Paljastan teille henkilökohtaisen ongelmani.  Olen elämäni läpi kärsinyt erinäisistä sisäisistä ristiristiriidoista.  Yksi niistä on seuraava:  Minussa on puoli, joka on kadottanut uskonsa länsimaiseen lääketieteeseen. Hän ei pidä tieteellisistä hierarkioista, eikä niiden vallan käytön tavoista. Ja toisaalta minussa on puoli, tämä hammaslääkäriosa, joka tietää varsin hyvin, että länsimaisella on omat hienot ansionsa.  1800-luvulla ja aikaisempina vuosisatoina hammassairaudet aiheuttivat suurta kärsimystä ihmisille ja hammasperäiset infektiot olivat tavallinen kuolinsyy.  Tämä hammasläääkäripuoli minua osaa kuvitella minkälaisia traumoja ja jälki-infektioita esimerkiksi hampaiden poisto aiheutti ihmisille, silloinn kun suutarit poistivat hampaita. 

Se mikä tätä minun ensimmäistä epäuskoista puoltani häiritsee ( kutsuttakoon sitä vaikka Simoneksi, feministipuolekseni), on se, että hänen mielestään monelta lääketieteen harjoittajilta puuttuu suhteellisuuden taju.  “Tämä sama taju puuttuu lukemattomilta muilta tieteen harjoittajilta.“, väittää Simone “Pitkälle koulutetuilla ihmisillä on lähes liikuttava lapsenusko kylmään, materialistiseen maailmankatsomukseen ja näyttöön perustuvaan tieteeseen. Onko tästä näyttöä, kysytään joka paikassa.”
Hammaslääkäripuoleni on sitä mieltä, että kyllä kokenut terveydenhuollon ammattilainen ymmärtää tämän näytön ongelman.  “Jokainen ihminen on ainutkertainen tarinansa, ja lääkäri joutuu suhteuttamaan aina tietonsa yksilöllisesti potilaansa tarinaan. Tässä hommassa auttaa narratiivinen lääketiede…“, sanoo tämä puoleni.
Simone ei oikein usko tähän lääkäreiden viisauteen. Hän haluaa nyt tuoda esille kylmät tosiasiat: “British Medical Journalissa tutkittiin v. 2007  2500 lääkärin antamaa hoitoa, ja seuraaviin lopputuloksiin päädyttiin näissä tutkimuksissa:
– 13 prosenttia hoidoista oli hyödyllisiä.

– 23 prosenttia oli todennäköisesti hyödyllisiä.

– 8 prosenttia yhtä todennäköisesti hyödyllisiä kuin haitallisia.

– 6 prosenttia oli haitallisia.

– 4 prosenttia oli todennäköisesti haitallisia tai tehottomia. 

Loppujen 46 prosenttia toimenpiteistä tehosta ei ollut tietoa.  Yhteenvetona vain 36 % sai hoitoa, joka oli todennäköisesti hyödyllistä.“., kertoo Simone.

Hammaslääkäri puoleni minua miettii hetken tätä tutkimusta, ja huokaisee helpotuksesta, sillä onneksi sentään hammaslääkärin toimenpiteistä suurin osa on niin konkreettisia, että niistä kyllä pääsääntöisesti on apua. 

“Harva kyseenalaistaa, kannattaako hammasta paikata…“, sanoo hammaslääkäripuoleni ja jatkaa samaan hengenvetoon: ” Toisaalta esimerkiksi juurihoidoista eivät kaikki hampaat suinkaan parane, johtuen joko huonolaatuisesta juurihoidosta tai hampaan anatomisista ongelmista.” 

Tässä keskustelun vaiheessa käy ilmi yhä enemmän, että hammaslääkäriosani näyttää tiedostavan varsin hyvin sen, että on psykosomaattista oireilua, johon lääkäriltä tarvitaan pikemminkin terapeutin taitoja kuin näyttöön perustuvaa tiedettä. 

“Nämä terapeutin taidot ovat keskiössä myös ennaltaehkäisevässä hoitamisessa.”, korostaa hammaslääkäriosani. “Ja ne kun taipuvat huonosti kai näyttöön...”.

