Tuuleta työpaikkasi ilmapiiri – Kouluta tietoisuustaitoja!

Ellen Langer, “mindfulnessin äiti”, kirjoittaa, että elämme parhaillaan keskellä tietoisuuden lisääntymisen vallankumousta, vaikka meillä on vielä hänen mukaansa pitkä matka kuljettavana.  Tähän samaan minäkin uskon. Tietoisuustaidot tulevat mullistamaan maailmankuvamme.

Se, että meitä on moneksi, yhdistää useita länsimaisia ja itämaisia tietoisuustaitoperinteitä. Esimerkiksi joissakin buddhalaisissa  perinteissä (esim. Tiibetin buddhalaisuus ja jotkut Mahayana buddhalaisuuden suuntaukset) korostetaan juuri sitä, että tilamme voidaan kääntää meitä eheyttäviksi ominaisuuksiksi. Samaan tapaan monissa terapeuttisissa länsimaisissa nykysuuntauksissa (Jungin arkkityypeissä ja komplekseissa, psykosynteesissä, IFS:ssä, Voice Dialogissa sekä Minätilojen terapiassa) lähdetään liikkeelle samasta monitilaisesta lähtökohdasta. Meitä on moneksi!

Hyväksyvä läsnäolo on sisäänkirjoitettuna useampiin, voisi jopa sanoa, että kaikkiin terapeuttisiin suuntauksiin. Tämä ajattelu erilaisista sisäisistä tiloistamme istuu erinomaisesti myös nykyisiin neurobiologisiin teorioihin kehomielen toiminnasta.

Voimme harjoittaa mindfulnessia monin eri tavoin. Voimme harjoittaa esimerkiksi hyväksyvää läsnäoloa erilaisia sisäisiä kokemustilojamme kohtaan, jotka aktivoituvat erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa. Osiemme aistiminen,  havainnoiminen ja tiedostaminen auttaa meitä kanavoimaan niiden energian myönteiseen tarkoitukseen, esimerkiksi työyhteisön voimavaraksi.

Traumaterapiassa on perinteisesti ajateltu, että rikkonainen minuus on “sairautta”.  Yllä mainituissa terapeuttisissa nykysuuntauksissa lähdetään puolestaan liikkeelle siitä, että on täysin normaalia, että meitä on moneksi. Meissä on ikään kuin monta osapersoona, kokemustilaa tai minätilaa, jotka toimivat sisällämme kuin itsenäisinä ihmisinä. Jotta kasvamme omaksi itseksemme ja persoonamme toimii moitteettomasti, meissä tulee olla nämä alasysteemit, kokemustilamme.  Niiden tulisi muodostaa mahdollisimman hyvin keskenään kommunikoiva tilojen joukko. Jokaisella kokemustilallamme on oma tapansa katsoa maalimaa, omat lahjansa ja  omat voimavaransa.

Elämässä kohdattu vastoinkäyminen, trauma, ei luo näitä tiloja.  Sen sijaan vakava trauma pistää jonkun täysin normaalin osamme toimimaan meitä suojelevasti tai se pistää sen ottamaan jonkin äärimmäisen roolin (näissä tilanteissa hyödymme terapiasta!). Vakavassa traumassa se voi jopa kadottaa kokonaan yhteytensä muihin kokemustiloihimme.

Työnohjauksellisen valmennuksen tehtävä, on auttaa ihmistä itsetutkimuksen kautta tulemaan tietoiseksi omista osista eli kokemustiloista. Voimme oppia tuntemaan, aistimaan ja havainoimmaan yhä paremmin kokemustilojamme. Voimme tehdä sen hyväksyvän länsäolon ja kokemuksellisen oppimisen kautta. Tietoisuustaitojen näkökulmasta kullakin meistä on omanlaisensa kokemustilojen joukko, joka syntyy meissä historian ja kohtaamiemme asioiden kautta.

Kukaan muu ei määrittele hyväksyvässä läsnäolossa tilojamme kuin me itse. Olemme oman sisäisen draamamme tarkkailijoita, nimeejiä  ja ohjaajia. Toki valmentaja/terapeutti voi olla prosessin “fasilisaattorina” eli kannattelijana. Oikeastaan on melkoisen paradoksaalista, että läsnäoloon kykenevät tehokkaat tilamme ovat meissä pääsääntöisesti olemassa jo luonnostaan lapsena. Osaamme pienenä olla ilman sen kummempaa koulutusta läsnäolevissa tiloissa. Meissä on luontaisesti valmiiksi olemassa henkisen kasvumme ja oppimisen kannalta hyödylliset, läsnäolevat tilat, kunhan niitä ei ympäröivä kulttuurimme ja epäonnistuneet vuorovaikutussuhteemme tuhoa.  Monet jäävät aikuisina koukkuun elämänvarrella opittuihin tunnepitoisiin kokemustiloihin. He asettuvat herkästi vaikkapa hyökkäysasemiin tai kaivautuvat poteroihin.

Tilamme pyrkivät ottamaan tietyn “arkkityyppisen” muodon.  Niin kuin lumi ottaa toista kidettä muistuttavan kidemuodon, niin myös persoonamme pyrkii tiloissaan saman tyyppisiin kulttuurisiin ja psykologisiin muotoihin.  Siksi erilaisista kokemustilojen luokitteluista voi olla joskus apua.  Muutama blogi sitten luokittelinkin tavallisimpia tehokkaita ja tehottomia tilaluokkia, joissa olemme työyhteisössä.

WP_20150521_027 (1)

Työyhteisö valmennuksen tavoite on auttaa työyhteisön jäseniä tunnistamaan omat tilansa, ja he saattavat oivaltaa myös, kuuluuko heidän tilansa tehokkaaseen vai tehottomaan luokkaan. Tämän jälkeen on mahdollista kääntää kyseinen tila voimavaraksi. Voin ohjata omia sisäisiä tilojani. Voin kasvattaa osiani aikuisiksi. Minun ei tarvitse olla ylisopeutuvainen, ylikriittinen tai vaikkapa ikuinen vastarannan kiiski.

Tietoisuustaitojen kautta esille voi tulla yhä enemmän aikuinen minänosa, joka kykenee läsnäolevasti kohtaamaan, tunnistamaan ja luokittelemaan omia minänosiaan. Kun opittu tehoton tila pyrkii tietoisuusteen, kykenemme hyväksyvän läsnäolon kautta viiveeseen, joka auttaa meitä olemaan samaistumatta tehottomaan tilaan. Valitsemme aikuisemman tilan ja sen reagointimallin.

Ei pidä tietty aina olla itseriittoinen. Jos ihmisellä on vakavia mielenterveysongelmia, kannattaa hankkia itsetuntemukseen taustatukea terapeutilta.  Lähtökohta työpaikalla luonnollisesti  on, että se muodostuu suht terveistä ihmisistä.  Työnohjauksellisen prosessin kannalta on luonnollisesti hyvä, että ryhmänvetäjällä on pätevä kokemus ja koulutus työnohjauksesta tai terapiasta, jotta hän voi ohjata ihmisen hakemaan apua, jos hän sitä tarvitsee.  Tietoisuustaitoryhmät toimivat parhaiten, kun ryhmässä vallitsee luottamuksen ilmapiiri.

Tietoisuustaitojen kehittämisen vaaroja ei pidä liiotella.  Mietin, kuinka paljon psyykkistä pahoinvointia syntyy siitä, että ihmiset eivät osaa aistia, tunnistaa ja luokitella omia sisäisiä tilojaan. Ihmiset samaistuvat vaikkapa vihatilaansa, ja kanavoivat sen energian itsensä tai yhteisönsä kannalta vahingolliseen toimintaan. Tietoisuustaidot eivät ole mitään rakettitiedettä, vaan melko pienilläkin asioilla, kuten oman sisäisen maailman peilaamistaidoilla, ihminen voi parantaa huomattavasti metakognitiivisia taitojaan.

MUISTA:

❤ Sinussa  on lukemattomia erilaisia kokemustiloja. Ne ovat kuin pieniä ihmisiä sisälläsi.

❤ Tilojemme taakat pistävät meidät katsomaan asioita harhaisesti.

❤ Voit oppia vapauttamaan tilat taakoistaan hyväksyvän läsnäolon kautta (esim. puhumalla, mietiskelemällä, musiikilla, tanssilla, kirjoittamalla, kuvataiteella), jonka jälkeen voit oppia ohjaamaan tilojasi.

❤ Kokemuksemme elämänpolulla tuovat sinusta jatkuvasti esiin uusia tiloja, jotka kaipaavat huomiotasi ja yhdistämistä muihin tiloihisi.

❤ Olet tuomittu ikuiseen keskeneräisyyteen.

❤ Suhtaudu armollisesti epätäydellisyyteesi.

❤ Oman itsen erilaisten tilojesi kohtaaminen on välttämättömyyys:  Voit valita, onko uusi kohtaaminen haasteesi vai  kirouksesi.

❤ Kukaan ei ole täydellisesti itseriittoinen, vaan on osattava tunnistaa oma tarvitsevuutensa.

Työpaikan ilmapiiri paranee kummasti kun ihmiset tulevat tietoiseksi omista kokemustiloistaan ja niiden välisistä vuorovaikutussuhteista!  Transaktioanalyysissä on vuosikymmeniä tutkittu näitä suhteita.

LÄHTEETf:

Mindfulness-Oriented Interventions for Trauma: Integrating Contemplative Practices, 2014, by Victoria M. Follette PhD and John Briere Phd

Working Together: Organizational Transactional Analysis and Business Performance Kindle Edition, 2015,byAnita Mountain and Chris Davidson

Mindfulness, 25th Anniversery Edition, 2014 Ellen Langer,
Sisäinen teatteri – Luova kirjoittaminen tietoisuustaitona, 2013, Kati Sarvela
Advertisements

Mitä tapahtuu, kun sinfoniaorkesteri soittaa läsnäolevasti?

Ellen Langer on eräs lempi mindfulness-tutkijoistani. Hän on ollut ensimmäinen virassa oleva naispuolinen Hovardin yliopiston sosiologian professori. Rakastan hänen tutkimuksiaan, koska hänen kokeensa ovat mitä hullunkurisempia.  Hän rikkoo kaikin tavoin stereotyyppistä ajattelua, jossa ihmiset etukäteen luokitellaan tiettyihin luokkiin. Langer teki esimerkiksi taidenäyttelyn, joissa tuntemattomien amatöörien taidetta pistettiin mestarien nimien alle, ja sitten katsottiin, miten ihmiset arvioivat näitä teoksia. Arvanette tutkimuksen lopputuloksen. Teokset saivat ylistäviä arvioita.

