Moniäänisyys tietoisuustaidoissa

Maailma, myös sisäinen maailmamme, on erilaisten maailmankuvien ja niiden keskustelukäytäntöjen, hienommin sanottuna, erilaisten diskurssien näyttämö.  Vuosituhansia vallasta ovat kilpailleet erilaiset keskustelukäytännöt,  esimerkiksi poliittiset ideologiat ja uskonnolliset maailmankatsomukset.

Sisäinen teatteri on oikeastaan tällaisen erilaisten maailmankatsomuksien elävän vuorovaikutuksen ruumiillistunut prototyyppi.  Sisällämme, oman historiamme ja kohtaamiemme ihmisten tuottamana, on lukematon määrä erilaisia tapoja olla ja ajatella.  Muodostumme erilaisista osista (IFS), kokemustiloista (Toivovalmennus), minätiloista (minätilojen terapia/Sisäinen teatteri), tai miksi  näitä osiamme sitten ikinä haluammekaan kutsua. Samaan tapaan kuin maailmassa taistelevat, sotivat ja kilpailevat erilaisia maailmankatsomuksia edustavat ideologiat ja uskonnot, myös sisällämme käydään, tavallisesti tietämättämme, tätä samaa taistelua. Usein hiljennämme ja tukahdutamme itsessämme olevaa luontaista moniäänisyyttä.

Katsoin tässä menneenä viikkona kiinnostavan psykoterapeutti Richard Schwartzin ja psykiatri Dan Siegelin videon, jossa he peilasivat toinen toisiinsa omaa ajatteluaan.  Richard Schwartzhan on kehittänyt omaa IFS (Sisäisen perheen systeemiterapiaa), joka on hyvin samantapainen persoonallisuusteoria kuin mikä minätilojen terapiassa on (sillehän olen rakentanut oman Sisäisen teatterin menetelmäni).  Hän puhuu “osista”.  Osa voi olla dissosioituneena (exile) tai meillä voi olla   suojelevia osia (protectors),  eli sisällämme asuu ikään kuin pieniä erillisiä ihmisiä, joilla voi olla täysin oma maailmankatsomuksensa ja tapansa ajatella (juuri näin ajatellaan Sisäisessä teatterissakin!).  Tietoisuustaitojen avulla teemme näitä osia tutuiksi itsellemme. Vakavissa mielenterveysongelmissa tämä tapahtuu terapiassa.

Psykiatri Dan Siegel totesi tämän IFS osa-ajattelun  vastaavan hyvin hänen omaa interpersonaalista neurobiologiaansa. Mielitajumme kehittyy, kun tunnistamme yhä paremmin erilaiset tilamme sekä toisten ihmisten tilat.  Dan Siegel kuitenkin painotti, videossaan, että nämä osamme ovat hänen mielestään pikemminkin verbejä kuin substantiiveja.  Tämä tarkoittaa sitä, että ne jatkuvasti muuttavat muotoaan.

Tämä osamme jatkuva muuttuminen vastaa muuten täysin myös Sisäisen teatterin ja Toivovalmennuksen ajattelua.  Kutsun mielellään nykyään entistä alakuloista puoltani, rva Otsaryppyäni,  Pyhäksi Birgitaksi. Tämä ihan vain sen takia, että tämä tilani on nykyään seesteisempi ja muistuttaa enemmän kärsivää, hiljentyvää ja kammiossaan yksinäisyydessä opiskelevaa nunnaa, kuin tätä vanhaa alakuloista ja negatiivista vihaista akkaa.

Sisäisessä teatterissani korostan erityisesti tietoisuustaitojen leikillistä ja luovaa ajattelua. Ongemiamme ratkomme huomattavan paljon paremmin sen jälkeen, kun opimme suhtautumaan itseemme avoimen leikillisesti ja uteliaasti. Jäykkä, dogmaattinen, vain järkevä ajattelu johtaa usein vain yliajattelemiseen ja ongelmamme kivettymiseen.  Tarkailevaa minuuttamme, “teatterimme ohjaaja”, voimme vahvistaa päivittäisillä mindfulness-harjoituksilla.

Kun löydämme hyväksyvän läsnäolon asenteemme, ymmärrämme, että maailman, ja sisäisen maailmamme monet äänet, on annettu meille rikastuttamaan elämäämme. Niiden tunnistaminen ja dialoginen kuuntelu auttavat meitä eteen päin yhä tiedostavampaan elämään.  Kykenemme tunnistamaan varhain tunnekaappauksemme, ja ne yhä harvemmin johdattelevat meidät ihmissuhdedraamoihin.