Simone siirtyy takaisin näyttöaiheeseen ja muistuttaa,  että näyttöön perustuva hoitaminen perustuu edelleen liian usein huonoon näyttöön.  Se jatkaa: “Ja kun kerran  toit esille nämä terapeutin taidot, psykologian puolella näyttöön perustuva tiede on totta tosiaan vielä surkeammassa jamassa kuin lääketieteessä.  Joidenkin tutkimusten tutkijoiden mukaan vain n. joka kolmas psykologisista näyttöön perustuvista tutkimuksista on toistettavia. Tästä on noussut suuri kohu viime aikoina kansainvälisessä lehdistössä.  Mm. NY-Timesissä oli  vasta keskustelua tästä.“

Toistettavuuden ongelma ole Simonen mielestä itse asiassa suinkaan mikään ihme:  “Kysymys on tieteenfilosofisesta ongelmasta; kulttuuriset ilmiöt – ihminen sosiaalisena ja kulttuurisena oliona – taipuu huonosti näyttöön perustuvaan tieteeseen.”

Simone kertoo säälivänsä ihmisiä, jotka haluavat rakentaa elämäntarinansa näytölle. “Se kertoo asiantuntijakulttuurista, jossa ihmiset eivät ymmärrä ihmisen kärsimyksen yliyksilöllistä luonnetta, eivätkä he kykene kuuntelemaan ruumistaan ja sen tuntemuksia, tunteita ja aistimuksia. He antavat elämänsä mieluimmin asiantuntijalle kuin ottavat vastuun omasta elämästään.“

Hammaslääkäri puoleni myöntää tietävänsä tämän näytön ongelman: “Erityistietieteetkään eivät ole vapaita ongelmasta nimeltään indoktrinaatio, eli ihmiset lokeroituvat, ja ajattelevat jäykästi, vain oman tieteenfilosofiansa näkökulmasta.  Asia on niin, että näyttöön perustuvaa tiedettä ehdottomasti tarvitaan, mutta tämä näytön innostus on noussut liian suureksi. Tämä ilmenee juuri ilmiöiden medikalisoimisesta: Siirrämme yksilön sairauksiksi yhteisöllistä ja yhteiskunnallista pahoinvointia. Olemme onneksi parhaillaan siirtymässä eri tieteellisiä näkeymyksiä yhdistelevään integratiiviseen tieteeseen! “

Tämä terveydenhuollon ammattilaispuoleni kertoo tietävänsä myös sen, että nykyään lääketieteessä tiedostetaan yhä paremmin se, että on paljon roskatutkimusta, joihin vedotaan. Se jatkaakin: “Lääkärit tuntevat yhä paremmin sen ilmiön, että kaupalliset intressit vääristävät tutkimuksia, joten tähän asiaan kiinnitetään jo paljon huomiota.  Valitettavasti vielä vain suuri osa potilaista tulee lääkärille käsi ojossa ottamaan vastaan reseptejä. Lääkärillä on vasara kädessä, joten potilaat hakevat heiltä nauloja. Lisäksi toki näytön pätevyyttä heikentää moniasia, esimerkiksi  se, että osa tutkimuksista jätetään julkaisematta.  Esimerkiksi sellaiset tutkimukset, jotka eivät ole tukeneet masennuslääkkeiden käyttöä, jäivät todennäköisemmin julkaisematta kuin ne, jotka tukivat lääkkeiden käyttöä.  Tieteellisen tutkimuksen kenttä on sellainen, että se ohjaa toiminnassaan sellaisten julkaisujen esille ottamista, jotka tukevat lääkkeiden käyttöä tai ovat “mediaseksikkäitä“. ”

“Kyllä se vaan on niin, että hammaslääkärikin joutuu aina suhteuttumaan kokemuksellisen ja näyttöön perustuvan osaamisensa potilaan tarinaan.”, toteaa edelleen hammaslääkäripuoleni. Tämä osani jopa väittää, että hänen mielestään hammaslääkäri työ on oikeastaan näyttelijän työtä, jossa näyttöön perustuva tiede tarjoaa tärkeimmät työkalut.  Sille hammaslääkärin huone on teeatterinäyttämö, jossa näytellään, improvisoidaan, yhdessä hoitaja kanssa, potilasta parantavia näytelmiä.
Simone huomaa yhä selkeämmin, että hammaslääkäri puoleni on yllättävän fiksu tyyppi. “Olisipa kaikilla lääketieteen ammattilaisilla tuollaista suhteellisuuden tajua! “, se toteaa.  Simonea kiinnostaa tietää, millainen suhde hammaslääkäripuolellani on tietoisuustaitoihin eli tietoiseen hyväksyvään läsnäoloon.

