Mikä on traumatisoitumisen vastakohta? Tunne, kuuntele ja näe itsesi

Jatkan psykiatri Van deer Kolkin kirjan (The Body Keeps the Score) peilaamista.  Hänen kirjansa tuntuu olevan täysin linjassa Sisäisen teatterini kanssa, joten sitä on tietty minun ilo lukea. Minätilojen terapiasta kehittämäni kirjoitusmenetelmän opettelijoille tämä kirja on erinomainen oheislukemisto.  Suosittelen. Se on kirja traumatisoituneesta rikkinäisestä kulttuuristamme ja sen ihmisistä.

WP_20150213_002[1]

Van der Kolk tuo kirjassaan esille, kuinka tärkeää on oppia avoimesti kommunikoimaan omien eri puoliensa ja muiden ihmisten kanssa.  Hänen mukaansa traumatisoitumisen vastakohta on se että opimme kommunikoimaan avoimesti. Voidaksemme hyvin, meidän on tehtävä tutuksi tilamme vaikkapa terapiassa tai kirjoittaen.  Van der Kolk viittaa kirjallisuusterapiasta tutun Pennebakerin tutkimuksiin.  Ihminen alkaa voida paitsi henkisesti myös fyysisesti paremmin kun hän oppii ilmaisemaan tunteitaan. Sen voi tehdä terapiassa, mutta myös kirjoittaen.Tiedän monia henkilöitä, jotka ovat esimerkiksi avioerodraamaassa käyttäneet kirjoittamista terapeuttisesti. Useat ovat jopa lähettäneet omia tekstejään toisille kiusaksi!

Kirjoittaminen voi olla hieno, muita kunnioittava tapa tehdä itselleen itseä tutuksi. Yhteisöä eheyttävämpää voi olla se, ettei lähetä tekstejään asianomaiselle henkilölle.  Sen sijaan tektstiä ikävine asioineen voi vaikka symbolisesti polttaa tai haudata maahan. Mikä mielenkiintoisinta, joskus kirjoittaen voi tulla näkyväksi se sama kuin mikä tulee näkyväksi myös kehokielessämme. Tilamme ovat joskus jopa kuin pieniä ihmisiä sisällämme.

Erilaiset puolemme, jotka ovat syntyneet eri aikoina elämässämme, saattavat kirjoittaa jopa erilaisilla käsialoilla.  Van der Kolkin kirjassa on kuvia teksteistä, joissa yhtäkkiä kirjoituskäsiala muuttuu täysin.  Sisäisen teatterin kielellä sanon, että tällöin ihmisen hallitseva tila muuttuu. Itse kun suosin koneella kirjoittamista, tämä ei ole tullut näkyväksi.  Ilmiö on minulle, tietty, hypnoosista tuttu.  Hypnoosiperinteessä on esiintynyt automaattista kirjoittamista,  missä joskus on oletettu kuolleiden ihmisten puhuvan transsissa olevan kirjoittajan kautta.  Omasta mielestäni luontevampi selitys voisi olla, että ihmisen eri ikäiset puolet puhuvat hänen kauttaan.  Myös van der Kolk kiinnittää samaan huomionsa kuin minä, sekä kirjoittaen että hypnoosissa ihminen voi saavutta flow-tilan tai transsin, jossa ihminen kykenee sanoittmaan ruumiinsa kokemuksia.

Hypnoosissa tulee näkyväksi se, että eri kokemustilojemme kehon kieli ja ääni voivat olla tyystin erilaisia.  Kun lapsellinen puoli meitä puhuu transsissa, on sillä erilainen ryhti ja ääni kuin silloin kun aikuinen, kypsä osa meitä puhuu.  Terapeuttisessa taiteellisessa ilmaisussa näitä puolia voi hyödyntää.

Nämä osamme, puolemme, joita nykyään kutsun tavallisesti kokemustiloiksi,  ovat mielenkiintoisia siksi, että niillä voi olla erilaisia syntyhistorioita.  Tavallisimmin ne ovat opittuja käyttäytymismalleja ja ne voivat olla myös esimerkiksi sisäistettyjä toisia ihmisiä tai  toista tilaa suojelevia tiloja. Seuraava esimerkki on van der Kolkin kirjasta:

Sotilas näkee taistelussa oman ystävänsä räjähtävän kappaleiksi.  Jotta eloon jäänyt kykenee selviytymään arjesta, hän torjuu jatkuvasti pakokauhun ja äärimmäisen surun täyttämän tunnetilansa. Sitä suojelemaan syntyy aggressiivinen osa. Tämä vihainen osa suojelee tätä pakokauhuista tilaa.  Se aktivoituu normaalissa parisuhteissa pienistä ärsykkeistä.  Tämä aggressiivinen osa vilpittömästi luulee, tyttöystävän olevan syypää hänen vihaisiinsa tunteisiinsa.

