Mitä tapahtuu, kun sinfoniaorkesteri soittaa läsnäolevasti?

Ellen Langer on eräs lempi mindfulness-tutkijoistani. Hän on ollut ensimmäinen virassa oleva naispuolinen Hovardin yliopiston sosiologian professori. Rakastan hänen tutkimuksiaan, koska hänen kokeensa ovat mitä hullunkurisempia.  Hän rikkoo kaikin tavoin stereotyyppistä ajattelua, jossa ihmiset etukäteen luokitellaan tiettyihin luokkiin. Langer teki esimerkiksi taidenäyttelyn, joissa tuntemattomien amatöörien taidetta pistettiin mestarien nimien alle, ja sitten katsottiin, miten ihmiset arvioivat näitä teoksia. Arvanette tutkimuksen lopputuloksen. Teokset saivat ylistäviä arvioita.

WP_20150930_001 (1)

Langer teki erään tieteellisen kokeensa sinfoniaorkesterin kanssa.  Sinfonia soitettiin kapellimestarin johtaessa perinteiseen tapaan ja toisaalta toiseen kertaan erityisen läsnäolevasti.  Läsnäolevasti soitettaessa soittajaa kehoitettiin harjoituksissa kokeilemaan joka harjoittelukerralla hieman erilailla soittamista. Joikainen soittaja teki omaan osuteensa  pieniä, lähes huomaamattomia muutoksia. Soittaja kokeili leikillisesti lukuisia hieman erilaisia soittamisen tapoja.  Lopullisessa versiossa hän sitten soitti sen, mikä tuntui hänestä kaikkein mukavimmalta ja parhaalta tavalta.  Sekä yleisö että soittaja itse pitivät selvästi enemmän versiosta, jonka soittajat olivat luoneet musiikkinsa kokeilevassa ja leikkivässä läsnäolon tilassa.

Edellisissä blogeissa olen pohtinut tehottomia ja tehokkaita tekemisen ja olemisen tiloja sekä ihmisten välistä vuorovaikutusta työyhteisössä.  Tehokkaat tilat ovat näitä luovia läsnäolon tiloja, joissa emme kategorisoi ihmisiä etukäteen tiettyihin stereotyyppisiin lokeroihin.  Olemme läsnäolevia siinä mitä teemme sekä luovassa työssä olemme avoimen uteliaita, yhteistyökykyisiä ja peilaamme uuden vanhaan, näin tuottaen uutta muotoa asioille.

Työyhteisön johtaja saa työntekijänsä parhaat puolet esille, kun hän on kappelimestari, joka antaa kunkin työntekijän soittaa uusia ja vanhoja kappaleita aina hieman omalla tavallaan.  Hän luottaa työntekijäänsä ja auttaa työntekijänsä luovaan ja läsnäolevaan yhteistyöhön.  Hän kokee itse olevansa ok itsensä ja johtamisensa kanssa, hän kokee työntekijänsä ok:ksi ja asiakkaat ok:ksi.

Kaikkein tärkein työntekijöissä luottamusta herättävä  johtajan ominaisuus on Langerin mukaan se, että hän on itse läsnä, siinä mitä tekee.  Yksinkertaisesti sanottuna, olemme kaikkein viehättävimpiä ihmisiä silloin kun olemme läsnäolon tilassa.

Ellen Langerin minfulness-ajatukset menevät hienosti yhteen minän monien puolien eli kokemustila-ajattelun kanssa.  Ellen Langer käyttää kokemustiloista nimitystä mielen tilatmindsets“.  Tehottomia kokemustiloja ovat tilat, jotka ovat edustavat jäykkää, stereotyyppistä ja ehdollistettua ajattelua.  Tehokkaita tiloja ovat sen sijaan leikilliset, vanhoja ajattelumalleja kyseenalaistavat  ja läsnäolevat tekemisen tilat. Tällöin tekemisestämme tulee olemista. Tämä ei tietty tarkoita sitä, etteikö meidän kannataisi pitää työssä järkeä mukana.  Se, että peilaamme uuden kokemuksen realiteettitajun omaavaan kokemustilaamme, on yksi tärkeä läsnäolon taito. Puhutaan muotoa kokemuksille antavista kokemustiloista. Itse rakastan tätä peilityöskentelyä!