Hammaslääkäripuoleni myöntää olevansa todella innostunut asiasta.  Hän pitää molemmista – sekä meditatiivisesta että sosiokognitiivisesta mindfulnessista: “Näistähän viimeksi täällä kirjoitettiinkin. Uskon, että erityisesti sosiaalipsykologi Ellen Langerin sosiokognitiivinen käsitys tietoisesta hyväksyvästä läsnäolosta tarjoaa konkreettisia välineitä lääketieteen ammattilaiselle.  Se auttaa (hammas)lääkäriä yksilöimään hoidon potilaan tarinaan ja todennäköisesti se auttaa myös potilaan lumevoimien aktivoimisessa. “

Hyväksyvä läsnäolo on hammaslääkäri osani mielestä siinä mielessä myös erinomainen  juttu, että se auttaa lääketieteen ammattilaista jaksamaan omassa raskaassa työssään. Terveydenhuollon ammattilaisten itsemurha- ja stressitilastot ovat pelottavia.  Hammaslääkäripuoleni myöntää, että on  aika moinen näytön ongelma, etteivät lääkärit/hammaslääkärit itse ole näyttöön perustuvan tieteensä kanssa hyviä näyttöjä psykofyysisestä hyvinvoinnista. 

“Kun ihminen oppii tietoisuustaitoja, kuuntelemaan omaa kehoansa ja  kohtaamaan itsensä ja asiakkaansa hyväksyvästi läsnäollen, kehittyy terveydenhuollon ammattilaisen mielitaju.”, toteaa hammaslääkäripuoleni. Se jatkaa: “Tästä hyötyy sekä terveydenhuollon ammattilainen että hänen asiakkaansa. On suuri illuusio, että kaikki ihmisen hoitaminen voisi olla luonnontieteelliseen näyttöön perustuvaa. Tällainen ajatus rakentuu koneajattelulle ihmisestä. Ei ole ihme, että tällä hetkellä taiteen ja kulttuurin arvo on noususuhdanteessa.   Hyvä lääkäri on läsnä potilaalleen, ja kykenee muuttamaan ja aktivoimaan potilaan omia parantavia voimia. Hänellä on kokemuksellista viisautta.  Siksi suinkaan aina, kaikki mitä lääkäri tekee, ei ole näyttöön perustuvaan.  Sen sijaan hyvä lääkäri on taitelija.”
“Ohoh! Sinähän se hammaslääkäri olet.“, toteaa Simone, “… Luulen tulevani toimeen kanssani.”

“Onkohan tällaisesta dialogisesta kirjoittamisesta mitään näyttöä...”, nauraa hammaslääkäri osani.  “On..”, vastaa Simone.  ” Tästä on useamman tuhannen vuoden kokemuksellinen näyttö.  Muistan, että psykologi John Rowan mainitsi, että löydettiin jostain muinaisesta haudasta muinaisen egyptiläinen, muistaakseni  3000-4000 vuotta vanha, kirjoitus, jossa mies kävi keskusteluja itsemurhaa hautovan puolensa kanssa.  Ja sitten on tietty Sokrateen dialogit ja luemattomat filosofit, jotka ovat mietiskelleet dialogisesti kirjoittaen. Sören Kierkegaard ja hänen altertilansa lienee heistä kuuluisin ja meille mieluisin!”

PS. Yllä oleva oli esimerkki Sisäisen teatterin reflektiivisestä kirjoittamisesta, jota suosittelen kaikille terveydenhuollon ammattilaisille.  Se lisää ihmisen objektiivisuutta, kykyä katsoa maailmaa erilaisista näkökulmista käsin!  En ole kovinkaan hyvä proosan kirjoittaja vaan, jospa idea selviää teksistä.  Ideana on, että erimieliset osamme olisi hyvä saattaa kirjoittaen sopusointuun keskenään!

Sisäinen teatteri facebookissa.

Luettavaa:

Kati Sarvela: Sisäinen teatteri – Luova kirjoittaminen tietoisuustaitona. Kuumussa Virtaa Oy. 2013