On oikeastaan hassua, että yksittäiset osamme integroitumattomina (muista tiloista eristettyinä) pitävät omaksumaansa maailmankuvaa ainoana oikeana. Kun opimme tunnistamaan hallitsevia erilaisia tilojamme, opimme paremmin myös ohjaamaan niitä. Punomme itseämme kasaan. Siedämme tämän jälkeen paremmin maailman epävarmuutta ja monimerkityksellisyyttä. Lähtökohta tarinallisessa punomisessa on, että jokainen puolemme haluaa tulla huomioiduksi, hyväksytyksi ja  kuulluksi.

Nykyään hyvin monet terapiasuuntaukset ottavat lähtökohdakseen, että meitä on moneksi. Myös tietoisuustaidoissa voimme tulla tietoiseksi omista kokemustiloistamme.  Van der Kolk mainitsee kaksi minuutta, jotka ovat luonteeltaan erilaisia.  Ne ovat autobiografinen minuus, jolla on sanat. Se rakentaa tarinaa meistä. Meillä on myös sanaton, läsnä oleva minuus, joka ilmenee tässä hetkessä kehollisena kokemuksina ja sen tunteina.  Jotta me kasvamme kokonaisiksi, henkisesti ja fyysisesti hyvinvoiviksi ihmisiksi, täytyy meidän virittää nämä minuudet toinen toisiinsa. Meidän on opittava antaman sanallinen tai taiteellinen muoto kehomme sanattomille kokemuksille. Samalla yhdistämme herkät ja irrotetut puolemme osaksi kokonaisempaa itseämme. Sanoitamme itsellemme identiteettiämme kannattelevan tarinan. Joskus tarvitsemme tähän terapiaa, mutta paljon voimme tehdä myös ihan itse – opettelemalla tietoisuustaitoja; vaikkapa kirjoittamaan osiemme kanssa.

Tietoisuustaidot ovat silta, joka yhdistää idän ja lännen viisausperinteet.  Terapeuttinen viisaus voidaan yhdistää henkisiin viisausperinteisiin.  Länsimainen kulttuuri on ollut kummallinen. Meillä on ollut valtavasti tietoa ulkoisesta maailmasta, mutta edelleen lukemattomilta, pitkälle koulutetuiltakin ihmisiltä, voi puuttua täysin sisäisyys ja oman itsen kuuntelu.  Ei ihme, että meillä on niin paljon psykofyysistä pahoinvointia.   Traumatisoituneen ihmisen vastakohta on ihminen, joka kykenee täysillä olemaan läsnä sekä ulkoiselle että sisäiselle todellisuudelle.

Hyväksyvä läsnäolo on sitä, että opimme havainnoimaan läsnä olevasti paitsi ulkoista todellisuutta myös sisäistä todellisuuttamme ja sen kokemustiloja, ilman, että samaistumme tiloihimme.  Niin kauan kun kiellämme osiamme itsestämme, olemme sodassa itseämme vastaan.  Ja koska kokemustilamme ovat paitsi fysiologisia tiloja (vaikka adrenaliinia ja kortisolia), myös tunne- ja kognitiivisia sisältöjä (vihaa ja viha-ajatuksia), ovat ne myös silta sosiaalisen ruumiin ja mielen välillä. Nyt 2000-luvulla on aika koota pirstottu ihminen jälleen kokonaiseksi.

Yhteisöllisesti eheyttävää on se, että ihmisille opetetaan tietoisuustaitoja ja heille annetaan turvallinen, vakaa ympäristö, jotta he voivat esteettömästi ilmaista sisäistä kokemustaan.  Ei ole tietenkään tarkoituksenmukaista, että ihmiset purkavat tunteitaan esimerkiksi työpaikoilla kontroloimattomasti. Sen sijaan se voi tapahtua esimerkiksi tietoisuustaito-valmennuksen, työnohjauksen ja terapian avulla.

Tietokirjailija ja hypnoterapeutti Kati Sarvela vetää Sisäinen teatteri- kirjoittajatyöpajan Helsingissä 22.-23.8.2015. Kurssi on valmentava peruskurssi luovaan kirjoittamiseen tietoisuustaitona. Kurssi sopii kaikille ihmisille, joilla ei ole vakavia mielenterveysongelmia.  Hinta 250 euroa sis. alv 24 %.  

