Olen ollut joskus ahdistunut ja tuntenut vihaa siinä määrin, että minun on tehnyt joskus mieli potkaista tuntematonta vastaantulijaa. Kamalampiakin fantasioita minulla on ollut masentuneina aikoinani.  Pitäisikö minun hyväksyä tällaiset ajatukset? 

Tietoisuustaitoharjoituksissa en tietenkään aktiivisesti yritä hyväksyä tällaisia ajatuksia. Nehän ovat tietty ristiriidassa oman syvimmän etiikkani, arvokkaimpien arvojeni ja uskomuksieni kanssa.  Sen sijaan mihin tietoisuustaitoharjoituksissani pyrin, on leikkivän ja tutkivan asenteen löytäminen näitä kokemustilojani kohtaan. Harjoittelen suhtautumaan lempeydellä tähän pieneen vihaiseen kokemustilaani, Tyttöseeni.  En omaksu sen asennetta, mutta en tietty myöskään vastusta sitä.

Kun harjoitamme tietoisuustaitoja, tulemme monien tutkijoiden mukaan tietoiseksi erilaisista rooleista joita meillä elämässämme on.  Minä käytän kokemustila sanaa, koska nämä roolit ovat mielestäni enemmän kun vain rooleja.  Ne voivat olla myös vaikka puhtaasti kehollisia tiloja, joita emme osaa lainkaan sanoittaa.

Ne ovat elämänvarrella opittuja tiloja, joihin liittyy käyttämismalleja, joiden tarkoitus on ollut auttaa meitä selviämään ja sopeutumaan elämässämme kohtaamistamme haasteista.  Ne vahvistuvat toistojen kautta. Joskus yksi ainoa suuri trauma voi synnyttää meissä uuden tilan,  jos tapahtuma on riittävä voimakkaasti vaikuttava. Kokemustila tietää olevansa osa henkilöä, mutta sillä on täysin oma identiteettinsä, ja hypnoosissa ja esim. luovassa kirjoittavassa tai leikillisessä tilassa voimme oppia nimeämään näitä tiloja.
Tiloja syntyy eniten lapsuudessa, mutta myös nuoruudessa ja aikuisuudessa, mikäli kohtaamme traumoja tai esim. uusia suuria haasteita.  Elämän käännekohdassa saattaa uusi kokemustila ottaa ohjakset elämästämme.  

Hyväksyvässä läsnäolossa on kysymys siitä, että otamme ohjakset kokemustilojamme.  Löydämme ydintietoisuustaitojemme lisäksi  metatietoisuustaitoja. Kykenemme reflektoivaan eli peilaavaan työskentelyyn. Osaamme peilata tunteitamme, kehoamme, mutta myös yhteiskunnallisia tapahtumia.  Emme ota vastaan todellisuutta annettuna.

Jotta kykenemme turvallisesti ja levollisesti integroimaan omaa tietoisuuttamme peilityöskentelyllä, pitää meillä olla juuret, eli ydintietoisuustaitoja.  Siksi erilaiset juurrutusharjoitukset, kuten hengitys- ja kehonskannausmeditaatiot ovat tärkeitä.
Eletyn kehon kokemus on kielellisyyttä edeltävä kokemisen tapa.  Voimme integroida eli eheyttää itsemme, kun yhdistämme sanattoman ahdistavan mustan möykyn rinnassamme terapiassa, osaksi kokonaista itseämme. Eheytyminen voi myös tapahtua siten, että olemme läsnä itsellemme taiteen keinoin.  Koemme kokemustilamme turvallisesti uudestaan taiteellisena muotona.  Annamme kokemuksellemme esimerkiksi visuaalisen (valokuva/maalaus), auditiivisen (musiikki) tai kinesteettisen (tanssi) muodon.  Taiteellinen erilaisten kokemustilojen itse ilmaisu on myös tietoisuustaito.

Hyväksyvä läsnäolo on sitä, että olemme läsnä hyväksyvästi kokemustiloillemme, mutta emme suinkaan ota niiden ajatuksia vastaan hyväksyvästi ja kyseenalaistamatta.  Integroimme  lempeydellä, peilaavalla, metatietoisuustaidoillamme tilat itseemme. Teemme sovinnon tilojemme kanssa, emmekä anna ikävien tilojamme vahvistaa itseään antamalla niiden jyrätä sisällämme kaiken maailman ajatuksillaan aivoissamme.

Tietoisuustaitoja on myös se, että kykenemme oivaltamaan monien kokemustilojemme  yhteiskunnallisen luonteen.  Esimerkiksi oma tunnesyöppö kokemustilani, ei suikaan ole vain oma individualistinen ongelmatilani, vaan se peilaa aikamme kulttuurisia ihanteita. Kun löydämme yhteytemme ydinminuuteen, emme enää ota kyseenalaistamatta vastaan niitä yhteiskunnallisia kokemisen tapoja,  kokemustiloja, joihin kulttuurimme yrittää meitä ajaa. Kykenemme peilaamaan kaiken yhä paremmin omaan sydämeemme. Ajat ovat muuttumassa, koska ihmisten tietoisuustaidot parantuvat kovaa vauhtia.

PS. Toivovalmennuksen peruskurssi Helsingissä.