Ymmärrämme, että meissä on sisällämme kaikki mahdolliset tilat. Ne aktivoituvat kohdatessamme uusia tilanteita erilaisissa kulttuureissa.  Kun löydämme tarkkailevan, itseä ja toista arvostavan, myötätuntoisen minuutemme, “teatterimme ohjaajan”, voi sisäisen maailmamme ristiriidat olla todellisten arvojemme, aidon minuutemme avaamisen lähde.  Yhteenkuuluvuuden tunteemme lisääntyy ja yksinäisyytemme katoaa. Minuutemme, kehomielemme,  on jatkuvassa vuorovaikutuksessa oleva prosessi, joka muuttuu jokaisen päivän jotkaisena hetkenä.

IMG_0349

Olen ajat sitten jo tiedostanut, kuinka vanha jako poliittisiin, sekä muihin ideologisiin ja uskonnollisiin ajattelumalleihin, on tyystin vanhanaikaista.  Jos kutistamme  itsemme vain yhteen ideologiaan, kehitymme yksipuolisiksi “joko-tai” ihmisiksi.  Yhteiskunnallinen elämämme on edelleen kovin primitiivistä ja rakentuu ideologioiden välisille kilpailulle, vaikka valopilkkuja uudesta yhteisöllisyydestä ja arvostavasta, tiedostavata, dialogista on jo näkösällä. Tulevaisuus on “sekä-että” maailma.

Kuka tietää, ehkä jo lähivuosikymmeninä ollaan jo siinä tilanteessa, että oman edun tavoittelua materialisine statussymboleineen,  ei enää pidetä kadehdittavana ihmisen piirteenä.  Ihmiset saavat enemmän elämän laatua hyvän jakamisesta kuin sen kasaamisesta vain itselle.

Kun opimme arvostavasti kuuntelemaan ja havainnoimaan maailman monia ääniä, avautuu mahdollisuus rakkaudelliseen, erilaisten maailmankatsomusten tietoisuutta lisäävään, ja globaalin, kaikkien maailmankansalaisten,  elämänlaatua parantavaan ja eheyttäväänn vuorovaikutukseen.  Samalla yltiöindividualistinen elämäntapamme sulaa omaan hulluuteensa.

Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että pahuus häviää maailmasta täydellisesti.  Pahuus ei ole jotakin itsemme ulkopuolella olevaa, vaan oivallamme, että jokainen murha on piikki myös omassa lihassamme.  Maailma muuttuu vasta silloin perusteellisesti, kun jokainen lapsi saa kaiken sen rakkauden ja tunnetilojen peilauksen mikä hänelle kuuluu. Tämäkin jälkeen kärsimystä toki on.  Mutta kun yksilö tietoisuustaidot lisääntyvät, on kärsimys mahdollista kanavoida tietoisuutemme muodonmuutokselliseksi voimaksi.

Itse ikuisena idealistina haluan uskoa parempaan maailmaan.  Mielestäni ihmisten syvällinen arvomuutos tietoisuustaitoja omaaviksi, luoviksi ihmisiksi, on kulttuurimme pelastuksen mahdollisuus.

Erilaisilla äänillä voimme rikastuttaa ihmiskuntaa ja voimme oppia tuottamaan uusia, eheyttäviä, luovia, vanhoja ajattelumalleja ylittäviä (integrative) näkemyksiä. Dogmaattisuutemme vähenee ja joustavuutemme lisääntyy. Sisäistämme sen, että tieto ei ole objektiivista, vaan se luodaan aina jonkun viitekehyksen sisässä.  Tarvitsemme aina sekä luovuutta että hyvää realiteettitajua.

Lopuksi pieni lainaus Gergeniltä (1999), ( Mindfulness: A practical guide for clinicans and educators):

This principle of polyphony, of polyvocal dialog, is a model for collaborative practice when discourses are separated and competing. Differing disourses can enter into dialog – not to bring about resolution but to explore options and generate possibilities (Gergen, 1999).

Tästä kirjasta löytyy enemmänkin asiaa kiinnostuneelle tietoisuustaitojen moniäänisestä luonteesta.

 

PS.  Muista Toivovalmennuskurssimme maaliskuussa, jossa tutustumme tietoisuustaidoin ja luovin menetelmin oman sisäisen maailmamme erilaisiin tiloihin!  Kouluttajina terapeuttisen tanssin opettaja ja joogaohjaaja Annika Sarvela sekä  minä, HLL, hypnoterapeutti, midfulness-ohjaaja Kati Sarvela

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s