William James, 1800-luvun lopun amerikkalainen merkittävä ajattelija, filosofi ja psykologi, on sanonut: “Neurous… se on vain hiukan enemmän kuin kykyä havainnoida todellisuutta epätavallisella tavalla.” (‘Genius…means little more than the faculty of perceiving in an unhabitual way.’)

Miksi puhun yleensä mieluimmin tietoisuustaidoista kuin vain hyväksyvästä läsnäolosta? Siksi, että olen huomannut, että tavallisesti kun puhutaan hyväksyvästä läsnäolosta, unohdetaan usein sen toinen olemus, kyky rikkoa vanhaa ja luoda uusia näkökulmia, luokitteluja ja ajattelumalleja.   Liian monet ajattelevat hyväksyvän läsnäolon pelkästään passivisena olemisen tilana, joka sekin on tärkeää osa tietoisuustaitoja sinänsä.  Kyky vanhasta irrottautumiseen ja hiljaisuudessa olemiseen on luovien uusien taiteellisten muotojen ja ajattelumallien lähtökohta.

Luen tietoisuustaitoihin sekä passivisen hyväksyvän läsnäolon että  tämän luovan aktiivisen asenteen.  Uskallamme hyödyntää erilaisia tapojamme havainnoida, luokitella ja  tulkita todellisuutta. Käytämme hyväksi erilaisia mielentilojamme tai minätilojamme, kuten Sisäisessä teatterissa tehdään(mindsets). 

Hyväskyvästi läsnäoleva ihminen Ellen Langerin mukaan:
1)  Kykenee luomaan uusia kategorioita.
2)  On avoin uudelle informaatiolle.
3) Avautuu useammelle erilaiselle näkökulmalle.
4)  Huomio on enemmän prosessissa kuin lopputuotoksessa.
5)  Luottaa intuitioon.

Kun kansalaisella ei ole tietoisuustaitoja, emme katso asioita tuoreella tavalla, vaan jäykästi takertuneina oppimiimme jäykkiin ajattelumalleihin ja kategorioihin.  Kun esimerkiksi näemme vieraan ihmisen, luokittelemme hänet ulkoisten vihjeiden perusteella tiettyihin luokkiin (uskonto, rotu, sosiaalinen luokka jne.) emmekä kohtaa häntä uteliaasti ainutkertaisena ihmisinä.

Kun uskomme vanhusten olevan sairaita ja kompuroita, meistä itsestämme helpommin tulee sellaisia.  Ellen Langer teki vuosikymmeniä sitten kuuluisan kokeensa, jossa hän sijoitti vanhuksia takaisin 50-luvun elämään.  Heidän toimintaympäristössä oli 50-luvun lehtiä, autoja, radioita, huonekaluja jne. He alkoivat leikkiä olevansa 50-luvulla.  Tässä ympäristössä vanhusten sekä fyysinen että  psyykkinen terveys koheni kolisten.  Uskomuksemme todellisuudesta voivat kuljettaa  joko terveyttämme vahingoittavaan tai parantavaan suuntaan.

Saavuttaessamme tietoisuustaitoja, uskallamme jatkuvasti kyseenalaistaa vanhoja luokittelujamme, ja rakennamme uusia sellaisia kohtaamalla asioita uteliaasti ja avoimena.  Mielettömyytä (mindless) versoaa siitä, että sovellamme jäykkiä luokitteluja, ilman että otamme asiayhteyttä huomioon. Tietoisuustaitomme kehittyvät, kun emme ota oppiamme luokitteluja automaatioina, vaan kyseenalaistamme ja leikittelemme erilaisilla näkökulmilla ja ajattelumalleilla. Sisäinen teatteri on eräs tapa harjoittaa tätä leikillisyyttä. 

Tietoisuustaitojen avulla joustavuutemme ja kimmoisuutemme lisääntyy. Uskallamme ottaa leikkivän taiteilijan asenteen elämään.

Leikkivänä, luovana ja uteliaana asenteena, hyväksyvä läsnäolo muistuttaa paljon aloittelijan asennetta.  Katsomme kohdetta kuin näkisimme sen ensimmäisen kerran, ilman minkäänlaisia ennakkoluuloja ja -etukäteisoletamuksia. Uskallamme päästää itsemme erilaisten näkökulmien leikkiin.

New York timesissa oli puolisen vuotta sitten hieno artikkeli Ellen Langerin kokeista ja ajatuksista.

Sisäinen teatteri – kirja löytyy mm. täältä.  Sisäisellä teatterin facebook-ryhmä.