Tuuleta työpaikkasi ilmapiiri – Kouluta tietoisuustaitoja!

Ellen Langer, “mindfulnessin äiti”, kirjoittaa, että elämme parhaillaan keskellä tietoisuuden lisääntymisen vallankumousta, vaikka meillä on vielä hänen mukaansa pitkä matka kuljettavana.  Tähän samaan minäkin uskon. Tietoisuustaidot tulevat mullistamaan maailmankuvamme.

Se, että meitä on moneksi, yhdistää useita länsimaisia ja itämaisia tietoisuustaitoperinteitä. Esimerkiksi joissakin buddhalaisissa  perinteissä (esim. Tiibetin buddhalaisuus ja jotkut Mahayana buddhalaisuuden suuntaukset) korostetaan juuri sitä, että tilamme voidaan kääntää meitä eheyttäviksi ominaisuuksiksi. Samaan tapaan monissa terapeuttisissa länsimaisissa nykysuuntauksissa (Jungin arkkityypeissä ja komplekseissa, psykosynteesissä, IFS:ssä, Voice Dialogissa sekä Minätilojen terapiassa) lähdetään liikkeelle samasta monitilaisesta lähtökohdasta. Meitä on moneksi!

Hyväksyvä läsnäolo on sisäänkirjoitettuna useampiin, voisi jopa sanoa, että kaikkiin terapeuttisiin suuntauksiin. Tämä ajattelu erilaisista sisäisistä tiloistamme istuu erinomaisesti myös nykyisiin neurobiologisiin teorioihin kehomielen toiminnasta.

Voimme harjoittaa mindfulnessia monin eri tavoin. Voimme harjoittaa esimerkiksi hyväksyvää läsnäoloa erilaisia sisäisiä kokemustilojamme kohtaan, jotka aktivoituvat erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa. Osiemme aistiminen,  havainnoiminen ja tiedostaminen auttaa meitä kanavoimaan niiden energian myönteiseen tarkoitukseen, esimerkiksi työyhteisön voimavaraksi.

Traumaterapiassa on perinteisesti ajateltu, että rikkonainen minuus on “sairautta”.  Yllä mainituissa terapeuttisissa nykysuuntauksissa lähdetään puolestaan liikkeelle siitä, että on täysin normaalia, että meitä on moneksi. Meissä on ikään kuin monta osapersoona, kokemustilaa tai minätilaa, jotka toimivat sisällämme kuin itsenäisinä ihmisinä. Jotta kasvamme omaksi itseksemme ja persoonamme toimii moitteettomasti, meissä tulee olla nämä alasysteemit, kokemustilamme.  Niiden tulisi muodostaa mahdollisimman hyvin keskenään kommunikoiva tilojen joukko. Jokaisella kokemustilallamme on oma tapansa katsoa maalimaa, omat lahjansa ja  omat voimavaransa.

Elämässä kohdattu vastoinkäyminen, trauma, ei luo näitä tiloja.  Sen sijaan vakava trauma pistää jonkun täysin normaalin osamme toimimaan meitä suojelevasti tai se pistää sen ottamaan jonkin äärimmäisen roolin (näissä tilanteissa hyödymme terapiasta!). Vakavassa traumassa se voi jopa kadottaa kokonaan yhteytensä muihin kokemustiloihimme.

Työnohjauksellisen valmennuksen tehtävä, on auttaa ihmistä itsetutkimuksen kautta tulemaan tietoiseksi omista osista eli kokemustiloista. Voimme oppia tuntemaan, aistimaan ja havainoimmaan yhä paremmin kokemustilojamme. Voimme tehdä sen hyväksyvän länsäolon ja kokemuksellisen oppimisen kautta. Tietoisuustaitojen näkökulmasta kullakin meistä on omanlaisensa kokemustilojen joukko, joka syntyy meissä historian ja kohtaamiemme asioiden kautta.

Kukaan muu ei määrittele hyväksyvässä läsnäolossa tilojamme kuin me itse. Olemme oman sisäisen draamamme tarkkailijoita, nimeejiä  ja ohjaajia. Toki valmentaja/terapeutti voi olla prosessin “fasilisaattorina” eli kannattelijana. Oikeastaan on melkoisen paradoksaalista, että läsnäoloon kykenevät tehokkaat tilamme ovat meissä pääsääntöisesti olemassa jo luonnostaan lapsena. Osaamme pienenä olla ilman sen kummempaa koulutusta läsnäolevissa tiloissa. Meissä on luontaisesti valmiiksi olemassa henkisen kasvumme ja oppimisen kannalta hyödylliset, läsnäolevat tilat, kunhan niitä ei ympäröivä kulttuurimme ja epäonnistuneet vuorovaikutussuhteemme tuhoa.  Monet jäävät aikuisina koukkuun elämänvarrella opittuihin tunnepitoisiin kokemustiloihin. He asettuvat herkästi vaikkapa hyökkäysasemiin tai kaivautuvat poteroihin.

Tilamme pyrkivät ottamaan tietyn “arkkityyppisen” muodon.  Niin kuin lumi ottaa toista kidettä muistuttavan kidemuodon, niin myös persoonamme pyrkii tiloissaan saman tyyppisiin kulttuurisiin ja psykologisiin muotoihin.  Siksi erilaisista kokemustilojen luokitteluista voi olla joskus apua.  Muutama blogi sitten luokittelinkin tavallisimpia tehokkaita ja tehottomia tilaluokkia, joissa olemme työyhteisössä.

WP_20150521_027 (1)

Työyhteisö valmennuksen tavoite on auttaa työyhteisön jäseniä tunnistamaan omat tilansa, ja he saattavat oivaltaa myös, kuuluuko heidän tilansa tehokkaaseen vai tehottomaan luokkaan. Tämän jälkeen on mahdollista kääntää kyseinen tila voimavaraksi. Voin ohjata omia sisäisiä tilojani. Voin kasvattaa osiani aikuisiksi. Minun ei tarvitse olla ylisopeutuvainen, ylikriittinen tai vaikkapa ikuinen vastarannan kiiski.

Tietoisuustaitojen kautta esille voi tulla yhä enemmän aikuinen minänosa, joka kykenee läsnäolevasti kohtaamaan, tunnistamaan ja luokittelemaan omia minänosiaan. Kun opittu tehoton tila pyrkii tietoisuusteen, kykenemme hyväksyvän läsnäolon kautta viiveeseen, joka auttaa meitä olemaan samaistumatta tehottomaan tilaan. Valitsemme aikuisemman tilan ja sen reagointimallin.

Ei pidä tietty aina olla itseriittoinen. Jos ihmisellä on vakavia mielenterveysongelmia, kannattaa hankkia itsetuntemukseen taustatukea terapeutilta.  Lähtökohta työpaikalla luonnollisesti  on, että se muodostuu suht terveistä ihmisistä.  Työnohjauksellisen prosessin kannalta on luonnollisesti hyvä, että ryhmänvetäjällä on pätevä kokemus ja koulutus työnohjauksesta tai terapiasta, jotta hän voi ohjata ihmisen hakemaan apua, jos hän sitä tarvitsee.  Tietoisuustaitoryhmät toimivat parhaiten, kun ryhmässä vallitsee luottamuksen ilmapiiri.

Tietoisuustaitojen kehittämisen vaaroja ei pidä liiotella.  Mietin, kuinka paljon psyykkistä pahoinvointia syntyy siitä, että ihmiset eivät osaa aistia, tunnistaa ja luokitella omia sisäisiä tilojaan. Ihmiset samaistuvat vaikkapa vihatilaansa, ja kanavoivat sen energian itsensä tai yhteisönsä kannalta vahingolliseen toimintaan. Tietoisuustaidot eivät ole mitään rakettitiedettä, vaan melko pienilläkin asioilla, kuten oman sisäisen maailman peilaamistaidoilla, ihminen voi parantaa huomattavasti metakognitiivisia taitojaan.

MUISTA:

❤ Sinussa  on lukemattomia erilaisia kokemustiloja. Ne ovat kuin pieniä ihmisiä sisälläsi.

❤ Tilojemme taakat pistävät meidät katsomaan asioita harhaisesti.

❤ Voit oppia vapauttamaan tilat taakoistaan hyväksyvän läsnäolon kautta (esim. puhumalla, mietiskelemällä, musiikilla, tanssilla, kirjoittamalla, kuvataiteella), jonka jälkeen voit oppia ohjaamaan tilojasi.

❤ Kokemuksemme elämänpolulla tuovat sinusta jatkuvasti esiin uusia tiloja, jotka kaipaavat huomiotasi ja yhdistämistä muihin tiloihisi.

❤ Olet tuomittu ikuiseen keskeneräisyyteen.

❤ Suhtaudu armollisesti epätäydellisyyteesi.

❤ Oman itsen erilaisten tilojesi kohtaaminen on välttämättömyyys:  Voit valita, onko uusi kohtaaminen haasteesi vai  kirouksesi.

