Olen vuosia ihmetellyt mindfulness-buumin joidenkin edustajien mielipiteitä, joiden mukaan ihmisen pitäisi olla aina läsnä tässä hetkessä.  Ei pitäisi olla “poissaoleva“,  eikä saa “ajatella“.  Ja jos ajatus ja tunnetila tulee, pitäisi huomio suunnata pois siitä.  Tämä on mielestäni täyttä hevonsontaa… Tai sitä se on ainakin puoliksi.

Toki on hyödyllistä ja tarpeen, että ihminen oppii olemaan avoinna ja läsnä toinen toisillensa  ja ulkoiselle maailmalle, mutta luova ihminen tarvitsee myös päiväunelmointia.  Se on ulkoisesta maailmasta poissaolon hetki, joissa mielikuvitus saa liikkua vapaasti. Tietoisuus on vain kevyessä ohjauksessa, ja mieli liikkuu erilaisissa mielenmaisemissa ja kokemustilojemme luomissa lukemattomisissa näkökulmissa.

 

Puhuttaessa päiväunelmoinnista, on hyvä muistaa että se on tyystin toisenlaista kuin vatvominen.  Vatvomisessa ei kyetä liikkumaan erilaisissa sisäisissä maailmoissa, vaan ajattelu jäykistyy samoille yksipuolisille radoille. Juna kulkee vain yhdellä raiteella ja kulkee  raastavasti kirskuen aina vain samaan suuntaan. Luova ihminen saavuttaa meditatiivisen transsitilan, jossa löytyy kokonainen junaratojen suuri verkosto ja unelmoija rakentaa aina vain uusia ratayhteyksiä.

 

On olemassa pakkomielteisesti luovia ihmisiä, joiden luovuuden ensisijainen voima on kilpailu ja näyttämisen tarve.  Heidän luovuutensa lähtee ulkonaisisesta hyväksynnästä ja halusta kilpailla muiden kanssa. Tämä luovuuden laji kuluttaa henkilökohtaisia resursseja. Sinua ei välttämättä tällöin ohjaa todelliset arvosi, etkä tiedosta uskomuksiasi.  Tällöin voi sisäinen ristiriitaisuutesi syödä energiaasi.

Ja sitten on sellaisia ihmisiä, joiden huomio on ensisijaisesti sisäisessä maailmassa, ja heidän luovuuttaan ohjaa ensisijaisesti sisäinen palo.  Monien luovuudessa on tietty näitä molempia elementtejä. Egomme kun tuppaa aina tulemaan häiritsemään pyytetöntä luovaa sisäistä paloamme.  Yhtäkaikki, harmoninen luovuus tarvitsee mielikuvituksen rinnalle hyvän realiteettitajun.

Jälkimmäinen luovuuden laji, sisäisyydelle rakentuva luovuus, on vähemmän kuluttavaa kuin tämä, joka rakentuu näyttämiselle ja kilpailulle.  Valitettavasti erityisesti tätä keskinäiselle kilpailulle rakentuuvaa egokeskeistä  luovuutta meille opetetaan oikein kouluissa.  Sisäisen palon tuottama luovuus edellyttää, että virittäydymme täysillä sisäiseen maailmaamme, uniimme, tarinoihin, omaan tarinaamme ja erilaisiin tunnetiloihimme.  Elämme sisäistä paloamme muiden mielipiteistä välittämättä.

Kirjailija T.E. Elliot väitti, että luovuus vaatii joskus pitkän itämisajan: luovuutemme aukeaa yhtäkkiä pitkän sisäisen prosessin jälkijunassa. Päiväunelmointi on juuri tätä ideoiden idättämistä.  Ajatukset saattavat pyöriä jos millaisissa maisemissa, ja yhtäkkiä syntyy päiväunelmien tuottamana uusi hyvinkin hedelmällinen idea.  Ja kuten moni meistä tietää, myös varsinainen uni tekee joskus tätä samaa idätystyötä.  Moni meistä on löytänyt unistaan yllättävästi luovia uusia ideoita ja yllättäen vastauksia kysymyksiinsä.

Sisäinen maastomme, tiedostamattoman mielen mielikuvien, äänien ja tarinoiden maailma,  on mielenkiintoinen siksikin, että sisäisessä mielikuvitusmaailmassamme lähenemme ihmisinä samalla toinen toisiamme.  Joidenkin tutkijoiden mukaan siinä missä mindfulness, myös päiväunelmointi, kaventaa etäisyyttä toinen toisiimme. Luovuudella on taikavoimia.  Kun olemme “luovassa transsissa” lähellä ydinminuuttamme, olemme samalla lähellä myös toinen toisiamme. Liikumme samassa kollektiivisessa yhteisessä tarinoiden, värien, mielikuvien ja äänien maastossa.

Päiväunelmointi antaa meille myös kokemusta siitä, että olemme oman elämämme sankareita ja ohjaajia.  Kun luovuutemme lisääntyy, tulee elämästämme oma taideteoksemme.  Itseohjautuvuuden kokemuksemme lisääntyy.

 

Ihmisen on hyvä oppia löytämään harmoninen suhde sisäisessä  mielikuvitusmaailmassa läsnäolon ja ulkoisen maailmassa läsnä olemisen välille.  Jos aina vain päiväuneksit, kadotat tavallisen arjen kauneuden ja syöt voimavarojasi.  Jos olet aina vain läsnä ulkoiselle todellisuudelle, et löydä tiedostamattoman mielesi aarteita, etkä avaa koskaan omaa luovaa ainutkertaista potentiaaliasi. Et löydä itseäsi, ainutkertaista luovuuttasi, vaan jäät ikuiseksi vieraaksi itse itsellesi. Introspektio eli sisäisessä maailmassa liikkuminen kuljettaa meidät todellisten arvojemme ja tietoisten tekojen ja valintojen äärelle. 

Minulle henkilökohtaisesti tietoisuustaidot ovat merkinneet sitä, että yhä enemmän valitsen minne huomioni suuntaan.  Kun huomaan, että mieleni liikkuu kateuden, ahdistuksen, vihan, tai ilkeiden ajatusten suuntaan, pyrin tekemään äkkinäisen korjausliikkeen tähän hetkeen. Suuntaan huomioni vaikka askeleisiini tai hengitykseeni.  Sen sijaan, kun luovat ajatukset myllertävät mielessäni, annan ajatusteni tietoisesti löytää uusia maisemia.   Valitsen tällöin luovan mietiskelyn.

Uskon, että minun kaltaiselleni luovalle ihmiselle tekee hyvää välillä yksinkertaiset mielen keskittämisharjoitukset.  Luovuus tarvitsee tilaa, jotta luovuuden voimavarat tulee optimoiduksi. Meditaatio ei syö luovuuttamme, vaan se auttaa meitä optimoimaan energiaamme. Siksi valitsen keskitien. 

Luova kirjoittaminen, maalaus ja valokuvien käsittely ovat minulle omanlaista mietiskelyä.  Ne ovat luovassa transsissa olemista, jossa kultivoin ajatuksien ja mielikuvien vapaata virtaa. Ne tarvitsevat rinnalleen mielen tyhjentämisharjoitukset.  Muuten käyn ylikierroksilla, ja kadotan täysin läsnäolon tässä hetkessä  esim. muille ihmisille ja luontokokemuksille.

 

PS.  Muistathan Toivovalmennuskurssimme Helsingissä maaliskuussa.

LUETTAVAA:

Kaufman, Scott Barry; Gregoire, Carolyn (2015-12-29). Wired to Create: Unraveling the Mysteries of the Creative Mind (pp. 116-117). Penguin Publishing Group. Kindle Edition