Kun olemme poissaolon mielettömässä tilassa (mindless), katsomme asioita vain kognitiivisesti jäykästi. Luokittelemme asioita vanhalla tavalla. Suhtaudumme tietoon tällöin ikään kuin se olisi riippumatonta ympäristöstä. Saman tehtävän toisto tekee helposti meistä Langerin mukaan poissaolevia.  Tällöin meistä tulee helposti mentaalisesti laiskoja. Olen huomannut tämän konkreettisesti omassa työssäni.  Kuinka helposti hampaita paikatessa ajatukset karkaavatkaan arjen muihin askareisiin tai luoviin ajatuksiin!

Nykyään kiinnitän varsin paljon huomiota siihen, että aina kun apina-ajatusketjut lähtevät liikkeelle,  keskitän huomioni takaisin työhöni, potilaaseen ja hänen hampaaseensa.  Tämä edistää hoitajan, potilaan ja minun yhteistä virtausta, flowtilaa, ja homma sujuu kaikille miellyttävällä tavalla.  Muodostamme parhaimmillaan yhdessä pienen hammaslääkäri-hoitaja-potilas orkesterin, jonka pitäisi soida siten, että parantava elämys ja lopputulos miellyttävät kaikin puolin jokaista ryhmän jäsentä.  Asiakas on ok, hoitaja on ok ja minä olen ok.

Omassa kliinisessä työssäni se, että jokainen ihminen on ainutkertainen tarina, tekee työstäni mielenkiintoisen. Jos ajattelisin tekeväni vain hammasläketieteellisiä temppuja, olisin jo ajat sitten tullut hulluksi.  

ToivovalmennuksessaniI® yhdistän luovia mielikuvaharjoituksia mindfulness harjoituksiin, siten, että ihmisen mielitaju ja läsnäolon taidot työssä paranevat.  Läsnäolo, luovuus ja leikillisyys lisäävät paitsi työviihtyvyyttä myös työn tehokkuutta. Meidän ei tarvitse jäykistyä tehottomien poissaolevien tilojemme vangeiksi!  Toivovalmennuksessa harjoittelemme oman sisäisen maailmamme kokemustilojen tarkkailua, luovaa leikillisyyttä ja teemme perus mindfulness-harjoituksia.  Voin tehdä myös jokaiselle työntekijälle oman kokemustilakartan. Rakennemme kullekin työyhteisön jäsenelle oman stressinhallintaohjelman, jolla pyrimme lisäämään työviihtyvyyttä, luovuutta ja tehokkuutta. Vähemmän voi olla enemmän! On jo paljon tieteellistä näyttöä siitä, että tietoisuustaitojen kehittyminen vähentää tehokkaasti stressiä ja vähentää sairauspoissaoloja!
Olen Kati Sarvela, hammaslääkäri, hypnoterapeutti, NLP-Trainer sekä mindfulness-ohjaaja.     esisuomi @ gmail.com.    Nojaan oman valmennukseni mindfulness teorioihin, hypnoterapiaan, erityisesti minätilojen terapiaan, ja transaktioanalyysiin.

Mitä muuta ikä onkaan kuin mielentila!

William James, 1800-luvun lopun amerikkalainen merkittävä ajattelija, filosofi ja psykologi, on sanonut: “Neurousse on vain hiukan enemmän kuin kykyä havainnoida todellisuutta epätavallisella tavalla.” (‘Geniusmeans little more than the faculty of perceiving in an unhabitual way.’)

