Ohjeita kuoleman ennakoimiseen

Bronnie Ware on australialainen sairaanhoitaja, joka on työskennellyt palliatiivisessa terminaalihoidossa. Suomeksi sanottuna hän on hoitanut kuolemansairaita ihmisiä.

Ware on kirjoittanut selkokielisen kirjansa kuolevien ihmisten katumuksista.  Mitä asioita he ovat murehtineet tekemättöminä asioina kuoleman äärellä.  Kirja on käännetty suomeksi nimellä Kuolevan viisi viimeistä toivetta.

Tämä lista on haaste elävälle ja terveelle. Se sisältää asioita, joihin jokainen voi vaikuttaa  omassa elämässään ennen terminaalihoitoon joutumista. Minuun tämä lista kolahtaa, koska ajattelen, että juuri monia näihin liittyviä asioita voimme opettaa toinen toisillemme. Liian moni meistä on kulttuurisen, valmiiksi annetujen rooleinsa uhri.

Tässäpä tämä lista vielä kerran, jos joku ei ole sitä aikaisemmin nähnyt. Sulkuihin laitan asioita, joita itse ehdotan tehtäväksi, jotta et katuisi näitä asioita kuollessasi.

  1. Kunpa minulla olisi ollut rohkeutta elää oman itseni näköistä elämää, eikä sellaista, jota muut ihmiset minulta odottivat.

Tämä oli kaikkein tavallisin katumus. Moni kuoleva huomaa, että unelmat ovat jääneet toteutumatta omien huonojen valintojen takia.  Terveenä olisi ollut vielä tilaisuus tehdä näitä valintoja, mutta ne jäävät usein tekemättä.

(Ratkaisuehdotus: Kirjaa unelmiasi paperille tai tietokoneelle.  Tee niistä tavoite, ja mieti millaiset osat tai mielentilat voivat ohjata sinua kohti tätä tavoitetta, ja mitkä sabotoivat tavoitettasi. Ala valita yhä useammin itsestäsi tiloja, jotka ohjaavat kohti tätä tavoitetta. Neuvottele tavoitetta sabotoivat tilat tyytyväisiksi.)

  1. Kunpa en olisi tehnyt töitä niin ankarasti

Tämä oli erityisesti miehille tavallinen katumuksen aihe. He ikävöivät lastensa lapsuutta ja kumppaninsa seuraa. Moni katui aikansa keskittämistä työuraansa.

(Ratkaisuehdotus: Yritä löytää työ, jota rakastat, mutta muista rytmittää työntekosi sitten, että annat aikaa myös hiljentymiselle ja rakkaillesi.)

  1. Kunpa minulla olisi ollut rohkeutta ilmaista tunteitani

Monet ihmiset tukahduttivat rauhallisen ilmapiirin säilyttämisen takia todelliset tarpeensa ja  tunteensa. Seurauksena he tyytyivät elämään maltillista ja keskinkertaista elämää, sen sijaan, että olisivat lähteneet avaamaan täyteen mittaansa omia mahdollisuuksiaan ja kykyjään.

(Harjoittele hyväksyvää läsnäoloa, jota kautta voit päästä kiinni erilaisiin tunnetiloihisi.  Löydät itsellesi vähitellen nk. metakognitiivisia taitoja: Tutustut läsnä olevasti ja arvottamatta eri mielentilojesi ajattelumalleihin. Löydät monikeskuksisen minuutesi. Voit avata tätä kautta omat luovat lahjasi yhteisösi voimavaraksi.)

  1. 4. Kunpa olisin säilyttänyt ystäväni

Moni on kadottanut kiireisessä elämänrytmissä kultaisten kädenpuristusten vetämänä ystävänsä.  Monet ikävöivät menetettyjä ystävyyssuhteita kuoleman edessä.

(Ratkaisuehdotus: Pohdi ystävyyssuhteittesi luonnetta. Ystävien määrä ei yleensä korvaa laatua. Sairaus usein paljastaa myös oikeat ystävät. Omat ihmissuhteeni ovat harventuneet, mutta syventyneet.)

  1. Kunpa olisin antanut itseni olla onnellisempi

Moni vasta kuoleman edessä huomaa, että onnellisuus on valinta.  Se ei ole jotakin, joka

saavutetaan suorituksilla. Moni pelkää muutosta ja erilaisuutta, ja siksi mieluimmin samaistuu kulttuurisiin totunnaisiin rooleihin ja tapoihin tehdä asioita.  On pelottavaa tehdä asioita eri tavalla kuin muut.

(Ratkaisuehdoitus: Avaa itsesi luovuuteesi.  Hyvä elämä ei ole tieteelliseen näyttöön perustuva projekti. Sen sijaan se on antautumista elämälle. Se on tutustumista omaan luovuuteen ja leikillisyyteen. Tarvitsemme järkeä elääksemme onnellisesti, mutta tarvitsemme hyvään elämään myös hetkiksi siitä irti päästämistä. Jopa monet hyvin koulutetut ihmiset takertuvat peloissaan dogmaattisiin ajattelumalleihin.)

Luin muuten mielenkiintoisen tutkimuksen, jossa todettiin, että mikäli syöpään sairastunut elää vuosia sairastumisen jälkeen, he ovat onnellisempia ihmisiä kuin he, jolla ei ole ollut sairautta. Syöpä voi olla otollisessa tilanteessa ystävä ja opettaja, joka auttaa meitä elämään hyvää, aidosti itsemme näköistä elämää. Tämä lahja ei tule aina automaattisesti, vaan joudumme tekemän työtä anautuaksemme elämälle.

Advertisement

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s