❤ Kukaan ei ole täydellisesti itseriittoinen, vaan on osattava tunnistaa oma tarvitsevuutensa.

Työpaikan ilmapiiri paranee kummasti kun ihmiset tulevat tietoiseksi omista kokemustiloistaan ja niiden välisistä vuorovaikutussuhteista!  Transaktioanalyysissä on vuosikymmeniä tutkittu näitä suhteita.

LÄHTEETf:

Mindfulness-Oriented Interventions for Trauma: Integrating Contemplative Practices, 2014, by Victoria M. Follette PhD and John Briere Phd

Working Together: Organizational Transactional Analysis and Business Performance Kindle Edition, 2015,byAnita Mountain and Chris Davidson

Mindfulness, 25th Anniversery Edition, 2014 Ellen Langer,
Sisäinen teatteri – Luova kirjoittaminen tietoisuustaitona, 2013, Kati Sarvela
Advertisements

Sisäinen teatteri ja näyttöön perustuvan tieteen ongelma

Paljastan teille henkilökohtaisen ongelmani.  Olen elämäni läpi kärsinyt erinäisistä sisäisistä ristiristiriidoista.  Yksi niistä on seuraava:  Minussa on puoli, joka on kadottanut uskonsa länsimaiseen lääketieteeseen. Hän ei pidä tieteellisistä hierarkioista, eikä niiden vallan käytön tavoista. Ja toisaalta minussa on puoli, tämä hammaslääkäriosa, joka tietää varsin hyvin, että länsimaisella on omat hienot ansionsa.  1800-luvulla ja aikaisempina vuosisatoina hammassairaudet aiheuttivat suurta kärsimystä ihmisille ja hammasperäiset infektiot olivat tavallinen kuolinsyy.  Tämä hammasläääkäripuoli minua osaa kuvitella minkälaisia traumoja ja jälki-infektioita esimerkiksi hampaiden poisto aiheutti ihmisille, silloinn kun suutarit poistivat hampaita. 


Se mikä tätä minun ensimmäistä epäuskoista puoltani häiritsee ( kutsuttakoon sitä vaikka Simoneksi, feministipuolekseni), on se, että hänen mielestään monelta lääketieteen harjoittajilta puuttuu suhteellisuuden taju.  “Tämä sama taju puuttuu lukemattomilta muilta tieteen harjoittajilta.“, väittää Simone “Pitkälle koulutetuilla ihmisillä on lähes liikuttava lapsenusko kylmään, materialistiseen maailmankatsomukseen ja näyttöön perustuvaan tieteeseen. Onko tästä näyttöä, kysytään joka paikassa.”
Hammaslääkäripuoleni on sitä mieltä, että kyllä kokenut terveydenhuollon ammattilainen ymmärtää tämän näytön ongelman.  “Jokainen ihminen on ainutkertainen tarinansa, ja lääkäri joutuu suhteuttamaan aina tietonsa yksilöllisesti potilaansa tarinaan. Tässä hommassa auttaa narratiivinen lääketiede“, sanoo tämä puoleni.
Simone ei oikein usko tähän lääkäreiden viisauteen. Hän haluaa nyt tuoda esille kylmät tosiasiat: “British Medical Journalissa tutkittiin v. 2007  2500 lääkärin antamaa hoitoa, ja seuraaviin lopputuloksiin päädyttiin näissä tutkimuksissa:
– 13 prosenttia hoidoista oli hyödyllisiä.

– 23 prosenttia oli todennäköisesti hyödyllisiä.

– 8 prosenttia yhtä todennäköisesti hyödyllisiä kuin haitallisia.

– 6 prosenttia oli haitallisia.

– 4 prosenttia oli todennäköisesti haitallisia tai tehottomia. 

Loppujen 46 prosenttia toimenpiteistä tehosta ei ollut tietoa.  Yhteenvetona vain 36 % sai hoitoa, joka oli todennäköisesti hyödyllistä.“., kertoo Simone.

Hammaslääkäri puoleni minua miettii hetken tätä tutkimusta, ja huokaisee helpotuksesta, sillä onneksi sentään hammaslääkärin toimenpiteistä suurin osa on niin konkreettisia, että niistä kyllä pääsääntöisesti on apua. 

Harva kyseenalaistaa, kannattaako hammasta paikata“, sanoo hammaslääkäripuoleni ja jatkaa samaan hengenvetoon:Toisaalta esimerkiksi juurihoidoista eivät kaikki hampaat suinkaan parane, johtuen joko huonolaatuisesta juurihoidosta tai hampaan anatomisista ongelmista.” 

Tässä keskustelun vaiheessa käy ilmi yhä enemmän, että hammaslääkäriosani näyttää tiedostavan varsin hyvin sen, että on psykosomaattista oireilua, johon lääkäriltä tarvitaan pikemminkin terapeutin taitoja kuin näyttöön perustuvaa tiedettä. 

Nämä terapeutin taidot ovat keskiössä myös ennaltaehkäisevässä hoitamisessa.”, korostaa hammaslääkäriosani. “Ja ne kun taipuvat huonosti kai näyttöön...”.

Simone siirtyy takaisin näyttöaiheeseen ja muistuttaa,  että näyttöön perustuva hoitaminen perustuu edelleen liian usein huonoon näyttöön.  Se jatkaa: “Ja kun kerran  toit esille nämä terapeutin taidot, psykologian puolella näyttöön perustuva tiede on totta tosiaan vielä surkeammassa jamassa kuin lääketieteessä.  Joidenkin tutkimusten tutkijoiden mukaan vain n. joka kolmas psykologisista näyttöön perustuvista tutkimuksista on toistettavia. Tästä on noussut suuri kohu viime aikoina kansainvälisessä lehdistössä.  Mm. NY-Timesissä oli  vasta keskustelua tästä.

Toistettavuuden ongelma ole Simonen mielestä itse asiassa suinkaan mikään ihme:  Kysymys on tieteenfilosofisesta ongelmasta; kulttuuriset ilmiötihminen sosiaalisena ja kulttuurisena olionataipuu huonosti näyttöön perustuvaan tieteeseen.”

Simone kertoo säälivänsä ihmisiä, jotka haluavat rakentaa elämäntarinansa näytölle. Se kertoo asiantuntijakulttuurista, jossa ihmiset eivät ymmärrä ihmisen kärsimyksen yliyksilöllistä luonnetta, eivätkä he kykene kuuntelemaan ruumistaan ja sen tuntemuksia, tunteita ja aistimuksia. He antavat elämänsä mieluimmin asiantuntijalle kuin ottavat vastuun omasta elämästään.

Hammaslääkäri puoleni myöntää tietävänsä tämän näytön ongelman:Erityistietieteetkään eivät ole vapaita ongelmasta nimeltään indoktrinaatio, eli ihmiset lokeroituvat, ja ajattelevat jäykästi, vain oman tieteenfilosofiansa näkökulmasta.  Asia on niin, että näyttöön perustuvaa tiedettä ehdottomasti tarvitaan, mutta tämä näytön innostus on noussut liian suureksi. Tämä ilmenee juuri ilmiöiden medikalisoimisesta: Siirrämme yksilön sairauksiksi yhteisöllistä ja yhteiskunnallista pahoinvointia. Olemme onneksi parhaillaan siirtymässä eri tieteellisiä näkeymyksiä yhdistelevään integratiiviseen tieteeseen!

Tämä terveydenhuollon ammattilaispuoleni kertoo tietävänsä myös sen, että nykyään lääketieteessä tiedostetaan yhä paremmin se, että on paljon roskatutkimusta, joihin vedotaan. Se jatkaakin: “Lääkärit tuntevat yhä paremmin sen ilmiön, että kaupalliset intressit vääristävät tutkimuksia, joten tähän asiaan kiinnitetään jo paljon huomiota.  Valitettavasti vielä vain suuri osa potilaista tulee lääkärille käsi ojossa ottamaan vastaan reseptejä. Lääkärillä on vasara kädessä, joten potilaat hakevat heiltä nauloja. Lisäksi toki näytön pätevyyttä heikentää moniasia, esimerkiksi  se, että osa tutkimuksista jätetään julkaisematta.  Esimerkiksi sellaiset tutkimukset, jotka eivät ole tukeneet masennuslääkkeiden käyttöä, jäivät todennäköisemmin julkaisematta kuin ne, jotka tukivat lääkkeiden käyttöä.  Tieteellisen tutkimuksen kenttä on sellainen, että se ohjaa toiminnassaan sellaisten julkaisujen esille ottamista, jotka tukevat lääkkeiden käyttöä tai ovatmediaseksikkäitä“. ”

“Kyllä se vaan on niin, että hammaslääkärikin joutuu aina suhteuttumaan kokemuksellisen ja näyttöön perustuvan osaamisensa potilaan tarinaan.”, toteaa edelleen hammaslääkäripuoleni. Tämä osani jopa väittää, että hänen mielestään hammaslääkäri työ on oikeastaan näyttelijän työtä, jossa näyttöön perustuva tiede tarjoaa tärkeimmät työkalut.  Sille hammaslääkärin huone on teeatterinäyttämö, jossa näytellään, improvisoidaan, yhdessä hoitaja kanssa, potilasta parantavia näytelmiä.
Simone huomaa yhä selkeämmin, että hammaslääkäri puoleni on yllättävän fiksu tyyppi.Olisipa kaikilla lääketieteen ammattilaisilla tuollaista suhteellisuuden tajua! “, se toteaa.  Simonea kiinnostaa tietää, millainen suhde hammaslääkäripuolellani on tietoisuustaitoihin eli tietoiseen hyväksyvään läsnäoloon.