Miksi puhun yleensä mieluimmin tietoisuustaidoista kuin vain hyväksyvästä läsnäolosta? Siksi, että olen huomannut, että tavallisesti kun puhutaan hyväksyvästä läsnäolosta, unohdetaan usein sen toinen olemus, kyky rikkoa vanhaa ja luoda uusia näkökulmia, luokitteluja ja ajattelumalleja.   Liian monet ajattelevat hyväksyvän läsnäolon pelkästään passivisena olemisen tilana, joka sekin on tärkeää osa tietoisuustaitoja sinänsä.  Kyky vanhasta irrottautumiseen ja hiljaisuudessa olemiseen on luovien uusien taiteellisten muotojen ja ajattelumallien lähtökohta.

Luen tietoisuustaitoihin sekä passivisen hyväksyvän läsnäolon että  tämän luovan aktiivisen asenteen.  Uskallamme hyödyntää erilaisia tapojamme havainnoida, luokitella ja  tulkita todellisuutta. Käytämme hyväksi erilaisia mielentilojamme tai minätilojamme, kuten Sisäisessä teatterissa tehdään(mindsets). 

Hyväskyvästi läsnäoleva ihminen Ellen Langerin mukaan:
1)  Kykenee luomaan uusia kategorioita.
2)  On avoin uudelle informaatiolle.
3) Avautuu useammelle erilaiselle näkökulmalle.
4)  Huomio on enemmän prosessissa kuin lopputuotoksessa.
5)  Luottaa intuitioon.

Kun kansalaisella ei ole tietoisuustaitoja, emme katso asioita tuoreella tavalla, vaan jäykästi takertuneina oppimiimme jäykkiin ajattelumalleihin ja kategorioihin.  Kun esimerkiksi näemme vieraan ihmisen, luokittelemme hänet ulkoisten vihjeiden perusteella tiettyihin luokkiin (uskonto, rotu, sosiaalinen luokka jne.) emmekä kohtaa häntä uteliaasti ainutkertaisena ihmisinä.

Kun uskomme vanhusten olevan sairaita ja kompuroita, meistä itsestämme helpommin tulee sellaisia.  Ellen Langer teki vuosikymmeniä sitten kuuluisan kokeensa, jossa hän sijoitti vanhuksia takaisin 50-luvun elämään.  Heidän toimintaympäristössä oli 50-luvun lehtiä, autoja, radioita, huonekaluja jne. He alkoivat leikkiä olevansa 50-luvulla.  Tässä ympäristössä vanhusten sekä fyysinen että  psyykkinen terveys koheni kolisten.  Uskomuksemme todellisuudesta voivat kuljettaa  joko terveyttämme vahingoittavaan tai parantavaan suuntaan.

Saavuttaessamme tietoisuustaitoja, uskallamme jatkuvasti kyseenalaistaa vanhoja luokittelujamme, ja rakennamme uusia sellaisia kohtaamalla asioita uteliaasti ja avoimena.  Mielettömyytä (mindless) versoaa siitä, että sovellamme jäykkiä luokitteluja, ilman että otamme asiayhteyttä huomioon. Tietoisuustaitomme kehittyvät, kun emme ota oppiamme luokitteluja automaatioina, vaan kyseenalaistamme ja leikittelemme erilaisilla näkökulmilla ja ajattelumalleilla. Sisäinen teatteri on eräs tapa harjoittaa tätä leikillisyyttä. 

Tietoisuustaitojen avulla joustavuutemme ja kimmoisuutemme lisääntyy. Uskallamme ottaa leikkivän taiteilijan asenteen elämään.

Leikkivänä, luovana ja uteliaana asenteena, hyväksyvä läsnäolo muistuttaa paljon aloittelijan asennetta.  Katsomme kohdetta kuin näkisimme sen ensimmäisen kerran, ilman minkäänlaisia ennakkoluuloja ja -etukäteisoletamuksia. Uskallamme päästää itsemme erilaisten näkökulmien leikkiin.

New York timesissa oli puolisen vuotta sitten hieno artikkeli Ellen Langerin kokeista ja ajatuksista.

Sisäinen teatteri – kirja löytyy mm. täältä.  Sisäisellä teatterin facebook-ryhmä.