Minua on jo pitkään häirinnyt tämä sana hallinta-sana, jota mielestäni käytetään aivan liikaa meidän kulttuurissamme. Elämää ei voi minun mielestäni hallita. Yksi banaaninkuori väärässä paikassa voi muuttaa koko elämämme. Tunnetiloja ei voi myöskään hallita, vaan me voimme henkisestä kasvaa. Tämän jälkeen voimme yhä enemmän ohjata valinnoillamme, annammeko erilaisten tunnetilojemme hallita meitä. Otamme vastuun elämämme ohjauksesta. Ryhdymme tunnistamaan ja säätelemään erilaisia sisäisiä kokemustilojamme.
Kun sain aikoinaan melanoomadiagnoosini, en oppinut hallitsemaan kauhuani, enkä myöskään sitä voittanut. Sen sijaan opin hyväksyvästi läsnäollen ohjamaan sitä. Opin tuntemaan Melanomakukan, ja sen tunnistin sen mukanaan tuoman Kalma-Kallen. Kalma-Kalle kiusasi muuten minua jo joskus teini-ikäisenä paniikkikohtauksilla.
Mietin usein, että olemme olleet tunnekylmä kulttuuri, jossa meille ei ole opetettu tunneälyä. Meidät on opetettu siihen, että tunteita ei saa näyttää ja pahat ilkeät fiilikset täytyy torjua. Täytyy AINA käyttäytyä sivistyneesti. Tämä sivistys ei kuitenkaan kasva tunteiden torjunnasta, siis siitä, mitä meille valitettavasti on äidinmaidossa juotettu. Sen sijaan se kasvaa siitä, että teemme tunnetilamme itsellemme tutuiksi.
Tietoisuustaidot ovat keskeisin osa näitä tunnetaitoja. Luen näihin taitoihin paitsi hyväksyvän tietoisen läsnäolon myös sen, että opimme antamaan (taiteellista) muotoa tiloillemme. Opimme työstämään erilaisia tunnelatautuneita kokemustiloja, joita olemme omaksuneet elämämme varrella.
Lähtökohta mielenrauhalle on hyväksyvä läsnäolo, se että juurrutamme itsemme: kykenemme meditaatioharjoitusten kautta yhä paremmin keskittämään huomiotamme haluamaamme kohteeseen. Mielemme tarvitsee rauhoittumisen kyetäkseen kehittämään tunneälyä, jota käytä kykenemme näkemään asiat yhä selkeämmin.
Tunteissa on kysymys energiasta. Kun meillä on tunteita, elämme. Väitän, että kun antaudumme mielen keskittämisharjoitusten jälkeen tunteillemme, avaamme tien aitoon elämään, jossa voimme toteuttaa luovuuttamme omalla ainutkertaisella tavallamme. Lakkaamme olemasta vain oppiamme toisten ihmisten klooniyritelmiä.
Läpi elämän, päivästä päivään, koemme erilaisia tunnelatautuneita tiloja.Voi olla ärtymystä, kun kaikki ei mene niin kuin oli tarkoitus, voi olla vihaa, kun joku toimii moraalisesti mielestämme epäoikeudenmukaisesti, voi olla iloa, kun kaikki menee hyvin jne. Emme voi fyysisesti emmekä henkisesti hyvin, jos esimerkiksi viha täyttää joka päivä yksipuolisella näkökulmallaan mielennäyttämömme.
Meidän mielemme on päivästä toiseen erilaisten kokemustilojemme ihmeellinen ja kiehtova näyttämö. Kokemustilamme ja niiden tunteet ovat näytelmämme energiaa. Tunneälyä on se, että tunnistamme, mikä tiloistamme hallitsee tällä hetkellä näyttämöämme. Jatkuvasti improvisoituva näytelmämme on jumissa, silloin kun joku ikävä kokemustilamme kaappaa pitkäksi aikaa näytelmämme.
On tunneälyä sekin, se että osaamme toimia, silloin kun joku ikävä kokemustila meinaa monologillaan omia näyttämömme. Meidän ei tarvitse jäädä alakuloisen tai vihaa täynnä olevan tilamme vangiksi. Meidän ei tule myöskään sulkea väkisin tätä tilaa näyttämömme ulkopuolle. Joskus tarvitsemme ohjaajaksi kasvamiseen ulkopuolista apua (terapiaa tai terapeuttista ryhmää), mutta joskus voimme onnistua tässä hommassa ihan itse. Vie valtavasti energiaa yrittää pitää joku tiloistamme näyttämömme ulkopuolella. Tämän tilan energian saamme itsemme käyttöön, kun emme torju tilaamme.
Kutsumme kaikenlaiset kokemustilamme näytelmäämme uteliaana tervetulleeksi! Kas, sieltä se taas saapuu, tämä alakuloinen ystäväni. Aistimme, havainnoimme ja tutkimme tilaa leikillisellä ja avoimella mielellä.Millaiselta se näyttää ja mitä se ajattelee maailmasta. Sitähän tämä Sisäinen teatteri on – oman mielen erilaisten tunnetilojen tiedostamista ja leikillistä, tutkivaa, suhdetta niihin. Erilaiset kokemustilamme yhdessä auttavat meitä katsomaan asioita useammasta eri näkökulmasta. Ja kas, mitä enemmän tutkimme tilojamme, sitä paremmin ne alkavat tekemään yhteistyötä keskenään. Tilamme yhdistyvät, integroituvat, yhä paremmaksi tiimiksi.
Olin vuosia työuupumuksessa ja kärsin kroonisista unihäiriöistä. Kun muutin tämän elämääni kiusaavan alakulon rouva Otsarypyksi, ja tein sen näkyväksi sen muiden kavereiden kanssa, muuttui elämäni. Lakkasin torjumasta tunteitani vain tein niistä ystäviäni, ja aloin antaa sisäiselle kokemuksellinen muotoa kirjoittaen. Oikeastaan tämä nykyinen kirjoittaminen on jatkoa sille. En osaa elää enää ilman kirjoittamista. Kirjoittamisesta on tullut elämääni rikastuttava voima.
Elämme parhaillaan kulttuurissamme käännekohtaa, näin uskon. Tietoisuustaidot muuttavat lähi vuosikymmeninä koko elämäntapamme. Olemme siirtymässä kognitiivisesti jäykästä , ulkoista tietoa ylikorostavasta ajasta, luovempaan uuteen aikaan. Tässä kulttuurissa ihminen saa olla jälleen sisäinen. Hän ottaa asiantuntijuuden omasta kehomielestä itse itselleen.