WP_20150930_001 (1)

Langer teki erään tieteellisen kokeensa sinfoniaorkesterin kanssa.  Sinfonia soitettiin kapellimestarin johtaessa perinteiseen tapaan ja toisaalta toiseen kertaan erityisen läsnäolevasti.  Läsnäolevasti soitettaessa soittajaa kehoitettiin harjoituksissa kokeilemaan joka harjoittelukerralla hieman erilailla soittamista. Joikainen soittaja teki omaan osuteensa  pieniä, lähes huomaamattomia muutoksia. Soittaja kokeili leikillisesti lukuisia hieman erilaisia soittamisen tapoja.  Lopullisessa versiossa hän sitten soitti sen, mikä tuntui hänestä kaikkein mukavimmalta ja parhaalta tavalta.  Sekä yleisö että soittaja itse pitivät selvästi enemmän versiosta, jonka soittajat olivat luoneet musiikkinsa kokeilevassa ja leikkivässä läsnäolon tilassa.

Edellisissä blogeissa olen pohtinut tehottomia ja tehokkaita tekemisen ja olemisen tiloja sekä ihmisten välistä vuorovaikutusta työyhteisössä.  Tehokkaat tilat ovat näitä luovia läsnäolon tiloja, joissa emme kategorisoi ihmisiä etukäteen tiettyihin stereotyyppisiin lokeroihin.  Olemme läsnäolevia siinä mitä teemme sekä luovassa työssä olemme avoimen uteliaita, yhteistyökykyisiä ja peilaamme uuden vanhaan, näin tuottaen uutta muotoa asioille.

Työyhteisön johtaja saa työntekijänsä parhaat puolet esille, kun hän on kappelimestari, joka antaa kunkin työntekijän soittaa uusia ja vanhoja kappaleita aina hieman omalla tavallaan.  Hän luottaa työntekijäänsä ja auttaa työntekijänsä luovaan ja läsnäolevaan yhteistyöhön.  Hän kokee itse olevansa ok itsensä ja johtamisensa kanssa, hän kokee työntekijänsä ok:ksi ja asiakkaat ok:ksi.

Kaikkein tärkein työntekijöissä luottamusta herättävä  johtajan ominaisuus on Langerin mukaan se, että hän on itse läsnä, siinä mitä tekee.  Yksinkertaisesti sanottuna, olemme kaikkein viehättävimpiä ihmisiä silloin kun olemme läsnäolon tilassa.

Ellen Langerin minfulness-ajatukset menevät hienosti yhteen minän monien puolien eli kokemustila-ajattelun kanssa.  Ellen Langer käyttää kokemustiloista nimitystä mielen tilatmindsets“.  Tehottomia kokemustiloja ovat tilat, jotka ovat edustavat jäykkää, stereotyyppistä ja ehdollistettua ajattelua.  Tehokkaita tiloja ovat sen sijaan leikilliset, vanhoja ajattelumalleja kyseenalaistavat  ja läsnäolevat tekemisen tilat. Tällöin tekemisestämme tulee olemista. Tämä ei tietty tarkoita sitä, etteikö meidän kannataisi pitää työssä järkeä mukana.  Se, että peilaamme uuden kokemuksen realiteettitajun omaavaan kokemustilaamme, on yksi tärkeä läsnäolon taito. Puhutaan muotoa kokemuksille antavista kokemustiloista. Itse rakastan tätä peilityöskentelyä!

Kun olemme poissaolon mielettömässä tilassa (mindless), katsomme asioita vain kognitiivisesti jäykästi. Luokittelemme asioita vanhalla tavalla. Suhtaudumme tietoon tällöin ikään kuin se olisi riippumatonta ympäristöstä. Saman tehtävän toisto tekee helposti meistä Langerin mukaan poissaolevia.  Tällöin meistä tulee helposti mentaalisesti laiskoja. Olen huomannut tämän konkreettisesti omassa työssäni.  Kuinka helposti hampaita paikatessa ajatukset karkaavatkaan arjen muihin askareisiin tai luoviin ajatuksiin!

Nykyään kiinnitän varsin paljon huomiota siihen, että aina kun apina-ajatusketjut lähtevät liikkeelle,  keskitän huomioni takaisin työhöni, potilaaseen ja hänen hampaaseensa.  Tämä edistää hoitajan, potilaan ja minun yhteistä virtausta, flowtilaa, ja homma sujuu kaikille miellyttävällä tavalla.  Muodostamme parhaimmillaan yhdessä pienen hammaslääkäri-hoitaja-potilas orkesterin, jonka pitäisi soida siten, että parantava elämys ja lopputulos miellyttävät kaikin puolin jokaista ryhmän jäsentä.  Asiakas on ok, hoitaja on ok ja minä olen ok.

Omassa kliinisessä työssäni se, että jokainen ihminen on ainutkertainen tarina, tekee työstäni mielenkiintoisen. Jos ajattelisin tekeväni vain hammasläketieteellisiä temppuja, olisin jo ajat sitten tullut hulluksi.  

ToivovalmennuksessaniI® yhdistän luovia mielikuvaharjoituksia mindfulness harjoituksiin, siten, että ihmisen mielitaju ja läsnäolon taidot työssä paranevat.  Läsnäolo, luovuus ja leikillisyys lisäävät paitsi työviihtyvyyttä myös työn tehokkuutta. Meidän ei tarvitse jäykistyä tehottomien poissaolevien tilojemme vangeiksi!  Toivovalmennuksessa harjoittelemme oman sisäisen maailmamme kokemustilojen tarkkailua, luovaa leikillisyyttä ja teemme perus mindfulness-harjoituksia.  Voin tehdä myös jokaiselle työntekijälle oman kokemustilakartan. Rakennemme kullekin työyhteisön jäsenelle oman stressinhallintaohjelman, jolla pyrimme lisäämään työviihtyvyyttä, luovuutta ja tehokkuutta. Vähemmän voi olla enemmän! On jo paljon tieteellistä näyttöä siitä, että tietoisuustaitojen kehittyminen vähentää tehokkaasti stressiä ja vähentää sairauspoissaoloja!
Olen Kati Sarvela, hammaslääkäri, hypnoterapeutti, NLP-Trainer sekä mindfulness-ohjaaja.     esisuomi @ gmail.com.    Nojaan oman valmennukseni mindfulness teorioihin, hypnoterapiaan, erityisesti minätilojen terapiaan, ja transaktioanalyysiin.

Sisäinen teatteri ja näyttöön perustuvan tieteen ongelma

Paljastan teille henkilökohtaisen ongelmani.  Olen elämäni läpi kärsinyt erinäisistä sisäisistä ristiristiriidoista.  Yksi niistä on seuraava:  Minussa on puoli, joka on kadottanut uskonsa länsimaiseen lääketieteeseen. Hän ei pidä tieteellisistä hierarkioista, eikä niiden vallan käytön tavoista. Ja toisaalta minussa on puoli, tämä hammaslääkäriosa, joka tietää varsin hyvin, että länsimaisella on omat hienot ansionsa.  1800-luvulla ja aikaisempina vuosisatoina hammassairaudet aiheuttivat suurta kärsimystä ihmisille ja hammasperäiset infektiot olivat tavallinen kuolinsyy.  Tämä hammasläääkäripuoli minua osaa kuvitella minkälaisia traumoja ja jälki-infektioita esimerkiksi hampaiden poisto aiheutti ihmisille, silloinn kun suutarit poistivat hampaita. 


Se mikä tätä minun ensimmäistä epäuskoista puoltani häiritsee ( kutsuttakoon sitä vaikka Simoneksi, feministipuolekseni), on se, että hänen mielestään monelta lääketieteen harjoittajilta puuttuu suhteellisuuden taju.  “Tämä sama taju puuttuu lukemattomilta muilta tieteen harjoittajilta.“, väittää Simone “Pitkälle koulutetuilla ihmisillä on lähes liikuttava lapsenusko kylmään, materialistiseen maailmankatsomukseen ja näyttöön perustuvaan tieteeseen. Onko tästä näyttöä, kysytään joka paikassa.”
Hammaslääkäripuoleni on sitä mieltä, että kyllä kokenut terveydenhuollon ammattilainen ymmärtää tämän näytön ongelman.  “Jokainen ihminen on ainutkertainen tarinansa, ja lääkäri joutuu suhteuttamaan aina tietonsa yksilöllisesti potilaansa tarinaan. Tässä hommassa auttaa narratiivinen lääketiede“, sanoo tämä puoleni.
Simone ei oikein usko tähän lääkäreiden viisauteen. Hän haluaa nyt tuoda esille kylmät tosiasiat: “British Medical Journalissa tutkittiin v. 2007  2500 lääkärin antamaa hoitoa, ja seuraaviin lopputuloksiin päädyttiin näissä tutkimuksissa:
– 13 prosenttia hoidoista oli hyödyllisiä.

– 23 prosenttia oli todennäköisesti hyödyllisiä.

– 8 prosenttia yhtä todennäköisesti hyödyllisiä kuin haitallisia.

– 6 prosenttia oli haitallisia.

– 4 prosenttia oli todennäköisesti haitallisia tai tehottomia. 

Loppujen 46 prosenttia toimenpiteistä tehosta ei ollut tietoa.  Yhteenvetona vain 36 % sai hoitoa, joka oli todennäköisesti hyödyllistä.“., kertoo Simone.

Hammaslääkäri puoleni minua miettii hetken tätä tutkimusta, ja huokaisee helpotuksesta, sillä onneksi sentään hammaslääkärin toimenpiteistä suurin osa on niin konkreettisia, että niistä kyllä pääsääntöisesti on apua. 

Harva kyseenalaistaa, kannattaako hammasta paikata“, sanoo hammaslääkäripuoleni ja jatkaa samaan hengenvetoon:Toisaalta esimerkiksi juurihoidoista eivät kaikki hampaat suinkaan parane, johtuen joko huonolaatuisesta juurihoidosta tai hampaan anatomisista ongelmista.” 

Tässä keskustelun vaiheessa käy ilmi yhä enemmän, että hammaslääkäriosani näyttää tiedostavan varsin hyvin sen, että on psykosomaattista oireilua, johon lääkäriltä tarvitaan pikemminkin terapeutin taitoja kuin näyttöön perustuvaa tiedettä. 

