markkinointitoimisto OFRD, jonka nuorten ja innokkaiden työntekijöidenkanssa olen saanut kehittää valmennustani! Erityis kiitokset myös tanssi- ja liiketerapian puolelle Annika Sarvelalle sekä Maija Palsiolle (MyDance). Australialaiselle Jan Sky:lle kiitokset ESI-menetelmän, tilojen kartan, opettamisesta.

Ensisijainen kokemukseni hammaslääkärinä, hypnoterapeuttina, NLP-Trainerinä ja  mindfluness-ohjaajana on ollut terveydenhuollon asiakkaista ja organisaatioista, mutta on ollut ilo saada kokemusta muistakin työorganisaatioista!

Lisätietoa työnohjauksellisista koulutuksistani:  Kati Sarvela esisuomi (at) gmail.com

Tietoisuustaidot facebookissa.

Virtaava ja luova yhteisö – Tunnista tehottomat tilasi!

Kävin katsomassa eilen elokuvanInside out“.  Se oli mielestäni hyvä. Elokuvaa on kritisoitu asioiden yksinkertaistamisesta, mutta eikö ole hyvä tehdä kansantajuisesti asioita, jotta useampi ymmärtäisi asian? Tämä elokuva toi hauskasti esille sisäisen maailmamme monimuotoisuutta ja -tilaisuutta. Meitä kaikkia on moneksi!

Toivovalmennuksessa®  yhdistän erilaisia mielikuvaharjoituksia mindfulness harjoituksiin.  Tärkeä osa oman itsen tiedostamista on, että ihminen oppii paitsi tiedostamana itseään, keskittämään mieltään, myös ohjaaman erilaisia tilojansa.  Tilamme ovat moninainen joukko erilaisia rooleja ja opittuja muita käyttäytymismalleja. Kun opimme tiedostamaan omia tilojamme on mahdollista oppia säätelemään tilojamme.  

Toivovalmennuksen® tavoite on edistää ihmisten ja organisaatioiden itsensä tiedostamista, kokonaisvaltaista hyvinvointia ja luovuutta. Käytän hyväksi menetelmässä myös Jan Skyn tilojen kartaa (ESI eli HTTHallitsevan tilan tunnistus). Organisaatiossa teen tämän kartoittamistyön kahdenkeskisesti, koska meillä on oikeus valita, kenelle haluamme paljastaa tilamme.  Kartoitustyötä voi myös harjoitella tekemään itse, ohjeitteni mukaan.

sisakansi.indd

Voimme vapaasti tutkia ja nimetä erilaisia tilojamme.  Jotkut nimeävät niitä adjektiivein (vihainen tila), toiset värein (punainen tila) ja jotkut eläimen nimin (susi) tai mielikuvitusnimin (Rouva Hankala).  Yleensä kaikilla tiloillamme on jokin myönteinen tarkoitus.  Mitä paremmin opimme flow- ja meditaatiotilojen kautta tuntemaan itseämme, sitä paremmin opimme ymmärtämään tilojemme myönteisiä tarkoituksia.
Hyväksyvän läsnäolon organisaatiossa, ihmiset osaavat harjoittaa hyväksyvän läsnäolon taitoja ja he oppivat kommunikaatiossa pääsemään yhä paremmin hyväksyvän läsnäolon prosesseihin, jotka ovat virtaavia yhdessä tekemisen (luovia) tiloja.  

Työnteko saa olla hauskaa, ja työntekijät osaavat fokusoida huomionsa työtehtäväänsä.  Tämä merkitsee sitä, että sabotoivat tilamme eivät terrorisoi flow-virtaustaSabotoivat tilamme ovat usein lapsitilojamme tai ne voivat olla tiloja, joita olemme oppineet lapsina vanhemmiltamme.  Aika usein työpaikat ovat lapsitilojen tappelunäyttämöjä.  Olen nähnyt mm. kiukuttelevia, nenäkkäitä, vihaisia, eristyviä, ilkeitä  ja marttyyritiloja. (Joitakin niistä myös itsessäni!)

 Nämäkin tilat ovat arvokkaita osia meitä.  Meidän tulisi vain auttaa niitä kasvamaan aikuisiksi!  Jo pelkkä niiden tunnistaminen ja tiedostaminen lapsuudenreaktiomalliksi, auttaa meitä eteen päin kohden virtaavaa työyhteisöä.  Kun tunnistamme tilan, emme heittäydy sen käyttäytymismalliin, vaan vaikkapa hengitämme muutaman kerran syvään, ja tila yleensä liukenee.   Joskus tilalla voi olla arvokasta sanottavaa, mutta tietoisuutaitojemme kehittyessä, kykenemme ilmaisemaan  asian yhä tiedostavammin ja rauhallisemmin, joskus hyödyllisenkin sanoman.

Erityisesti hallitsevana tilana nämä sabotoivat tilat estävät vapaata ajatusten virtausta työyhteisössä tai vaikkapa parisuhteessa.  Hallitsevat tilamme voivat vaihdella, ja hyväksyvän läsnäolon prosessissa meidän tulisi kyetä ohjaamaan itsemme tilaan, joka edistää yhteisön yhteistä päämäärää.   Joskus useampi tilakin meissä voi palvella tätä tarkoitusta.

On hyvä, että joskus kriittinenkin tila käväisee hallitsevana, mutta jos se aina hallitsee tiimissämme, voi se sabotoida yhteisön päämäärätietoista flowtilaa.  Toki joskus ihmisen työtehtävä voi olla sellainen, että tila on hallitsevanakin hyödyllinen.  Olet esimerkiksi laaduntarkkailija.