Hammaslääkäripuoleni myöntää olevansa todella innostunut asiasta.  Hän pitää molemmistasekä meditatiivisesta että sosiokognitiivisesta mindfulnessista: “Näistähän viimeksi täällä kirjoitettiinkin. Uskon, että erityisesti sosiaalipsykologi Ellen Langerin sosiokognitiivinen käsitys tietoisesta hyväksyvästä läsnäolosta tarjoaa konkreettisia välineitä lääketieteen ammattilaiselle.  Se auttaa (hammas)lääkäriä yksilöimään hoidon potilaan tarinaan ja todennäköisesti se auttaa myös potilaan lumevoimien aktivoimisessa.

Hyväksyvä läsnäolo on hammaslääkäri osani mielestä siinä mielessä myös erinomainen  juttu, että se auttaa lääketieteen ammattilaista jaksamaan omassa raskaassa työssään. Terveydenhuollon ammattilaisten itsemurha- ja stressitilastot ovat pelottavia.  Hammaslääkäripuoleni myöntää, että on  aika moinen näytön ongelma, etteivät lääkärit/hammaslääkärit itse ole näyttöön perustuvan tieteensä kanssa hyviä näyttöjä psykofyysisestä hyvinvoinnista. 

“Kun ihminen oppii tietoisuustaitoja, kuuntelemaan omaa kehoansa ja  kohtaamaan itsensä ja asiakkaansa hyväksyvästi läsnäollen, kehittyy terveydenhuollon ammattilaisen mielitaju.”, toteaa hammaslääkäripuoleni. Se jatkaa:Tästä hyötyy sekä terveydenhuollon ammattilainen että hänen asiakkaansa. On suuri illuusio, että kaikki ihmisen hoitaminen voisi olla luonnontieteelliseen näyttöön perustuvaa. Tällainen ajatus rakentuu koneajattelulle ihmisestä. Ei ole ihme, että tällä hetkellä taiteen ja kulttuurin arvo on noususuhdanteessa.   Hyvä lääkäri on läsnä potilaalleen, ja kykenee muuttamaan ja aktivoimaan potilaan omia parantavia voimia. Hänellä on kokemuksellista viisautta.  Siksi suinkaan aina, kaikki mitä lääkäri tekee, ei ole näyttöön perustuvaan.  Sen sijaan hyvä lääkäri on taitelija.”
Ohoh! Sinähän se hammaslääkäri olet.“, toteaa Simone, “… Luulen tulevani toimeen kanssani.

Onkohan tällaisesta dialogisesta kirjoittamisesta mitään näyttöä...”, nauraa hammaslääkäri osani.  “On..”, vastaa Simone.  ” Tästä on useamman tuhannen vuoden kokemuksellinen näyttö.  Muistan, että psykologi John Rowan mainitsi, että löydettiin jostain muinaisesta haudasta muinaisen egyptiläinen, muistaakseni  3000-4000 vuotta vanha, kirjoitus, jossa mies kävi keskusteluja itsemurhaa hautovan puolensa kanssa.  Ja sitten on tietty Sokrateen dialogit ja luemattomat filosofit, jotka ovat mietiskelleet dialogisesti kirjoittaen. Sören Kierkegaard ja hänen altertilansa lienee heistä kuuluisin ja meille mieluisin!”

PS. Yllä oleva oli esimerkki Sisäisen teatterin reflektiivisestä kirjoittamisesta, jota suosittelen kaikille terveydenhuollon ammattilaisille.  Se lisää ihmisen objektiivisuutta, kykyä katsoa maailmaa erilaisista näkökulmista käsin!  En ole kovinkaan hyvä proosan kirjoittaja vaan, jospa idea selviää teksistä.  Ideana on, että erimieliset osamme olisi hyvä saattaa kirjoittaen sopusointuun keskenään!

Sisäinen teatteri facebookissa.

Luettavaa:

Kati Sarvela: Sisäinen teatteri – Luova kirjoittaminen tietoisuustaitona. Kuumussa Virtaa Oy. 2013

Asiaa traumoista ja räjähtäneistä matkalaukuista

Professori Stephen Josephin ajatukset ovat osa uutta psykologista ajattelua ja siksi ne ovat varsin rohkeita, mutta samalla kannustavia ja toivoa tavallisille kansalaisille antavia.  Hän kun kyseenalaistaa koko jälkitraumaattisen stressihäiriö -diagnoosin. 

Josephin mielestä, se, että sisäinen maailmamme järkkyy trauman jälkeen, ja menee jopa kaaokseen, on täysin normaali elämän ilmiö.   Hän kirjoittaa:  Suurin osa psykologeista pitää jälkitraumaattista stressiä oireena tästä oireyhtymästä. Mutta kun katsomme tätä kognitiivista prosessia näkökulmasta, mitä se tekee meidän perusolettamuksille maailmasta, voimme ymmärtää stressin pikemmin sopeutumisprosessina kuin minkäänlaisena oireena jostain oireyhtymästä.” Trauman jälkeen joudumme uudistamaan sisäistä uskomustemme maailmaa.

WP_20150808_007[1]

Kuten edellisestä blogista kävi ilmi, Joseph käyttää kirjassaan toistuvasti eheyttäviä vertauskuvia.  Ne ovatkin keskeinen tapa työstää traumoja. Eräs hänen käyttämänsä metafora on matkalaukku.

Kun trauma tapahtuu (aivoero/väkivalta/onnettomuus/vakava sairausdiagnoosi jne.) seurauksena on matkalaukkumme räjähtäminen auki, ja kaikki vaatteemme menevät täydelliseen epäjärjestykseen. Se mitä traumatisoitunut ihminen usein aluksi tekee, on se, että hän yrittää  nopeasti sulloa vaatteet takaisin laukkuun pinkeään pakettiin.  Seurauksena on se, että aina kun joku ulkoinen tapahtuma muistuttaa meitä menneestä, matkalaukku pamahtaa heti auki, ja tunnevyöry valtaa mielemme.  Se mitä meidän tulisi tehdä, on katsoa vaatteet läpi, ja pakata ne täysin uuteen järjestykseen.  Voimme siirtää muutaman vanhan vaatekappaleen nätisti kaappiin, ja ottaa mukaan pari uutta. Kas, mitä parempaan järjestykseen laukku onnistutaan saamaan, sitä paremmin se pysyy kiinni. Joskus saattaa koko vaatevarasto tulla uusituksi. Uuden järjestyksen jälkeen menneisyydestä muistuttavat tilanteet eivät laukaise enää meissä ahdistavaa tunnevyöryä.

Sisäisen teatterin näkökulmasta Joseph tuo esille kaksi mielenkiintoista tapaa, jolla ihminen prosessoi menneitä.  Traumatisoituneelle on tyypillistä se, että hän voi puuduttaa itsensä, kylmettää itsensä kaikille tunteilleen.  Toinen selviytymisyritys on se, että ihminen alkaa vatvomaan asioita.  Tämä on ollut itselleni tyypillistä omien traumojeni aikoina (mm. kaksi avioeroa ja kaksi syöpädiagnoosia).   Vatvominen on selviytymisyritys. On tärkeää erottaa kaksi Josephin mainitsemaa tapaa vatvoa asioita, joita hän kutsuu peilaavaksi vatvomiseksi  (reflective rumination) ja  hautovaksi vatvomiseksi (brooding rumination).

Varmaan arvaatte kumpaa minä nuorempana, kolmen neljänkympin ikäisenä, traumojeni kanssa tein.  Minä vatvoin vuosia epäonnistumisiani  hautoen.  Sitä tapahtui erityisesti öiseen aikaan.  Tällä nykyisellä tietämykselläni on varsin helppoa tajuta, että kysymyksessä oli huono selvitymisstrategia.  Minun oli muutettava hautova vatvominen peilaavaksi vatvomiseksi.

