Välillä kehomieleni lentelee kaikenlaisissa ihanissa teorioissa, koska se rakastaa laajentaa elämän ymmärrystä erilaisten vertauskuvien ja käsitteiden mietiskelyn kautta.  Yritän tällä kertaa lentää maan lähellä.

Syvä lukeminen on eräs tapa mietiskellä.  Se on itselleni tärkein mietiskelyn muoto. Se on oikeastaan osa mietiskelevää elämäntapaa, jossa ihminen varaa aikaa itselleen erilaisten ilmiöiden peilaukselle.  Varaan aina itselleni täällä Kuumun Yliopistossa, Kainuun korpien ja soiden keskellä,  aikaa syvälle lukemiselle, tiedon peilaukselle ja uusien merkitysyhteyksien löytämiselle. Mikäs sen mukavampaa kuin aloittaa aamu lukien ja peilaten luettua.  Sen jälkeen voi lähteä hyvällä mielellä metsän marjastamaan mustikoita.

Syvä lukeminen on siis  meditatiivinen tapa lukea. Se on sitä, että opetellaan mietiskelemään peilaavasti luettua. Varaat aikaa lukemiselle, ja pidät huolen, ettei ulkopuoliset ärsykkeet häiritsee keskittymistäsi ja annat uusien mielleyhtymien syntyä. Herään yleensä viideltä, koska on ihana saada olla aamusta muutama tunti yksin mietiskellen.

Se, että löydät erilaiset kokemustilasi (esim. ESI:in – hallitsevan tilan tunnistuksen kautta), on eräs tehokas tapa mahdollistaa syvä lukeminen. Voin peilata lukemaani,  luovuuteni – symbolisen mielikuvitukseni –  avulla, synnyttämieni erilaisten minän osieni erilaisiin näkökulmiin.  Voit syvä lukea vaikkapa omaa ruumistasi (esimerkiksi kehosi tuntemuksia ja tunteita) mutta myös muiden ihmisten ajatuksia ja kirjoja. Syvälukutaitoja tulisi opettaa yhä enemmän kouluissa kuin myös yliopistossa.  Sen kautta opimme kuuntelemaan sosiaalista kehomieltämme kokonaisuutena. Syvä lukemisessa menemme olemiseen tilaan, jossa olemme läsnä lukemallemme, ilman että annamme kriittisen puolemme sabotoida meitä.

Syvä lukemisen muotoja on monia. Voit syvä heijastaa lukemaasi esimerkiksi Jumalaasi (Lectio Divina) tai vaikkapa erilaisiin nimeämiisi kokemustiloihisi niin kuin Sisäisessä teatterissa tehdään. Monet filosofit ovat käyttäneet hyväksi dialogisen kirjoittamisen tuottamaa oivallusta. Korkeimmalle pallille korottaisin Sören Kierkegaardin, jonka koko filosofia on kirjoitettu hänen alterosiensa kautta.  Täältä löydät muuten tieteellisen artikkelin syvälukemisesta, jos se sattuisi kiinnostamaan sinua enemmänkin.

Syvä lukemisessa opettelemme katselemaan maailmaa erilaisten silmien läpi.  Tutkimme paitsi lukemamme myös sitä kuinka itse reagoimme lukemaamme.  Tutkimuksen kohde ei ole siis pelkästään tekstissä vaan myös siinä, millaisia reaktioita teksti sinussa synnyttää. Sisäisessä teatterissa minän eri osat, kokemustilasi, mahdollistavat luetun peilaamisen erilaisiin näkökulmiin.  Voit samaistua lapselliseen ja leikilliseen puoleesi, joka katsoo asioita eri lailla kuin äidillinen puolesi tai pessimistinen puolesi.  Sisäisessä teatterissasi voit leikkiä olevasi myös joku muu, vaikkapa opettajasi.  Et tietenkään aikuisten oikeasti ole hän, mutta empaattisesti voit kuvitella, miltä maailma näyttäisi hänen näkökulmastaan käsin.

Syvä lukeminen ei ole  tieteellisen ylhäältä alaspäin asetettujen rajojen sisällä ajattelua, sen sijaan, se on monikeskuksista, monikulttuurista ja monitieteellistä. Siinä lapsellinen puoleni voi käydä keskustelujaan sisäisen Tiedemieheni, terapeuttipuoleni Annan tai vaikkapa Siirtolan Emännän kanssa.  Hienommin sanottuna, harjoittelemme ajattelemaan erilaisista metafyysisistä perusolettamuksista käsin.