Nämä terapeutin taidot ovat keskiössä myös ennaltaehkäisevässä hoitamisessa.”, korostaa hammaslääkäriosani. “Ja ne kun taipuvat huonosti kai näyttöön...”.

Simone siirtyy takaisin näyttöaiheeseen ja muistuttaa,  että näyttöön perustuva hoitaminen perustuu edelleen liian usein huonoon näyttöön.  Se jatkaa: “Ja kun kerran  toit esille nämä terapeutin taidot, psykologian puolella näyttöön perustuva tiede on totta tosiaan vielä surkeammassa jamassa kuin lääketieteessä.  Joidenkin tutkimusten tutkijoiden mukaan vain n. joka kolmas psykologisista näyttöön perustuvista tutkimuksista on toistettavia. Tästä on noussut suuri kohu viime aikoina kansainvälisessä lehdistössä.  Mm. NY-Timesissä oli  vasta keskustelua tästä.

Toistettavuuden ongelma ole Simonen mielestä itse asiassa suinkaan mikään ihme:  Kysymys on tieteenfilosofisesta ongelmasta; kulttuuriset ilmiötihminen sosiaalisena ja kulttuurisena olionataipuu huonosti näyttöön perustuvaan tieteeseen.”

Simone kertoo säälivänsä ihmisiä, jotka haluavat rakentaa elämäntarinansa näytölle. Se kertoo asiantuntijakulttuurista, jossa ihmiset eivät ymmärrä ihmisen kärsimyksen yliyksilöllistä luonnetta, eivätkä he kykene kuuntelemaan ruumistaan ja sen tuntemuksia, tunteita ja aistimuksia. He antavat elämänsä mieluimmin asiantuntijalle kuin ottavat vastuun omasta elämästään.

Hammaslääkäri puoleni myöntää tietävänsä tämän näytön ongelman:Erityistietieteetkään eivät ole vapaita ongelmasta nimeltään indoktrinaatio, eli ihmiset lokeroituvat, ja ajattelevat jäykästi, vain oman tieteenfilosofiansa näkökulmasta.  Asia on niin, että näyttöön perustuvaa tiedettä ehdottomasti tarvitaan, mutta tämä näytön innostus on noussut liian suureksi. Tämä ilmenee juuri ilmiöiden medikalisoimisesta: Siirrämme yksilön sairauksiksi yhteisöllistä ja yhteiskunnallista pahoinvointia. Olemme onneksi parhaillaan siirtymässä eri tieteellisiä näkeymyksiä yhdistelevään integratiiviseen tieteeseen!

Tämä terveydenhuollon ammattilaispuoleni kertoo tietävänsä myös sen, että nykyään lääketieteessä tiedostetaan yhä paremmin se, että on paljon roskatutkimusta, joihin vedotaan. Se jatkaakin: “Lääkärit tuntevat yhä paremmin sen ilmiön, että kaupalliset intressit vääristävät tutkimuksia, joten tähän asiaan kiinnitetään jo paljon huomiota.  Valitettavasti vielä vain suuri osa potilaista tulee lääkärille käsi ojossa ottamaan vastaan reseptejä. Lääkärillä on vasara kädessä, joten potilaat hakevat heiltä nauloja. Lisäksi toki näytön pätevyyttä heikentää moniasia, esimerkiksi  se, että osa tutkimuksista jätetään julkaisematta.  Esimerkiksi sellaiset tutkimukset, jotka eivät ole tukeneet masennuslääkkeiden käyttöä, jäivät todennäköisemmin julkaisematta kuin ne, jotka tukivat lääkkeiden käyttöä.  Tieteellisen tutkimuksen kenttä on sellainen, että se ohjaa toiminnassaan sellaisten julkaisujen esille ottamista, jotka tukevat lääkkeiden käyttöä tai ovatmediaseksikkäitä“. ”

“Kyllä se vaan on niin, että hammaslääkärikin joutuu aina suhteuttumaan kokemuksellisen ja näyttöön perustuvan osaamisensa potilaan tarinaan.”, toteaa edelleen hammaslääkäripuoleni. Tämä osani jopa väittää, että hänen mielestään hammaslääkäri työ on oikeastaan näyttelijän työtä, jossa näyttöön perustuva tiede tarjoaa tärkeimmät työkalut.  Sille hammaslääkärin huone on teeatterinäyttämö, jossa näytellään, improvisoidaan, yhdessä hoitaja kanssa, potilasta parantavia näytelmiä.
Simone huomaa yhä selkeämmin, että hammaslääkäri puoleni on yllättävän fiksu tyyppi.Olisipa kaikilla lääketieteen ammattilaisilla tuollaista suhteellisuuden tajua! “, se toteaa.  Simonea kiinnostaa tietää, millainen suhde hammaslääkäripuolellani on tietoisuustaitoihin eli tietoiseen hyväksyvään läsnäoloon.

Hammaslääkäripuoleni myöntää olevansa todella innostunut asiasta.  Hän pitää molemmistasekä meditatiivisesta että sosiokognitiivisesta mindfulnessista: “Näistähän viimeksi täällä kirjoitettiinkin. Uskon, että erityisesti sosiaalipsykologi Ellen Langerin sosiokognitiivinen käsitys tietoisesta hyväksyvästä läsnäolosta tarjoaa konkreettisia välineitä lääketieteen ammattilaiselle.  Se auttaa (hammas)lääkäriä yksilöimään hoidon potilaan tarinaan ja todennäköisesti se auttaa myös potilaan lumevoimien aktivoimisessa.

Hyväksyvä läsnäolo on hammaslääkäri osani mielestä siinä mielessä myös erinomainen  juttu, että se auttaa lääketieteen ammattilaista jaksamaan omassa raskaassa työssään. Terveydenhuollon ammattilaisten itsemurha- ja stressitilastot ovat pelottavia.  Hammaslääkäripuoleni myöntää, että on  aika moinen näytön ongelma, etteivät lääkärit/hammaslääkärit itse ole näyttöön perustuvan tieteensä kanssa hyviä näyttöjä psykofyysisestä hyvinvoinnista. 

“Kun ihminen oppii tietoisuustaitoja, kuuntelemaan omaa kehoansa ja  kohtaamaan itsensä ja asiakkaansa hyväksyvästi läsnäollen, kehittyy terveydenhuollon ammattilaisen mielitaju.”, toteaa hammaslääkäripuoleni. Se jatkaa:Tästä hyötyy sekä terveydenhuollon ammattilainen että hänen asiakkaansa. On suuri illuusio, että kaikki ihmisen hoitaminen voisi olla luonnontieteelliseen näyttöön perustuvaa. Tällainen ajatus rakentuu koneajattelulle ihmisestä. Ei ole ihme, että tällä hetkellä taiteen ja kulttuurin arvo on noususuhdanteessa.   Hyvä lääkäri on läsnä potilaalleen, ja kykenee muuttamaan ja aktivoimaan potilaan omia parantavia voimia. Hänellä on kokemuksellista viisautta.  Siksi suinkaan aina, kaikki mitä lääkäri tekee, ei ole näyttöön perustuvaan.  Sen sijaan hyvä lääkäri on taitelija.”
Ohoh! Sinähän se hammaslääkäri olet.“, toteaa Simone, “… Luulen tulevani toimeen kanssani.

Onkohan tällaisesta dialogisesta kirjoittamisesta mitään näyttöä...”, nauraa hammaslääkäri osani.  “On..”, vastaa Simone.  ” Tästä on useamman tuhannen vuoden kokemuksellinen näyttö.  Muistan, että psykologi John Rowan mainitsi, että löydettiin jostain muinaisesta haudasta muinaisen egyptiläinen, muistaakseni  3000-4000 vuotta vanha, kirjoitus, jossa mies kävi keskusteluja itsemurhaa hautovan puolensa kanssa.  Ja sitten on tietty Sokrateen dialogit ja luemattomat filosofit, jotka ovat mietiskelleet dialogisesti kirjoittaen. Sören Kierkegaard ja hänen altertilansa lienee heistä kuuluisin ja meille mieluisin!”

PS. Yllä oleva oli esimerkki Sisäisen teatterin reflektiivisestä kirjoittamisesta, jota suosittelen kaikille terveydenhuollon ammattilaisille.  Se lisää ihmisen objektiivisuutta, kykyä katsoa maailmaa erilaisista näkökulmista käsin!  En ole kovinkaan hyvä proosan kirjoittaja vaan, jospa idea selviää teksistä.  Ideana on, että erimieliset osamme olisi hyvä saattaa kirjoittaen sopusointuun keskenään!

Sisäinen teatteri facebookissa.

Luettavaa:

Kati Sarvela: Sisäinen teatteri – Luova kirjoittaminen tietoisuustaitona. Kuumussa Virtaa Oy. 2013

Hyväksyvää läsnäoloa draamaälystä?

Olen pohtinut vuodesta toiseen, että kuka minä oikeastaan loppujen lopuksi olen? Olenko teatterini ohjaaja, vai olenko sittenkin se näyttämö, jossa osani näyttelevät rooliosiansa?

Olen kallistumassa siihen, että olen teatterini näyttämö. Ja olen vain yksi osa laajempaa ylihistoriallista ja -yksilöllistä tietoisuuden näyttämöä.

Meidän täytyy oppia tyhjentämään mielen näyttämömme kokemustiloistamme. Tällöin voimme nauttia vain laajemman, yliyksilöllisen, levollisen näyttämömme kauneudesta ja hiljaisuudesta. Olemme puhtaimpia minuuksia silloin kun näyttämöllämme ei ole ketään.

Toisaalta, suurta oivallusta voi synnyttää se, että tiedostamme yhä selkeämmin, että näyttämöllämme on olemassa siemeninä kaikki mahdolliset kokemustilamme. Se on toinen tapa saavuttaa puhdas minuus – täyttää näyttämö yhä moninaisimmilla mahdollisilla, eritavoin ajattelevilla kokemustiloilla  ja kasvattaa aina vain uusia egon osia. Perspektiivimme laajenee, ja aito iteys löytyy myös moninaisuuden kautta. Hoidamme hellästi tietoisuutemme siemeniä, ja kasvatamme niitä aikuisiksi tiloiksi.