Lisätietoja:  esisuomi(at)gmail.com. 

LÄHTEITÄ:

Bessel van der Kolk, Body Keeps the Score – Brain, Mind and the Body in Healing Trauma, Penguin Books, 2014

Kati Sarvela, Sisäinen teatteri – Luova kirjoittaminen tietoisuustaitona, Kuumussa Virtaa Oy, 2013

Sisäinen teatteri on facebookissa. 

Advertisements

Millä lailla hyödynnän Toivovalmennusta elämässäni?

Toivovalmennuksessa yhdistetään tietoista läsnäoloa, itsehypnoosia, luovaa itsetuntemuksellista reflektiivistä kirjoittamista  ja kehotietoisuusharjoituksia. Kaikki ne alkavat olla menetelmiä, joista on kokemuksellista näyttöä. Omaksumalla tietoisuustaitoja voin tehdä omasta elämästäsi suurimman näyttösi.

Kun ensimmäistä kertaa sairastuin syöpään kymmenen vuotta sitten, elämäni meni täydelliseen kaaokseen.  Takana oli kaksi avioeroa ja työuupumus ja kaupan päälle sitten vielä rintasyöpä.  Olo oli useamman vuoden ajan kuin Danten helvetissä. Kärsin mm. kroonisista unihäiröistä ja negatiivisten ajatusten vatvomisesta.

Näen tämän ajan, ennen syöpää melko synkkänä, vaikka valopilkkujakin oli.  Olin viisaiden ja kokeneiden ihmisten keskellä,  mielenkiintoisessa, Tampereen yliopiston kolmevuotisessa hypnoterapeuttikoulutuksessa, ja  taas kerran uusi parisuhde oli aluillaan.  Nämä molemmat seikkailut ovat jatkuneet ja ovat edelleen tärkeitä elämässäni – ukkoni ja muuntuneet tajunnan tilat.

Hypnoosi vei minut mennessään, ja huomasin, että pystyn kaaoksen keskellä peilaamaan sisäisiä  kokemuksiani kirjoittaen.  Löysin minätilojen terapiasta eri puoleni, minätilani ja kirjoittaen tutustuin eri mieleni osiin. Luovan prosessini edetessä,  jostain syvemmältä tietoisuudesta, ilmaantui aina vain uusia tiloja.   Kirjoitin noin vuoden ajan lähes päivittäin, pari kolme tuntia päivässä,  ja tämä sisäinen prosessi oli ratkaiseva uuden minuuteni kannalta.

Jo hypnoterapeuttikurssilla tutustin tietoiseen läsnäoloon (mindfulness) ja vuosien mittaan olen omaksunut sen käytäntöjä arkeeni.  Teen päivittäin sen harjoituksia.  Tiskaan tai kävelen esimerkiksi läsnä olevasti.  Kehotietoisuusharjoituksia teen joogatessani.  Ja edelleen kirjoitan, vaikka samalla tavalla minätilani eivät ole aina näkyvissä kuin varsinaisessa terapeuttisessa prosessissani, silloin kymmenen vuotta sitten. Tällä hetkellä suoritan tietoisen läsnäolon jatko-opintoja, ja edelleen kirjoittaminen on minulle oikeastaan itsehypnoosia tai meditatiivinen akti.

Hammaslääkärin työhöni integroin jatkuvasti osaamistani.  Yritän muistaa olla läsnä potilailleni. Pyrin aistimaan heidän kokemustaan koko kehollani. Yhä useammin, kliinisen työni hetkinä, jotka vaativat pysähtymistä, keskityn tekemään esimerkiksi hengitysmeditaatiota. Annan potilailleni erilaisia suggestioita, joilla pyrin auttamaan heitä rentoon olotilaan. Suosittelen myös silloin tällöin tietoisen läsnäolon menetelmiä potilailleni, esimerkiksi heille, jotka ovat stressaantuneita ja narskuttelevat hampaitaan.

Kun vajaat vuosi sitten sain melanooma diagnoosin, aktivoitu nuoruuden paniikkihäiriökohtaukset. Kun en tiennyt, onko tauti levinnyt, aloin joinakin päivinä kokemaan näihin liittyviä “harhoja”, joissa tunsin mm. aivoissani olevan metastaasin, ja löysin kaikenlaisia muhkuroita kehossani.  Paniikkihäiriökohtaukset sain taltutettua energiapsykologisella menetelmällä, EFT:lla, jota olen opiskellut psykofyysisen psykoterapeutin Karita Palomäen ja psykologi Juha Siiran ohjauksessa. Sittemmin olen opettanut EFT:aa myös hypnoosivalmennusasiakkailleni itsehoidollisena menetelmänä. Vakavan sairauden diagnoosi on aina trauma ihmisille, ja  ihminen hyötyy tässä tilanteessa itsehoidollisista taidoista.