Äh!  Tämänhän piti pysyä käytännönläheisenä! Tähän väliin pistettääköön siksi vielä esimerkki:  Terapeutti osani, Anna, näkee hampaiden reikiiintymisen ongelman eri lailla kuin hammaslääkäriosani tai lapsellinen osani.  Annan mielestä  hampaiden reiät johtuvat siitä, että ihmisellä on identiteettitason ongelman, joka voi johtua esim. alakulosta ja/tai sosiaalisesta ongelmasta.  Hammaslääkäriosani mielestä ongelma on streptococcus mutansien ja liian vähäisten hampaiden harjauksen. Lapsellinen puoli minua on puolestaan sitä mieltä, että hammaspeikot ovat vallanneet miesraukan suun. Oivallusta mietiskelyymme tulee, kun opimme käyttämään hyväksi monipuolisuuttamme ja mahdollisia uusia minuuksiamme, vielä aktivoitumista odottavia kokemustilojamme (leikkimällä vaikka juuri jotain toista ihmistä). Tietoa emme ylitä toistamalla vanhaa, vaan leikkimällä erilaisilla näkökulmilla.

Todellinen oivallus ei synny siitä, että rajoitamme ajattelumme joidenkin tieteellisten tai uskonnollisten auktoriteettien määrittelemien rajojen sisään, vaan uskallamme luovasti irrotella. Tiesitkö muuten, että Sokrateen kerrotaan varoittaneet ihmisiä lukemisen vaaroista. Iihmiset kun lukevat, he raukat saattavat  erehtyä ottamaan kirjaimellisesti lukemansa.  Kun ihminen ei opi asioita kokemuksellisesti, voi tiedon prosessointi ja sisäistäminen häiriintyä.  Muinaiset kreikkalaiset olivat viisaita. Joissain suhteissa he olivat jopa viisaampia kuin me akateemiset älypäät olemme tänä päivänä! Eikö meillä ole suuri määrä tohtoreita, joilla on täysin primitiiviset kyvyt katsella maailmaa erilaisista perspektiiveistä käsin. He ottavat todellisuuskuvansa liian vakavasti. Meillä kun on jo aivan liikaa tietoa, mutta turhan vähän viisautta.

Tähän tahtoisin vielä lisätä, että ilman syvälukutaitoja, elämä voi olla tarkoituksetonta ja jopa vaarallista! Kiireisessä elämäntavassamme meille ei jää aikaa mietiskellä elämämme syvimpiä merkityksiä.  Erityisen tärkeää kun olisi oppia syvä lukemaan omaa itseään: läsnäolevasti omaa kehoa kokemustiloineen. Voimme sitten symbolisen mielikuvituksemme avulla oppia kirjoittamaan  itsellemme vahvaa elämäämme kannattelevaa eeposta.

Tunnen myötätuntoa oikeastaan ihmisiä kohtaan, jotka takertuvat turvattomuuttaan ja kaiken hallinnan tahdossaan vain tieteelliseen näyttöön.  Se on oikeastaan eräs akateeminen uusavuttomuuden muoto.  Ihmiset eivät osaa tai uskalla kuunnella oman ruumiinsa viisautta ja sen erilaisia kokemustiloja.  Sokrateen viisautta seuraten: he ottavat lukemansa oikeastaan liian todesta. Tällöin mielikuvituksen hyödyntäminen, tiedon kriittinen peilaaminen, kokemuksellinen oppiminen  ja tiedon sisäistäminen häiriintyy.

Jälleen kerran lopetan lempifraasiini. Prosessoin sen  tällä kertaa hieman hieman uuteen muotoon:  Hyvä elämä ei ole tieteellinen näyttötyö, vaan se syntyy hyväksyvän läsnäolon ja luovan symbolisen mielikuvituksen kautta. 

Hei, eikö tuo kuullostanut melko viisaalta. Ihan kuin sen olisi kirjoittanut joku muu neropatti kuin Siirtolan Emäntä? Jospa tämän aamuinen mietiskely tuotti jotain uutta aivojeni neurobiologisiin hermoverkostoihin? Kuka tietää? Ehkä. Ehkä ei. En voi tietää. Todellinen tieto kun syntyy kaikkien tiedolllisten näkökulmien epävarmuudesta.

Vaan nyt tämä tyttö lähtee marjastamaan. Mustikat odottavat!  Marjojen poiminta on minulle myös tärkeä tapa meditoida.  Se on kuitenkin jo oma tarinansa se.  Mukavaa sunnuntaipäivää kaikille!

Sisäinen teatteri facebookissa.

LUETTAVAA:

Kati Sarvela: Sisäinen Teatteri – Luova kirjoittaminen tietoisuustaitona, 2013, Kuumussa Virtaa Oy