Seuraavassa rakennan lyhyen kertauskurssin kokemustilojen draamalliseen maailmaan. En tee yhteenvetoani pelkästään  sinua varten, vaan myös itseäni varten. Peilaavasti kirjoittamalla jäsennän jatkuvasti tietoisuuttani. Se on minulle mietiskelyä, osa tietoisuustaitojani.

Aikaisemmin kutsuin osiamme minätiloiksi, mutta nykyään puhun tavallisesti vain ”osista” tai ”kokemustiloista“.  Ajattelen tunneälyn ja draamaälyn olevan melko lailla sama asia. Kun kehitämme draamallista älyä, kehitämme samalla yhteisöllisiä yliyksilöllisiä tunnetaitojamme.

MITÄ KOKEMUSTILAMME OVAT?

Kokemustilamme ovat mielemme osasysteemejä. Ne  pyrkivät järjestämään ajatuksiaan tiettyjen tunnetilojen, halujen ja ilmaisutapojen äärelle. Ne syntyvät elämässämme kohtaamiemme asioiden seuraamuksena, tilanteissa , joissa olemme joutuneet keksimään selviytymistapoja, ja olemme nähneet asian vain tästä hetkellisestä näkökulmasta käsin. Kokemustilamme ovat egomme osa, joka toimivat tavallisesti ikään kuin itsenäisesti, mieltämme halliten.  Aika usein, tietämättämme, epäajankohtaiset osamme pitävät näyttämöllämme monologejaan.

Suuri askel itsetuntemukseen on se, että opimme metakognitiivisia taitoja. Tällä tarkoitetaan sitä, että tulemme tietoiseksi erilaisista tiloistamme ja saavutamme yhä paremmin niiden ohjaukset.  Kun metakognitiiviset taitomme kehittyvät, tajuamme, että kokemustilojamme ei tarvitse vältellä eikä torjua. Sen sijaan, kun annamme niiden olla, sitä mitä ne ovat, hyväksyvästi läsnä ollen, alkavat osamme kypsyä. Esimerkiksi lapselliset osamme alkavat hyväksyvässä ilmapiirissä näyttää parhaita puoliaan, esimerkiksi ne saattavat antaa rikkaan mielikuvituksen käyttöömme. Lähes jokaisella osallamme on meille jotakin hyvää annettavaa.

sisakansi.indd

Meidän täytyy meditatiivisessa flow-tilassa,  ”luovassa psykodraamallisessa transsissa”, opetella tunnistamaan näytelmämme roolihahmot, kokemustilamme. Tarvitsemme  itsetuntemukseen myös tilaa, jota voi kutsua vaikka ohjaajatilaksi tai -valoksi. Jotta meistä voi kasvaa aidosti itseohjautuvia, täytyy meidän löytää ohjaajatilamme, se sisäinen viisautemme, joka pistää roolihahmot lempeään suhteeseen toinen toistensa kanssa.

Kaiken lähtökohta jälleen on: Hyväksyvä läsnäolo. Kun opimme olemaan läsnä hyväksyvästi omille lapsellisille, aikuisille, surullisille, iloisille ja nääntyneille ym. puolillemme, kasvaa meistä armollisempia myös muita kohtaan. Niin kauan kuin olemme ylimielisiä itseämme kohtaan, olemme myös ylimielisiä toisia ihmisiä kohtaan.

KAKSI ASKELTA ITSETUNTEMUKSEEN

Ensimmäinen askel omien osien tuntemukseen on itsensä juurruttaminen. Tämän voi tehdä Samatha meditaatioharjoituksin, mutta myös hiljentymällä esimerkiksi luonnon äärelle. Ja tietty tämän voi tehdä myös hypnoosissa. Kristitty voisi vaikka sanoa, että meidän täytyy oppia lepoon Jumalassa. Jotta voimme antautua itsellemme, täytyy meidän pysähtyä ja saavuttaa levollinen, keskittynyt mieli, jossa jotkut osat eivät yksipuolisilla ja kriittisillä kannanotoillaan dominoi meitä ja polje muita herkkiä osiamme jalkoihinsa.

Tämän jälkeen, suljettuamme häly itsemme  ulkopuolelle, on mahdollista ottaa toinen askel todelliseen minuuteemme. Voimme aloittaa luovan itsetutkiskelun, jota buddhalaisuudessa kutsutaan Vipassanaksi: Valitsemme jonkun kohteen, jota alamme tutkia luovasti peilaten.

Myös kristillisessä perinteessä on hienoja mietiskelytraditioita, joilla tätä samaa voi tehdä. Kristillisessä kirjallisuudessa on hieno helmi kirjoittaen tapahtuneesta itsetutkiskelumatkasta. Tämän vaelluksen sisätodellisuuteensa teki kattilanpaikkaaja Bunyan. Hän teki draamallisen matkan oman sisimpäänsä (Kristityn vaellus). Kristitty vaeltaja törmäsi mm. Taipuvaiseen, Itsepäiseen, Apuun, Maailmanviisaseen, Evankelistaan, Selittäjään ja Liukaskieliseen. Oman kirjottamisprosessini aloitin n. seitsemän vuotta sitten. Julkaisin sen kirjana ”Mielentilojen Treenikirja”. Itsetuntemusprosessissani avauduin kuudelletoista kokemustilalleni, tein itselleni näkyväksi mm. Rouva Otsarypyn, Epäilevän Tuomaan, Tiedemiehen, feminismiin taipuvaisen Simonen, luontoa rakastavan Mielikin jne.

ITSETUNTEMUS ON LUOVUUDELLA TUOTETTU MIELIKUVA MATKA

Toki tätä peilaustyötä voimme tehdä paitsi kirjoittaen, myös esimerkiksi terapeuttisien tanssin, musiikin ja kuvataiteen keinoin. Draama ja peilaava draamallinen kirjoittaminen, sopivat monille, mutta joku voi nauttia jostain muusta peilaamismenetelmästä enemmän. Mielikuvituksen avulla kuromme itsemme takaisin ruumiisiimme ja yhteisöömme.

Ehkä olet jo huomannut, kirjoittaminen on minulle kaikkein rakkain tapa harjoittaa tietoisuustaitoja. Joskus mietin, että osaisinko  enää elää ilman kirjoittamista, mistä olen tietty välillä huolissani. Entä sitten, jos dementoidun, mistä sitten ammennan rauhaa ja oivallusta elämääni? Mutta sitten palautan mieleni tähän hetkeen… Minulla on kaikki mitä tarvitsen tällä hetkellä. Minulla on mielenrauha ja oma luovuuteni, ja oma monipuolistuuteni, joka tarjoaa tilaisuuden yhä uusiille oivalluksille. Tässä olen, tässä luon ja tästä nautin. Olen löytänyt ääneni.

MITEN TEEMME SISÄISTÄ MATKAAMME TURVALLISESTI?

Kun olemme juurevasti läsnä omalle ruumiillemme ja sen sisätodellisuudellemme, tulevat kokemustilamme eli ”egomme osat” näkyviksi ihan vain automaattisesti. Jotta mietiskelymatkamme on turvallinen, täytyy persoonamme olla kehittynyt aikuisia vahvoja kokemustiloja. Joskus vasta keski-iässä näitä on riittävästi. Niin kauna kuin tällaisia osia ei ole, hyödymme valtavasti aikuisista viisaista ihmisistä ympärillämme. Heidän tukensa ja turvansa voi tuoda meille sen, mitä meistä itsestämme ei ole vielä löytynyt. On melkoisen harvinaista, että ihminen kasvaa täysin itseriitotiseksi. Olemmehan perustava laatuisesti sosiaalisia eläimiä.

HYVÄKSYVÄ LÄSNÄOLO ON EKUMENIAA

Jokainen meistä voi tehdä oman matkansa, vaelluksensa, omaan sisinpäänsä. Kristitty voi ottaa inspiraatiota hyvin myös hienoista länsimaisista viisausperinteistä, kristinuskon mystiikasta, mietikselytraditioista ja rukouksesta. Hänen ei välttämättä tarvitse maistaa buddhalaisuuden tai islamin hedelmiä, vaikka itse maistelen välillä mielusti niitäkin. Toisten hedelmien maistelu auttaa meitä vapautumaan dogmatisoitumisesta.

Ajattelen, että tämä henkisyydestä ja hengellisyydestä irrotetun mindfulnessin eli hyväksyvän läsnäolon vahvuus on siinä, että se on silta, jolla voimme ylittää erilaisia jäykkiä uskontojen välisiä rajoja. Se auttaa meitä oivaltamaan, että kaikkiin suuriin uskontoihin on sisäänkirjoitettuna rakkaus ja hyväksyvä läsnäolo. Se voi auttaa meitä kasvamaan aidosti ekumeeniseksi, jolloin kristittynä meille on tärkeitä rakkauden ja läsnäolon viestin vieminen ympäri maailmaa, eikä käännyttäminen omaan uskonnolliseen suuntaukseemme.  Henkisyyteen ei tulisi kuulua kilpailuhenkisyys muiden uskontojen kanssa. Itse tulkitsen Jeesuksen lähetyskäskyn niin, että hän halusi meidän kaikkien tekevän jokaisen maapallon ihmisen hyväksyvän rakkauden opetuslapseksi. Jos joku toinen löytää hyväksyvän läsnäolon ateismista,  islamista, hindulaisuudesta tai buddhalaisuudesta, suon sen hänelle.

Sisäinen teatteri – Luova kirjoittaminen tietoisuustaitona peruskurssi on Helsingissä 22.-23.8.2015.

LUETTAVAA:

Bessel van der Kolk, The Body Scores the Mind, Brain, Body and Mind in the Healing of Trauma, Penquin Books, 2014

Monika Sanford, Actualizing the Buddhanature with the Internal Systems Therapy Model, 2014

Kati Sarvela:  Sisäienn teatteri – Luova kirjoittaminen tietoisuustaitona, Kuumussa Virtaa Oy, 2013

Jan SKy:  Mielen monet puolet, Kuva ja Mieli, 2011

Mikä on traumatisoitumisen vastakohta? Tunne, kuuntele ja näe itsesi

Jatkan psykiatri Van deer Kolkin kirjan (The Body Keeps the Score) peilaamista.  Hänen kirjansa tuntuu olevan täysin linjassa Sisäisen teatterini kanssa, joten sitä on tietty minun ilo lukea. Minätilojen terapiasta kehittämäni kirjoitusmenetelmän opettelijoille tämä kirja on erinomainen oheislukemisto.  Suosittelen. Se on kirja traumatisoituneesta rikkinäisestä kulttuuristamme ja sen ihmisistä.

