Ellen Langer on eräs lempi mindfulness-tutkijoistani. Hän on ollut ensimmäinen virassa oleva naispuolinen Hovardin yliopiston sosiologian professori. Rakastan hänen tutkimuksiaan, koska hänen kokeensa ovat mitä hullunkurisempia. Hän rikkoo kaikin tavoin stereotyyppistä ajattelua, jossa ihmiset etukäteen luokitellaan tiettyihin luokkiin. Langer teki esimerkiksi taidenäyttelyn, joissa tuntemattomien amatöörien taidetta pistettiin mestarien nimien alle, ja sitten katsottiin, miten ihmiset arvioivat näitä teoksia. Arvanette tutkimuksen lopputuloksen. Teokset saivat ylistäviä arvioita.
Langer teki erään tieteellisen kokeensa sinfoniaorkesterin kanssa. Sinfonia soitettiin kapellimestarin johtaessa perinteiseen tapaan ja toisaalta toiseen kertaan erityisen läsnäolevasti. Läsnäolevasti soitettaessa soittajaa kehoitettiin harjoituksissa kokeilemaan joka harjoittelukerralla hieman erilailla soittamista. Joikainen soittaja teki omaan osuteensa pieniä, lähes huomaamattomia muutoksia. Soittaja kokeili leikillisesti lukuisia hieman erilaisia soittamisen tapoja. Lopullisessa versiossa hän sitten soitti sen, mikä tuntui hänestä kaikkein mukavimmalta ja parhaalta tavalta. Sekä yleisö että soittaja itse pitivät selvästi enemmän versiosta, jonka soittajat olivat luoneet musiikkinsa kokeilevassa ja leikkivässä läsnäolon tilassa.
Edellisissä blogeissa olen pohtinut tehottomia ja tehokkaita tekemisen ja olemisen tiloja sekä ihmisten välistä vuorovaikutusta työyhteisössä. Tehokkaat tilat ovat näitä luovia läsnäolon tiloja, joissa emme kategorisoi ihmisiä etukäteen tiettyihin stereotyyppisiin lokeroihin. Olemme läsnäolevia siinä mitä teemme sekä luovassa työssä olemme avoimen uteliaita, yhteistyökykyisiä ja peilaamme uuden vanhaan, näin tuottaen uutta muotoa asioille.
Työyhteisön johtaja saa työntekijänsä parhaat puolet esille, kun hän on kappelimestari, joka antaa kunkin työntekijän soittaa uusia ja vanhoja kappaleita aina hieman omalla tavallaan. Hän luottaa työntekijäänsä ja auttaa työntekijänsä luovaan ja läsnäolevaan yhteistyöhön. Hän kokee itse olevansa ok itsensä ja johtamisensa kanssa, hän kokee työntekijänsä ok:ksi ja asiakkaat ok:ksi.
Kaikkein tärkein työntekijöissä luottamusta herättävä johtajan ominaisuus on Langerin mukaan se, että hän on itse läsnä, siinä mitä tekee. Yksinkertaisesti sanottuna, olemme kaikkein viehättävimpiä ihmisiä silloin kun olemme läsnäolon tilassa.
Ellen Langerin minfulness-ajatukset menevät hienosti yhteen minän monien puolien eli kokemustila-ajattelun kanssa. Ellen Langer käyttää kokemustiloista nimitystä mielen tilat “mindsets“. Tehottomia kokemustiloja ovat tilat, jotka ovat edustavat jäykkää, stereotyyppistä ja ehdollistettua ajattelua. Tehokkaita tiloja ovat sen sijaan leikilliset, vanhoja ajattelumalleja kyseenalaistavat ja läsnäolevat tekemisen tilat. Tällöin tekemisestämme tulee olemista. Tämä ei tietty tarkoita sitä, etteikö meidän kannataisi pitää työssä järkeä mukana. Se, että peilaamme uuden kokemuksen realiteettitajun omaavaan kokemustilaamme, on yksi tärkeä läsnäolon taito. Puhutaan muotoa kokemuksille antavista kokemustiloista. Itse rakastan tätä peilityöskentelyä!
Kun olemme poissaolon mielettömässä tilassa (mindless), katsomme asioita vain kognitiivisesti jäykästi. Luokittelemme asioita vanhalla tavalla. Suhtaudumme tietoon tällöin ikään kuin se olisi riippumatonta ympäristöstä. Saman tehtävän toisto tekee helposti meistä Langerin mukaan poissaolevia. Tällöin meistä tulee helposti mentaalisesti laiskoja. Olen huomannut tämän konkreettisesti omassa työssäni. Kuinka helposti hampaita paikatessa ajatukset karkaavatkaan arjen muihin askareisiin tai luoviin ajatuksiin!
Nykyään kiinnitän varsin paljon huomiota siihen, että aina kun apina-ajatusketjut lähtevät liikkeelle, keskitän huomioni takaisin työhöni, potilaaseen ja hänen hampaaseensa. Tämä edistää hoitajan, potilaan ja minun yhteistä virtausta, flowtilaa, ja homma sujuu kaikille miellyttävällä tavalla. Muodostamme parhaimmillaan yhdessä pienen hammaslääkäri-hoitaja-potilas orkesterin, jonka pitäisi soida siten, että parantava elämys ja lopputulos miellyttävät kaikin puolin jokaista ryhmän jäsentä. Asiakas on ok, hoitaja on ok ja minä olen ok.
Omassa kliinisessä työssäni se, että jokainen ihminen on ainutkertainen tarina, tekee työstäni mielenkiintoisen. Jos ajattelisin tekeväni vain hammasläketieteellisiä temppuja, olisin jo ajat sitten tullut hulluksi.