Kun hypnoterapiasta sain eväät omaan peilaavan prosessiini, alkoi kaikki sitten sujua.  Tein sisäisestä kokemusmaailmastani näkyväksi Sisäisenä teatterina kuusitoista eri tilaa, eri puoltani.  Niiden kanssa sitten pohdin elämääni monelta eri kanteilta, myös leikillisistä tarinallisista ja vertauskuvallisista näkökulmista.  Muutin hautovan vatvomiseni peilaavaksi vatomiseksi. Kuten Stephen Joseph sanoo: “(Traumojen yhteydessä) akkommondaatio, asioiden yhteen sovittaminen, tarvitsee peilaavaa hautomista, sitä että ihminen jatkuvasti yrittää katsoa maailmaa uudella tavalla!  Prosessi voi olla kivulias ja vaativa, mutta kun onnistumme siinä, tuskalliset tunteemme eivät enää pursua ulos matkalaukustamme.”  Peilaavaa vatvomista itse pidän tärkeänä tietoisuustaitona!

Josephin mukaan on terapian lisäksi paljon itsehoidollisia menetelmiä, joita voit käyttää matkalaukkusi uudelleen pakkaamiseen.  Hän mainitsee mm. luovan kirjoittamisen. On idealistista kuvitella, että kaikki ihmiset traumojensa jälkeen aina pääsisivät terapiaan.  Jokaisella kun on eri elämämme vaiheissa traumaattisia kokemuksia. Itse suosittelen, että aloitat joko terapiassa tai taideterapeuttisessa ryhmässä, joissa voit turvallisesti saattaa alkuun oman peilaavan vatvomisesi.

Jos asiantuntija apu ei ole mahdollinen, voit toki kokeilla käsitellä traumojasi sitä ihan itsekin itsehoito-oppaitten avulla, mutta helpompaa ja turvallisempaa on tehdä se muiden ihmisten kanssa kasvotusten.  Yksin traumaprosessiasi läpi käydessäsi on tärkeää, että sinulla on vähintäänkin turvallisia aikuisia ihmissuhteita ympärilläsi,  koska kipeitä tunteita voi tunkea ulos matkalaukustasi.  On riski, että uudelleen traumatisoidumme, mikäli emme koe turvaa ahdistavien tunteittemme purkautuessa.

Vaikka uudelleen traumatisoitumisen riski on todellinen, meidän ei pidä liioitella sitä. Pelon lietsominen on eräs (asiantuntija)vallan käytön muoto. Kuinka paljon pahaa oloa ja ahdistusta tuottaa se, että medikalisoimme ongelmiamme sairauksiksi, ja traumamme jäävät siksi käsittelemättä.  Meidät on opetettu turvautumaan asiantuntijoihin ja vähättelemme ihmisen omia parantavia voimavaroja. Stephen Joseph korostaa kirjassaan, että jotta ihminen paranee traumastansa, tätytyy hänen löytää itsestään se aktiivinen puoli, joka lähtee ottamaan vastuun oman elämän perusolettamusten tuulettamisesta ja uuden tarinan rakentamisesta. Hän korostaa ihmisen luontaista itseohjautuvuutta.

Käsittelemättömät traumat ajavat meitä addiktioihin ja nostavat itsemurhariskiämme. On tosi vaarallista, että asiantuntija avun puutteessa traumamme jäävät käsittelemättä!  Kyllä olisi fantastista, kun kaikki pääsisivät terapiaan, aina kun he sitä tarvitsisivat.  On kuitenkin idealistista kuvitella, että tällainen kulttuuri voisi olla olemassa.  Siksi meidän täytyy ryhtyä auttamaan toinen toisiamme uusin tavoin.  Vahvan tehtävä on tukea heikkoa.

Harvalla edes käytännössä taloudellista mahdollisuutta mennä terapiaan.  Tällä hetkellähän meillä parhaillaan romutetaan perusterveydenhuoltoa, sieltä viedään koko ajan rahaa pois. Terapiasta on tulossa yhä enemmän eliitin yksinoikeus. Siksi kannattaa ryhtyä kehittämään omaa traumatietoisuutta ja itsehoidollisia tietoisuustaitoja. Kukaan meistä kun ei kasva elämässä ilman traumojen tuottamaa kärsimystä.

Kun asiantuntijoita ei riitä hoitamaan meitä, on paras ryhtyä itse hoitamaan itseä. Traumatyökirjoja alkaa olla nettikirjakaupoissa  pilvin pimeinValitettavasti ne ovat jota kuinkin kaikki englanninkielisiä. Tarjolla on myös erilaisia kansalaisopistojen ja vertaistukiryhmien parantavia mindfulness, jooga, EFT, NLP  ym. luovia  terapeuttisia ryhmiä. Vakavissa traumoissa kannattaa yrittää tehdä kaikki mahdollinen terapian saamiseksi.   

Sisäinen teatteri naamakirjassa.

LÄHTEET:

Joseph, Stephen. What Doesn’t Kill Us: A guide to overcoming adversity and moving forward (p. 111). Little, Brown Book Group. Kindle Edition.
Sarvela, Kati,  Sisäinen teatteri – Luova kirjoittaminen tietoisuustaitona, Kuumussa Virtaa oy, 2013

Sisäistä teatteria naamakirjasta, Kalle Päätalon kirjallisuuvesta tykkäävien yhistyksestä

Mieheni on kuulunut puoli vuotta Facebookissa ryhmään nimeltään “Kalle Päätalon kirjallisuuvesta tykkäävien yhistys”. Minäkin yritin, vaan sain murteen taitamattomuudestani alemmuskompleksin, joten erosin ryhmästä muutaman viikon jälkeen. Ihailen Kainuun murretta, vaan ei tuo tunnu minuun tarttuvan, ei edes Ylä-Savon murre, vaikka Iisalmessa olen kolme elämäni ensimmäistä kuukautta ja myöhempiä kesälomia viettänyt. Aina en meinaa ymmärtää edes mistä nämä pohjoissuomalaiset murretaitajat puhuvat.

Tuo ukkoni on kuhmolaisia Huotareita, joten hän osaa vääntää Kainuun murretta, joskus hän tuntuu viihtyyvän liiankin hyvin “Päätalon pirtissä” kainuulaisten, yläsavolaisten, koillismaalaisten ja muun Pohjois-Suomen akkojen seurassa. (Kyllä siellä taitaa muutama mieskin olla…)

Aikuisten oikeesti ryhmä tuntuu olevan melkoisen terapeuttinen ja siellä on taitavat ryhmän vetäjät, jotka ovat onnistuneet pitämään järjestystä ja asettelemaan rajoja, mistä on soveliasta keskustella ja mistä ei. Riitojakin on välillä jouduttu ratkomaan, ja “pirtistä” on poistuttu välillä ovia paiskoen.

Aina silloin tällöin isäntä jakaa minunkin kanssani hauskimpia juttuja ja tämä Vanhalan Eijan teksti kolahti minuunkin, vaikka jouduinkin käyttämään miestäni tulkkina ja lukemaan sitä muutamaan kertaan, jotta ymmärsin viestin sisällön.

Se on mielestäni oiva näyte Sisäinen teatteri -kirjoittamisesta! Kirjoittaja ei tiennyt kai varsinaisesti harjoittavansa reflektiivistä itsehoidollista Sisäinen teatteri -kirjoittamista, vaan sitähän  tuo  minun mielestäni näyttää olevan. Puhdasta Sisäistä teatteria. Itsentuntemuksen lisäämistä kirjoittaen.

Se on jännä, että ihmiset luonnostaan käyttävät joskus näitä eri osiansa itsetuntemuksen lisäämiseen. Eräällä Sisäinen teatteri -parisuhdekurssillani oli muuten pariskunta, jo ennen työpajaan tuloa (tietämättä mitään Sisäisetä teatterista) oli nimittänyt puolisonsa eri osia monen kirjavilla hauskoilla nimityksellä.

Seuraava hieno teksti syntyy kainuun murteen taitajalta! Eija on Taivalkosken kasvatteja niin kuin Kallekin oli. Nyt vain toivotan voimia Eijalle tupakkalakon onnistumiseen. Hänellä taitaakin olla siellä Päätalo-ryhmässä melkoiset tukijoukot.

En tiedä, jospa Eijalla onkin ensimmäisen ja  toisenkin minän lisäksi useampia minuuksia, joita hän voisi käyttää tukijoukkoina tupakanpolton lopettamiseen.  Meitä on nimittäin melko usein moneksi.  Eija saattaisi hyötyä siitä, että kirjoittaisi näkyväksi kaikki ne osat,  jotka sabotoivat tavoittetta ja ne jotka tukevat tavoitetta.  Yleensä sisäisten hienotunteisten, kaikkia osapuolia kuuntelevien, neuvottelujen kautta saavutetaan sisäinen yhteinen positiivinen tsemppihenki, jolla tupakanpolton lopettamisesta tehdään totta!  On paha lopettaa, jos on minänosia, jotka soutavat venettä väärään suuntaan.