WP_20150213_002[1]

Van der Kolk tuo kirjassaan esille, kuinka tärkeää on oppia avoimesti kommunikoimaan omien eri puoliensa ja muiden ihmisten kanssa.  Hänen mukaansa traumatisoitumisen vastakohta on se että opimme kommunikoimaan avoimesti. Voidaksemme hyvin, meidän on tehtävä tutuksi tilamme vaikkapa terapiassa tai kirjoittaen.  Van der Kolk viittaa kirjallisuusterapiasta tutun Pennebakerin tutkimuksiin.  Ihminen alkaa voida paitsi henkisesti myös fyysisesti paremmin kun hän oppii ilmaisemaan tunteitaan. Sen voi tehdä terapiassa, mutta myös kirjoittaen.Tiedän monia henkilöitä, jotka ovat esimerkiksi avioerodraamaassa käyttäneet kirjoittamista terapeuttisesti. Useat ovat jopa lähettäneet omia tekstejään toisille kiusaksi!

Kirjoittaminen voi olla hieno, muita kunnioittava tapa tehdä itselleen itseä tutuksi. Yhteisöä eheyttävämpää voi olla se, ettei lähetä tekstejään asianomaiselle henkilölle.  Sen sijaan tektstiä ikävine asioineen voi vaikka symbolisesti polttaa tai haudata maahan. Mikä mielenkiintoisinta, joskus kirjoittaen voi tulla näkyväksi se sama kuin mikä tulee näkyväksi myös kehokielessämme. Tilamme ovat joskus jopa kuin pieniä ihmisiä sisällämme.

Erilaiset puolemme, jotka ovat syntyneet eri aikoina elämässämme, saattavat kirjoittaa jopa erilaisilla käsialoilla.  Van der Kolkin kirjassa on kuvia teksteistä, joissa yhtäkkiä kirjoituskäsiala muuttuu täysin.  Sisäisen teatterin kielellä sanon, että tällöin ihmisen hallitseva tila muuttuu. Itse kun suosin koneella kirjoittamista, tämä ei ole tullut näkyväksi.  Ilmiö on minulle, tietty, hypnoosista tuttu.  Hypnoosiperinteessä on esiintynyt automaattista kirjoittamista,  missä joskus on oletettu kuolleiden ihmisten puhuvan transsissa olevan kirjoittajan kautta.  Omasta mielestäni luontevampi selitys voisi olla, että ihmisen eri ikäiset puolet puhuvat hänen kauttaan.  Myös van der Kolk kiinnittää samaan huomionsa kuin minä, sekä kirjoittaen että hypnoosissa ihminen voi saavutta flow-tilan tai transsin, jossa ihminen kykenee sanoittmaan ruumiinsa kokemuksia.

Hypnoosissa tulee näkyväksi se, että eri kokemustilojemme kehon kieli ja ääni voivat olla tyystin erilaisia.  Kun lapsellinen puoli meitä puhuu transsissa, on sillä erilainen ryhti ja ääni kuin silloin kun aikuinen, kypsä osa meitä puhuu.  Terapeuttisessa taiteellisessa ilmaisussa näitä puolia voi hyödyntää.

Nämä osamme, puolemme, joita nykyään kutsun tavallisesti kokemustiloiksi,  ovat mielenkiintoisia siksi, että niillä voi olla erilaisia syntyhistorioita.  Tavallisimmin ne ovat opittuja käyttäytymismalleja ja ne voivat olla myös esimerkiksi sisäistettyjä toisia ihmisiä tai  toista tilaa suojelevia tiloja. Seuraava esimerkki on van der Kolkin kirjasta:

Sotilas näkee taistelussa oman ystävänsä räjähtävän kappaleiksi.  Jotta eloon jäänyt kykenee selviytymään arjesta, hän torjuu jatkuvasti pakokauhun ja äärimmäisen surun täyttämän tunnetilansa. Sitä suojelemaan syntyy aggressiivinen osa. Tämä vihainen osa suojelee tätä pakokauhuista tilaa.  Se aktivoituu normaalissa parisuhteissa pienistä ärsykkeistä.  Tämä aggressiivinen osa vilpittömästi luulee, tyttöystävän olevan syypää hänen vihaisiinsa tunteisiinsa.

On oikeastaan hassua, että yksittäiset osamme integroitumattomina (muista tiloista eristettyinä) pitävät omaksumaansa maailmankuvaa ainoana oikeana. Kun opimme tunnistamaan hallitsevia erilaisia tilojamme, opimme paremmin myös ohjaamaan niitä. Punomme itseämme kasaan. Siedämme tämän jälkeen paremmin maailman epävarmuutta ja monimerkityksellisyyttä. Lähtökohta tarinallisessa punomisessa on, että jokainen puolemme haluaa tulla huomioiduksi, hyväksytyksi ja  kuulluksi.

Nykyään hyvin monet terapiasuuntaukset ottavat lähtökohdakseen, että meitä on moneksi. Myös tietoisuustaidoissa voimme tulla tietoiseksi omista kokemustiloistamme.  Van der Kolk mainitsee kaksi minuutta, jotka ovat luonteeltaan erilaisia.  Ne ovat autobiografinen minuus, jolla on sanat. Se rakentaa tarinaa meistä. Meillä on myös sanaton, läsnä oleva minuus, joka ilmenee tässä hetkessä kehollisena kokemuksina ja sen tunteina.  Jotta me kasvamme kokonaisiksi, henkisesti ja fyysisesti hyvinvoiviksi ihmisiksi, täytyy meidän virittää nämä minuudet toinen toisiinsa. Meidän on opittava antaman sanallinen tai taiteellinen muoto kehomme sanattomille kokemuksille. Samalla yhdistämme herkät ja irrotetut puolemme osaksi kokonaisempaa itseämme. Sanoitamme itsellemme identiteettiämme kannattelevan tarinan. Joskus tarvitsemme tähän terapiaa, mutta paljon voimme tehdä myös ihan itse – opettelemalla tietoisuustaitoja; vaikkapa kirjoittamaan osiemme kanssa.

Tietoisuustaidot ovat silta, joka yhdistää idän ja lännen viisausperinteet.  Terapeuttinen viisaus voidaan yhdistää henkisiin viisausperinteisiin.  Länsimainen kulttuuri on ollut kummallinen. Meillä on ollut valtavasti tietoa ulkoisesta maailmasta, mutta edelleen lukemattomilta, pitkälle koulutetuiltakin ihmisiltä, voi puuttua täysin sisäisyys ja oman itsen kuuntelu.  Ei ihme, että meillä on niin paljon psykofyysistä pahoinvointia.   Traumatisoituneen ihmisen vastakohta on ihminen, joka kykenee täysillä olemaan läsnä sekä ulkoiselle että sisäiselle todellisuudelle.

Hyväksyvä läsnäolo on sitä, että opimme havainnoimaan läsnä olevasti paitsi ulkoista todellisuutta myös sisäistä todellisuuttamme ja sen kokemustiloja, ilman, että samaistumme tiloihimme.  Niin kauan kun kiellämme osiamme itsestämme, olemme sodassa itseämme vastaan.  Ja koska kokemustilamme ovat paitsi fysiologisia tiloja (vaikka adrenaliinia ja kortisolia), myös tunne- ja kognitiivisia sisältöjä (vihaa ja viha-ajatuksia), ovat ne myös silta sosiaalisen ruumiin ja mielen välillä. Nyt 2000-luvulla on aika koota pirstottu ihminen jälleen kokonaiseksi.

Yhteisöllisesti eheyttävää on se, että ihmisille opetetaan tietoisuustaitoja ja heille annetaan turvallinen, vakaa ympäristö, jotta he voivat esteettömästi ilmaista sisäistä kokemustaan.  Ei ole tietenkään tarkoituksenmukaista, että ihmiset purkavat tunteitaan esimerkiksi työpaikoilla kontroloimattomasti. Sen sijaan se voi tapahtua esimerkiksi tietoisuustaito-valmennuksen, työnohjauksen ja terapian avulla.

Tietokirjailija ja hypnoterapeutti Kati Sarvela vetää Sisäinen teatteri- kirjoittajatyöpajan Helsingissä 22.-23.8.2015. Kurssi on valmentava peruskurssi luovaan kirjoittamiseen tietoisuustaitona. Kurssi sopii kaikille ihmisille, joilla ei ole vakavia mielenterveysongelmia.  Hinta 250 euroa sis. alv 24 %.  

Lisätietoja:  esisuomi(at)gmail.com. 

LÄHTEITÄ:

Bessel van der Kolk, Body Keeps the Score – Brain, Mind and the Body in Healing Trauma, Penguin Books, 2014

Kati Sarvela, Sisäinen teatteri – Luova kirjoittaminen tietoisuustaitona, Kuumussa Virtaa Oy, 2013

Sisäinen teatteri on facebookissa. 

Neljä askelta tietoiseen läsnäoloon ja omien aivojen ohjaukseen

Hyvä elämä, sellaisena kuin sen käsitän, on onnellista elämää. En tarkoita, että jos olet hyvä, olet onnellinen. Tarkoitan sen sijaan, että jos olet onnellinen sinusta kasvaa hyvä. – Bertrand Russell

Omien tilojen valitseminen ei ole aina helppoa, mutta päivittäisin harjoituksin vahvistat myönteisiä hermoratoja. Eilen illalla väsyneenä, kun säpsähdin Renttu-koiramme haukuntaan, aktivoitui pieni kiukkuinen tyttö minussa. Tänä aamuna huomasin, että se osani oli kadonnut. Luova peilaava puoleni oli ottanut ohjakset ja sen tuotokset ovat nyt tässä luettavissa. Luova puoleni herää yleensä aikaisin, ja ryhtyy samantien töihin. Nykyään hyväksyn, että olemme epätäydellisiä, sitä kutsutaan ihmisenä olemiseksi.

Amerikkalainen lääkäri Jefferey Schwartz puhuu itseohjautuvasta aivojemme muovautuvista ominaisuuksista. Käsitän itse aivot samalla lailla kuin psykiatri Dan Siegel, eli se on koko älykäs hermosto-, hormoni- ja välittäjäaineverkosto, joka ulottuu varpaista päälakeen saakka. Tietoisuustaitoja harjoittamalla voimme itseohjautuvasti hyödyntää aivojemme muovautuvia ominaisuuksia. Asiantuntijakulttuurissamme on medikalisoitu turhan paljon ongelmiamme, ja meistä on tehty passiivisia aivojemme uhreja. Siksi moni meistä asiantuntijoistakin kärsii luovan ajattelun puutteesta ja  kognitiivisesta jäykkyydestä.

