Mieheni on kuulunut puoli vuotta Facebookissa ryhmään nimeltään “Kalle Päätalon kirjallisuuvesta tykkäävien yhistys”. Minäkin yritin, vaan sain murteen taitamattomuudestani alemmuskompleksin, joten erosin ryhmästä muutaman viikon jälkeen. Ihailen Kainuun murretta, vaan ei tuo tunnu minuun tarttuvan, ei edes Ylä-Savon murre, vaikka Iisalmessa olen kolme elämäni ensimmäistä kuukautta ja myöhempiä kesälomia viettänyt. Aina en meinaa ymmärtää edes mistä nämä pohjoissuomalaiset murretaitajat puhuvat.

Tuo ukkoni on kuhmolaisia Huotareita, joten hän osaa vääntää Kainuun murretta, joskus hän tuntuu viihtyyvän liiankin hyvin “Päätalon pirtissä” kainuulaisten, yläsavolaisten, koillismaalaisten ja muun Pohjois-Suomen akkojen seurassa. (Kyllä siellä taitaa muutama mieskin olla…)

Aikuisten oikeesti ryhmä tuntuu olevan melkoisen terapeuttinen ja siellä on taitavat ryhmän vetäjät, jotka ovat onnistuneet pitämään järjestystä ja asettelemaan rajoja, mistä on soveliasta keskustella ja mistä ei. Riitojakin on välillä jouduttu ratkomaan, ja “pirtistä” on poistuttu välillä ovia paiskoen.

Aina silloin tällöin isäntä jakaa minunkin kanssani hauskimpia juttuja ja tämä Vanhalan Eijan teksti kolahti minuunkin, vaikka jouduinkin käyttämään miestäni tulkkina ja lukemaan sitä muutamaan kertaan, jotta ymmärsin viestin sisällön.

Se on mielestäni oiva näyte Sisäinen teatteri -kirjoittamisesta! Kirjoittaja ei tiennyt kai varsinaisesti harjoittavansa reflektiivistä itsehoidollista Sisäinen teatteri -kirjoittamista, vaan sitähän  tuo  minun mielestäni näyttää olevan. Puhdasta Sisäistä teatteria. Itsentuntemuksen lisäämistä kirjoittaen.

Se on jännä, että ihmiset luonnostaan käyttävät joskus näitä eri osiansa itsetuntemuksen lisäämiseen. Eräällä Sisäinen teatteri -parisuhdekurssillani oli muuten pariskunta, jo ennen työpajaan tuloa (tietämättä mitään Sisäisetä teatterista) oli nimittänyt puolisonsa eri osia monen kirjavilla hauskoilla nimityksellä.

Seuraava hieno teksti syntyy kainuun murteen taitajalta! Eija on Taivalkosken kasvatteja niin kuin Kallekin oli. Nyt vain toivotan voimia Eijalle tupakkalakon onnistumiseen. Hänellä taitaakin olla siellä Päätalo-ryhmässä melkoiset tukijoukot.

En tiedä, jospa Eijalla onkin ensimmäisen ja  toisenkin minän lisäksi useampia minuuksia, joita hän voisi käyttää tukijoukkoina tupakanpolton lopettamiseen.  Meitä on nimittäin melko usein moneksi.  Eija saattaisi hyötyä siitä, että kirjoittaisi näkyväksi kaikki ne osat,  jotka sabotoivat tavoittetta ja ne jotka tukevat tavoitetta.  Yleensä sisäisten hienotunteisten, kaikkia osapuolia kuuntelevien, neuvottelujen kautta saavutetaan sisäinen yhteinen positiivinen tsemppihenki, jolla tupakanpolton lopettamisesta tehdään totta!  On paha lopettaa, jos on minänosia, jotka soutavat venettä väärään suuntaan.

Tässä tämä Eijan hieno sisäinen keskustelu “poklomina”:

Van minäpä selevitän teille soman poklomin. Lähin vasite koeran kans tuossa satteessa kävellä lekuttammaan kaoppaan, mitäkun tupakkineuvvot peäsi loppummaan ja sitämyöte hermokipeneitä rassoamaan. Ajattelin, että siinä vähin tulloo samalla raetista ilimoa ja happea korpuneille keohkoelle kun kävellä riehkasen tuon matkan. Aottolla ylleesä pittää mennä kun tupakinnuusa tulloo, sitäkun on äkkie soatava. Nooh, siinä leppastiin ja haesteltiin sajetta kun yhenäkkie saen semmosen herätyksen, että tökkäötti siihen paekkaan! Lempovie kun hoksasin miten soma joloha seon tuo huovun kuluku!

Sitäkun sissään vettää ja ulos puhaltaa tuota ilimoa, tulloo semonen olotila, että tässähän ellää, silimäänni ! Sen kun saen peähäni, alon oekein urkkona huokummaan siinä satteessa seisoissa ja kestipä keohkot puhallella tolokustikki. Kirmasin pikkusen ylämäen ihan vaen testimielessä, että jaksaakosta. Peäsinhän minä kutakuinni mäin ylös könnyömään ja huipullai vielä henki kuluki. Siinä se lopullisesti tarraosi humeetiin, että tässästä eletään loppuelämän ensimmäestä päeveä ja kovinni tuntuu lystille jolohalle… ja kun viimesestä ei tiijä kukkaa…

No, minähän tarrasin toesta minneäni (tuota heikkoa ja tyhmempätä) kulukusta kiini ja sevverta ravistelin, että tiesi vakavan ajatuksen olovan kysseessä. Tein seleväksi, että, tähän loppu kessuttelu, helevetissäe !!

Nooh, siinästä rintarinnan jatkettiin sittä matkoa, hipsittiin kauppoa kohti. Askelleet paikon laahaosi ja toas kohta valapastu lähes raviin, kumpi peä millonni oli vahvolla. Oli helevetinmoenen joloha intteä ihtesä kans assiesta puoleen jos toeseen, hakkea syitä ja seuraoksie. Lopetusajatuksen jäläkeen lotisutti tupakintuska ja heti kun anto ajatuksissaan perrään, rupes häppeän puna nousemaan kohti ohtoa ja hampaat kiristymmään.

Lopputulema näkkyy kuvassa…ostin tupakkirahhoella.

Soapi nähä onko hermonkipenettää jälellä, jos iltaan selevijjöö…näkkyypähän. Van sen kuhan tiijättä, minnoon rantusti puhuteltava tovin aikoa jos kuijjotan savuttomana.

+++

PS.  Sisäinen teatteri on naamakirjassa ja Helsingissä on seuraava Sisäinen teatteri – kirjoittamiskoulutus 22.-23.8.2015.