Tässä tämä Eijan hieno sisäinen keskustelu “poklomina”:

Van minäpä selevitän teille soman poklomin. Lähin vasite koeran kans tuossa satteessa kävellä lekuttammaan kaoppaan, mitäkun tupakkineuvvot peäsi loppummaan ja sitämyöte hermokipeneitä rassoamaan. Ajattelin, että siinä vähin tulloo samalla raetista ilimoa ja happea korpuneille keohkoelle kun kävellä riehkasen tuon matkan. Aottolla ylleesä pittää mennä kun tupakinnuusa tulloo, sitäkun on äkkie soatava. Nooh, siinä leppastiin ja haesteltiin sajetta kun yhenäkkie saen semmosen herätyksen, että tökkäötti siihen paekkaan! Lempovie kun hoksasin miten soma joloha seon tuo huovun kuluku!

Sitäkun sissään vettää ja ulos puhaltaa tuota ilimoa, tulloo semonen olotila, että tässähän ellää, silimäänni ! Sen kun saen peähäni, alon oekein urkkona huokummaan siinä satteessa seisoissa ja kestipä keohkot puhallella tolokustikki. Kirmasin pikkusen ylämäen ihan vaen testimielessä, että jaksaakosta. Peäsinhän minä kutakuinni mäin ylös könnyömään ja huipullai vielä henki kuluki. Siinä se lopullisesti tarraosi humeetiin, että tässästä eletään loppuelämän ensimmäestä päeveä ja kovinni tuntuu lystille jolohalle… ja kun viimesestä ei tiijä kukkaa…

No, minähän tarrasin toesta minneäni (tuota heikkoa ja tyhmempätä) kulukusta kiini ja sevverta ravistelin, että tiesi vakavan ajatuksen olovan kysseessä. Tein seleväksi, että, tähän loppu kessuttelu, helevetissäe !!

Nooh, siinästä rintarinnan jatkettiin sittä matkoa, hipsittiin kauppoa kohti. Askelleet paikon laahaosi ja toas kohta valapastu lähes raviin, kumpi peä millonni oli vahvolla. Oli helevetinmoenen joloha intteä ihtesä kans assiesta puoleen jos toeseen, hakkea syitä ja seuraoksie. Lopetusajatuksen jäläkeen lotisutti tupakintuska ja heti kun anto ajatuksissaan perrään, rupes häppeän puna nousemaan kohti ohtoa ja hampaat kiristymmään.

Lopputulema näkkyy kuvassa…ostin tupakkirahhoella.

11824123_10205842266473659_1488223194_n

Soapi nähä onko hermonkipenettää jälellä, jos iltaan selevijjöö…näkkyypähän. Van sen kuhan tiijättä, minnoon rantusti puhuteltava tovin aikoa jos kuijjotan savuttomana.

+++

PS.  Sisäinen teatteri on naamakirjassa ja Helsingissä on seuraava Sisäinen teatteri – kirjoittamiskoulutus 22.-23.8.2015.

Mikä on traumatisoitumisen vastakohta? Tunne, kuuntele ja näe itsesi

Jatkan psykiatri Van deer Kolkin kirjan (The Body Keeps the Score) peilaamista.  Hänen kirjansa tuntuu olevan täysin linjassa Sisäisen teatterini kanssa, joten sitä on tietty minun ilo lukea. Minätilojen terapiasta kehittämäni kirjoitusmenetelmän opettelijoille tämä kirja on erinomainen oheislukemisto.  Suosittelen. Se on kirja traumatisoituneesta rikkinäisestä kulttuuristamme ja sen ihmisistä.

WP_20150213_002[1]

Van der Kolk tuo kirjassaan esille, kuinka tärkeää on oppia avoimesti kommunikoimaan omien eri puoliensa ja muiden ihmisten kanssa.  Hänen mukaansa traumatisoitumisen vastakohta on se että opimme kommunikoimaan avoimesti. Voidaksemme hyvin, meidän on tehtävä tutuksi tilamme vaikkapa terapiassa tai kirjoittaen.  Van der Kolk viittaa kirjallisuusterapiasta tutun Pennebakerin tutkimuksiin.  Ihminen alkaa voida paitsi henkisesti myös fyysisesti paremmin kun hän oppii ilmaisemaan tunteitaan. Sen voi tehdä terapiassa, mutta myös kirjoittaen.Tiedän monia henkilöitä, jotka ovat esimerkiksi avioerodraamaassa käyttäneet kirjoittamista terapeuttisesti. Useat ovat jopa lähettäneet omia tekstejään toisille kiusaksi!

Kirjoittaminen voi olla hieno, muita kunnioittava tapa tehdä itselleen itseä tutuksi. Yhteisöä eheyttävämpää voi olla se, ettei lähetä tekstejään asianomaiselle henkilölle.  Sen sijaan tektstiä ikävine asioineen voi vaikka symbolisesti polttaa tai haudata maahan. Mikä mielenkiintoisinta, joskus kirjoittaen voi tulla näkyväksi se sama kuin mikä tulee näkyväksi myös kehokielessämme. Tilamme ovat joskus jopa kuin pieniä ihmisiä sisällämme.

Erilaiset puolemme, jotka ovat syntyneet eri aikoina elämässämme, saattavat kirjoittaa jopa erilaisilla käsialoilla.  Van der Kolkin kirjassa on kuvia teksteistä, joissa yhtäkkiä kirjoituskäsiala muuttuu täysin.  Sisäisen teatterin kielellä sanon, että tällöin ihmisen hallitseva tila muuttuu. Itse kun suosin koneella kirjoittamista, tämä ei ole tullut näkyväksi.  Ilmiö on minulle, tietty, hypnoosista tuttu.  Hypnoosiperinteessä on esiintynyt automaattista kirjoittamista,  missä joskus on oletettu kuolleiden ihmisten puhuvan transsissa olevan kirjoittajan kautta.  Omasta mielestäni luontevampi selitys voisi olla, että ihmisen eri ikäiset puolet puhuvat hänen kauttaan.  Myös van der Kolk kiinnittää samaan huomionsa kuin minä, sekä kirjoittaen että hypnoosissa ihminen voi saavutta flow-tilan tai transsin, jossa ihminen kykenee sanoittmaan ruumiinsa kokemuksia.

Hypnoosissa tulee näkyväksi se, että eri kokemustilojemme kehon kieli ja ääni voivat olla tyystin erilaisia.  Kun lapsellinen puoli meitä puhuu transsissa, on sillä erilainen ryhti ja ääni kuin silloin kun aikuinen, kypsä osa meitä puhuu.  Terapeuttisessa taiteellisessa ilmaisussa näitä puolia voi hyödyntää.

Nämä osamme, puolemme, joita nykyään kutsun tavallisesti kokemustiloiksi,  ovat mielenkiintoisia siksi, että niillä voi olla erilaisia syntyhistorioita.  Tavallisimmin ne ovat opittuja käyttäytymismalleja ja ne voivat olla myös esimerkiksi sisäistettyjä toisia ihmisiä tai  toista tilaa suojelevia tiloja. Seuraava esimerkki on van der Kolkin kirjasta:

Sotilas näkee taistelussa oman ystävänsä räjähtävän kappaleiksi.  Jotta eloon jäänyt kykenee selviytymään arjesta, hän torjuu jatkuvasti pakokauhun ja äärimmäisen surun täyttämän tunnetilansa. Sitä suojelemaan syntyy aggressiivinen osa. Tämä vihainen osa suojelee tätä pakokauhuista tilaa.  Se aktivoituu normaalissa parisuhteissa pienistä ärsykkeistä.  Tämä aggressiivinen osa vilpittömästi luulee, tyttöystävän olevan syypää hänen vihaisiinsa tunteisiinsa.

On oikeastaan hassua, että yksittäiset osamme integroitumattomina (muista tiloista eristettyinä) pitävät omaksumaansa maailmankuvaa ainoana oikeana. Kun opimme tunnistamaan hallitsevia erilaisia tilojamme, opimme paremmin myös ohjaamaan niitä. Punomme itseämme kasaan. Siedämme tämän jälkeen paremmin maailman epävarmuutta ja monimerkityksellisyyttä. Lähtökohta tarinallisessa punomisessa on, että jokainen puolemme haluaa tulla huomioiduksi, hyväksytyksi ja  kuulluksi.