Aidon potilaslähtöisen hoitamisen ytimessä on itseohjautuva, oman tietoisuutensa peilaukseen kykenevä ihminen, joka pystyy yhä taitavammin ottamaan ohjakset omasta tietoisuudestaan ja samalla myös terveydestään. Siksi näitä taitoja tulisi opettaa lapsesta vaariin.

Meidän ei tarvitse tyytyä passiiviseen aivojemme uhriuteen, vaan voimme muokata aivoja päivittäin omalla tahdollamme, tietoisuustaitoharjoituksin. Se minkälaisia ajatuksia virtaa aivoissamme, muovaa niitä jatkuvasti. Se koira kasvaa, jota ruokitaan. Samaan tapaan kuin vesi syövyttää maahan uria, mielemme syövyttää aivoihimme ratoja.

Anna ja hänen ystävänsä kirjoitti blogissaan syvästä tietoisesta läsnäolosta STL ( deep mindfulness esim. keskittyminen hengitykseen tai esineeseen) ja peilaavaa tietoisen läsnäolon itsetutkiskelusta PTL (mindful self-reflection). Seuraava osiemme tunnistus ja kokemustilojen tietoinen peilaus edustaa tätä jälkimmäistä eli peilaava tietoista läsnäoloa. Molemmat ovat tärkeitä tietoisuustaitojen harjoittamisen muotoja. Karkeasti ottaen STL:llä maadoitat itseäsi, ja PTL:llä alat havainnoimaan, aistimaan ja tunnistamaan tilojasi, ja voit alkaa käyttää niitä uuteen oivallukseen, esimerkiksi oivallusmeditaation tai luovan kirjoittamisen (esim. Sisäinen teatteri) avulla.

sisakansi.indd

Seuraavassa kokemustilojen prosessointimallissa hyödynnän Jefferey Schwartzin neljän askeleen ajattelua. Täydennän sitä käyttäen hyväksi minätilojen terapiasta ja Sisäisestä teatterista saamaani PTL oivallusta.

  1. Nimeä ja anna myötätuntoa eri puolillesi –  Tunnista sisäiset osasi eri erilaiset tunnelatautuneet tilasi. Nimeä ne, ja kutsu niitä oikeilla nimillänsä (esim. katkeruus). Suhtaudu niihin uteliaan myötätuntoisesti. Voit käyttää nimeämisessä hyväksi kirjoittamista. Se helpottaa tilojen tunnistamista ja muistamista. Näin teet erilaiset tilasi itsellesi tutuiksi. Sisäisessä teatterissa voit halutessasi personifioida tilan vielä jollakin leikillisellä nimellä (esim. rva Otsaryppy tai vaikka värillä “Sininen”). Nimeämisessä voit käyttää hyväksi ESI:ä eli Jan Skyn kätevää minätilojen karttaa.
  2.  Uudelleen määrittele tilasiHuomioi, että ongelmatilasi ovat vanhoja ja epäajankohtaisia ja näin virheellisiä aivojesi viestintuojia. Voit muokata elämääsi kannattelevaa tarinaa, muovaamalla uudestaan tilojesi viestiesi merkityksiä. Näitä merkityksiä voit avata tutustumalla aloittelijan uteliaalla mielellä tiloihisi. Sisäisessä teatterissa teet tämän kirjoittaen. Esimerkiksi masentunut tila voi olla viestituojana siitä, että haluat tehdä muutoksen elämässäsi, vaikkapa tahdot vaihtaa työpaikka. Sisäistä päivittäisin PTI ja STL harjoituksin se, että nämä tunnetilasi ovat joskus vain epäajankohtaisia, joskus jopa petollisia tunnetiloja. Et ole aivojesi tilat.
  3. Harjoittele keskittämään huomiotasi. Huomaa, että voit valita, millaiseen tilaan kiinnität huomiosi. Voit valita hallitsevan tilasi. Voit käyttääveto-oikeuttasi” (ha,haa, en anna sinulle katkeruus tilaa, valitsen mieluimmin luovan puoleni ja lähdet maalaamaan vanhaa tuolia). Voit valita, mitä kokemustilojasi vahvistat, mitä heikennät. Samalla vahvistat tiettyjä hermoratojasi. Kun mielesi täyttää petollinen tila, valitse jokin toinen tila, ja keskity sen aktiviteettiin. Vähitellen nämä myönteiset tilat vahvistuvat. Et ole aivosi tilat, vaan olet niiden ohjaaja. Voit tehdä tietoisen valinnan, kuka kirjoittaa elämääsi kannattelevaa identiteettitarinaasi.
  4.  Arvioi tämänhetkinen tilanne uudelleen. Älä luule, että epäajankohtaiset kokemustilasi edustavat todellista sisäistä viisauttasi. Kun katkeruus tai kateus nousee, hymyile ja tervehdi sitä.  Niiden tuomat viestit ovat kaikuja menneisyydestäsi. Esimerkiksi kateellinen puolesi voi olla lapsellinen jäänne menneisyydestäsi. Se oli sitä aikaa, kun sinua harmitti, koska Maijalla oli enemmän Barbie-nukkeja kuin sinulla.  Joskus kokemustilojesi opitut käyttäytymismallit, ovat ehkä olleet ajankohtaisia, vaan eivät useinkaan tänään. Voit itse tehdä itsellesi sisäisen viisautesi avulla tietoiseksi todelliset arvosi. Voit päivittää tilasi sen mukaisesti ja voit aktiivisesti valita, ohjaavatko nämä opitut vanhat käyttäytymismallit elämääsi, vai ohjaatko sinä tilojasi.

Jeffery Schwartz kutsuu progressiiviseksi hyväksyväksi läsnäoloksi taitoa, jossa kykenet valitsemaan  yhä paremmin tilojasi.  Satunnaiset automaattiset opitut käyttäytymismallisi eivät kaappaa yhtä helposti tietoisuuttasi, ainakaan pitkiksi aikaa. Lähdet tietoisesti tahdollasi ruokkimaan yhä enemmän hyvää koiraasi. Näin sinua onnellistavat hermoratasi vahvistuvat, ja tästä syntyy yhä etenevä myönteinen onnellistava kierre.

Hyväksyvä tietoinen läsnäolo voi Schwartzin mukaan olla kapea tai leveää tietoisuutta. Se on sitä, että voit valita mihin keskität kussakin hetkessä huomiosi. Otatko tilanteesta esille jonkun tietyn yksittäisen kohdan, mihin fokusoit huomiosi, vai aistitko kokonaisvaltaisesti tilannetta. Kun läsnäolon taitosi lisääntyvät, opit erottamaan hälyn keskeltä olennaisen.

Vapautesi lisääntyy, kun tietoisuustaitojesi kehittymisen kautta hyväksyt kunkin tilanteen sellaisena kuin se on. Se on sitä, että opit kuuntelemaan sisäistä kokonaisvaltaista viisauttasi,  jota meissä jokaisessa on, mutta vain harva käyttää.

On mahdollista päästä tietoisuustaitojen avulla (joskus terapialla täydennettynä)  eroon myös vahingollisista opituista käyttäytymismalleista, kuten asioiden yksipuolisesta vatvomisesta, turhasta huolehtimisesta ja itsesyytöksistä, vahingollisista stressin lieventämistavoista (alkoholi, tupakka, huumeet). Tulet tietoisuustaitojen kautta myös entistä tietoisemmaksi lapsellisista käyttäytmismalleistasi, millä on myönteinen vaikutus paitsi itseemme myös ihmissuhteisiimme. Opit myös havainnoimaan paremmin ja myötätuntoisemmin toisen ihmisen kokemustiloja.

Tietoisuustaitojen harjoittamisen kautta olet yhä eheämpi valitsemiesi osiesi summa, etkä vain jokin satunnainen puoli itseäsi.  Aivosi lakkaavat yksinkertaisesti olemasta totunnainen automaattinen tapakeskus.

Aivojemme muovautuvia ominaisuuksia voimme hyödyntää harjoittelemalla ja omistautumalla päivittäin tietoisuustaidoille. Tietoisuustaidot eivät ole mikään temppukokoelma, vaan ne ovat elämäntapamuutos.  Sen jälkeen meistä kasvaa yhä enemmän aidon itsemme näköisiä, emmekä ole vain satunnaisia perheemme ja kulttuurimme satunnaisia tuotoksia. Moni meistä tuntee kiristävän epämukavaksi sen puvun, joka päällemme on kulttuurissamme puettu.

Sarvela Kati, Sisäinen tetteri – Luova kirjoittaminen tietoisuustaitona, Kuumussa Virtaa oy, 2013

Jan Sky, Minän monet puolet, Kuva ja Mieli 2012

Schwartz Jefferey, You are not your Brain: For Step Solution…, Peguin Books, 2011

Ei kai vain tule taas kylmä ja tuulinen juhannus?!? Ottaaks päähän?

Juhannusta odotellessa spekuloidaan radiossa tunnista toiseen huomista säätilaa… Millainen ilma mahtaakaan olla tämän vuoden juhannusaattona.  Sataako aattoiltana vai eikö sada? Onko pilvistä, entä  tuuleeko?  Onko kylmä?

Olen sään suhteen oppinut jo melko paljon elämään tätä hetkeä.   Olen sitä mieltä, että huomenna on sellainen sää kuin on tarkoitettu olevaksi, mitä sitä sen kummemmin miettimään.  Täytyy tietty varautua vaatteilla erilaisiin säätiloihin. Jos ulkona suunnittelee ajan viettämistä, on hyvä vilkaista säätiedotusta. Mitä sitä turhaan kuitenkaan etukäteen liikaa pohtimaan.  Sateessakin on mukava olla, kunhan on varustautunut oikein.

Olen opetellut myös tarkkailemaan sisäistä säätilaani.  Toissa päivänä, luentoa Lahdessa pitäessäni, tunsin itseni tosi voimaantuneeksi ja hyväntuuliseksi.  Eilen puolestani olin väsynyt ja ehkä hieman melankolinenkin, koska nukuin toissa yönä niukanlaisesti.   Tulimme melko myöhään toissa päivänä  Lahdesta Kuhmoon ja aamulla aikaisin minun täytyi jo alkaa kliiniset työni. Tähän sisäiseen, vähän väsyneeseen ja apeaan säätilaani, varustauduin työn jälkeen siten, että  suljin kännykkäni ja katsoin elokuvia ja joogasin.  Tämän melankolisen mielentilani säätilassa tarvitsen varusteikseni sisäistä rauhaa ja hiljaisuutta.

