Kuten tämän blogin lukija tietää, kuulun niihin ihmisiin, jotka ajattelevat, että meitä on moneksi. Muodostumme monenlaisista tavoista olla, joita voidaan kutsua kokemustiloiksi. 

Tietoisuustaitojen kautta opimme kommunikoimaan ja säätelemään erilaisia tapojamme olla. Parannamme eri osiemme välistä kommunikaatiota, ja osaamme eri tilanteissa valita yhä taitavammin sopivan olemisen tilan, kokemustilamme.  Harjoittelemme myös tietoisuutemme keskittämistä eli meditointia. Mitä esteettömimmin tilamme ovat vuorovaikutuksessa keskenään, sitä eheämmäksi tunnemme itsemme.

Voimme tehdä paljon asioita “eheyttääksemme” itseämme.  Mindfulnessguru psykiatri Dan Siegel kutsuu tätä tilojen integroimiseksi.

Ensimmäinen askel itsetuntemukseemme on, että havaitsemme kokemustilamme eli ehdollistumamme. ESI eli HTT (hallitsevan tilan tunnistus) on työkalu, jolla teemmme karttaa mielemme erilaista tiloista.   Emme luule, että kokemustilamme on yhtä kuin minä, vaan oivallamme, että tila on vain opittu reagointitapa menneisyydestä. Se on vain eräs olemisen taviotamme, kokemustiloistamme. Nyt  kerron tarinan erään Matin 40 v kokemustilan, Pelkurin, synnystä. 

Matti 14 v pitää esitelmän koulussa.  Hän tuntee epävarmuutta, punastelee, menee sekaisin sanoissaan.  Muut nauravat. Matti ahdistuu ja häntä hävettää.  Kotimatkalla hän pyörittää mielessään tapahtunutta. Ahdistus jä häpeän tunne yhdistyvät entistä tiukemmin esiintymistilanteeseen.  Seuraavanakin päivänä tapahtunut tulee vielä mieleen. Ja seuraavana. Ja seuraavana. Tunne seuraa häntä kuukausia ja vuosia.   Matti on kehittänyt itselleen uuden olemisen tilan, esiintymiskammoisen Pelkurin, ahdistuksen ja häpeän tilan. Se aina aktivoituu, aina kun uusi esiintymistilanne tulee kohdattavaksi. Matti samaistuu kokemustilaansa.  Olen huono esiintyjä, sanoo Matti itselleen. Minun ei kannata enää mennä yleisön eteen. Mokaan kuitenkin. Jotta hän pääsee eroon ikävästä Pelkurista, ehdollistuneesta kokemustilanteestansa, hän alkaa välttämiskäyttäytymisensä. Hän pyrkii kaikin keinoin välttämään esiintymistä.  Minusta ei ole esiintyjäksi, ajattelee Matti.

Olemme kaikki erilaisten ehdollistuneiden kokemustilojemme summa.  Osa niistä on mukavia. Aikoinaan minullakin oli tällainen esiintymispelkoinen, herkkä ja heikko, jo nuoruudessani elämässäni syntynyt teinitila.  On minulla ollut muitakin ongelmallisia kokemustiloja, kuten tunnesyöppö. Se on tosi varhain minussa syntynyt.  Muistan kuusivuotiaana ahmineeni viisi laatikollista salmiakkia peräjälkeensä.  Minulle on nyt aikuisena kehittynyt loinen esiintyjä, joka nauttii esillä olostansa ja kokee iloa taidoistaan ja osaamisestaan. Minulla on myös entistä kokonaisempi minuus, jota kutsun Itkijänaisekseni. Sen turvaa ja myötätuntoa olen tarvinnut, kasvaakseni yhä enemmän kokonaiseksi minuudekseni.

Kun tietoisuustaitojemme keinoin

Alamme tunnistaa tilamme.
Alamme suhtautua niihin hyväksyvästi. (Kas, sieltä se taas tulee… tämä pikkuinen Pelkurini.)
Emme ota enää tosissaan niiden viestiä. (Kas, mitä se Pelkuri taas yrittää uskotella minulle…Sehän on vain haamu menneisyydestäni!)
Alamme suhtautua niihin uteliaasti. (Minkälaista tarinaa Pelkuri minulle kertoo… Rakennapa luovan mielikuvitukseni avulla uuden tarinan Pelkurilleni! Voimme symbolisesti käsitellä pelkoja luovin keinoin.)
Tila alkaa yhdistyä hyväksyvän läsnäolon kautta muihin tiloihin.  (Huomaamme että Pelkurimme on vain yksi herkkä tilamme muiden joukossa. Mielitajumme lisääntyy).
Opimme säätelemään mindfulness-harjoituksin tilojamme. (Hengitän hetken syvään ja rauhallisesti… ja kas Pelkurini on kadonnut muutaman minuutin kuluttua  ja tilalle on tullut aikuinen vahvempi tila.)

Kun opimme eheyttämään tilojamme, muodostuu kokemustiloistamme yhä paremmin keskenään toimeentuleva joukko.  Jälleen lainatakseni Dan Siegeliä: Voimme tehdä valtavasti asioita kokonaisemman itsemme eteen tietoisuutaitoharjoituksin.  Toisaalta meidän ei pidä kieltää toisen ihmisen tarvitsevuuttamme.  Minäkin olen joissain elämäni vaiheessa turvautunut terapiaan. 

Paljon siitä, mitä tapahtuu mielessä, tapahtuu tietoisen minuutemme ulkopuolella. Nämä ei-tietoiset, ehdollistuneet,  prosessimme vaikuttavat paitsi mielenterveyteemme myös kokonaisvaltaiseen fyysiseen terveyteemme. Kun ikävät kokemustilamme, kuten pelko, vihamielisyys, pettyminen, suru, saatetaan hyväksyvästi tietoisuuteen, ne muuttuvat osaksi terveyttämme. Nämä tilamme, joita voi kutsua , integroitumattomiksi hermoprosesseiksi, ovat Dan Siegelin mukaan pohjimmiltaan kuin mustia aukkoja. Niillä on niin paljon painovoimaa, että he imevät energiaa irti elämästä. Ne vaikuttavat terveyteemme, mieleen, sen joustavuuteen ja sujuvuuteen, sen tunneiloon ja kiitollisuuteen.

Tiedostamattomat, ehdollistuneet, kokemustilamme vaikuttavat myös ihmissuhteisiimme. Ne tekevät meistä jäykästi käyttäytyviä tai ne  saavat meidät olemaan räjähtävällä ja vihaisilla tavoilla vuorovaikutuksessa. Ne myös vaikuttavat kehoon itseensä, mukaan lukien hermosto ja immuunijärjestelmän. Jos haluamme terveyttä elämäämme, pitää meidän saada ihmisen väliset, mutta myös sisäiset, informaatiomolekyylit virtaamaan vapaasti.  Emme lukkiudu jääräpäisesti omaan jäykkään kokemustilan näkökulmaan vaan osaamme olla avoimia monenlaisille erilaisille kokemustiloillemme kuin myös toisen ihmisen erilaisille kokemisentavoille.

PS.   Kysy tarjousta työyhteisöhyvinvointi koulutuksistani!   esisuomi @ gmail.com

Luettavaa:

Sarvela, Kati, Sisäinen teatteri – Luova kirjoittamien tietoisuustaitona, Kuumussa Virtaa Oy, 2013