Nykyään hyvin monet terapiasuuntaukset ottavat lähtökohdakseen, että meitä on moneksi. Myös tietoisuustaidoissa voimme tulla tietoiseksi omista kokemustiloistamme.  Van der Kolk mainitsee kaksi minuutta, jotka ovat luonteeltaan erilaisia.  Ne ovat autobiografinen minuus, jolla on sanat. Se rakentaa tarinaa meistä. Meillä on myös sanaton, läsnä oleva minuus, joka ilmenee tässä hetkessä kehollisena kokemuksina ja sen tunteina.  Jotta me kasvamme kokonaisiksi, henkisesti ja fyysisesti hyvinvoiviksi ihmisiksi, täytyy meidän virittää nämä minuudet toinen toisiinsa. Meidän on opittava antaman sanallinen tai taiteellinen muoto kehomme sanattomille kokemuksille. Samalla yhdistämme herkät ja irrotetut puolemme osaksi kokonaisempaa itseämme. Sanoitamme itsellemme identiteettiämme kannattelevan tarinan. Joskus tarvitsemme tähän terapiaa, mutta paljon voimme tehdä myös ihan itse – opettelemalla tietoisuustaitoja; vaikkapa kirjoittamaan osiemme kanssa.

Tietoisuustaidot ovat silta, joka yhdistää idän ja lännen viisausperinteet.  Terapeuttinen viisaus voidaan yhdistää henkisiin viisausperinteisiin.  Länsimainen kulttuuri on ollut kummallinen. Meillä on ollut valtavasti tietoa ulkoisesta maailmasta, mutta edelleen lukemattomilta, pitkälle koulutetuiltakin ihmisiltä, voi puuttua täysin sisäisyys ja oman itsen kuuntelu.  Ei ihme, että meillä on niin paljon psykofyysistä pahoinvointia.   Traumatisoituneen ihmisen vastakohta on ihminen, joka kykenee täysillä olemaan läsnä sekä ulkoiselle että sisäiselle todellisuudelle.

Hyväksyvä läsnäolo on sitä, että opimme havainnoimaan läsnä olevasti paitsi ulkoista todellisuutta myös sisäistä todellisuuttamme ja sen kokemustiloja, ilman, että samaistumme tiloihimme.  Niin kauan kun kiellämme osiamme itsestämme, olemme sodassa itseämme vastaan.  Ja koska kokemustilamme ovat paitsi fysiologisia tiloja (vaikka adrenaliinia ja kortisolia), myös tunne- ja kognitiivisia sisältöjä (vihaa ja viha-ajatuksia), ovat ne myös silta sosiaalisen ruumiin ja mielen välillä. Nyt 2000-luvulla on aika koota pirstottu ihminen jälleen kokonaiseksi.

Yhteisöllisesti eheyttävää on se, että ihmisille opetetaan tietoisuustaitoja ja heille annetaan turvallinen, vakaa ympäristö, jotta he voivat esteettömästi ilmaista sisäistä kokemustaan.  Ei ole tietenkään tarkoituksenmukaista, että ihmiset purkavat tunteitaan esimerkiksi työpaikoilla kontroloimattomasti. Sen sijaan se voi tapahtua esimerkiksi tietoisuustaito-valmennuksen, työnohjauksen ja terapian avulla.

Tietokirjailija ja hypnoterapeutti Kati Sarvela vetää Sisäinen teatteri- kirjoittajatyöpajan Helsingissä 22.-23.8.2015. Kurssi on valmentava peruskurssi luovaan kirjoittamiseen tietoisuustaitona. Kurssi sopii kaikille ihmisille, joilla ei ole vakavia mielenterveysongelmia.  Hinta 250 euroa sis. alv 24 %.  

Lisätietoja:  esisuomi(at)gmail.com. 

LÄHTEITÄ:

Bessel van der Kolk, Body Keeps the Score – Brain, Mind and the Body in Healing Trauma, Penguin Books, 2014

Kati Sarvela, Sisäinen teatteri – Luova kirjoittaminen tietoisuustaitona, Kuumussa Virtaa Oy, 2013

Sisäinen teatteri on facebookissa. 

Teatteri on hyväksyvän läsnäolon pyhäkkö

Bessel Van deer Kolk kirjoittaa: “Meillä kaikilla on osamme. Juuri nyt eräs osani on sitä mieltä, että minun pitäisi ottaa päiväunet ja toinen osa minua haluaa jatkaa kirjoittamistaan. Eräs osa minua on loukkaantunut saamastani sähköpostista. Yksi osa suhtautuu tähän välinpitämättömästi, kun taas toinen osa minua haluaisi lähettää myrkyllisen vastauksen. Useimmat ihmiset, jotka tuntevat minut, ovat nähneet vahvan, aidon ja ärtyneen puoleni. Jotkut ovat nähneet myös pienen vihaisesti irvistävän koira-osani.”

Jotta meistä kasvaa joku ”some body” ruumiillinen inhimillinen ihminen, on meidän uskallettava kokea tunteemme. Meidän on kyettävä punomaan pirstoutunut rikkoutunut osiemme tarinamme eheäksi merkitykselliseksi kasvutarinaksi. Tällöin ei-kenestäkään kasvaa joku, ruumiillistunut ihminen. (Van deer Kolkin sanoin  No body grows to some body.)

Millä tavoin ihminen voi muuttaa kipeät, traumaattiset kokemuksensa osaksi elämäänsä kannattelevaa tarinaa, elämän eeposta. Van deer Kolkin mukaan rakkaus ja viha, aggressio ja antautuminen, lojaalisuus ja petos, ovat teatterin ainesta kuin myös trauman ainesta. Teatterissa emme torju tunteita, vaan olemme läsnä niille.  Teatterissa olemme läsnä koko elämän erilaisten tunnetilojen kirjolle.

Suuri osa tämän päivän ihmisistä on traumatisoituneita. Individualistinen elämäntapamme, jossa meidät on irrotettu ruumistamme, on pirstoutuneitten ihmisten elämäntapaa. Valtaelämäntavaksi on tullut traumatisoituneitten ihmisten elämäntapa,  se, että ihmiset pelkäävät tuntea syvästi. Kansalaiset ajattelevat, että kun tunteita ilmaisee, saattaa menettää kontrollin tunteen ja se pelottaa.

Teatterissa voi syleillä tunteita. Tämä vuosituhansi vanha laitos on hyväksyvän läsnäolon pyhäkkö. Siellä, mielennäyttämöllä voi antaa äänen tunteille. Voi samaistua rytmisesti erilaisiin tunnetiloihin ja erilaisiin rooleihin. Voimme yhdistää pirstoutuneen sisäisen kokemuksemme jälleen eheäksi.

51taK8f2IsL._SY344_BO1,204,203,200_ (1)

Van der Kolkin mukaan trauman ytimessä on se, että ihminen tuntee pirstoutuneen sisäisen kokemuksensa kautta itsensä Jumalan hylkäämäksi, irrotetuksi koko ihmisrodusta. Ihminen on hylätty ja erillinen yhteisöstään. Teatteri antaa meille kollektiivisesti mahdollisuuden kohdata inhimillisen elämän kokonaisuuden. Paul Griffin, joka opettaa teatteria lapsille, on sanonut: ”Teatteri pyörii petoksen, pahoinpitelyn ja tuhon ympräillä. Lapsille ei ole lainkaan vaikeata ymmärtää Learia, Othelloa, Macbethia tai Hamlettia, mitkä teemat pyörivät juuri näiden asioiden ympärillä.

Teatteri antaa ihmiselle tilaisuuden liittyä toinen toisiinsa yhteisöllisen inhimillisen kokemuksen kautta. Traumatisoituneet ihmiset pelkäävät yleensä konflikteja. He pelkäävät kontrollin menettämistä ja malttinsa menettämistä. Ristiriidat ovat teatterin ytimessä –  niin sisäiset ristiidat kuin ihmisten väliset ristiriidat, perheen ristiriidat, sosiaaliset ristiriidat ja niiden seuraukset.

sisakansi.indd

Traumassa on kyseessä se, että ihminen yrittää unohtaa kuinka peloissaan, vihoissaan tai avuton hän on. Teatteri on sitä, että annetaan ääni totuudelle ja kuljetaan syvä totuus yleisölle. Tämä vaatii sen, että löydät oman totuutesi, tutkit ja testaat sisäisiä kokemuksiasi siten, että voit luottaen itseesi. Uskallat tuoda ruumiisi tuottaman autenttiseen äänen näyttämöllesi.

Van der Kolkin mukaan, jotta teatterin tuoma oivallus on turvallista, on olennaista, että sisäistä kokemusta maistetaan pieninä paloina. Vähitellen punomme takaisin itsemme rytmiseksi osaksi yhteisöämme.

Toipuessamme traumoistamme, emme ole enää itsellemme ja muille näkymättömiä ihmisiä, vaan olemme jälleen osa yhteistä kollektiivista merkityksellistä ylihistoriallista draamaa. Tunnistamme erilaiset osamme, kokemustilamme, ja osaamme aistia, luokitella ja luovasti hyödyntää erilaisia tunnelatautuneita kokemustilojamme.