Toimivassa yhteisössä päästään tilaan jossaMinä olen OK ja sinä olet OK“. Tästä hyväksyvästä suhtesta nousevat tekemisen flow-tilat!  Suhtaudumme toisiemme olemisen tiloihin hyväksyvästi emmekä reaktiivisesti.  Mikäli jollain henkilöllä on jatkuvasti tehoton kokemustila hallitsevana, tulisi tietty tietoisuustaidoilla varustetun johdon jotenkin puuttua asiaan.  Ei ole hyvä jos tiimissä yksi tai useampi soutaa väärään suuntaan. Tietoisuustaitoja omaavassa yhteisössä, sen jäsenet kykenet vaihtamaan itsensä sopivaan olemisen tilaan!

Tilat, jotka koko ajan hallitsevana tilana saattavat häiritä yhteisömme luovaa päämäärätietoista virtausta ovat esimerkiksi seuraavat. (Voimme kutsua niitä vaikka tehottomiksi tilaluokiksi!).   Ne estävät vallitsevina työtiimin flow-tilaan pääsyä.  

WP_20150110_005

TEHOTTOMAT TILALUOKAT:

*

KRIITTINEN TILA (minä olen OKsinä et ole OK)
Uskot, että itse teet asiat oikein ja paremmin kuin muut. Usein holhoat, kiellät tai jopa vainoat joitain tiimin jäseniä näkökulmallasi.

*
AILAHTELEVA TILA

(minä olen OK- sinä et ole OK)
Tämä oikutteleva lapsitila, vaihtelee jatkuvasti mielipiteitään ja halujaan.

*
HÄIRIKÖIVÄ TILA

(minä olen OKsinä et ole OK)
Tämäavuliastila tekee jatkuvasti toisen puolesta asioita, koska on sitä mieltä, että hoitaa asiat paremmin kuin toinen.  Tällainen tila voi olla kovinkin touhukas ja kiireinen.

*
YLISOPEUTUVAINEN TILA

(en ole OKsinä olet OK tai en ole OKsinäkään et ole OK)
Tämä tila haluaa sopeutua kaikkeen ja se haluaa miellyttää kaikkia.  Johtajana tällainen tila hallitsevana väsyy, koska koskaan et voi koskaan riittävästi miellyttää kaikkia.

*
VASTARANNAN KIISKI

(minä olen OKsinä et ole OK tai minä en ole OK mutta sinäkään et ole OK)
Tämä tila on aina eri mieltä. Ovat asiat sitten niin tai näin, niin ne ovat aina väärinpäin.

*
PIITTAAMATON TILA

(minä olen OKsinä et ole OK tai olet yhdentekevä)
Tämä minätila on levoton eikä pysty keskittymään mihinkään. Se vähät välittää muiden ongelmista ja siirtää vastuuta tapahtumista aina toisille ihmisille.  


Edellä olevat tilat ovat osa inhimillisyyttämme. Kaikilla meillä on lapsellisia puolia. Vallitsevana tilana ne saattavat pahastikin sabotoivat päämääriämme. Suuri edistysaskel omissa metakognitiivissa taidoissa on se, että alkaa tunnistaa omat tilansa. Nämä samat tilat voivat olla suuria luovuuden lähteitä, kun opimme kasvattamaan niitä aikuisiksi tiloiksi.

Ikävät tunnelatautuneet lapselliset tilamme voivat olla nopeasti liukenevia, me tunnistamme ja huomaamme ne, mutta hyväksyvällä läsnäololla, ne voivat poistua nopeasti tarpeettomina mielemme näyttämöltä.  Saamme samalla niiden energian valjastettua positiivisiin päämääriin.

Kannattaa miettiä, onko omissa kokemustiloissa joitakin tiloja, jotka kuuluvat näihin luokkiin. Jos on, niin opettele harjoittelemana myötätuntoa kyseisiä tiloja kohtana. On aika kasvattaa ne aikuisiksi!  On mahdollista oppia olemaan torjumatta tilaa, mutta on myös mahdollista olla samaistumatta tilaan.

 Tietoisuustaitoja on se,että kykenet vaihtamaan olemisesi tilan kutakin päämäärää parhaiten palvelevana tilaan. Joskus voit hyödyntää moniakin tilojasi vuorotellen!

Pyydä tarjousta: 

Toivovalmennuksessani® yhdistän mindfulnessista ja minätilojen terapiasta saamaani kokemusta työyhteisön hyvinvoinnin ja tehokkuuden lisäämiseen.  Kysy tarjousta!  Räätälöin työpaikallenne oman koulutuksen. Esimerkiksi kahden päivän koulutuksessa voimme lähteä tutustumaan mindfulnessin ja kokemustilojemme maailmaan. Teemme useampia (luovia) mindfulness käytännönharjoituksia ja teemme omat henkilökohtaiset stressinhallintaohjelmamme! Jotta voimme maksimoida tehomme, on meidän opittava tekemään työtä rajojamme kunnioittaen!  Halutessanne voin tehdä jokaiselle tiiminjäsenelle kahdenkeskeisesti yksilöllisen ESI® minätilojen kartan (45 minuuttia/hlö), joka lisää aimo hyppäyksen itsetuntemustasi.  Toivomyönteinen kuva tulevaisuudestaauttaa meitä myönteisiin yhteisöllisiin ja yksilöllisiin päämääriin ja tavoitteisiin.  esisuomi @ gmail.com 

LUETTAVAA:
Sisäinen teatteriLuova kirjoittaminen tietoisuustaitona, Kuumussa Virtaa Oy 2013
Minän monet puolet, Jan Sky, Kuva ja Mieli 2012
Working Together, Organizational Transaktionanalysis and Business Performance, Gover, 2015