Meillä on kulttuurissamme eletty auringon harhaa. Ihmiset unelmoivat auringosta ja sen mukanaan ehkä tuomasta läsnäolosta, ja matkustavat siksi, jos minnekin. Ja joskus pettymykseksi Thaimassa sataa.  On mieletöntä poissaoloa odottaa, että jatkuvasti ulkona  ja sisällä elämässämme aurinko paistaisi aina vain.  Elämään kuuluu pilviset päivät, sade, tuuli ja talvisin tuisku.  Myös sisäiseen elämään. Elämän olemus on eri vuodenajat ja päivittäiset säätilan vaihtelut.

Englantilainen valmentaja ja bestseller-kirjalija Rasheed Ogunlaru kysyy, että entä jos onkin niin, että niillä ihmisillä, joille ilma on ongelma, myös elämän tunnetilojen vaihtelu on ongelma?  Toisilla ihmisillä on vieläpä epävakaampi sisäinen ilmasto kuin toisilla. On hyvä pitää mielessä, että opimme elämästä tärkeitä asioita tavallisimmin silloin, kun on huono ilma.  Sitäpaitsi epävakaan sisäisen ilmastonkin omaava henkilö voi oppia oman sisäisen säätilansa tarkkailijaksi.  Hän voi valita, mihin tiloihinsa hän samaistuu ja kuinka varustautuu huonoihin sisäisiin tiloihin.

On mieletöntä poissaolon kulttuuria se, kun ihmiset hetkestä toiseen päivittelevät vaihtelevin tunnetiloin säätiedotusta. Siirrymme läsnäolon elämään, kun hyväksymme säätilat osana luonnon kiertokulkua… (Se ei tietenkään tarkoita sitä, että meidän tarvitsee hyväksyä elämäntapa, joka ruokkii kasvihuoneilmiötä).

Säätiloja vastaan taistelu on yhtä mieletöntä kuin se, että olemme hyväksymättä sen, että sisällämme kulkee erilaisia tunnetiloja.  Ei ole mielenterveyttä se, ettemme tunne esimerkiksi vihaa tai pelkoa.  Sen sijaan mielenterveyttä on se, että osaamme tietoisesti ohjata erilaisia tiloja ja valitsemme olemaan samaistumatta niihin.

Silloin kun tarkkailemme koko ajan ilmanalaa, levollinen ja onnellinen, läsnä oleva elämä, valuu sormien välistä kuin hiekka, jota puristetaan nyrkkiin.  Kun suhtaudumme uteliaan hyväksyvästi paitsi säätilaan myös tunteisiimme, vaikka vihaamme, kyynisyyteemme ja pelkoihimme, voimme eheyttää, “integroida”,  elämän  myönteiset tarkoitukset osaksi itseämme.

Kokemustilamme voivat olla tärkeitä ohjaajiamme hyvään ja tarkoitukselliseen elämään. Lähes aina, näillä tunnelatautuneilla tiloillamme, on siis myönteinen tarkoitus suhteessa elämämme.  Ne voivat suunnata meitä uuteen ja eettisempään elämään, jossa elämme läsnäolevammin tätä hetkeä ja elämme todeksi sen todellista tarkoitusta. Lakkaamme elämästä todeksi vain yhteisömme meihin ohjelmoimia odotuksia. Elämä on jotakin paljon enemmän kuin vain sen toteuttamista, mitä meiltä odotetaan.

Hyvää Juhannusta!  Ollaan hyvällä tuuleella huomenna, satoi tai paisto, ex jeh?

Terveisin, Siirtolan Emäntä Kati Sarvela

Tietoisuustaidot – tunneälyn peruskivi

Kehittämällä kykyä astua askeleen taaksepäin ja löytäessämme yhä useammin itsemme omien kokemustilojemme todistajina, lisäämme henkistä vapausastettamme. Vapausastettamme lisäämme myös sillä, että kykenemme olemaan yhä enemmän läsnä ulkoisille tilanteille ja tekemisillemme.

Kun  paremmin pystymme aistimaan ja olemaan läsnä aina muuttuville kokemustiloillemme, emme enää tarpeettomasti samaistu niihin. Bodaamalla jatkuvasti aivojamme erilaisin hyväksyvän läsnäolon ja luovin itseilmaisullisin harjoituksin, opimme olemaan samaistumatta esimerkiksi pelkoa tai ahdistusta kantaviin kokemustiloihimme ja niiden ohjaamiin automaattisiin käyttäytymismalleihin.

Joskus ei oma harjoittelu riitä. vaan tarvitsemme apua. Meidän on tunnustettava avun tarpeemme. Esimerkiksi menneisyyden haamut kiusaavat meitä ja saatamme tarvita toisen ihmisen turvan ja tuen, tehdäksemme haamun itsellemme tutuksi.

sisakansi.indd

Mikä parasta voimme kokemuksellisesti saattaa tilamme myös luovaan leikkiin, tuottamaan uutta oivallusta, yllättäviä taiteellisia muotoja ja uusia mielleyhtymiä. Voimme tällaisissa tiloissa puhua taiteellisista flow-tiloista, transsista tai joissain tapauksissa mietiskelystä tai oivallusmeditaatiosta

Tietoisuustaidoissa on joskus käytetty metaforana hevosella ratsastavaa miestä, joka kulkee kävelijän rinnalla. Kävelijä kysyy ratsastajalta, että minne hän on menossaRatsastaja vastaa, että en tiedä, kysy hevoselta. Tämä on sitä normaalia elämää, mitä valtaosa kansalaisista vielä elää. Emme ohjaa kokemustilojamme vaan olemme autopilotilla, ne ohjaavat meitä.

Kun opimme ohjaamaa sisäisiä kokemustilojamme, emme pelkästään opi ohjaamaan ratsuamme haluamme suuntaan, vaan opimme tekemään uskomattomia temppuja hevosemme kanssa. Tämä on todellisen sisäisen vapausasteemme lisäämistä. Vapautamme omat luovat voimavaramme. Ollaksemme luovia, meidän on löydettävä metatila, peilaustila, jossa kykenemme katsomaan asioita rauhoittuneena ja levollisena, läsnäolevasti – ilman ennakko-olettamuksia.  Tekisi mieleni sanoa jopa, että mielettömyys (mindlesness), siis se että olemme jatkuvasti stressaantuneina autopilotin ohjauksessa, on eräs kulttuurimme orjuuden laji.

Vapauttamm eon se, ettemme ole enää ahdistavien, hermostuneiden tai pelkoa täynnä olevien tilojemme tuottamien kärsimysajatusten vankeja, vaan opimme ohjaamaan näitä tilojamme. Opimme kuuntelemaan empaattisesti ja luovasti, mitä näillä tiloillamme on meille sanottavaa. Tunnistamme minkälaisia kulttuurisia uskomuksia ja niihin liittyviä tunnetiloja olemme omaksuneet.

Kokemustilat istuvat hyvin mytös Daniel Golemanin tunneäly-ajatteluun. Hän määrittelee tunneälyn seuraavasti (Emotional Intelligence: Why It Can Matter More than IQ):

1. Se on itsensä tiedostamista: Ihminen tietää sisäiset tilansa; mieltymyksensä. voimavaransa ja intuitionsa.

2. Ihminen kykenee säätelemään tunnetilojansa.

3. Ihmisen tunne-elämä ohjaa ja tukee päämäärätietoista toimintaa.

4. Ihmisellä on empaattinen suhde muihin ihmisiin, heidän tarpeisiinsa ja huoliinsa.

5. Ihmisellä on sopeutumisen taitoja, ja hän kykenee saamaan muissa ihmisissä toivottuja reaktiotapoja.  (Itse sanoisin mieluimmin: ihminen aktivoi toisessa ihmisessä hänen parhaita puoliaan.)

Tunneälykkäällä ihmisillä on myötätuntoinen läsnä oleva suhde omiin kokemustiloihimme, mutta myös toisen ihmisen tiloihin. Prosessiin ytimessä on dialoginen, empaattinen ja myötätuntoinen kuuntelu. Me olemme tällöin Dan Siegelin sanoin minäme-ihmisiä.  Informaatio- ja tunnemolekyylit virtaavat vapaasti paitsi sisällämme myös ihmisten välillä.

Myötätuntoamme tarvitsevat erityisesti hankalat, hyljätyt ja yksinäiset puolemme. Kun siedämme itsessämme olevia ristiriitoja, siedämme paremmin myös toisen ihmisen puutteita, epävarmuutta ja oman ajattelumme kanssa ristiriidassa olevia tapoja havainnoida, aistia ja luokitella todellisuutta. Minut tapani olla maailmassa ei ole se ainut oikea.

Myötätuntoinen läsnäolo ei tietenkään tarkoita sitä, että meidän tarvitsi sietää työpaikallamme jatkuvasti epäasiallista käyttäytymistä. Myötätuntoa on johtajalta se, että puuttuu asioihin, ja pyrkii ohjamaan työyhteisöä siten, ettei yksittäisen ihmisen huonot puolet pääse terrorisoimaan jatkuvasti työyhteisön henkeä.

Tutkimusten mukaan tietoisuustaitojen opetus vähentää työuupumusta ja henkilökunnan vaihtuvuutta. Se lisää henkilökunnan tunne- ja normisopeutumista sitä kautta, että ihminen kykenee ohjaamaan ja eheyttämään paremmin oman tietoisuutensa tiloja. Organisaatiossa työskentelijä tunnistaa sisäiset ristiriitansa, mutta kykenee neuvottelemaan itsensä sisäisesti eheäksi ja sopusointuiseksi yrityksen vision ja mission kanssa. Joskus näin ei tapahdu, ja silloin voi olla parempi suuntautua vähitellen uuteen työpaikkaan, joka vastaa paremmin omaa arvo- ja uskomusmaailmaa.

PS. Aikaisemmin vierastin tätäeheyttäminen” sanaa. Psykiatri Dan Siegelinintegrationmielitajussa, on käännetty suomeksi eheyttämiseksi, ja olen tästä rohkaistuneena ottanut sen käännöksenä itsekin käyttööni.