LUKEMISTA:

Sisäinen teatteri – Luova kirjoittaminen tietoisuustaitona, Kuumussa Virtaa Oy, 2013

Neljä askelta tietoiseen läsnäoloon ja omien aivojen ohjaukseen

Hyvä elämä, sellaisena kuin sen käsitän, on onnellista elämää. En tarkoita, että jos olet hyvä, olet onnellinen. Tarkoitan sen sijaan, että jos olet onnellinen sinusta kasvaa hyvä. – Bertrand Russell

Omien tilojen valitseminen ei ole aina helppoa, mutta päivittäisin harjoituksin vahvistat myönteisiä hermoratoja. Eilen illalla väsyneenä, kun säpsähdin Renttu-koiramme haukuntaan, aktivoitui pieni kiukkuinen tyttö minussa. Tänä aamuna huomasin, että se osani oli kadonnut. Luova peilaava puoleni oli ottanut ohjakset ja sen tuotokset ovat nyt tässä luettavissa. Luova puoleni herää yleensä aikaisin, ja ryhtyy samantien töihin. Nykyään hyväksyn, että olemme epätäydellisiä, sitä kutsutaan ihmisenä olemiseksi.

Amerikkalainen lääkäri Jefferey Schwartz puhuu itseohjautuvasta aivojemme muovautuvista ominaisuuksista. Käsitän itse aivot samalla lailla kuin psykiatri Dan Siegel, eli se on koko älykäs hermosto-, hormoni- ja välittäjäaineverkosto, joka ulottuu varpaista päälakeen saakka. Tietoisuustaitoja harjoittamalla voimme itseohjautuvasti hyödyntää aivojemme muovautuvia ominaisuuksia. Asiantuntijakulttuurissamme on medikalisoitu turhan paljon ongelmiamme, ja meistä on tehty passiivisia aivojemme uhreja. Siksi moni meistä asiantuntijoistakin kärsii luovan ajattelun puutteesta ja  kognitiivisesta jäykkyydestä.

Aidon potilaslähtöisen hoitamisen ytimessä on itseohjautuva, oman tietoisuutensa peilaukseen kykenevä ihminen, joka pystyy yhä taitavammin ottamaan ohjakset omasta tietoisuudestaan ja samalla myös terveydestään. Siksi näitä taitoja tulisi opettaa lapsesta vaariin.

Meidän ei tarvitse tyytyä passiiviseen aivojemme uhriuteen, vaan voimme muokata aivoja päivittäin omalla tahdollamme, tietoisuustaitoharjoituksin. Se minkälaisia ajatuksia virtaa aivoissamme, muovaa niitä jatkuvasti. Se koira kasvaa, jota ruokitaan. Samaan tapaan kuin vesi syövyttää maahan uria, mielemme syövyttää aivoihimme ratoja.

Anna ja hänen ystävänsä kirjoitti blogissaan syvästä tietoisesta läsnäolosta STL ( deep mindfulness esim. keskittyminen hengitykseen tai esineeseen) ja peilaavaa tietoisen läsnäolon itsetutkiskelusta PTL (mindful self-reflection). Seuraava osiemme tunnistus ja kokemustilojen tietoinen peilaus edustaa tätä jälkimmäistä eli peilaava tietoista läsnäoloa. Molemmat ovat tärkeitä tietoisuustaitojen harjoittamisen muotoja. Karkeasti ottaen STL:llä maadoitat itseäsi, ja PTL:llä alat havainnoimaan, aistimaan ja tunnistamaan tilojasi, ja voit alkaa käyttää niitä uuteen oivallukseen, esimerkiksi oivallusmeditaation tai luovan kirjoittamisen (esim. Sisäinen teatteri) avulla.

sisakansi.indd

Seuraavassa kokemustilojen prosessointimallissa hyödynnän Jefferey Schwartzin neljän askeleen ajattelua. Täydennän sitä käyttäen hyväksi minätilojen terapiasta ja Sisäisestä teatterista saamaani PTL oivallusta.

  1. Nimeä ja anna myötätuntoa eri puolillesi –  Tunnista sisäiset osasi eri erilaiset tunnelatautuneet tilasi. Nimeä ne, ja kutsu niitä oikeilla nimillänsä (esim. katkeruus). Suhtaudu niihin uteliaan myötätuntoisesti. Voit käyttää nimeämisessä hyväksi kirjoittamista. Se helpottaa tilojen tunnistamista ja muistamista. Näin teet erilaiset tilasi itsellesi tutuiksi. Sisäisessä teatterissa voit halutessasi personifioida tilan vielä jollakin leikillisellä nimellä (esim. rva Otsaryppy tai vaikka värillä “Sininen”). Nimeämisessä voit käyttää hyväksi ESI:ä eli Jan Skyn kätevää minätilojen karttaa.
  2.  Uudelleen määrittele tilasiHuomioi, että ongelmatilasi ovat vanhoja ja epäajankohtaisia ja näin virheellisiä aivojesi viestintuojia. Voit muokata elämääsi kannattelevaa tarinaa, muovaamalla uudestaan tilojesi viestiesi merkityksiä. Näitä merkityksiä voit avata tutustumalla aloittelijan uteliaalla mielellä tiloihisi. Sisäisessä teatterissa teet tämän kirjoittaen. Esimerkiksi masentunut tila voi olla viestituojana siitä, että haluat tehdä muutoksen elämässäsi, vaikkapa tahdot vaihtaa työpaikka. Sisäistä päivittäisin PTI ja STL harjoituksin se, että nämä tunnetilasi ovat joskus vain epäajankohtaisia, joskus jopa petollisia tunnetiloja. Et ole aivojesi tilat.
  3. Harjoittele keskittämään huomiotasi. Huomaa, että voit valita, millaiseen tilaan kiinnität huomiosi. Voit valita hallitsevan tilasi. Voit käyttääveto-oikeuttasi” (ha,haa, en anna sinulle katkeruus tilaa, valitsen mieluimmin luovan puoleni ja lähdet maalaamaan vanhaa tuolia). Voit valita, mitä kokemustilojasi vahvistat, mitä heikennät. Samalla vahvistat tiettyjä hermoratojasi. Kun mielesi täyttää petollinen tila, valitse jokin toinen tila, ja keskity sen aktiviteettiin. Vähitellen nämä myönteiset tilat vahvistuvat. Et ole aivosi tilat, vaan olet niiden ohjaaja. Voit tehdä tietoisen valinnan, kuka kirjoittaa elämääsi kannattelevaa identiteettitarinaasi.
  4.  Arvioi tämänhetkinen tilanne uudelleen. Älä luule, että epäajankohtaiset kokemustilasi edustavat todellista sisäistä viisauttasi. Kun katkeruus tai kateus nousee, hymyile ja tervehdi sitä.  Niiden tuomat viestit ovat kaikuja menneisyydestäsi. Esimerkiksi kateellinen puolesi voi olla lapsellinen jäänne menneisyydestäsi. Se oli sitä aikaa, kun sinua harmitti, koska Maijalla oli enemmän Barbie-nukkeja kuin sinulla.  Joskus kokemustilojesi opitut käyttäytymismallit, ovat ehkä olleet ajankohtaisia, vaan eivät useinkaan tänään. Voit itse tehdä itsellesi sisäisen viisautesi avulla tietoiseksi todelliset arvosi. Voit päivittää tilasi sen mukaisesti ja voit aktiivisesti valita, ohjaavatko nämä opitut vanhat käyttäytymismallit elämääsi, vai ohjaatko sinä tilojasi.

Jeffery Schwartz kutsuu progressiiviseksi hyväksyväksi läsnäoloksi taitoa, jossa kykenet valitsemaan  yhä paremmin tilojasi.  Satunnaiset automaattiset opitut käyttäytymismallisi eivät kaappaa yhtä helposti tietoisuuttasi, ainakaan pitkiksi aikaa. Lähdet tietoisesti tahdollasi ruokkimaan yhä enemmän hyvää koiraasi. Näin sinua onnellistavat hermoratasi vahvistuvat, ja tästä syntyy yhä etenevä myönteinen onnellistava kierre.

Hyväksyvä tietoinen läsnäolo voi Schwartzin mukaan olla kapea tai leveää tietoisuutta. Se on sitä, että voit valita mihin keskität kussakin hetkessä huomiosi. Otatko tilanteesta esille jonkun tietyn yksittäisen kohdan, mihin fokusoit huomiosi, vai aistitko kokonaisvaltaisesti tilannetta. Kun läsnäolon taitosi lisääntyvät, opit erottamaan hälyn keskeltä olennaisen.

Vapautesi lisääntyy, kun tietoisuustaitojesi kehittymisen kautta hyväksyt kunkin tilanteen sellaisena kuin se on. Se on sitä, että opit kuuntelemaan sisäistä kokonaisvaltaista viisauttasi,  jota meissä jokaisessa on, mutta vain harva käyttää.