EFT:aan (Emotional Freedom Techniques)  yhdistyy affirmaatiotyöskentely ja akupisteiden naputtelu.  Youtubessa on tuhansia EFT ja Tapping (EFT:n lähisukulainen) videoita. En vieläkään tiedä, mikä mekanismi saa menetelmän toimimaan,  vaan ainakin minulla se toimi. En tiedä, uskoako näihin akupisteisiin vai mihin, vaan oma kokemukseni vahvistaa tunnetta siitä, että naputtelusta affirmaatioineen  voi olla apua.

Hypnoterapeuttina koulutan, ja otan siis vastaan joitakin työnohjaus- ja valmennus potilaita. Käytän hypnoosi-, mindfulness, NLP, EFT ja luovan kirjoittamisen menetelmiä.  Toteutan muutenkin oman elämäni tarkoitusta monipuolisesti: harjoitellen haitarinsoittoa ja maalaan.  Oma eläminen on muuttunut itsetuntemuksen kautta monipuoliseksi. Materialistisesti rikastuisin tekemällä enemmän kliinisiä töitä, mutta henkisesti rikastun, toteuttamalla itseäni monipuolisesti.

Koen nykyään toteuttavani eri puoliani paljon paremmin kuin koskaan aikaisemmin.  Ennen yksipuolistava työ oli uuvuttaa minut.  Syöpäni aikoihin mietin jo työeläkkeelle pääsyä.  Uskon, että jokainen ihminen hyötyy siitä, että löytää omat vahvuutensa ja niihin liittyvät tilat.  Dan Siegel kirjoittaa Brainstorm -kirjassansa mielitajusta seuraavasti: Minulla esimerkiksi, kuten monilla ihmisillä, on erilaisia mielentiloja, erilaisia oman itseni puolia, joilla on erilaiset tarpeet.  Minulla on sosiaalinen puoleni ja minulla on yksinolo rakastava puoleni.  Mitä minun pitäisi tehdä? On mahdotonta tyydyttää näitä erillisiä tarpeita yhtaikaa. Teen elämästäni sopusointuisempaa järjestämällä päivän mittaan aikaa erilaisille ja keskenään ristiriitaisille tarpeilleni. Erilaisten tarpeiden huomioiminen ja tasapainottaminen lisää sisäistä joustavuutta, mukautuvuutta, yhteydentunnetta, energisyyttä ja vakautta.

Koen käyneeni läpi tietoisuuden muodonmuutoksen, jonka jälkeen työstä on tullut osa elämää.  Jos terveyttä riittää, minulla ei ole minkään maailman kiirettä eläkkeelle.  Minulla on tavoitteita, joita kohden olen kulkenut yhä selkeämmin.  Toisaalta hyväksyn myös tietoisen läsnäolon kautta elämää yhä enemmän sellaisenaan kuin se on. Otan vastaan sen, mikä annetaan. Joskus vielä niskuroin, vaan huomaan harjoitusten avulla saavuttavani yhä nopeammin tasapainotiloja.  Elämä ei ole pelkkää kermakakun syömistä, vaan joskus joutuu nielemään pahanmakuisiakin suupaloja.

Mitä paremmin osaa ohjata tietoisuuttaan, voi löytää toivoa sieltä, missä sitä ei normaalisti ole.  Näin uskon. Länsimainen koulutusjärjestelmä on ollut yksipuolistava.  Meitä on koulutettu vain näkemään ulkoinen materialistinen maailma ja sen yksipuolinen analyyttinen logiikka.  Sisäisyydelle ja muodonmuutokselliselle oppimiselle ei ole annettu juurikaan tilaa.

Maailma muuttuu onneksi joka päivä ja itse näen valoa varjojen keskellä.  Uskon, yhä useampi ihminen ei kaipaa vain materialistisia menetyksen symboleja, vaan haluaa elämäänsä myös yhteisöllisyyttä ja sisäistä järjestystä ja rauhaa.

Tietoa Toivovalmennuskurssista Sotkamossa löytyy täältä.  Tule mukaan tutustumaan itseesi ja minäitloihisi!