Tietoisuustaidot facebookissa.

Luovista transseista ja hyväksyvästä läsnäolosta, osa 1

Muistaakseni jo 60-luvulla suomalainen nero psykologi, visionääri ja filosofi Lauri Rauhala  kirjoitti, että idän ja lännen henkiset perinteet tulevat vielä yhdistymään. Hän oli “hurahtanut” jo silloin meditaatioon. Tänä päivänä yhä useampi tiedostaa muuntuneet tajunnan tilat, ja jotkut osaavat jo taitavasti käyttää niitä hyväksensä hyvän elämän välineenä. Yhä harvemmalle tietoisuustaidot ovat enää mitään “huu-haata”. Minulle tietoisuustaidot, mukaan lukien meditaatio, ovat avautuneet vasta viimeisen kymmenen vuoden aikana. Tämän jälkeen olen sekä tiedollisesti että kokemuksellisesti pyrkinyt tutkimaan tietoisuustaitojen antia kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämisessä.

Rauhalan lausumasta on nyt viitisenkymmentä vuotta ja hänen sanansa alkavat olla totisinta totta. Idän meditaatioperinteet ja lännen mietiskely- ja luovat transsit (hypnoositranssi, terapeuttinen flow-tila) alkavat yhä enemmän sulautumaan toinen toisiinsa ja muuntuneiden tajunnantilojen hyödyntäminen ovat tulossa kovaa vauhtia valtavirtalääketieteeseen.

Itseäni onkin häirinnyt, että monet ihmiset hakevat vastauksia elämäänsä vain idän perinteistä kuten buddhalaisuudesta. Välttämättä tämä ei ole pelkästään huono asia, mutta meidän ei pitäisi unohtaa lännen perinteitä.  Itselleni on helpompi ottaa lähtökohdaksi oman kulttuurin henkiset perinteet.  Minä tunnustaudun ajattelijaksi, joka ammentaa ensisijaiset oivalluksensa ja flowtilansa lännen mietiskelyperinteistä ja transseista.

Muuntuneiden tajunnantilojen hyödyntämistä eli tietoisuustaitoja voi oppia  siis myös omista länsimaisista henkisistä ja terapeuttisista perinteisistä. Toki mielelläni välillä maistelen idän perinteitä, mutta jotta tuntisin itseni juurevaksi, täytyy minun kasvattaa itseni kiinni suomalaiseen maahan ja länsimaiseen tietoperinteeseen.

Tässä blogi- tai ehkä pikemminkin esseekokoelmassa olen pohtiva muuntuneita tajunnantiloja siten, että tuon esille länsimaisen luovien terapeuttisten perinteiden viisautta.  Aktiivisesti peilaan mm. amerikkalaisen Stephen Gilliganin ajatuksia, sillä huomaan hänen ajattelunsa olevan tällä hetkellä lähimpänä omaani. Puhumme Gilliganin kanssa selkeästi yhteistä kieltä.  Molemmilla meillä on juuret hypnoosissa. Ja kummallekin meille on myös NLP ja tietoinen läsnäolo tuttuja.

Stephen Gilliganin lähtökohtana on ollut erityisesti ericsonilainen hypnoterapiaperinne. Minun ajatteluni on perustunut enemmän Ego State terapiaan, mutta ei ericsonilainenkaan hypnoosi ole minulle vierasta maata.  Anna ja hänen ystävänsä kirjoitti muuten jo yhden blogin liittyen Gilliganin generatiivisen transsiin (=uutta muotoa tuottava transsi) ja Joseph Campbellin erilaisiin elämänpolkuihin. Se löytyy täältä.

Sisäinen teatteri on eräs generatiivisen transsin erikoistapaus, itsehoidollinen menetelmä, joka hyödyntää generatiivista transsia.  Kyseessä on luova flow-tila, jossa ihminen tutustuu eri puoliinsa ja integroi niitä kirjoittaen. Jotta prosessi eipääse käsistä“, täytyy ihmisen ensiksi osata somaattisesti juurruttaa itsensä, ja päästä itsensä sitten flow-tilaan, generatiivisen transsiin.  Prosessi on tietoisen mielen ja tiedostaman mielen yhteistä tanssia. Sisäisessä teatterissa puhun generatiivisen transsin sijaan psykodraamallisesta trassista.  Se sopii erityisesti henkilöille, joilla on normaaleja elämäntaidollisia ongelmia.  Vakavat mielenterveysongelmat kannattaa hoitaa yhdessä asiantuntijan kanssa.

Generatiivista transsia tietoisuustaitona, voi hyödyntää monin eri tavoin.  Stephen Gilligan kirjoittaa, että generatiivista transsia voi käyttää “itsetranssina”, oma apumenetelmänä,  moneen eri tarkoitukseen.  Jotta ihminen voi elää luovaa ja onnellista elämää, kannattaa hänen harjoitella tätä kapasiteettiaan päivittäin ja eri tilanteissa. Prosessiin kuuluu mielen keskittäminen, positiivisen intention mielessä pitäminen, avautuminen ongelma-ajattelun ulkopuolelle. On tärkeää osata luovasti puuhastella sen kanssa, mitä ikinä tiedostamattomasta nousee,  ja osata hyödyntää sen tuottama aines. Olennaista on myös se, että prosessi on “kurinalaista flow-tilaa”: tiedostamattoman tuotamaa mielikuvitusmateriaalia peilataan koko ajan tietoisen puolen ajatuksiin.

Stephen Gilliganin tavoin ajattelen, että sekä tietoisen läsnäolon harjoitukset että generatiiviset transsit auttavat meitä virittäytymään itseemme.  Ne vapauttavat meissä kulkevia informaatio- ja energiavirtauksia.  Kun olemme kiinnittyneinä yksipuoliseen ongelma-ajatteluun, meidän kehomielessämme on neuromuskulaarinen eli lihashermostollinen lukkotila. Ongelmatilamme eivät ole siis irrallisia fyysisistä tiloista. Lukkotilat voivat aiheuttaa meissä paitsi mielenterveysongelmia myös ruumiillisia vaivoja.

Emme ongelmatilassamme pääse eroon siitä torjumalla sitä tai käyttämällä ajattelutapoja, jotka ovat osa ongelmaamme.  Moni yrittää epätoivoisesti rationaalisessa aikuisen järkevässä tilassa ratkoa ongelmiansa. Paradoksaalisesti ongelmamme ratkeavat parhaiten kun päästämme irti sovinnaisesta tavastamme ajatella.  Suhtaudumme hyväksyvästi kaikenlaisiin ajatuksiimme ja päästämme itsemme generatiivisen transsiin. Leikimme vaikkapa sitä, mitä hullutteleva puolemme on mieltä ongelmastamme.

Koska Stephen Gilligan on Milton Ericksonin oppilas, kerron teille nyt erään Ericksonin potilastarinan. Hänhän oli mestari opettamaan transsissa potilailleen menetelmiä, joissa ihmiset rikkoivat ennakkoluuloisia asenteitansa.
Milton Ericksonilla oli kerran asiakkaana nuori nainen, joka koki itsensä rumaksi ja vastenmieliseksi.  Naista häiritsi erityisesti se, että hänellä oli suuri rako etuhampaiden välissä.  Erickson antoi naiselle ensimmäiseksi kotiharjoitukseksi että hänen täytyi harjoitellaspruittaamaanvesi etuhampaiden välistä johonkin kohteeseen.  Hieman hämmentynyt nainen totteli suurta ja kuuluisaa opettajaansa.
Nainen oli ihastunut työpaikallansa erääseen nuoreen mieheen, jonka hän kohtasi usein vedenjuontipisteessä.  Seuraava Ericksonin tehtävä antama tehtävä oli: Kun seuraavan kerran nainen törmäisi  nuoreen mieheen vesipisteellä,  piti  naisen suihkauttaa hampaiden välistä vesivana miehen päälle, ja lähteä tämän jälkeen juoksemaan kovaa vauhtia karkuun. Lopputulos näytelmästä oli, että jonkin ajan kuluttua nainen meni naimisiin tämän nuoren miehen kanssa.

Milton Ericksonista ja hänen potilaistaan on olemassa loppumaton määrä erilaisia tarinoita. Hän käytti hyväkeen leikillisyyttä eikä erottanut ihmistä ympäristöstään, vaan hän antoi myös toiminnallisia tehtäviä. Tämän naisen tapauksessa näyttää siltä, että leikillisyys toi ratkaisun ongelmaan, eikä ryppyotsainen psykoterapeuttisissa viitekehyksissä pysyminen. Ongelmallisten ajattelumallien ytimessä on usein kognitiivisesti jäykät yksipuoliset ajattelumallit. Monet ongelmat ratkeavat, kun uskallamme lähteä leikittelemään erilaisilla puolillamme päästäen itsemme generatiiviseen transsiin säilyttäen kuitenkin kosketuksen myös tietoiseen, aikuseen rationaaliseen puoleemme.. 

Ei ihme, että luovat terapeuttiset luovat menetelmät ja tietoisuustaidot elävät parhaillaan noususuhdannetta.  Mikä parasta, voimme itse hyödyntää muuntuneita tajunnantilojamme, luovia transseja ja erilaisia meditaatiota, katalysoidaksemme itsessämme myönteistä tietoisuuden muodonmuutosta ja onnellisempaa elämää.

Ennustan, että tulevaisuudessa yhä keskeisemmässä asemassa tulee olemaan terveysvalmentajat, jotka auttavat asiakastaan avaamaan myönteistä tietoisuuden muodonmuutosta katalysoivan meditaatio- ja/tai transsitilan. Näyttää siltä, että parhaillaan sairauskeskeinen kaiken medikalisoiva ajattelu elää laskusuhdannetta ja tietoisuustaitokeskeinen terveysajattelu noususuhdannetta. Yhä enemmän alkaa olla tutkimustulosta siitä, että tietoisuustaidoilla – muuntuneita tajunnantiloja hyödyntävillä menetelmillä – on sairauksia ennaltaehkäisevä vaikutus sekä immuunivastetta parantava vaikutus. Tästä huolimatta ei ole pelkoa siitä, että länsimainen lääketiede olisi joutumassa työttömäksi. Ehkä voimme kuitenkin katkaista nousevan sairastuvuuskiertemme tuoreilla uusilla ja hyvin vanhoilla ajattelumalleilla.

Sisäinen teatteri on facebookissa.