On mahdollista päästä tietoisuustaitojen avulla (joskus terapialla täydennettynä)  eroon myös vahingollisista opituista käyttäytymismalleista, kuten asioiden yksipuolisesta vatvomisesta, turhasta huolehtimisesta ja itsesyytöksistä, vahingollisista stressin lieventämistavoista (alkoholi, tupakka, huumeet). Tulet tietoisuustaitojen kautta myös entistä tietoisemmaksi lapsellisista käyttäytmismalleistasi, millä on myönteinen vaikutus paitsi itseemme myös ihmissuhteisiimme. Opit myös havainnoimaan paremmin ja myötätuntoisemmin toisen ihmisen kokemustiloja.

Tietoisuustaitojen harjoittamisen kautta olet yhä eheämpi valitsemiesi osiesi summa, etkä vain jokin satunnainen puoli itseäsi.  Aivosi lakkaavat yksinkertaisesti olemasta totunnainen automaattinen tapakeskus.

Aivojemme muovautuvia ominaisuuksia voimme hyödyntää harjoittelemalla ja omistautumalla päivittäin tietoisuustaidoille. Tietoisuustaidot eivät ole mikään temppukokoelma, vaan ne ovat elämäntapamuutos.  Sen jälkeen meistä kasvaa yhä enemmän aidon itsemme näköisiä, emmekä ole vain satunnaisia perheemme ja kulttuurimme satunnaisia tuotoksia. Moni meistä tuntee kiristävän epämukavaksi sen puvun, joka päällemme on kulttuurissamme puettu.

Sarvela Kati, Sisäinen tetteri – Luova kirjoittaminen tietoisuustaitona, Kuumussa Virtaa oy, 2013

Jan Sky, Minän monet puolet, Kuva ja Mieli 2012

Schwartz Jefferey, You are not your Brain: For Step Solution…, Peguin Books, 2011

Kuinka toimia sisäisten hirviöitten kanssa?

Jokaisessa meissä on sisällämme erilaisia kokemustiloja. Harva niitä vain tunnistaa… Meissä  on innostuneita tiloja, uteliaita tiloja, on lapsellisia tiloja, on aikuisia viisaita tiloja, on vanhoja tiloja, on nuoria tiloja, on viisaita tiloja ja on typeriä tiloja. Ja jokaisella meistä on sisällämme hirviöitä: kaunaisia, vihaisia, katkeria, inhottavia, ilkeitä, pahansuopia ja kateellisia tiloja.

Chade-Meng Tan on tullut maailmankuuluksi sen vuoksi,  että hän on osoittanut todeksi tämän hämmästyttävän asian, että insinöörikin voi oppia tietoisuustaitoja.

Chade-Meng Tan on kirjoittanut  omista hirviöistään seuraavasti:

Minun hirviöni tulevat sisälleni eri muotoisina ja kokoisia.

Vuosien mittaan olen oppinut käsittelemään niitä.

Teen sen päästämällä niistä irti.

Ensinnäkin annan mennä toiveeni tukahduttaa niitä.

Kun hirviöni saapuvat, huomioin ne.

Anna niiden vain olla.

Seuraavaksi päästän irti vaistostani parjata niitä.

Pyrin ymmärtämään niitä.

Katson niitä sellaisina kuin ne ovat.

Ne ovat vain ruumiini ja mieleni luomuksia. 

Pelleilen niiden kanssa hetken.

Heitän läppää.

Annan niiden leikkiä.

Sitten päästän irti halustani ruokkia niitä.

He voivat tehdä sisälläni mitä ne haluavat.

Mutta minulta hirviöni eivät saa ruokaa.

Ne voivat jäädä, mutta syötävää minulta ne eivät saa.

Ne voivat jäädä sisälleni olemaan nälkäisinä, jos ne näin haluavat.

Annan niiden olla.

Ja joskus hirviöni vain lähtevät.

Toisinaan huomaan vain päästäväni irti otteeni halustani takertua niihin kiinni.

Ja ne ovat vapaat lähtemään kukin omalla tavallaan.

Annan niiden mennä.

Olen vapaa.

Toistaiseksi.

En voita niitä.

Ne eivät voita minua.

Elämme yhdessä.

Harmoniassa.

On vapauttavaa oivalta, että saan olla minä kaikkine puolineni.  On vain oma valinta, lähteekö ruokkimaan hirviöitään.

(Tan, Chade-Meng; Goleman, Daniel; Kabat-Zinn, Jon (2012-04-24). Etsi Inside Yourself: Unexpected Path to Success, Happiness (and World Peace) (s. 128-129). HarperCollins. Kindle Edition.)

 

Mitä muuta ikä onkaan kuin mielentila!

William James, 1800-luvun lopun amerikkalainen merkittävä ajattelija, filosofi ja psykologi, on sanonut: “Neurousse on vain hiukan enemmän kuin kykyä havainnoida todellisuutta epätavallisella tavalla.” (‘Geniusmeans little more than the faculty of perceiving in an unhabitual way.’)

Miksi puhun yleensä mieluimmin tietoisuustaidoista kuin vain hyväksyvästä läsnäolosta? Siksi, että olen huomannut, että tavallisesti kun puhutaan hyväksyvästä läsnäolosta, unohdetaan usein sen toinen olemus, kyky rikkoa vanhaa ja luoda uusia näkökulmia, luokitteluja ja ajattelumalleja.   Liian monet ajattelevat hyväksyvän läsnäolon pelkästään passivisena olemisen tilana, joka sekin on tärkeää osa tietoisuustaitoja sinänsä.  Kyky vanhasta irrottautumiseen ja hiljaisuudessa olemiseen on luovien uusien taiteellisten muotojen ja ajattelumallien lähtökohta.

Luen tietoisuustaitoihin sekä passivisen hyväksyvän läsnäolon että  tämän luovan aktiivisen asenteen.  Uskallamme hyödyntää erilaisia tapojamme havainnoida, luokitella ja  tulkita todellisuutta. Käytämme hyväksi erilaisia mielentilojamme tai minätilojamme, kuten Sisäisessä teatterissa tehdään(mindsets). 

Hyväskyvästi läsnäoleva ihminen Ellen Langerin mukaan:
1)  Kykenee luomaan uusia kategorioita.
2)  On avoin uudelle informaatiolle.
3) Avautuu useammelle erilaiselle näkökulmalle.
4)  Huomio on enemmän prosessissa kuin lopputuotoksessa.
5)  Luottaa intuitioon.

Kun kansalaisella ei ole tietoisuustaitoja, emme katso asioita tuoreella tavalla, vaan jäykästi takertuneina oppimiimme jäykkiin ajattelumalleihin ja kategorioihin.  Kun esimerkiksi näemme vieraan ihmisen, luokittelemme hänet ulkoisten vihjeiden perusteella tiettyihin luokkiin (uskonto, rotu, sosiaalinen luokka jne.) emmekä kohtaa häntä uteliaasti ainutkertaisena ihmisinä.

Kun uskomme vanhusten olevan sairaita ja kompuroita, meistä itsestämme helpommin tulee sellaisia.  Ellen Langer teki vuosikymmeniä sitten kuuluisan kokeensa, jossa hän sijoitti vanhuksia takaisin 50-luvun elämään.  Heidän toimintaympäristössä oli 50-luvun lehtiä, autoja, radioita, huonekaluja jne. He alkoivat leikkiä olevansa 50-luvulla.  Tässä ympäristössä vanhusten sekä fyysinen että  psyykkinen terveys koheni kolisten.  Uskomuksemme todellisuudesta voivat kuljettaa  joko terveyttämme vahingoittavaan tai parantavaan suuntaan.

Saavuttaessamme tietoisuustaitoja, uskallamme jatkuvasti kyseenalaistaa vanhoja luokittelujamme, ja rakennamme uusia sellaisia kohtaamalla asioita uteliaasti ja avoimena.  Mielettömyytä (mindless) versoaa siitä, että sovellamme jäykkiä luokitteluja, ilman että otamme asiayhteyttä huomioon. Tietoisuustaitomme kehittyvät, kun emme ota oppiamme luokitteluja automaatioina, vaan kyseenalaistamme ja leikittelemme erilaisilla näkökulmilla ja ajattelumalleilla. Sisäinen teatteri on eräs tapa harjoittaa tätä leikillisyyttä. 

Tietoisuustaitojen avulla joustavuutemme ja kimmoisuutemme lisääntyy. Uskallamme ottaa leikkivän taiteilijan asenteen elämään.

Leikkivänä, luovana ja uteliaana asenteena, hyväksyvä läsnäolo muistuttaa paljon aloittelijan asennetta.  Katsomme kohdetta kuin näkisimme sen ensimmäisen kerran, ilman minkäänlaisia ennakkoluuloja ja -etukäteisoletamuksia. Uskallamme päästää itsemme erilaisten näkökulmien leikkiin.

New York timesissa oli puolisen vuotta sitten hieno artikkeli Ellen Langerin kokeista ja ajatuksista.

Sisäinen teatteri – kirja löytyy mm. täältä.  Sisäisellä teatterin facebook-ryhmä.